Kylmiö

Muutaman päivän loman aikana kämppä on muuttunut kylmiöksi. Talossa tehdään patteriremonttia ja tämän vuoksi Handyman on ilmannut patterit joka ilta kolmen viikon ajan paitsi tietty nyt kun oltiin lomalla. Ja siis kun tultiin takas, oli sisäilma hyytävää. Vanhan talon iloja...

Matka oli onnistunut, tavoitteet saavutettiin. Tärkein tavoite oli ottaa uusi taustakuva Kameliin ja - tadaa! - siinä se on. Aika klassinen ja harmaa, mutta mun mieleen. Lisäksi rauhallinen tausta helpottaa huomattavasti blogin luettavuutta (joka on yhtä kolkko määre kuin auton ajettavuus). Puhumattakaan ihanan sosialistisesta tunnelmasta, jonka Fernsehturm sydämessä herättää.

Tehtiin paljon ostoksia Berliinissä. Mä ostin Queen in Montreal -blurayn, Pushing Daisiesin kaudet 1-2 DVD:llä (upea TV-sarja!), Falke-sukkia, pesuharjan uintikertoja varten, tukun kirjoja, Creationaryn ja Stasi-DVD:n. Handyman löysi itselleen tosiaan parit juoksuhousut ja legendaariset pitkikalsut. Enemmän oli tavaraa siis tulo- kuin menomatkalla, kuitenkin ruumabägi painoi vain 18 kg. Lentsikkakentältä ostettiin vielä Hariboa ja Moëtia. Aika tyytyväinen voi olla. Lisäksi on tuomisina 230 valokuvaa ja rutkasti pyykkiä. Oli mukavaa tulla kotiin.

Apostolinkyytiä

Berliini on mahtavan käveltävä kaupunki. Ei oo kovasti korkeuseroja, tiet on hyvässä kunnossa ja muu liikenne kunnioittaa jalankulkijaa. Lisäksi melkein kaikki näkemisen arvoinen on kävelymatkan päässä. Näin ei ole kaikkialla - esim. Rooma on kaiken edeltävän vastakohta. Mun mielestä on kivaa tutustua kaupunkiin kävellen, koska niin saa paljon paremman käsityksen etäisyyksistä ja rakennuksista kuin kumi- tai rautajalalla. Tietysti silloin kun on järkevää mennä julkisilla, niin silloin mennään julkisilla. Tämän pohdinnan kirvoitti jalkojen hellä tilanne - tänään on jonkin verran kävelty. Käveltiin mm. Vossstrassella, jossa aiemmin sijaitsi Führerbunker ja lisäksi vähän ostoskeltiin (mm. Handymanille pitkät kalsarit ja mulle Queen-bluray).

Handyman on erinomaista matkaseuraa. Se on helppo pitää tyytyväisenä (kunhan käy Lego-kaupassa ja KaDeWen kakkusella, niin se on onnellinen) ja se tykkää käveleskellä ja katsella. Lisäksi sillä on reilu unentarve, joten illalla mennään ajoissa nukkumaan ja aamulla herätään ihmisten aikaan. Nyt sillä on vähän huolta, kun se on huomannut ostavansa vain pehmeitä tuotteita eikä Lego-kaupassakaan keksinyt mitään kivaa itselleen. Pelkää tulevansa vanhaksi.

Täällä on siis ihan maa mustana. Luin tänään jotain paikallista lehteä, jossa voivoteltiin, että ei tullut valkeaa joulua (olkaa onnellisia, pöntöt!), mutta hätä ei ole tämän näköinen - uutenavuotena on lumipeite! Lehdessä kerrottiin myös, kuinka Etelä-Saksassa on ollut myrskyisää säätä ja laviineja ja näissä on kuollut useita ihmisiä. Ja huom. tää ei suinkaan ollut mikään otsikko vaan ihan säähän liittyvä kommentti vain. Suomessa jos joskus joku kuolisi sään takia, niin sitä murehdittaisiin iltapäivälehdissä monta viikkoa, täällä vain todetaan, että kyllähän meitä piisaa laviineihinkin kuolemaan.

Berliini-fani -80

Berliini ihastuttaa taas. Kieltä on hauskaa puhua. Saksalaiset eivät vaikuta lainkaan kyllästyneiltä, vaikka kieltä puhuu väärin - päinvastoin he ovat erittäin pitkämielisiä ja jopa mielissään, että joku viitsii puhua saksaa. Se tuntuukin paremmalta kuin englannin puhuminen - onhan se nyt järkevää, että edes toinen keskustelijoista puhuu äidinkieltään. Toki turistimestoissa (esim Starbucksissa, ikävä paikka) silloin tällöin myyjä vaihtaa englantiin, mutta mä vastaan vakaasti saksaksi. Tukholmassa menee hermo kun ne ei millään anna edes yrittää puhua ruotsia.

