Kevät on oikein mukava vuodenaika. Ei ihan niin kiva kuin suosikkini syksy, mutta toiseksi paras. Ei ole niin liukasta kuin talvella eikä niin kuuma kuin kesällä. Kesälläkin vihreys ja vehreys on hauskoja ja se ettei tarvii laittaa takkia päälle ulos mennessään. Kesä oiskin ihan ideaalivuodenaika, jos pystyttäisiin takaamaan, että keinokuitutakissa töitä tekevällä ei olisi kuuma. Keväällä ja syksyllä on myös suurimmat mahdollisuudet sumuun ja se on added bonus, koska sumu on siistii. 
Långstrump osti kämpän, josta on mahdollista tehdä unelmakoti pienellä pintaremontilla. Toki Handyman jo nimensä perusteella on valjastettu pieneen pintaremonttiin ja mä toimin fasilitaattorina (sallin Långstrumpin käyttää Handymanin palveluksia). Mä oon saanut aivan aiheetonta nälvimistä osakseni, kun kävin Suomalaisessa etsimässä nikkarointiopasta, kun aattelin että mäkin voisin sitten tehdä remontissa jotain, esim. maalata. Opasta ei löytynyt. Onnekseni olen kuitenkin keksinyt sieltä useita muita itselleni sopivia töitä - esim. ikkunanpesun ja lieden puhdistuksen. Näihin töihin mä en opaskirjaa tarvitse: ikkunoita osaan pestä vanhastaan Sini-ikkunanpesimellä ja Marttojen nettisivuilla on loisto-ohjeet lieden puhdistamiseen. En sit nikkaroi!
Kummitytöllä on tänään ristiäiset. Sinänsähän ristiäiset eivät ehkä ole elämän jännittävin juhla juhlakalulle tai edes vanhemmille, mutta tällä kertaa lisävivahteen tuo kesäaikaan siirtyminen. Kutsuttujen joukko on sinänsä kirjava, että vain osaan voidaan luottaa aikatauluasioissa - eräs myöhästyi Kummitytön vanhempien häistäkin. Mä en ota tätä kummiutta ehkä ihan niin vakavasti kuin pitäisi, koska olen päättänyt heti illalla käydä eroakirkosta.fi-sivustolla ihan tosimielellä. Että se siitä kristillisestä kasvatuksesta sitten.
Synttärit on mun mielestä ihan koko vuoden parhaita päiviä. Silloin saa olla sankari! Toki nimipäivänäkin ollaan sankareita, mutta aika paljon pienemmässä mittakaavassa - saman päivän synttärisankarit on kovempia jätkiä. Harva 7 vuotta täyttänyt on yhtä innostunut syntymäpäivistään kuin mitä mä oon joka vuosi. Vaikka joka vuosi ikä kuulostaa ikävämmältä, ei itse syntymäpäivänä voi nillittää. Mä iloitsen salaa myös puolivuotissyntymäpäivistä. Toki suurin masennuspäivä on sitten syntymäpäivän jälkeinen päivä, jolloin sankarius on siirtynyt muille (ennen kaikkea Lankomiehelle).
Eilen oli siis vuoden paras päivä. Se alkoi epäselvissä tunnelmissa, koska kärsin elämäni ensimmäistä kertaa todella vakavasta nukahtamishäiriöstä - sain unta vasta neljän jälkeen. Tätä voidaan pitää huonona asiana silloin, kun kello herättää kuuden jälkeen. Mä oikeesti mietin siinä yöllä Handymanin leukojen lonksuttelua kuunnellessani, että jännittääkö syntymäpäivä niin kovasti etten saisi sen takia nukuttua. No en tiedä, mikä ongelma oli. Onneksi syntymäpäivänä ei voi olla väsynyt. Ei voi, vaikka jokainen Vuosaaressa asuva ihminen olisi halunnut tulla mun synttäriä vastaanotolle juhlimaan. Illalla käytiin vielä Handymanin kanssa syömässä. Mä sain lahjaksi semmoisen lisäosan mun kameraan, että voin kuvata sorsia ja tiikereitä lähempää ja SingStar Queenin! Ihan ykkösii!
Viikonloppuna viihdytin itseäni kiertelemällä asuntoesittelyjä Långstrumpin kanssa. Mä totesin olevani juuri semmoinen kauhea korppikotka, joka tulee ilman ostoaikeita kyyläämään, minkälaista väkeä missäkin asunnossa asuu. Profilointi vaan nyt on niin helppoa pienten vinkkien perusteella! Vai minkälainen on ihminen, joka säilyttää Ikean vanhoja kuvastoja siististi kirjahyllyssä? Entä pariskunta, jotka ovat perustaneet kesämökkitunnelman mäntykalusteineen keskelle Kalliota? Tai asukas, jolla on kaappi (ovi avoinna!) täynnä harmaita pukuja, pöydillä pitsa- ja kebabfirmojen esitteitä ja kasinon rahakkeita ja näytön aikana pyykkikone päällä? Ja parasta oli tietty se, että Långstrump löysi mahtavan asunnon - juuri sen kesämökin!
Lettipitko lähti Ameriikkaan ja jätti mulle nAuriksen lainaan. En ollutkaan koskaan aiemmin ajanut a) dieseliä enkä b) Toyotaa. Jos mä joskus tulen ylinopeussakot saamaan, niin tän viikon aikana. En oo juurikaan autoa käyttänyt, mutta molemmilla kerroilla nopeus kipusi herkästi 20-30 km/h yli rajoituksen ihan huomaamatta, koska kaasupoljin on niin kevyt, ettei tarvitse kuin ajatella lopettavansa jarrupolkimen painamisen, kun jo mennään yhdeksääkymppiä.
Osaako muuten kukaan sanoa, tarkoittaako asuntoilmoituksessa sanottu "lv-viemäriputkistot uusittu" että putkiremppa on tehty? - nimim. Epätietoinen
Mä oon joutunut töissä kyräilyn kohteeksi. Mä oon siis tällä hetkellä mm. yhden osa-aikaeläkeläisen osa-aikaissijainen ja tää eläkeläinen on siis töissä vuoroviikoin 2 ja 3 päivää. Tänään mulle selvis, että se ei usko mun tekevän mitään ja kyttää mun listoja että kuinka monta reseptiä on uusittu toissatorstaina. Tää on osasyy siihen, etten mä enää vapun jälkeen aio sitä osa-aikaiseläkeläistä tuurata. En oo sille kyllä vielä kertonut.
Handyman lähti nyt sitten sinne metsään pikkupoikien kanssa partioimaan ja jätti mut tänne yksin. Oon ajatellut viettää viikonloppuni käymällä sorsia ruokkimassa ja valokuvaamassa, jos ei sada. Se on varmaankin ihan kivaa, mutta muuten mä oon vähän myrtsinä Handymanille kun se nyt niin lähti ja vielä koko viikonlopuksi. Mä oon seurankipee! En mä viihdy yksinäni tuosta noin vaan koko viikonloppua, kun ei oo töitäkään. Tai niinhän mä luulen. Oikeesti oon varmaan ihan tyytyväisenä kotona, lauleskelen iloisesti ja pidän Handymanin sunnuntaista kotiintuloa vähän tungettelevana.
Handyman joutui ostamaan uudet kengät metsäreissua varten, koska eihän se ole mitenkään maastokelpoinen perustilanteessa. Niitä kenkiä on sitten surtu jo monta viikkoa. Melkein siinä vaimo hermostui. Handyman tahtoi ehdottomasti ostaa hypersuperlaminaattimerkkikengät, mutta mun mielestä ne oli a) vaaleansiniset ja b) ehkä vähän turhan kalliit yhden viikonlopun kengiksi. Mun ehdottamat aika lailla saman näköiset ei-vaaleansiniset ei-kalliit kengät Handyman teilasi, koska niiden pohjassa luki "outdoor" ja se ei ollut kuulemma sopivaa. Jonkinlainen kompromissi syntyi, kun Handyman päätyi sitten ostamaan Hai-saappaat. Niitä voi sentään käyttää autoa pestessä ym. Jos nyt olis se auto.
Nyt mä oon antautunut rahan vietäväksi. Oon lupautunut ensi viikolla (!) yhdeksi illaksi pahaksi keikkalääkäriksi. Sitä paitsi oon kovaa vauhtia sitoutumassa jatkuvaan säännölliseen keikkalääkäriyteen kolmeksi vuodeksi. Samalla mä myyn ne periaatteet, joiden mukaan mä oon itseni määritellyt ja kuulkaa ihan vain saadakseni auton. Häpeällistä. No mähän teen mitä vain, että Handyman on onnellinen! Saman asian muotoili eilen Metro-lehden tekstaripalstalla nimim. Opetuslapsi seuraavaan tapaan: "Ottaa enempi, kuin on tarve, tässä on ahneus! Miettikää te suurituloiset, mitä te olette Herran silmissä! Helpompaa on kamelin." Joskin Kameli nimenomaan tätä nyt joutuu miettimään ja siitä on helppo kaukana.
Homiksen jengi feat. Homis voitti eilen pöhnäkoripallosarjansa. Valitettavasti tästä ei ole kuvamateriaalia, koska meni tiukoille matsiin ehtiminen eikä ollut a) kameraa eikä b) vaahtosormeakaan mukana. Mutta tunnelma oli katossa! Valtavassa palloiluhurmiossa elettiin, katsojiakin oli poikkeuksellisesti selvästi enemmän kuin pelaajia. Uutena viehättävänä osatekijänä Homiksen jengissä oli hauraan oloinen pitkä poika, jonka olkavarsi oli suurin piirtein mun peukalon paksuinen ja joka tästä syystä saikin multa heti hellittelynimen "Twiggy". Miesparka näytti siltä, että pallon massa oli hänelle aivan liikaa. Mä pelkäsinkin jatkuvasti, että se jossain vaiheessa ottaisi vahingossa pallon kiinni ja murtaisi käsivartensa.
On ollut touhuviikko ja etenkin -viikonloppu. Hammaslääkäri oli mukava ja herttainen. Mä olin jo etukäteen oireiden perusteella varma, että kariesta löytyy hammasvälistä 26-27 ja oikeassa olin. Mukava hammaslääkäri hoiti asian kerralla kuntoon. Pyysin puudutusta, mutta tähän pyyntöön hammaslääkäri vain nauroi iloisesti, että sehän on juurihoidettu hammas! Mä siihen vaan että duh?! Ei kuulemma semmoinen hammas mitään tunne. Eikä tuntenutkaan. Huomenna vielä pientä kauneusvirheiden korjausta ja sit on taas hetkeksi kauhut koettu.
Tänä viikonloppuna on taas hurjasti soitettu Guitar Heroa ja laulettu SingStaria pitkästä aikaa. Eilen oli se Handymanin työkavereiden järjestämä SingStar-iltama meillä ja sehän oli tosi hauskaa. Mä oon stressannut sitä jo kolme kuukautta. Ainoa tavoite oli pärjätä mahdollisimman hyvin SingStar-kilpailussa ja - hehhehee - emännälle sopimattomaan tyyliin pingotin niin että voitin koko roskan. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei ois ehkä kannattanut jännittää niin kovasti niin kauaa.
Eilen päivällä oltiin serkkujen vahteina, kun niiden isä kävi Kunto2009-messuilla voittamassa molemmat lähtönsä lajissaan sisäsoudussa. Aateltiin ottaa tää lasten viihdytys varman päälle tällä kertaa ja vietiin ne HopLopiin. Sinne tuli lapsineen myös pari Handymanin työkaveria. Sitten käytiin lasten kanssa vielä syömässä ja tultiin meille pariksi tunniksi leikkimään. Ihan mukavaa porukkaahan lapset on pieninä annoksina, mutta kyllä sitä silti omassa elämässään osaa arvostaa varmaa ja käyttäjälle turvallista ehkäisyä!
Tänään on yksityisajeltu ja käytetty julkisia kulkuneuvoja. Autokuume pikkuisen nousi lähinnä mulla, mutta eiköhän tässä jäädä vielä odotuskannalle sen suhteen. Tää täytyy toki arvioida uudestaan, kunhan syksyllä päätän, mikä musta tulee isona ja joutuuko sitä varten matkustamaan runsaasti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Näillä näkymin joutuu. Mälsää. Toisin kuin edellisen postauksen kommenttilistalla eräs lukija omalta osaltaan kertoi, mun mielestä auto-ostoksen suunnittelu on mukavaa puuhaa. Toisaalta on helppoa kun tietää, mitä haluaa. Meilläkin sävelet on aika selvänä esim. auton koon, merkkivaihtoehtojen, varusteiden ja hintatason suhteen. Sitten voi vain etsiä netistä sopivan auton ja ostaa sen sopivana hetkenä. Ei siis kuitenkaan vielä. Mutta katsotaan nyt kun kevättä kohti mennään ja kaukokaipuu Länsi-Uudenmaan suuntaan yllättää, niin tuleeko meidän talliin uusi söpöläinen.
