Saturday, March 18, 2017

Päiväkirjaklubi

Päiväkirjaklubi on rantautunut Suomeen! Suomen Komediateatteri oli järjestänyt ensimmäisen Mortified-illan jo viime syksynä, mut mä en ollu kuullut asiasta mitään. Helmikuussa mun kampaaja oli käynyt katsomassa Mortified-esityksen Kanneltalossa, nauranut koko illan ja pohtinut, että mä varmaan tykkäisin. Suositteli sit mua tutustumaan ja siis mähän olin heti lähdössä. Niinpä ostin liput, pakkasin Handymanin, Kälysen ja Lettipitkon seuraksi ja menin nauramaan koko illaksi. Nauratti niin, että meinasin tikahtua (pari kuukautta sitten oli influenssa ja kun sen jälkimaininki vielä yskittää, niin meinasi käydä nauraessa hullusti). Ideana on siis se, että tavalliset ihmiset lukee ääneen teiniaikojensa päiväkirjoja. Tai siis osa niistä on amatöörinäyttelijöitä, osa ihan vain itsensä mukaan ilmoittaneita. Kaikki on kuitenkin oikeasti niiden omia päiväkirjoja. Järjettömän ja kiusallisen kuuloinen konsepti, mutta toimii. Yhtään ei tullu kiusallinen myötähäpeäolo vaan se oli melkein koko ajan hauskaa ja hetkittäin liikuttavaa. Loppukeväästä tulee uudet, ruotsinkieliset esiintyjät ja syksyllä taas uusi suomenkielinen setti. Aion käydä toistekin.

Suurin piirtein samalla tavalla omituinen konsepti on TV2:n Sohvaperunat, jossa voi katsella, kun ihmiset katsovat televisiota. Kolmas kausi menossa. Me löydettiin Sohvikset kakkoskaudella sattumalta. Se on yksi tosi harvoista TV-ohjelmista, joita me katsotaan Handymanin kanssa yhdessä. Se on erittäin hyvin tehty ja melkein kaikki sohvikset on ihania. Lisäksi on täydellistä, että ne katsoo kaikkia sellaisia ohjelmia, joita mä en haluaisi katsoa, mutta joista voi olla juttua työpaikan kahvihuoneessa. Pysyy vähän mukana keskusteluissa.

Viime vuonna mä tyrmistyksekseni huomasin, että en aktiivisesti inhonnut Lauri Tähkän uutta biisiä (Morsian). Itse asiassa mä jopa tykkäsin sen sävelestä ja meiningistä. Tää Lauri Tähkälle laantuminen eskaloitui nopeasti. Työkaveri pyysi mua seuraksi valitsemaansa tyhy-tapahtumaan (meillä järjestetään aina useampia tyhy-vaihtoehtoja, kun jonkun on kuitenkin aina pakko olla töissä). Lupauduin ehkä vähän liian nopeasti kaverin seuraksi, koska tajusin vasta lupautuessani, että se oli valinnut Lauri Tähkän keikan. Mä oon siis menossa Lauri Tähkän keikalle. Enpä ois uskonut. No oon mä ollu baletissakin ja saksalaista nykyteatteria katsomassa. Löysin yhtenä päivänä itseni pohdiskelemasta, pitäiskö aloittaa joogakin. Kaikkee siis voi sattua.

Elämyskameli suosittelee
Mortified Finland

Friday, March 3, 2017

Kulttuuria

Mä oon ny veronmaksajien maksamalla koulutusreissulla (tai veronmaksajat saa tällä kertaa maksaa mun lennot ja hotellit, mä maksan itse tän koulutuksen mut anyway). Hesarin mielestä täällä pitäis varmaan vain lomailla, mut mä en jaksa lukea Hesarista muuta kuin pääkirjoitukset, kaupungin ja Kuukausiliitteen ni mä en oo kuullu tästä säännöstä. Niinpä mä istun täällä luennolla ihan liian kuuliaisesti. Eilen alkuiltapäivästä luentotarjonta ei ihan istunut mun pirtaan, joten mä hirveen huonolla omatunnolla pidin hyppytunnin. Siitä oli se hyöty, että pääsin lounaalle, täällä kongressikeskuksessa kun ei mitään ruokaa ole saatavilla. Kävin myös ostoksilla, löysin ruoan ohella äidille lahjaksi kasvoseerumeita ja itselleni lahjaksi alushousuja. En aio laskuttaa näitä veronmaksajilta (paitsi tietty epäsuoraan, nehän maksaa mun palkan).

