Thursday, January 26, 2012

Pyhimysmäinen enkeli

Mä oon bäksiin töissä! Vitsi se on siistii. Mä herään joka aamu joskus viiden maissa enkä oo ees väsynyt. Enkelinkiltisti valo sammuu ja silmät menee kiinni kymmeneltä joka ilta (paitsi torstaina saa vetkutella jos haluaa). Myös suorastaan pyhimysmäisesti oon mennyt joka iltapäivä vesijuoksemaan suoraan töistä. Hieman pisti heikottamaan alkuviikosta uinnin jälkeen, kun en syönyt klo 11:n lounaan jälkeen ennen kuin kotona. Tänään mukana ollut pähkinäkourallinen esti ongelman eikä tullut edes nälkä ennen kuin lohi oli ehtinyt muhia uunissa jo kolme varttia. Itse työnteko on myös hauskaa. On kiva voida olla sosiaalinen kaiken päivää ja puuhailla hyödyllisiä ja mielenkiintoisia juttuja. Niin se vain on, että ihminen on luotu työtä tekemään. Tai no kamelit ainakin.

Mä oon kurkkuani myöten täynnä fb:ssä käytävää ehdokasmarkkinointia ja yhdentekevien vaaliaiheisten blogautuslinkkien tulvaa. Mä tiedän, ketä mä äänestän, ei mua muiden valinnat kiinnosta. Kyllä sen sitten vaali-iltana tuloksesta näkee. Erityisen ärsyttäviä ovat "huvittavat" linkit ja kuvat. En ole vielä hidettänyt ketään poliittisen mainostuksen vuoksi, mutta kohta on aika lähellä. Mä oon pitänyt Facebookia vähän kuin kahvilana, siellä näkee kavereita. Kaikki kaverit ei nyt ehkä oo samassa pöydässä, mutta niiden keskustelua voi kuunnella sivukorvalla. Lähimpien kavereiden statuksiin voi kommentoida, koska ne (te) on samassa pöydässä. En mä tykkäisi siitäkään, että joku yrittäisi myydä mulle poliittisia näkemyksiään kahvilassa. Mut viikko enää, kyl mä kestän. Ja siis liketänhän mä toisen ehdokkaan pageakin, mutta se page ei oo mun kaveri, joten sen postaukset ei häiritse. Toivottavasti vain henkilövaalien luoma hillitön innostus selittää tän käsittämättömän suuren fb-terrorin, koska kunnallisvaalitkin on vielä tänä vuonna.

Elämyskameli suosittelee
työnteko

No comments: