Takaisku

Eilen illalla tunsin vasemmalla kyljellä maatessani lonkan seudussa hienoista jomotusta. Aamulla herätessä vasen jalkaterä oli sisäsivultaan lievästi puutunut ja vasemman säären ulkosyrjällä oli vähäistä iskiastyyppistä kipua. Kipu oli lievää, mutta eittämättä täysin samantyyppistä ja samassa paikassa kuin ennen leikkausta, vaikka ennen leikkausta kovemmat kivut olivatkin oikealla. Sydän syrjälläni odottelen, että mitä tästä seuraa. Kävin kävelyllä ja pitkästä aikaa vesijuoksemassa (jeejee) ja nyt jalka on oireeton. Olen joko saanut uuden pienen prolapsin tai mestoille on jäänyt pikkuruinen prolapsi (leikkaus tehtiin oikealta, joten hyvinkin vasemmalle on pieni palanen voinut jäädä). Pyrin kuitenkin positiivisuuteen - näin lievät oireet kestää vaikka loppuelämän ja jos liikunnasta on hyötyä, niin sitä parempi. Pienet prolapsit voivat sitä paitsi parantua itsekseenkin. En halua tehdä tästä blogista mitään sairauskertomusta, mutta kirjoitin tämän tänne sitä varten, että leikkauksen jälkitarkastusaika on juhannuksen jälkeen ja pidän tätä jonkinlaisena muistikirjana, jotta voin sitten kertoa lääkärille, että 17. tammikuuta oli vasemmalla vähän tuntemuksia.

Vesijuoksu oli pitkästä aikaa just niin ihanaa kuin ounastelinkin. Toki huomasin unohtaneeni ärsyttävät koirauimarit, mutta niistäkin huolimatta oli hauskaa. Aika oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä - vaikka liikunta tuntui kevyeltä, keskisyke oli 155 /min. Mä en juuri ymmärrä noista sykkeistä mitään, koska en usko että niillä on perusjätkän kuntoilun suhteen mitään merkitystä. Mittariakin mä pidän mukana vain, jotta en jää pokaalia vaille. Sen verran mä kuitenkin ymmärrän, että mukavan kevyessä vesijuoksussa ei keskisykkeen tarvitsisi olla yli 150. Mut ei silläkään mitään väliä liene.

Eilen oli aiempaa hieman napakampi pakkanen, pahimmillaan kuitenkin vain noin -12°. Kävin kävelyllä päivällä, kun lämpötila oli noin -10° ja totesin, että (maltillinen) kylmyys ei ole mulle niin vastenmielistä kuin liukkaus. Jotenkin nimittäin pakkasasteet olivat karhentaneet jäätiköt vähemmän liukkaiksi ja kävely oli jopa nautinnollista. Se on toki mainittava, että kun lämpötila laskee alle -15°:n, on tilanne toinen, koska silloin ulkona on astmaatikoille tuskallista. Olen toki jo aloittanut kevään odottamisen haaveilemalla huhtikuusta. Alkuun haaveilin maaliskuusta, mutta sitten näin Ilmatieteen laitoksen kuukausitilastosta, että viime maaliskuun keskilämpötila oli pakkasen puolella ja 15. maaliskuuta oli Helsinki-Vantaan lentoasemalla lumen syvyys vielä 71 cm, joten siirsin toivoni huhtikuuhun. Huhtikuulle olen suunnitellut pientä lomastakin, joten huhtikuun odottelu tuntuu nyt oikein sopivalta.

Juhlistan yhdeksän viikon työkyvyttömyysjaksoni päättymistä perjantaina menemällä tenttiin ja kirjasta on vielä kolmisensataa sivua selaamatta. Siirryn nyt siis kirjani pariin.

Elämyskameli suosittelee
huhtikuu