Kävin eilen (kongressiohjelman päätyttyä, toim.huom.) myös elokuvissa. Olin etukäteen jo selvittänyt, missä näkisi leffoja ilman saksalaisten dubbaussupertähtien panosta. Ehdin juuri ja juuri ajoissa (klo 18:01) kuudelta alkaneeseen La La Landin näytökseen. Sali oli suuri, vanha ja tuolit mukavat. Katsojia oli noin 12, paikkoja varmaan 200. Joku oli tuonut miehen paikalle ja istuttanut tämän melko eteen. Miehelle ei musikaali maistunut yhtään. Hän kävi ulkona salista useita kertoja, kuvasi valkokangasta ja huuteli "Bullshit!" ja mölisi yleisesti muutenkin. Tää häiritsi mua aika paljon vähemmän kuin se, että valtaosa muista katsojista tuli paikalle erilaisten paperisten ruokapussien kanssa. Joku söi salaattia, joku burgeria, joku sipsejä ja joku karkkia. Rapinamelu oli sanoinkuvaamaton. Ja nää pällit vielä halusivat rapista juuri kaikissa hiljaisimmissa kohdissa. Ennen leffaa näytettiin vähän erikoinen paikallisen elokuvaopiskelijan tekemä lyhytelokuva, jossa ei ollut ääntä. Paitsi tietty näiden avustavien taiteilijoiden rapina-art. Mainittakoon, että mä oon todella herkkä rapinalle. Ehkä se ei ihan kaikkia härinny samassa määrin.

Itse leffa ei ihan ollu mun mieleen. No mä en ollu ehkä vastaanottavaisimmillani, olin nukkunut yöllä aika huonosti (hotelli on viihtyisä, mutta ei äänieristetty) ja ollut pitkään paikallani kuuntelemassa vatsataudeista, mutta silti. Mä ymmärrän, että musikaaleissa ei juuri ikinä oo järkevää juonta, mutta tässä juoni oli ehkä tavallistakin yksinkertaisempi. Näyttelijät olivat hyviä, mutta hahmot yltiödramaattisia. Musiikki oli ihan tyyliin sopivaa ja tanssikohtaukset hauskoja. Leffa oli myös liian pitkä. Ihan kiva, että tehdään musikaaleja, mutta valtava hehkutus "ehkä kaikkien aikojen paras elokuva!" oli kyllä liikaa. Oon kyllä tyytyväinen etten raahannut Handymania mukaan. Ei ois ollu sen mieleen. Se ei kyllä ois huutanut bullshitiä. Pisteet sille.

Elämyskameli suosittelee 
rapinan välttäminen

Thursday, March 2, 2017

Wienin keskustan ruma talo

Mä alan lämmetä tälle kaupungille. Oon käynyt täällä lapsena monta kertaa. Silloin tää oli satumainen kaupunki, koska täältä sai Playmobileja ja barbeja ja koska Ramada-hotellissa oli uima-allas. Erikoistumisaikana mä kävin täällä kahdesti koulutuksessa, jolloin mä en ollut kauhean innoissani, koska keskusta oli luonnottoman kaunis, muovisen tuntuinen. Hyvät koulutukset, tosin. Nyt mä oon taas samassa koulutuksessa (20000 radiologin yleiskongressi). Oon yksin matkalla ja tällä kertaa olin valinnut hotellin sijainnin perusteella - lähellä ydintä kongressikeskukseen kulkevan metrolinjan varrella. Hotelli sijaitsee välittömästi vilkkaan torialueen vierellä hyvin hiljaisella pikkukadulla. Eilen kävelin kaupungilla hotellin suuntaan ja näin satojen sirojen ja koristeltujen talojen välissä yhden virkistävän Kouvolasta eksyneen 70-luvun betonilaatikon. Ja kun tulin hotellille takakautta, näin useampia graffiteja!

Myös itävaltalaiset ihmiset on mun mielestä nyt mukavampia kuin aiemmin. Aiemmin kukaan ei oo ikinä antanut mun puhua saksaa vaan ovat kääntäneet englanniksi heti, kun ovat huomanneet erikoisen aksentin. Kyllä mä varmaan puhun saksaa ny vähän paremmin kuin neljä vuotta sitten, mutta ero ei ole erityisen suuri. Ehkä mä oon nyt vakuuttavampi keski-ikäinen täti, jolle ei edes itävaltalainen viitsi ryppyillä.

Okei, nyt joku näyttää kuvan haimasta. Menen.

Elämyskameli suosittelee 
rumat talot

Wednesday, March 1, 2017

Lama

Facebook jo kitisi, että mitään ei kuulu. No ei kuulu ku mitään ei tapahdu. Oon miettinyt tätä helkkarin blogia ainakin melkein jokainen päivä, mutta yhtään hupsua tai muuten mainitsemisen arvoista sattumaa ei tammi-helmikuussa oikeastaan oo eteen tullut. Tai hassuinta oli se, että toissakuun vuorolisät maksettiinkin vasta maaliskuun 1. päivä eikä helmikuun 28. päivä. Sellaista se huumori on. Sitä paitsi blogit on niin out. Blogistania on sosiaalisen median maailman Belgia. Kuka sinne enää menisi?

Nyt on asiat kyl niin hassusti että oon koulutuksessa Keski-Euroopassa. Alan siis keskittyä maksaluentoon ja palaan asiaan, kun jotain raportoinnin arvoista tapahtuu. Lukekaa Snapchatia ja Signalia ja Instagramia ja mitä niitä muita onkaan sen aikaa.