Keski-Suomi

Kummityttö täyttää ylihuomenna kolme vuotta ja on ihanan reipas! Reippaus käytiin Handymanin ja Långstrumpin tarkistamassa ihan paikan päällä Jyväskylässä. Kummitytöllä pesueineen oli hieno väliaikaiskoti aivan kaupungin keskustassa. Lapset olivat aivan hurmaavia: Kummityttö iloinen, juttelevainen ja rauhallinen, keskimmäinen hyväntuulinen, vilkas, kiltti ja hymyileväinen ja pienin suloinen, puuhakas ja jokeltelevainen. Myös vanhemmat käyttäytyivät mallikkaasti. Katraan äitiä muistettiin Paavo & Vuokko -mukilla, joka tekikin kauppansa. Päivänsankaria juhlittiin Richard Scarryn Busytown-pelillä, joka todettiin mainioksi lastenpeliksi, jota voi todellakin suositella kolmevuotiaista eteenpäin. Jyväskylässä oli viitisentoista astetta pakkasta, mutta kun sisällä pysyi, ei tullut kylmä. Porkkis hemmotteli meitä paistetuilla silakoilla, perunamuusilla ja ihanalla kotitekoisella kääretortulla. Jyväskylä sai korkeat pisteet. Ainoa mieltä painamaan jäänyt asia oli se, eikö Jyväskylällä ole kerrassaan mitään omaa paikallisruokaa tyyliin mustamakkara, kalakukko tai hotsi. Mitään ei keksitty. Ehkä kesällä uusi reissu paikallisruoan metsästyksen hengessä?

Mä lupasin auttaa työkaveria mäessä ja mennä huomenna töihin. Aika jännää. Vuoro on neljä tuntia keskellä päivää, mutta kiireisyys kuulemma vaihtelee viikonloppuisin hurjasti. Mun taidoilla vuorosta voi tulla viisikin tuntia (ei ehkä kuitenkaan vielä ihan mahdottoman pitkä siis). Onneksi avuntarvitsija lupasi tulla huomenna käymään vikalla tunnilla, jotta mä voin tarvittaessa kysyä siltä asian tai pari, jos tarvitsee. Onni on hyvät työkaverit.

Elämyskameli suosittelee
ihanan reippaat muksut ja niiden upeat vanhemmat

Lomaongelma

Mulla on positiivinen ongelma: enemmän lomaa kuin ehdin pitää. Mä sain lomanmääräytymiskautena 1.4.2010-31.3.2011 lomaa 13 päivää. Näistä käytin viime kesänä seitsemän. Luulin siis, että päiviä olisi jäljellä kuusi. Olin jo suunnitellut käyttäväni nämä huhtikuun lopulla - vielä en Berliinin huhtikuuta ollutkaan nähnyt. Menin tänään lomaohjelmaan ja turns out mä oon saanut loppukesästä viisi lisälomapäivää, joten päiviä onkin jäljellä nyt kuusi, vaikka viikon loma vähennetään! Mihin mä joudun niiden kanssa? Mulla on enää neljä viikkoa jäljellä nykyisessä työpaikassa, maaliskuun alussa alkaa uusi homma. En haluaisi olla enää yhtään poissa nykyisestä työpaikasta (vastahan olin yhdeksän viikkoa liesussa) enkä myöskään kehtaa olla uudesta työpaikasta heti maaliskuussa lomalla. Helkkari sentään.

Pyhimysmäinen enkeli

Mä oon bäksiin töissä! Vitsi se on siistii. Mä herään joka aamu joskus viiden maissa enkä oo ees väsynyt. Enkelinkiltisti valo sammuu ja silmät menee kiinni kymmeneltä joka ilta (paitsi torstaina saa vetkutella jos haluaa). Myös suorastaan pyhimysmäisesti oon mennyt joka iltapäivä vesijuoksemaan suoraan töistä. Hieman pisti heikottamaan alkuviikosta uinnin jälkeen, kun en syönyt klo 11:n lounaan jälkeen ennen kuin kotona. Tänään mukana ollut pähkinäkourallinen esti ongelman eikä tullut edes nälkä ennen kuin lohi oli ehtinyt muhia uunissa jo kolme varttia. Itse työnteko on myös hauskaa. On kiva voida olla sosiaalinen kaiken päivää ja puuhailla hyödyllisiä ja mielenkiintoisia juttuja. Niin se vain on, että ihminen on luotu työtä tekemään. Tai no kamelit ainakin.

Mä oon kurkkuani myöten täynnä fb:ssä käytävää ehdokasmarkkinointia ja yhdentekevien vaaliaiheisten blogautuslinkkien tulvaa. Mä tiedän, ketä mä äänestän, ei mua muiden valinnat kiinnosta. Kyllä sen sitten vaali-iltana tuloksesta näkee. Erityisen ärsyttäviä ovat "huvittavat" linkit ja kuvat. En ole vielä hidettänyt ketään poliittisen mainostuksen vuoksi, mutta kohta on aika lähellä. Mä oon pitänyt Facebookia vähän kuin kahvilana, siellä näkee kavereita. Kaikki kaverit ei nyt ehkä oo samassa pöydässä, mutta niiden keskustelua voi kuunnella sivukorvalla. Lähimpien kavereiden statuksiin voi kommentoida, koska ne (te) on samassa pöydässä. En mä tykkäisi siitäkään, että joku yrittäisi myydä mulle poliittisia näkemyksiään kahvilassa. Mut viikko enää, kyl mä kestän. Ja siis liketänhän mä toisen ehdokkaan pageakin, mutta se page ei oo mun kaveri, joten sen postaukset ei häiritse. Toivottavasti vain henkilövaalien luoma hillitön innostus selittää tän käsittämättömän suuren fb-terrorin, koska kunnallisvaalitkin on vielä tänä vuonna.

Elämyskameli suosittelee
työnteko

Dilemma

Podcastit on hyvää kävelyviihdettä. On kivaa, että joku juttelee. Joskus kuitenkin juttelevat sellaisista asioista, jotka ei oo mun mielestä välttämättä ihan ykköskiinnostavia (esim. jonkun mulle tuntemattoman scifi-näyttelijän koiran temput). Kävellessä sillä ei oo niin väliä, koska ympäristö tarjoaa yleensä muutakin virikettä. Yksin vesijuostessa ympäristön virikkeet tuppaa olemaan sellaisia, että niihin ei mielellään keskittyisi (lähinnä munimista ja töppäilyä), joten podcastit ei riitä. Siksi vedessä pitää olla musiikkia.

Mun exercise-soittolistalle pääsee kahdenlaisia biisejä: sellaisia, jotka on tarpeeksi hyviä ja mukavan vauhdikkaita ja sellaiset, jotka on niin hyviä, että tekee mieli painaa heti replaytä vauhdikkuudesta riippumatta. Osa jälkimmäisistä, jotka on siis mun ehdottomia lemppareita, aiheuttaa mulle dilemman. Suurin osa näistä on "vain" mun suosikkeja (esim. Coldplayn Viva la Vida ja Chris Cornellin You Know My Name) ja aiheuttavat vain mielettömän fiiliksen ja ehkä kylmät väreet selkäpiihin, mutta mukana on tietysti niitäkin, jotka aiheuttaa mielenliikutusta. Liikuttuminen ei olisi ehkä paras fiilis kilpaurheilijalle suorituksen aikana, mutta mulle ne biisit on palkintoja kesken melko monotonisen altaanmitan.

Voisin tietysti esittää tässä, että liikutusbiisit on taiteellisia huipputeoksia tai edes henkilökohtaisesti tärkeitä muistoja pintaan nostavia, mutta jos Soini voi kertoa seksielämästään radiossa, niin mäkin voin tunnustaa rehellisesti, että ei ne oo. Ne on noloja (jopa nolompia kuin nää paljastukset). On suorastaan huvittavaa millaisia guilty pleasureita mun iPodilta löytyy. Kaksi tulee heti mieleen, koska ne mä kuulin tänään polskiessani (muitakin on, mutta mä en muista niitä just nyt). Näistä aavistuksen vähemmän nolo on Zen Cafén Huonot päiväsi (etenkin kohdat "minä pysyn yhtä rumana / kuin olin aina luokkakuvissa" ja "mul on tasan kaksi ilmettä / toinen niistä nyt on käytössä" sekä kertosäe) ja pahempi Eppu Normaalin Tahdon sut (lähinnä kertosäe). Nämä ovat molemmat siitäkin erikoisia kappaleita, etten voi rallatella niitä, koska ääni katkeilee liikutuksesta, yleensähän mä lauleskelen itsekseni miltei koko ajan. Kirotut Samuli ja Martti, te laulatte suoraan mun sydämeen!

Elämyskameli suosittelee
guilty pleasures

Takaisku

Eilen illalla tunsin vasemmalla kyljellä maatessani lonkan seudussa hienoista jomotusta. Aamulla herätessä vasen jalkaterä oli sisäsivultaan lievästi puutunut ja vasemman säären ulkosyrjällä oli vähäistä iskiastyyppistä kipua. Kipu oli lievää, mutta eittämättä täysin samantyyppistä ja samassa paikassa kuin ennen leikkausta, vaikka ennen leikkausta kovemmat kivut olivatkin oikealla. Sydän syrjälläni odottelen, että mitä tästä seuraa. Kävin kävelyllä ja pitkästä aikaa vesijuoksemassa (jeejee) ja nyt jalka on oireeton. Olen joko saanut uuden pienen prolapsin tai mestoille on jäänyt pikkuruinen prolapsi (leikkaus tehtiin oikealta, joten hyvinkin vasemmalle on pieni palanen voinut jäädä). Pyrin kuitenkin positiivisuuteen - näin lievät oireet kestää vaikka loppuelämän ja jos liikunnasta on hyötyä, niin sitä parempi. Pienet prolapsit voivat sitä paitsi parantua itsekseenkin. En halua tehdä tästä blogista mitään sairauskertomusta, mutta kirjoitin tämän tänne sitä varten, että leikkauksen jälkitarkastusaika on juhannuksen jälkeen ja pidän tätä jonkinlaisena muistikirjana, jotta voin sitten kertoa lääkärille, että 17. tammikuuta oli vasemmalla vähän tuntemuksia.

Vesijuoksu oli pitkästä aikaa just niin ihanaa kuin ounastelinkin. Toki huomasin unohtaneeni ärsyttävät koirauimarit, mutta niistäkin huolimatta oli hauskaa. Aika oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä - vaikka liikunta tuntui kevyeltä, keskisyke oli 155 /min. Mä en juuri ymmärrä noista sykkeistä mitään, koska en usko että niillä on perusjätkän kuntoilun suhteen mitään merkitystä. Mittariakin mä pidän mukana vain, jotta en jää pokaalia vaille. Sen verran mä kuitenkin ymmärrän, että mukavan kevyessä vesijuoksussa ei keskisykkeen tarvitsisi olla yli 150. Mut ei silläkään mitään väliä liene.

Eilen oli aiempaa hieman napakampi pakkanen, pahimmillaan kuitenkin vain noin -12°. Kävin kävelyllä päivällä, kun lämpötila oli noin -10° ja totesin, että (maltillinen) kylmyys ei ole mulle niin vastenmielistä kuin liukkaus. Jotenkin nimittäin pakkasasteet olivat karhentaneet jäätiköt vähemmän liukkaiksi ja kävely oli jopa nautinnollista. Se on toki mainittava, että kun lämpötila laskee alle -15°:n, on tilanne toinen, koska silloin ulkona on astmaatikoille tuskallista. Olen toki jo aloittanut kevään odottamisen haaveilemalla huhtikuusta. Alkuun haaveilin maaliskuusta, mutta sitten näin Ilmatieteen laitoksen kuukausitilastosta, että viime maaliskuun keskilämpötila oli pakkasen puolella ja 15. maaliskuuta oli Helsinki-Vantaan lentoasemalla lumen syvyys vielä 71 cm, joten siirsin toivoni huhtikuuhun. Huhtikuulle olen suunnitellut pientä lomastakin, joten huhtikuun odottelu tuntuu nyt oikein sopivalta.