Tänään nähtiin tosi paljon tosi herttaisia sorsia! Walitettawasti kamera oli kotona eli kuvia ei ole. Mä myös opin paljon sorsista ja muista vesilinnuista Helsingin kaupungin opastaulusta. Loppuviikosta takaisin kaalinpään kera!
Mä varasin sen paljon puhutun hammaslääkärin. Sain ajan jo toissa torstaiksi, mutta sitten kun mä olin järjestänyt työpäiväni ja menin sinne suuren kohkauksen kera, niin ei sitä aikaa sitten ollutkaan missään, se olikin annettu jollekulle toiselle. Vähän pänni, mutta ei auttanut - piti varata toinen aika, koska mun yläkalustoon julistetaan kohta hätätilanne. Mä oon nyt sit menossa heti aamukahdeksalta polvet tutisten koska mä en tosiaankaan mee sinne mitenkään innoissani vaan lähinnä kauhuissani.
Handymanin lempinamuskausi on käsillä. Handyman nimittäin rakastaa pääsiäisnamusia. Pupuneidin hedelmärae on Handymanin ehdoton suosikki, mutta Pupujussin kevätrae ei kelpaa lainkaan. Lisäksi Handyman on innoissaan erilaisista munista, ennen kaikkea uudesta isännän munasta. Mämmiä Handyman haluaa myös aina ostaa ennen pääsiäistä, mutta sitten se raukka muistaa, että eihän se ookaan hyvää. Mun mielestä pääsiäisnamushet on yleensä aika kamalia, paitsi Fazerin Pääsiäispatukat on aika hyviä.
Vihdoin käytiin eilen Handymanin kanssa katsomassa Operaatio Valkyrie. Mä tykkäsin kovasti, vaikka se olikin ehkä vähän turhan pitkä. Mut mulle kyllä maistuu tuommoiset 1900-luvun Saksa-kuvaukset. Olin jo ihan innoissani siitä, että oon nyt vihdoin nähnyt hyvän Tom Cruise -leffan, mutta into vähän laantui siitä, kun IMDb:stä tarkistin, että en mä niitä juurikaan oo nähnytkään - Rain Man, Magnolia, Austin Powers in Goldmember (apua), Jerry Maguire ja The Firm. Sitä paitsi Sademieskin oli kyl ihan ookoo.
Tänään aamulla mä olin niin hermona, että heräsin jo seitsemältä. Jännitti niin kovasti kun edessä oli reissu uuteen Itiksen Prismaan! Ihan helmee. Oltiin paikalla jo ennen yhdeksää ja soppailtiin reilu tunti. Handyman tapasi siellä Prisman paidassa opiskelukaverinsa Tuhkimon, joka oli saanut ilmeisesti jonkin mahtavan duunin ammattisoppailijana. Ostettiin lähinnä Orthex-laatikoita (tietty), sukkia ja limsaa. Löytyi myös pitkään hankinnan alla ollut vispilä ja suuri kukkaruukku. Ei siis lainkaan huono reissu.
Mua alkaa aina ahdistaa, kun näen jonkun varanneen ajan tulosyyllä "huimaus". Huimaus on niin epämääräinen oire ja sen syitä on semmoinen litania, että niistä saisi pienen ensyklopediankin hämmentymään. Suurin osa huimauksen syistä on täysin hyvänlaatuisia, ne vaaralliset ovat niin harvinaisia, että äitini saattaisi käyttää ilmausta "kuin hyttysen pieru Itämeressä". Huimaus oireena on yleensä kohtuullisen dramaattinen ja potilaan säikäyttävä niinpä potilaat ovat usein jo valmiiksi paniikissa, että nyt tuli kuolo. Tässä tilassa potilas harvoin uskoo oireen hyvänlaatuisuudesta Ruuneperin lailla paasaavaa arvauskeskuslääkäriä ja kokee tulleensa huijatuksi. Lisäksi suurin osa huimauksen syistä on niin sekavia, etten mä itsekään oikein ymmärrä, miten ne sitä huimausta aiheuttavat, kiva siinä sitten selittää.
Luulen olevani oikeassa, jos ounastelen, että kovin moni muukaan peruslääkäri ei erityisesti diggaile huimausasiasta. Paljon parempia ovat mahtavat lääkärien salaiset temput, joilla niks-naks vain parannetaan potilas. Näistä mun lemppareita on pikkulasten kyynärpäävammojen pohjalta syntyvä värttinäluun pään osittainen paikaltaan pois luiskahdus. Sen kun hiffaa ja osaa hoitaa, niin täysin kättä käyttämättömästä lapsesta saa sekunnissa täysin terveen. Toinen lemppari on tyypillisesti nuorten terveiden ihmisten dramaattinen rytmihäiriö, jossa sydän lyö jotain sataakahdeksaakymppiä. Siinä menee sitten hoitohuoneeseen, sanoo hoitajalle, että "6 mg Adenocoria", työntää lääkkeet suoneen ja hups, potilas on terve. Sankarilääketiedettä!
Tämän alustuksen jälkeen ymmärtänette, että mulle on suuresti häpeällistä kertoa, että oon huimailija. Huimaus on niin nolo oire, siitä tulee vähän itsensä korostaminen mieleen. Kaikki huimaajat ovat hysteerikoita. Mä oon kyllä siinä mielessä ehkä vähän valtavirrasta poikkeava huimaaja, että en ikinä suostuisi uskomaan, että sen takana voisi olla mitään vakavaa. Muutenkaan mä en usko erilaisiin kolotuksiin ja kremppoihin - uskottelen aina itselleni keksineeni oireeni tai jos ne on pakko uskoa, niin epäilen niiden johtuvan aina jostain niin nolosta tai kiusallisesta jutusta, etten ikinäkoskaan kehtaisi mennä kremppoineni lääkäriin. Mitä jos mä oisin oikeessa ja joku tajuis että mulla on joku nolo sairaus?!
Suurin humiliaatiokerta huimauksen kanssa sattui perjantaina 4. joulukuuta 1992. Mut oli ilmeisesti lammasmaisen tasaisen luonteeni ja auktoriteetinpelkoni vuoksi valittu lippuairueeksi koulun järjestämään Suomen 75-vuotisitsenäisyyspäiväjuhlaan. Ala-asteen rehtori oli kuuluisa pitkistä ja tylsistä puheistaan, silläkin kertaa se kesti pitkälti toista tuntia ja muut juhlallisuudet päälle. Noh, siinä loppumetreillä juuri ennen Maamme-laulua mä kaaduin suorilta naamalleni jumppasalin lattialle. Mä muistan, että jo ainakin 5 min ennen tajunlähtöä oli ollut aika heikko olo, mutta airueita oli kielletty liikkumasta ja opehan ois saattanut vaikka laskea mun käytösnumeroa, jos olisin siinä nyt ruvennut istumisen kanssa koohottaan. Kaadoin matkallani lipunkin. Vitsi se oli noloo! Monta muutakin pientä pyörtymistä on sattunut, onneksi ei muita ihan noin korkean profiilin juttuja. Nykyäänkin huimaa ainakin kerran-pari kuussa, mutta tajuan jo nyt, että sitten on varmaan parasta vain mennä makuulle tai istumaan. Onneksi töissä on tullut aika harvoin.
Tuorein huimaus tuli äskeisessä jumpassa. Noi niskaselkäjumpat on siitä pahoja, että niissä ei ikinä voi olla varma, onko kyse a) basic vasovagaalisesta, b) ortostaattisesta, c) niskaperäisestä vai d) hypovoleemisesta oireesta. Kaikkia ei pysty millään hoitamaan samaan aikaan. Sitten nolottaa kun ei millään kehtaisi käydä siihen pitkäkseen / istualleen kesken jumpan ja aiheuttaa kauheeta show'ta. Tänään oli kyllä pakko, kun aina meni uudelleen ihan mustaksi, vaikka kuinka ryypin. Onneksi ilmeisesti kaikki siellä luuli vain, että kunto loppui kesken. Tai ei kai sekään mikään suoranainen "onni" oo, mutta parempi kuin se, että taju oikeasti menisi ja joku virkaintoinen panikoija soittaisi ambulanssin. Ne jumppia vetävät fysioterapeutitkin on usein niin huolehtivaisia, että siinä saa porttikiellon, jos alkaa jotain kohtausta järjestää.
