Luukku 23: kansanmurhamuseo

Handyman totesi eilen, että on ihan sama, minne lähtee lomalle mun ja Långstrumpin kanssa, koska joka tapauksessa jossain vaiheessa päädytään kansanmurhamuseoon. Näin taas kävi. Mä johdatin joukot Westfield-ostoskeskuksen kautta Imperial War Museumiin. Koko matkaseurue lähti mukaan, mistä mä olin kovinkin kiitollinen. Museo oli hieno. Oli mielenkiintoista tutustua voittajapuolen ensimmäisen maailmansodan kuvaukseen, kesällähän jo nähtiin saksalaisten näkemys. Hieman ihmetytti se mustavalkoisuus - saksalaisten tekemiä hirmutekoja kauhisteltiin ja päiviteltiin samaan aikaan kun liittoutuneiden puuhastelut ohitettiin toteamalla, että 150000 brittisotilasta joutui sairaalahoitoon sukupuolitaudin vuoksi ja siksi piti perustaa virallisia bordelleja rintamalinjan taakse. Mä en puolustele saksalaisten tekemisiä, ne oli ihan hirveitä, mutta Saksan historiamuseossa kerrottiin ehkä objektiivisemman kuuloisesti molempien osapuolien raakuuksista. Kuulin keskustelun, jossa noin viisivuotias poika kysyi isältään, että olihan ne vain saksalaiset jotka kaasua käyttivät. Isä selitti, että eiku kyllä mekin käytettiin, mutta jotenkin aina unohdetaan puhua siitä. Poika kysy, että miksi. Isä vastasi, että sota on järjetöntä. Ainoa oikea vastaus.

WWI-näyttelystä mentiin holokaustinäyttelyyn samassa museossa. Sitä teemaa on nähty monessa paikassa. Tämäkin oli hyvä ja verrattuna Budapestin Terror Házaan oli näyttelyä helpompi seurata, kun kaikki materiaali oli englanniksi, Unkarissa osa teksteistä oli unohtunut kääntää. Saksalaisissa näyttelyissä on yleensä saksaksi ja englanniksi. Kyllä ne tarinat oli taas vaikuttavia. Ehkä eniten maailmanpoliittinen tilanne huomioiden kosketti keskitysleiriselviytyjän toteamus siitä, että uskonnosta riippumatta vaino ei ole ikinä oikein. Mua kylmää, kun ihan lempeät, rauhaa rakastavatkin ihmiset julistavat internetissä, että vaikka ovatkin yleensä kuolemantuomiota vastaan, pitäisi ISISin väki järjestelmällisesti tuhota viimeistä ihmistä myöten. Mulla kaikuu kyllä mielessä menneisyys voimakkaasti.

Imperial War Museum oli taidokkaasti rakennettu ja kiinnostava. Lapsia en sinne veisi. WWI-näyttelyssä ei ollut ikärajaa, mutta mun mielestä se ei ollut sopiva ainakaan alle kymmenvuotiaille. Holokaustinäyttelyssä oli 14 vuoden ikäraja, jota osa vanhemmista ei vaikuttanut ymmärtävän. Muitakin näyttelyitä siellä oli, mutta niihin ei menty, koska oli nälkä ja oltiin oltu siellä jo ainakin kaksi tuntia. Pimeäkin oli jo ehtinyt tulla. Museolta käveltiin puolisen kilometriä lähimmän metroaseman maastoon ja syötiin ravintolassa nimeltä Hikari. No explanations needed.

Handyman ja tykit