Juhlistan yhdeksän viikon työkyvyttömyysjaksoni päättymistä perjantaina menemällä tenttiin ja kirjasta on vielä kolmisensataa sivua selaamatta. Siirryn nyt siis kirjani pariin.

Elämyskameli suosittelee
huhtikuu

Sivistyneistön hillitty fasismi

Perussuomalaiset r.p. -puolueen presidenttiehdokas Timo Soini on mystinen mies. Vaalimainoksissa kuva itseään halaavasta Soinista on laitettu korttiin ja kortissa lukee "luotto". Samainen mies on vastustanut luotonantoa esim. Kreikalle. Kortin taustapuoli muistuttaa elinluovutustestamenttia, jonka yhteys Soiniin ja koko vaaleihin jää vähintäänkin hämäräksi - jos Soini tulee presidenttinä toimiessaan ammutuksi päähän, se luovuttaa elimensä?

Soinin uusin hokema on "sivistyneistön fasismi", jonka hän kuitenkin huomaavaisena miehenä vastikään muutti "sivistyneistön ahdasmielisyydeksi". Mä ymmärrän toki täysin, etten ole Soinin kohderyhmää, koska Soini vaikuttaa näissä vaaleissa haluavan että vain jo aiemminkin peruseiksi itsensä kokeneet häntä äänestävät. Haluaisin silti ymmärtää, keitä sivistyneistöön kuuluu. Aiemmista kannanotoista päättelen, että todennäköisesti toimittajat ovat sivistyneistöä, koska monet toimittajat kirjoittavat peruseista juttuja halventavaan sävyyn. Wikipedia kertoo sivistyneistön tarkoittavan "korkeasti koulutettua tai sivistyttä (sic) kansanosaa tai yhteiskuntaluokkaa" ja vaikka Wikipediaa kuuluukin väheksyä, lähden nyt siitä, että tämä määritelmä on muidenkin kuin sen kirjoittajan mielestä lähellä oikeaa. Kuuluuko Soini itse sivistyneistöön? Hänhän on kuitenkin korkeasti koulutettu, ihan maisterisjätkä. Onko hän fasisti ja/tai ahdasmielinen? Entä Tiina Maarit Soini, joka on JulkiTerhikin mukaan "lääkäri" eli vähintään lisensiaatin tutkinnon suorittanut? Kuuluuko hän sivistyneistöön? Minä taidan kuulua Soinin mielestä tutkinnostani huolimatta, koska olen äänestänyt kerran vihreitä. Mä kyllä puolustan demokratiaa enkä halveksi perussuomalaisia. En mä bruukaa halveksia muitakaan ihmisiä, vaikka olisin niiden kanssa eri mieltä, en edes krissejä. Tää asia kuitenkin henkilökohtaisesti pelottaa mua, koska en haluaisi tulla pidetyksi fasistina. Viittaako sana Soinin käyttämänä perusejen keskustelupalstoilla puhuttuun suvaitsevaistoon, koska siihen mä en ehkä kuulu? HS-Raadissa perusit vs. sivistyneistö -asiaa pohdittiin viime maaliskuussa, mutta edelleenkään en tiedä, kuka sivistyneistöön kuuluu.

Elämyskameli suosittelee

ulkoilu poliittisten pohdintojen sijaan

Messukissa

Helsingin Lääkäripäivät järjestetään vuosittain tammikuun alkupuolella. Mä en ollut tänä vuonna ilmoittautunut mihinkään luennoille, joten kävin tänään ihan vain näyttelyssä. Tuli kalliimmaksi kuin koskaan, sillä ostin sieltä Tempur-patjan. Olisi toki ollut kätevää ostaa koko sänky, mutta myyjäkin oli sitä mieltä, että koska mun ostamaa kokoa (140 x 200 cm) oleva runko ei ole perusmallistossa, on fiksumpaa ostaa runko jostain muualta. Niinpä joutuu vielä lähtemään runko-ostoksille.