Handymanin menojalka vipattaa. Se on hankkinut itselleen puuhaa viikon kaikille illoille ja sit on vielä menossa jonnekin metsään möyrimään perjantaista sunnuntaihin! Mä oon yleensä vain iloinen, jos sillä on jotain mielekästä tekemistä, mutta tuntuu jotenkin kamalan ikävältä että se on hankkinut itselleen puuhaa koko viikonlopuksi. Viikonloput kun on minilomasia! Ja minilomaset on tosirakkautta, sen tiesi jo Bridget Jones.
Pomo on alkanut kovasti järjestää mun asioita mielekkäämmiksi. On ilmeisesti johdossa taas vähän hermostuttu mun lähtöaikeista - viimeksihän kun mä lähdin kaupungilta, sain sairaalan johdon suoranaisesti suuttumaan, tällä kertaa on vähän lempeämmät ihmiset kyseessä. Ne eivät siis suutu vaan yrittävät tehdä asiat paremmiksi. Melkeistä tässä herkistyy.
Asuntokuume on jo vähän hellittänyt, kun tajusin että tää kämppä on ihan täydellinen, vain paikassa on toivomisen varaa. Niin kauan kun pysyy kotona, on kaikki ok. Sekin vähän lohduttaa että en kuitenkaan nyt jaksa lähteä mihinkään kämpänmyyntipuuhiin, jos siinä sitten menee viikkoja, kuukausia. Olisi sitä paitsi jotenkin noloa myydä nyt, kun sunnuntaisin muutenkin joutuu ulko-ovella kompuroimaan monien välittäjien kyltteihin. Jos mäkin sinne oman välittäjäkylttini veisin, niin kompuroittaisi vielä enemmän.
Tossut kelpaavat, osoitekin on saatu, nyt lähtee postiin!
Nyt on vauvoja pulahdellut lähipiiriin sellaisella vauhdilla, että villimmillä ovarioilla varustettu voisi olla mahdottoman vauvakuumeen kourissa. Eilen tavattiin jälleen yksi uusi tuttavuus. Ja koska kotona oli vielä vaaleanpunaista lankaa, valjastin puikot kaapista hyötykäyttöön ja surautin töppöset. Nyt pitäis vielä selvittää vauvan osoite.
Onneksi tosiaan vauvakuume ei ole vielä puhjennut. Pahaksi onneksi kuitenkin nyt on aika kova asuntokuume. Mun tekisi mieli muuttaa isompaan asuntoon parempaan paikkaan. Pari kuukautta terveyskeskuksessa on selvittänyt mulle, että mun ihanassa Vuosaaressa asuu lähinnä työttömiä, työhaluttomia ja työläitä ihmisiä. Mä en halua olla mitään niistä. Tätä vauhtia mä oon kyllä työkyvytön. Ei me mihinkään varmaan viiteen vuoteen muuteta, mutta on jo kiva alkaa suunnitella. Handymanin järjestelyvimmakin on varmaan ollut aiheuttamassa mun asuntokuumetta. Handyman haluaa nimittäin jatkuvasti vähentää tavaraa meidän asunnosta, muttei silti anna mun heittää mitään pois. Tämä johtaa siihen, että kaikki meidän rahat valuu suoraan Orthexille, joka ystävällisesti lähettää vaaleita muovilaatikoita kellariin ja sitten Handyman täyttää ne meidän tavaroilla. Tottahan se on, että ei mitään kirjaa jatkuvasti lueta, mutta jos kaikki kirjat on kellarissa, niin ei niitä lueta koskaan. Mä ehdotin, että joko ne tavarat pitäisi heittää roskiin tai niitä varten pitäisi ostaa oma huone, mutta mies päättää. Niinpä me asutaan kaksiossa, jossa ei oo mitään tavaraa eikä lueta kirjoja.