Lääkäripäivät olivat muutenkin menestys. Osallistuin rulettiin, jossa voitin laserpointterin ja haalin kyniä. Sain myös siimaa ja kohon, jotta voin mennä Kouvolaan kalastamaan. Löysin myös Långstrumpille avainkaulanauhan, jollaisen hän multa tilasi, koska kaikki 80-luvulla syntyneet ovat avainkaulanauhalapsia. Sain myös pillimehun, jonka toin jääkaappiin lapsivieraita varten. Jännittävimmän messuyllätyksen tarjosi kuitenkin Reino-kisu, joka livahti messuilta kotiin tullessani ovesta rappuun ja pääsin leikkimään sen kanssa kissaa ja hiirtä. Sanotaan vaikka niin, että kissa lopulta voitti.

Sairauslomaa on jäljellä vielä 1,5 viikkoa. Se muuttuu kuitenkin tästä lähtien tylsästä vielä tylsemmäksi, koska mun täytyy ruveta lukemaan tentteihin. Mulla on ensin yliopistosairaalan sisäänpääsytentti ja pari viikkoa myöhemmin uusintatentti Kuopion säteilysuojeluasioista. Sisäänpääsytentissä ei voi varmaan reputtaa, mutta on noloa jos ei osaa perusasioita, joten täytyy lukea. Säteilysuojelutentissä voi sen sijaan reputtaa helpostikin (nimim. Osattiin sitä ennenkin) ja se on aika virallinen (STUK myöntää todistuksen läpipäässeille eikä ilman todistusta tarvitse saada ikinä erikoislääkärin papereita), joten se vähän hermostuttaa. Se on onneksi vasta helmikuussa.

Oj hur kulturell jag är!

Meillä kulttuurikodissa tehdään kulturelleja asioita. Siksipä mä kävin loppiaisena Långstrumpin kanssa leffassa (My Week with Marilyn), joka ei ollut niin huono kuin mitä mä trailerin perusteella ounastelin. Eilen mentiin sitten isommalla porukalla teatteriin katsomaan Vadelmavenepakolaista. Mä luin sen kirjan männäviikolla, jotta ymmärtäisin taide-elämyksestä riittävästi. Kirja oli ihan ookoo: kevyt ja nopealukuinen sekä ajoittain hyvinkin hauska. Päähenkilö oli omituinen ja traaginenkin suomalainen mies. Kirjailijan tarkoituksena oli ehkä ollut kirjoittaa satiiria suomalaisen ja ruotsalaisen yhteiskunnan eroista ja suomalaisten pikkuvelimäisestä katkeruudesta Ruotsia kohtaan, mutta mulle jäi päällimmäisenä teoksesta mieleen ajankohtainen poliittinen realismi. Päähenkilö oli (tai luuli olevansa) alkuun nimittäin niin demari, että hän ei olisi ollut tervetullut Lipposen vaalimökille, mutta loppujen lopuksi hänestä(kin) kuoriutui perussuomalainen. Teatteripalan käsikirjoitus oli varsin uskollinen kirjalle eli ihan ookoo. Eniten mua kirjassa häiritsi se, että loppuratkaisu tuli varsin töksähtävästi yllättäen, kuin kustannustoimittaja olisi sanonut, että nyt on tarpeeksi sivuja, lopeta tää nyt vain jotenkin. Kirjan alkupuoli oli maalaileva jopa pitkästyttävyyteen saakka, keskellä alkoi tapahtua ja sitten tarina vain loppui.

Parasta seuran lisäksi eilisessä teatteri-illassa oli ehdottomasti etkoiksi valitun Lungi-ravintolan tarjoilija, legendaarinen Miljonääri-Jussi Ville Loponen! Kiharat oli leikattu lyhyemmäksi ja hymykuoppakin nähtiin, kun Handyman hauskutti henkilökuntaa tilaamalla kaksi pääruokaa. Lungi on niin punavuorelainen ravintola, että on absurdia, ettei se sijaitse Punavuoressa. Matala katto, tehdasmainen tunnelma, seitkytlukulaisen näköinen sisustus ja hipsteriasiakkaat saivat ajatukset siirtymään tiiviisti pari korttelia lännemmäs. Ruoat raportoitiin hyviksi. Pulla oli erinomainen. Lopos-Ville oli mukava.

Teatteriesityksen jälkeen me liityttiin Handymanin kanssa vielä Pikkusiskon ja DI:n seuraan drinkeroille, kun Pikkusiskolla oli synttärit. Matkalla KOM-teatterilta Aleksanterinkadun Il Sicilianoon arvostukseni insinöörin tekemää älypuhelinta kohtaan nousi jälleen: 3B ei tullut pysäkkinäytön lupaamalla tavalla, jolloin toki kärsimätön city-ihminen tarkistaa HSL:n live-kartasta, missä ratikka kuppaa. Samalle sivulle aukeavat vikatiedotukset, joista city-ihminen pystyy nopeasti näkemään, että Tehtaankadulla johtimet ovat rikki, joten kolmosta saa odotella vähän pidempäänkin. City-ihminen voi tässä tilanteessa muuttaa suunnitelmaa - on pakkasta, mutta onneksi sama ohjelma kertoo taksitolpan olevan lähellä.

Mä en oo suuri uudenvuodenlupausten ystävä, mutta tavoitteita voi asettaa. Mun tavoite alkukeväälle on, että loppukeväästä mä en enää inhoa kuntosaliharjoittelua. En suinkaan suunnittele ryhtyväni vakavaksi kuntosaliharrastajaksi, mutta josko siellä jaksaisi käydä vaikka kerran viikossa ilman suunnatonta tylsistymistä. Kunpa nyt vain joku keksisi tehdä langattomat in ear -kuulokkeet, jotta samalla voisi kuunnella podcasteja!

Podcast-vinkki vielä lopuksi: BBC Radio 4:n Comedy of the Week sekä Friday Night Comedy. Molemmat sopivat brittikomediasta pitäville. Tai ainakin mulle. Kesto kerrallaan noin puoli tuntia, päivitys kerran viikossa.

Elämyskameli suosittelee
erilaiset kulttuuriasiat

Pyry yllätti kävelijän!

Mä oon kyllästynyt Töölönlahden kiertämiseen. Molemmat suunnat on kuivia. Niinpä mä lähdin ennakkoluulottomasti päiväkävelylle Vallilan suuntaan ja siitä Pasilaan. Tarkoituksena olisi ollut kiertää Töölön kautta kotiin, mutta Pasilan sillalla alkoi lumi-/räntäsade, joka teki kadut mahdottoman liukkaiksi. Piti köpötellä kuin eläkeläinen ja tuli kylmä, joten luikin häntä koipien välissä Eläintarhan kautta kotiin kisujen kanssa köllimään. Surkea esitys. Pyryt on just tollasii.

Vuosi vaihtui mukavissa tunnelmissa. Aattona käytiin Katjnin ja Homiksen kanssa syömässä ja kuohuvalla ja illalla vielä Lankomiehen ex tempore -juhlissa. Aamulla mä heräsin pirteänä ja Handyman yllätyskrapulassa. Uudenvuoden taikana Reino-kisu oppi kiipeämään kirjahyllyn päälle järsimään johtoja, muttei valitettavasti samalla kasvattanut rohkeuttaan niihin mittoihin, että uskaltaisi tulla itse sieltä alas. Koska kiipeävää kisua ei jaksa määräänsä pidempään katsella, lähdettiin muiden nörttien ja eläkeläisten seuraksi kasin uudelle päätepysäkille. Iltapäivällä mä vielä kävin katsomassa One Day -elokuvan Långstrumpin kanssa. Leffa oli varsin uskollinen kirjalle. Dexterin näyttelijä oli spot on, Anne Hathaway liian amerikkalainen. Mukavaa viihdettä siis kuitenkin ja kirjan tyyliin sopivan kirpeää, lällyily minimissä.

Elämyskameli suosittelee
kisun silittäminen räntäsadepäivänä