Tänään mentiin aamupalan jälkeen pirteälle aurinkokävelylle. Homis ja Katjn halusivat mennä katsomaan Monet'n (ja ehkä Manet'nkin?) maalauksia ja Handyman oli viluissaan, joten ne menivät Alte Nationalgalerieen. Mä kaipasin ulkoilmaa ja jäin pyörimään museosaarelle. Jälkeenpäin ajateltuna oli ihan fiksu valinta - aikalaiskuvausten perusteella Katjn oli saanut aikamoisen museohepulin (siitä varmastikin tarkemmin Hepuliblogissa pikimmiten!). Mä säästyin hepulin todistamiselta ja sain siltä osin viettää rauhallisen sunnuntaiaamun.

Alte Nationalgalerie

Museosaarelta me käveltiin Brandenburger Torille ja otettiin tietty turistivalokuvia. Kuvien loistoa himmentää tietty tuhannet ja taas tuhannet espanjalaisturistit, joita on kaikkialla. Lisäksi Brandenburger Torin viereen rakennettiin lavaa uudenvuodenbileille, joten alue oli pitkälti suljettu, mistä syystä vahingossa vähän eksyttiin toisistamme ja ajauduttiin hippasille puistoon. On muuten aika erilainen tunnelma joulukuisessa kuin huhtikuisessa puistossa, eikä välttämättä pahassa. Päivän ehkä paras hetki mulle oli se, kun käytiin Lego-kaupassa ja mä ostin Creationary-pelin! (Niinku Pictionary mutta vihjeet toteutetaan Legoista, loistoidea.) Yllättäen Handyman ei löytänyt sieltä mitään. Onneksi mun hankinta pitää perheen Lego-tasapainon yllä.

Brandenburger Tor. Handymanin BTTS-takki (brighter than the Sun) on noussut arvoon arvaamattomaan, kun jätkä on se päällä helppo nähdä kaikkialla

Katjnilla ja Homiksella on aikamoinen ordeal, kun Helsinki-Vantaan syömä matkalaukku ei oo vieläkään saapunut ja siellä on siis kaikki Homiksen tavarat. Tämän vuoksi tänään jouduttiin sitten kaupoille. Ostoksilla käyminen ei täällä olekaan ihan yhtä vaivatonta kuin koto-Suomessa näin sunnuntaina, kun ainoat avoinna olevat kaupat sijaitsevat rautatieasemilla. Onneksi Hauptbahnhofilla on Rautatientorista poiketen muitakin vaatekauppoja kuin Anttila, että Homis sai kelpo kuteet.

Etualalla vasemmalla East Side Gallery (muuria oikealla paikallaan), taustalla Fernsehturm

Uuvutus

Niin se vain matkailu väsyttää, että seitsemältä paikallista aikaa on jo ihan tutikunnossa. Osansa on varmaan silläkin, että mulla on taas lieviä vatsataudin oireita. Mä en ymmärrä, miksi mä sain taas Delhi bellyn Berliinissä. Täähän on ihan niinku Helsinki. Mä oon yrittänyt kovasti miettiä, mikä täällä ois erilaista, mutta mieleen tulee vain se, että täällä mä juon Coca-Cola lightiä ja kotona Pepsi Maxia, se ei voi olla se. Eikä se vedestäkään voi johtua, kun muu seurue säästyy siltä. Stressimasu?

Vaikeudet eivät pääty tähän: mun puhelin on hajalla. Ajoittain se vastaanottaa ja lähettää puheluita, mutta kertaakaan se ei oo löytänyt dataverkkoa (paitsi kerran wlanin, mutta se on eri asia). Mä oon ihan kädetön, en voi latitudettaa enkä feisbuukata! Siinä ei toimi myöskään iPod-ominaisuus eikä matkaa varten hommattu Lonely Planet Berlin. Himpura soikoon. Asiaa ei kuulemma saa täällä korjattua vaan täytyy odottaa kotimatkaa. Toivottavasti se ei ihan tyyten hajoa.

Jotain positiivistakin sentään on tapahtunut, nimittäin Berliinissä on hauskaa ja tuplasti hauskempaa nyt kun Katja ja Homis liittyivät joukkoon! Tietenkään tämäkään ei sujunut ihan oppikirjan mukaan, vaan Katjan ja Homiksen matkalaukku jäi toimimattomalle hihnalle Helsinki-Vantaalle. Saksalaisella tehokkuudella kuitenkin Tegelin lentokentällä laukkua ei saanut ihan vaivatta julistettua kadonneeksi vaan piti juosta ympäri kenttää erilaisilla luukuilla ja tullissa ja uudelleen samalla luukulla. Ja yllättäen tosiaan laukkua ei sitten etsinnöistä huolimatta löytynyt, kun se tosiaan oli siellä Helsinki-Vantaan lähtöaulassa. Ja on todennäköisesti edelleen, ellei joku pulsu oo sitä talteen korjannut.

Lasku, kiitos

Tässä hurjaa menoa Homiksen makuun! 1,50 e/lasku, neljä laskua vitosella.

Sukutekemistä

Handymanin suvulla on tapana tehdä ja jakaa toisilleen joululehtiä, joissa on tehtäviä. Perinteisesti näitä sitten tehdään joulunpyhinä. Meille sattui toinen näistä lehdistä (nimittäin Läpi-lehti) mukaan ulukomaille ja toki nyt on sitten tehty tehtäviä. Vähänkö hermo menee, kun en millään keksi, kuka kirjailija piiloutuu anagrammin Tarmo Revarinne taakse ja mikä hänen teoksistaan taipuu anagrammina muotoon Odota Velluu. Melkein meni Berliini pilalle.

Aikalainen järkytys, muuten, kun KUKAAN Kamelin lukijoista ei ole kommentoinut mitään viimeiseen kalenteriluukkuun. Hirvee taustatyö tehty eikä kukaan valitse itsellensä sopivaa juhlaa. Mä oon tyrmistynyt.

Jouluphuggi kävi täällä! Se toi mulle Up-blurayn, Jari Tervon Koljatin (jee!) ja Sinikka Nopolan Eila, Rampe ja elämän tarkoitus (üüberjee!!). Handymanille Phuggi toi pitkähihaisen Nike-juoksupaidan ja Lego-kirjan (joka on vielä matkalla). Hüwwee lahjaa. Nyt kyl uuvuttaa, kun on gamala jetlaaki.

Luukku 24: Joulunkorvikkeet

Nyt on kohkattu joulua jo viikkotolkulla ja onkin aika siirtyä muihin asioihin. Mun mielestä jenkit on ymmärtäneet tän ihan mahtavan hyvin, kun jokaisella on oma holiday seasonin juhla, jota voi viettää haluamallaan tavalla.

Hanukkaa vietettiin tänä vuonna 11.-18. joulukuuta, ajankohta vaihtelee vuosittain. Ideana on sytyttää kynttilöitä menoraan kahdeksana iltana peräkkäin, koska holiday armadillon mukaan maaginen öljytilkka riittikin jopa kahdeksan päivää. Hanukkana koulut ovat kiinni ja voidaan antaa lahjoja, erityisesti rahaa (oikeita ja suklaakolikoita). Silloin syödään erilaisia friteerattuja ja paistettuja ruokia, esim. perunapannukakkuja ja hillomunkkeja, mutta myös juustoa. Lapset pelaavat rahapelejä nelisivuisella hyrrällä.

Kwanzaata vietetään lähinnä Yhdysvalloissa. Kyseessä on lähinnä tummaihoisten juhla, jossa juhlitaan afrikkalaista syntyperää. Kwanzaata on vietetty vuodesta 1966 lähtien, se on viikon mittainen juhla vuosittain 26.12.-1.1. Kwanzaan juhlijat sytyttävät kynttilöitä kinaraan, joka on eräänlainen kynttilänjalka, lisäksi annetaan juomauhreja (sic). Kwanzaaviikko huipentuu juhlaan, jolloin annetaan lahjoja. Kyseessä ei ole uskonnollinen juhla, monet yhdysvaltojen kristityt tummaihoiset juhlivat kwanzaata joulun lisäksi. Mahtava konsepti!

Festivustakin on vietetty vuodesta 1966 alkaen. Alun perin festivusta vietettiin helmikuussa, mutta nyt sen paikaksi on vakiintunut 23. joulukuuta. Festivuksen idea on loistava - ensin syödään kalkkunaa tai kinkkua (käsittämätöntä - miksei mitään hyvää?!) ja valmiskaakkua ja sen jälkeen pahoitellaan sitä, kuinka on tullut muita vuoden aikana loukattua ja millaisia pettymyksiä on muille aiheuttanut. Vähän sama tunnelma kuin jouluisin siis paitsi että joulunvietossa kukaan ei muistuta aiheuttamistaan pettymyksistä vaan ne muistuvat mieleen muistuttamattakin, kunhan pyhiä jatketaan. Murheiden jakamisen jälkeen painitaan perheen pään kanssa ja juhla loppuu vasta kun perheen pää on selätetty. Juhlan kruunaa alumiininen festivussalko. Festivus - a holiday for the rest of us!

Lyhtyjuhlaa vietetään kiinalaisessa kulttuurissa, se lopettaa kiinalaisen uuden vuoden. Lyhtyjuhlassa kannetaan paperilyhtyjä, katsotaan täysikuuta, syödään kuukakkuja ja sinkut katsastavat toisiaan.

Emmätiiä. Ehkä on parasta keksiä oma tai jatkaa tällä kevytjoululla. Festivuksen painimatsikin kyl kiinnostais. Hyvää kaikkea kaikille!

Luukku 23: Joulunpyhät

Varoitus! Käytän nyt termiä "pyhät" hieman laajennetussa merkityksessä.

Joulu alkaa perinteisesti tuomaanpäivästä, joka oli toissapäivänä. Se on hieno päivä, silloin on talvipäivänseisaus ja pimeetä. Lisäksi Tuomas viettää nimipäiväänsä ja sehän on tietysti hyvä juttu.

Tuomaanpäivän jälkeen joulua jatketaan Lettipitkon päivällä, eilen nimittäin tuo oman elämänsä cake wreck täytti 29 vuotta! Elämyskameli onnittelee.

23. päivä eli tänään on pyhistä pyhin, nimittäin häideni muistopäivä. Viime vuonna satoi räntää ja morsian oli hermostunut ja hihittäväinen. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan tänäänkin sataa räntää (mistä mä sen tietäisin tässä vaiheessa? Kello on vasta kuusi!) ja Elämyskamelin ennusteen mukaan rouva on tänään hyvällä tuulella siihen asti, kunnes joutuu Handymanin ajaman auton kyytiin.

Jouluaattokin on nyt kamelikalenterissa pyhäpäivä, vaikkei nyt niin pyhä olekaan. Silloin voi ostaa viimeiset joululahjat (tai ensimmäiset, jos on hätääntynyt kyttyräeläin, joka ei ole ostanut miehelleen vielä juuri mitään), koska esim. Ruoholahden Citymarketin pakkauspalvelukin on auki klo 12:een saakka. Liittyykö tämä uuteen aukioloaikalakiin? Ennenhän kaupat oli auki 13:een aattopäivinä? Oli miten oli, mä fanitan tätä uutuutta, miksi niiden kauppojen pitäisikään mennä kiinni niin outoon aikaan kuin klo 13?

Joulupäivä on päivistä turhin. Se on vähän nyt nostanut profiiliaan, kun esim. leffateatterit saa olla auki, vielä joskus 10 vuotta sittenhän se oli kiellettyä. Joulupäivä on jotenkin niin ankee etten millään muista, mitä silloin yleensä tehdään. Paitsi että viime vuonna silloin oltiin lentokentällä ja Berliinissä. Ehkäpä tänäkin vuonna? Paitsi ei ehkä kentällä.

Tapaninpäivänä jotkut tanssii, me todennäköisesti vietetään hurlumheitä Berliinissä Katjnin ja Homiksen kanssa.

Ja siihen loppuivat joulunpyhät.

Luukku 22: Joululeivonnaiset

Joululeivonnaisten suhteen mä oon aika puritaani, mikä yllättää muakin. Perustortut on ihan hyviä, pipareita en leivo, koska niistä en juurikaan pidä. Kaiken maailman kakkuset jää sukaattiasteelle.

Pipareiden leipominen on tuskallista. Jo pienestä taikinasta tulee neljäsataa piparia. Osa aina palaa, mutta silti ei henno heittää niitä pois, koska ne on kuitenkin itse tehnyt. Niinpä olen jo vuosia huoletta tyydyttänyt piparitarpeeni kaupassa. Tämä on näppärää siksikin, että (tietenkään) mä ja Handyman ei tykätä samanlaisista pipareista: Handymanille pitää olla paksua Töysäläistä ja mä tykkään ohuista Annan pepparkaakkoreista. Kun ostaa yhden pakkauksen, niin se riittää mulle erinomaisesti piparikaudeksi ja pidemmäksikin aikaa. Handymanin piparimoraali on löyhempi ja se syö pipareita joskus kesälläkin, mutta vain Töysäläistä.

Joulutortut on tosiaan mun mielestä parhaita joululeivonnaisia ja lisäksi mua viehättää niiden helppous. On ilahduttavaa saada niin nopeasti valmista lämmintä pöytään. Kuitenkin mä otan paljon mieluummin esim. karjalanpiirakan, koska vaikka tortut on joululeivonnaisista parhaita, niin ei ne mitään mun lempparileivonnaisia oo. Menee joulunaikaan parina iltana, mutta muutoin ei tulisi mieleenkään tehdä mitään samankaltaistakaan. Ja näitä en syö kylmänä.

Kaikenlaiset joulukakkuset ja -leivät on mun mielestä karmeita. Niissä on aina piilotettuna jotain imeliä yllätyksiä, esim. rusinoita tai säilykekirsikoita ja ne maustetaan siirapilla yäh. Sormetkin tulee ihan tahmeiksi semmoisista. Jätän nää suosiolla muille, esim. Handymanille, joka toki tykkää imelistä leivistä, koska mä en tykkää niistä.

Ja juu, tosiaankin eilen käytin kaksi (2) kertaa sanaa inha. Se oli väärin (kuulin myöhemmin). Handyman nimittäin soitti mulle töihin sanoakseen, että ei saa käyttää sanaa inha. Tää on ilmeisesti todella väärin, koska Handyman ei soita mulle ikinäkoskaan töihin. Eli suurpahoittelut nyt vaan kaikille.

Zamboni

Zambonit on upeita. Ja ei, kyseessä ei oo tamponit. Läheisellä urheilukentällä on talvisin luistelujää ja sitä jäädytetään Zamboneilla. Niitä on kaksi ja ne tanssii. Oikeesti. Se on lumoavaa. Aina kun kävelen siitä ohi oikeeseen aikaan, jään tuijottamaan niiden tanssia suu auki. Upeaa. Mä näin joskus telkkarista ohjelman, jossa kerrottiin Zamboneista ja niiden tekemisestä paljon ja turns out ne on ilmeisesti Ameriikassa suosituinta imitation cheesen jälkeen. En ihmettele. Ne on satumaisia.

Enää kolme yötä Berliiniin! Tänään alkoi huolettaa, kun Katjn kertoi pelkäävänsä, että sää estää lennot sinne. Voi hyvänen aika, sehän tästä puuttuisi. Onneksi kuitenkin siellä on torstaina ennusteen mukaan +2 ja sunny. Kyllä tulisi suru puseroon, jos tyhmä sää ja tyhmä lumisade estäis matkan. Se ois liikaa tältä typerältä säätilalta.

Elämyskameli suosittelee
Cake Wrecks -blogi, ihan mahtavan hauska blogi, jossa esitellään lähinnä todella kamalan rumia ja epäonnistuneita leipomoissa (sic) tehtyjä kakkuja (ja sunnuntaisin hienoja kakkuja), esim. melkein onnistunut hääkakku. Todellakin nää on niin hauskoja, että mä nauran ääneen lähes joka toisen kohdalla.

Luukku 21: Joulupukki

Siis mä oon koko eilispäivän miettinyt, että mitä mä voisin kirjoittaa Joulupukista tähän ja mitään ei tuu mieleen. Äijä on niin mitäänsanomaton, ettei mulla oo siitä juuri mitään sanottavaa. Paitsi että semmoiset heroinisteilta näyttävät laihat pukit on jotankin inhoja. Ja mä vastustan tiedemiehiä, jotka on asiasta mun kanssa eri mieltä.

Jos mies itse onkin tylsä, niin sillä on kuitenkin aika kova duuni. Vieressä kuva melkein kaikista niistä paketeista, joita se saa tänä vuonna raijata meiltä sidosryhmille. Pari pakettia puuttuu, koska niissä on paketointiongelma (=sopivan paperin puutos). Ongelma on pikaisesti selvitettävä, sillä ensimmäinen näistä paketeista on toimitettava poikkeuksellisesti jo huomenna.

Vielä asian vierestä: mä todella vastustan paitsi Joulupukin painonvartijoita, myös lunta. Siis todella, koko sydämestäni. Sitä on nyt joka paikassa eikä aurauskalusto oo ehtinyt kotikadulle vielä. Käveltiin kauppaan ja sukat on ihan märkänä (ok, osittain mun vika, kun oon vieläkin peruskävelykengissä). Tästä vois vielä selvitä - esim. käydä ostamassa ensimmäiset nilkkurit 15 vuoteen. Mulla on kuitenkin lumen kanssa syvempi ongelma - kokemuksesta tiedän, että se muuttuu loskaksi ihan pian (viimeistään neljän kuukauden päästä). Sit on jatkuvasti koko ajan märkää ja sit tulee liukasta ja inhaa ja kauheeta. Tänään kauppaan tarpoessa oli Handymanin kanssa puhetta että muutetaan ulkomaille heti kun meille ois siellä jotain töitä tarjolla. Saakuta.

Luukku 20: Joululahjat

Nyt on joululahjat hankittu. Yhtään en tehnyt itse, sillä kukaan lahjottavistani ei ole villasukkien tarpeessa (jos Polaah'n jälkikasvulla on sukkapulaa, niin kantapää-isovarvasmitta ja jalanympärys kommentteihin). Pääsee ilottelemaan pakkausmateriaaleilla! Pakkaaminen on lahjoissa parasta, paitsi että mua surettaa pakkauspapereiden biohajoamattomuus. Joskus Handymanilta salaa bruukasin pakata lahjoja sanomalehteen, mutta nyt kun ei edes niitä tule, niin sitäkään ei voi enää tehdä. Joskus käytän lahjakasseja, mutta siinä menee just se paketoimisen ilo sit.

Tänä vuonna paketoidaan mm. legosia, Hello Kitty -muistipeli, disainia ja makeisia (suklaata, herrinjee). Eniten paketoijalle päänvaivaa aiheuttanee Krtek-pehmokontiainen monine muotoineen, siitä ei tule kaunista. Onneksi sen saaja arvioinee pakkauspaperia joka tapauksessa tarkemmin oraalisesti kuin visuaalisesti.

Itse odotan joululahjoja vähän kaksijakoisin tuntein - tiedän etten saakaan hartaasti toivomaani roskista, koska se on loppu. En saa myöskään toivomiani kirjoja, koska ne olivat Handymanin mielestä tylsiä. Toisaalta saatan saada yllätyksen, ja se on lahjoissa parasta. Niin ja sainhan mä jo jalkahoitolahjakortin ja seuraa jalkahoitoon, ja tää on loistavaa.

Luukku 19: Joulusää

Valkea joulu on kaukaa haettu konsepti. Lumi ei liity sen enempää jouluun kuin itsenäisyyspäiväänkään, miksi pitäisikään? Usein on ollut lunta hiihtolomalla ja jos todella haluaa hiihtää, niin ehkä lumi auttaa. Jouluna sitä vastoin ollaan sisällä, mitä väliä lumella on? Lumi ja jää vie hermot. Jo kahtena peräkkäisenä työaamuna olen liukastunut polanteisella jalkakäytävällä kaatuen polvilleni ja nyt on kaikki polvet ihan mustelmilla ja kipiät. Lumesta menee hermo. Saa olla pakkasta, jos on pakko, mutta lumi on ihan turhaa, kun se jää paikalleen. Vesisateen jälkeen ei jää lammikoita muistoksi viikkokausiksi. Lumi myös huonontaa kovasti fanaamieni jouluvalojen kontrastia ympäristöön. Mun mielestä paras joulusää Helsingin korkeudella olisi n. +2° ja vähän kosteaa. Sade ei haittaa, ellei se aiheuta oikosulkuja omakotitaloalueiden pihakasvien sähkökynttelikköihin. En mä täysin kuitenkaan tyrmää lunta, mun mielestä on ihan ookoo, että sitä on jossain, esim. Lapissa ja Murmanskissa, koska ymmärrän, että se on tärkeää poroille. Enempää en kuitenkaan voisi olla ilahtunut siitä, että aatonaatosta lähtien Berliiniin luvataan n. +5° ja light rain.

Luukku 18: Joulukuusi

Kuten commentseissa jo todettu, joulukuusi on aika outo ilmiö. Kannetaan sitten miehenkorkuinen puu sisään parhaalle paikalle. Puut kasvavat ulkona, mihin on syynsä, esim. ne vievät paljon tilaa. Kuusi asetetaan hampusta tehdyn kuusimaton päälle, matossa on kuva piirissä tanssivista tontuista ja mattoa säilytetään koko muu vuosi tupaten täydessä kellarissa. Kuusenjalka haisee epäilyttävältä, koska siihen on jäänyt desi edellisvuotista vettä, nokare pihkaa ja kourallinen neulasia. Sitten groteskilla tavalla valaistaan puu sähkökynttilöin, lasipalloin, enkelein, rusetein ja pöllöpalloin että se näyttää ihan transvestiitilta. Hiukset tehdään lameesta, joka on lameista lamein joulukoriste. Juhlavaksi kruunuksi latvaan pingotetaan vielä muovinen tähti, paperinen Sauli Niinistö tai englantilaiseen tapaan jouluhomo. Tämän jälkeen perheen lapset ja lapsenmieliset pilaavat hameväen joulutunnelman poukkailemalla kiiltäviä palloja niin, että joku putoaa ja särkyy sokerikiteen kokoisiksi lasimurusiksi, jotka piiloutuvat parketin viiluihin ja tuhoavat lakkauksen. Kaikki unohtavat kastella kuusen, mistä syystä neulasia löytyy korvakäytävästä, upslaakeista ja päällystakin taskusta ystävänpäivään saakka. Joulutunnelma on viimeistään katossa siinä vaiheessa, kun pikkuveli kaataa kuusen päällensä ja se outo eno, jonka kukaan ei oikein olisi halunnut tulevan, haukkaa koristeena olevaa lasiomenaa.

Luukku 17: Jouluherkut

Ruokakauppojen herkullisen joulun toivotukset kuulostaa aina vähän väkinäisiltä. Joulusta kun tulee mieleen lähinnä harmaa liha, punajuurenväriset perunat ja eri oksennuksen sävyissä viettelevät laatikot. Tämä on kuitenkin vain harhaa ja oikeasti jouluna ja sen ympärillä on mahdollisuus vaikka minkälaiseen herkutteluun. Mandariinit ja klementiinit ovat makeimmillaan marraskuun jälkeen. Tummia luumuja tuodaan Unkarista tai jostain ja ne ovat erinomaisia. Punainen, mausteinen lämpimänä juotava mehu tuo vaihtelua maidon, veden ja Pepsi Maxin pyhään kolminaisuuteen. Joulunaikaan on myös pienissä kaupoissa saatavilla valmista porkkanasosetta sämpylöitä varten. Joulusiideritkin on ihan hyviä, yleensä juon vähintään puolikkaan pullon kaudessa (ja yleensä se toinen puolikas heitetään viemäriin hiirenkorvien aikaan).

Luukku 16: Joulukukat

On omituista, että jouluun liittyy jotain kukkasia. Kuten todettu, joulu on joulukuussa, joka on kuitenkin melko perinteinen talvikuukausi, onhan se jopa aiemmin ollut nimeltään talvikuu. Eikä talvella kasva kukkia, lähinnä talventörröttäjiä vain. Jos kaiken muun pitää olla niin perinteistä suomalaista, niin miksi kukat kannetaan Välimereltä? Amaryllis on ruma. Hyasintti on epästabiilin näköinen ja epämääräisen haisuinen. Joulutähti on melkein yhtä kiinnostava kuin pelakuu eikä sekään ole yhtään kiinnostava. Viime vuosina perhoskämmeköitä on yritetty myös lanseerata joulukasveiksi, mutta sehän nyt on vain väärin. Miksei voi tyytyä kanerviin? Sypressi on myös ihan rehellinen vaihtoehto ikkunalaudalle. Kaikenlaiset jouluasetelmat käpyineen, huopatonttuineen ja foliopaketteineen on vastenmielisiä. Leikkokukat on yleensä kauniita, kunhan ammattitaitoinen floristi on kimpun sitonut, ne mä ymmärrän. Muut joulukukat ei käy mun oikeustajuun.

Luukku 15: Joulukortit

Mä suhtaudun jouluperinteisiin kuten 90-luvun alussa Kauniisiin ja rohkeisiin: haukun mutta nautin silti. Jälleen löytyi jouluperinteistä guilty pleasure nimittäin joulukortit. Mun mielestä on tosi hauskaa metsästää "salaa" tuttavien osoitteita ja etsiä just niitä täydellisiä joulukortteja. Niitä on niin mukavaa kirjoittaakin! Ois kiva keksiä myös jotain nasevaa sanottavaa siihen korttiin, mutta en keksi. Sitä pidän kuitenkin kunnia-asiana, että rauhallisuutta en lähde toivottamaan vaan mieluummin hauskuutta ja iloa. Seuraavalle vuodelle voin toivottaa onnea, mutta onnellisuuskin on mulle liian new age -meininkiä.

Joulupostimerkeistä mä en tykkää, ne on aina kammottavan rumia. Toivoisin, että osaisin olla niin viileä ja itsenäinen, että antaisin itselleni luvan käyttää normaaleja postimerkkejä myös joulukuoriin, mutta pelkään kortin saajan pitävän mua jonain tuhlarina, joten lammasmaisesti tyydyn rumiin ja ankeisiin joulumerkkeihin. Ihan naurettavaahan se on - hintaero joulu- ja perusmerkin välillä on 20 senttiä eli mun käytöllä 6 euroa vuodessa. Senhän hukkaa päivässä, kuten Isi sanoisi (sanoi ainakin silloin, kun mä pyysin 85 markkaa ostaakseni funktiolaskimen kasiluokalla).

Joulukorteissa on kyllä se ongelma, että vaikka niitä on mainion hauskaa lähettää ja ihan kiva saadakin, niin mä oon niin biaatch, että en halua säilöä niitä vuosikausia vaan haluan heittää ne pois. Siitä saan omantunnontuskia, koska en tiedä, onko joulukorttien hävittäminen esimerkki asosiaalisuudesta. Tätä mä sit kärvistelen ensin monta kuukautta, kunnes pääsiäisenä saan epätoivon puuskan ja heitän ne kaikki pahvinkeräykseen. Sitten elän tyytyväisenä puoli vuotta, kunnes ensimmäiset kortit tulee ja alan uudelleen tehdä surutyötä korttien pois heittämisen vuoksi.

Jep, hullu se on, ei se esitä.

Luukku 14: Jouluostokset

Lahjojen antaminen on kerta kaikkiaan riemastuttavaa. Mä oon ihan innoissani, kun pääsee suunnittelemaan lahjoja ja koska osaan itse tehdä ainoastaan villasukkia ja vaippahousuja, on suurin osa lahjoista ostettava kaupasta. Mä en juurikaan tykkää ostaa itselleni tavaraa (paitsi ehkä leffoja), mutta muille se on mukavaa. Tavaran ohella on kivaa ostaa palveluita. Kerran esim. ostin yllätykseksi Handymanille hoitoja Day Spassa, kun se oli niistä niin paljon puhunut. Pakettiin kuului kookosmaitokylpy ja joku kanervakuorinta, mutta ei se kanalja sitten uskaltanutkaan mennä. Niinpä se ei saa mitään palvelulahjakorttia (edes Vaasankadun hoitoloihin). Palvelujen ostamisessa ilahduttaa erityisesti työllistyttävä vaikutus sekä ehkä vielä enemmän tarpeettoman tavaran välttäminen. Mä tykkään kyllä tarpeellisista joululahjatavaroista (esim. mun viime vuonna saama kamera oli huippu), mutta sitten jos ei keksi ja käsi hamuaa Stockan pyyhehyllyä, on syytä jättää lahja ostamatta. Kirjoista mä ilahdun, koska tekemistä aina tarvitaan. Joskin mä mielelläni valitsen itse lahjakirjani, koska en halua välttämättä lukea kauden must read -klassikkoa vaan esim. aikalaiskuvauksen Saksojen yhdistymisen jälkeisestä ajasta zwickaulaisessa haarukkatehtaassa.

Jouluostoksissa negatiivinen puoli on ahdistava ihmistungos ja kuumuus kaupoissa. Joulu sattuu usein kylmään vuodenaikaan, jolloin kuitenkin on takki päällä ja ehkä hanskat ja kaulaliinakin, mutta kaupoissa on toki tavallinen sisälämpötila. Vähemmän höösi muija ehkä ottais takin pois päältä, mutta sehän ei mun mieleen tule. Lisäksi mua ärsyttää ihmiset, jotka seisoo mun edessä keskellä kulkuväylää miettien, että mihinkäs sit menis. Ja semmoiset ihmiset kans, jotka kailottaa jotain ultimate tylsää juttua julkisissa tiloissa! Tietty mäkin teen sitä (uneksin läpikulkuväylällä siis) mut se ei ärsytä mua. Nettikaupathan ois kuin tehdyt mulle, mutta ne on liian helppoja. Pakko siis uhmata ärsytystä. Onneksi on korvalappustereot.

Luukku 13: Jouluhanu

Tänään on Handymanin synttärit, onneksi olkoon pikkuinen Lucia! Suuren päivän kunniaksi tänään käsitellään joulukalessa Handymanin sukutermiä "jouluhanu".

Jouluhanu ei liity mitenkään hanukkaan tai hanuriin (tai näin mä oon ymmärtänyt). Jouluhanu on jonkinlainen rangaistus / rauhoittumiskehotus tohkeilevalle Joulupukin odottajalle (tai näin mä oon ymmärtänyt). Ilmeisesti Handymanin lapsuudenkodissa oli tapana nostaa liian innokas joulutohkeilija (yleensä joko Handyman tai Lankomies, harvemmin kai Anoppi) hattuhyllylle tai ovenpäällyskaappiin hetkeksi ajattelemaan vauhtiaan ja tekosiaan ja kutsua hyllyltä kyttäilijää jouluhanuksi. Meidän asunnossa ei ole oikeaa hattuhyllyä (vaan Sovella-ritilä) eikä ovenpäällyskaappeja, saati sisäovia, joten jouluhanuilu ei meillä oikein onnistu. Kuitenkin Handyman ajoittain varoittelee Jouluthibua liiasta innokkuudesta, koska jouluhanun pilkkanimi on edelleen annettavissa tarpeen tullen.

Ja koska lukijoita kuitenkin kiinnostaa (paitsi ehkä materialismista luopunutta Långstrumpia): Handyman sai lahjaksi Applen Magic Mousen. Valitettavasti monimutkaisista ja polveilevista syistä hiiripaketti piti avata jo viikko sitten (hyvä että avattiin - Apple ei ollut tehnyt pakettiin edes yhtään happireikää hiiroselle!), joten Handyman ei suoranaisesti saanut vaimoltaan yhtään lahjaa syntymäpäivänään. Ehkä Handymanille voisi kuitenkin myöntää merkkipäivän kunniaksi Jouluhanun arvonimen? Mitäs jos me muutettais näillä puheilla jouluhanuilu positiiviseksi voimavaraksi?

Luukku 12: Joulusiivous

Ikkunat tekisi mieli pestä. Toisaalta mun teki mieli pestä ikkunat jo toukokuussa, kun tänne muutettiin enkä oo vielä niitä pessyt. Ei siis suoranaisesti joulusiivousta. Ikkunanpesu saa kylä odottaa itseään ainakin, jos nyt tulee pakkasta kuten lupasivat. Ehkä sitten pääsiäisenä.

Joulusiivous on puuhaa asiasta kiinnostuneille. Mähän en suoranaisesti ole mikään siivousihminen, joskin joskus saan tarmonpuuskia, jolloin pitää ehdottomasti hangata suihkutilan lattia tai järjestää vaatehylly. Jouluun ei sinänsä mun mielestä erityisesti kuulu siivous, edes Äiti ei siivonnut mitenkään hysteerisesti jouluna - ainoa ero normaalisiivoukseen oli ovenpielet, joihin tuli virittää kultanauhat eikä ne pysyneet paikallaan, jos oli kovasti pölyistä. Toinen asia oli tietty joulukattauksen vaatima aluslautasten kiillotus, joka oli kuulemma välttämätöntä, mutta ei siivoamista.

Lienee tullut lukijoille selväksi, että mä oon aika aggressiivinen hössötyksen ja pakkoperinteiden vastustaja. Siivoamista mä en kuitenkaan vastusta, kunhan sitä ei tehdä jouluna vain siksi, että se kuuluu asiaan. Siivoaminenhan on itse asiassa aika positiivinen voimavara ja pirteä harrastus ihmiselämässä, siitä tulee hyvä mieli. Jotkut elementit siivoamisessa (esim. imurointi) on mun mielestä ihan kamalia ja turhia mutta jotkut (esim. pöntön, uunin ja lattian kuuraus) ihan ykkösiä. Nainen ja salattu rakkaus törkyiseen mikrokuituliinaan!

Luukku 11: Joulustressi

Moni jouluihminen kokee joulustressiä. Joskus myös ei-jouluihmiset stressaavat joulusta (vrt. Jouluperinteet-postaus). Koulussa opetettiin, että stressi on sopivassa määrin positiivinen kokemus, joka parantaa toimintakykyä ja tehokkuutta. Tästä on esimerkkinä Handymanin stressimasu, joka häiritsee Handyman-ressukkaa aina ennen tärkeitä palsuja tms. Toisaalta stressi liiallisuuksiin mennessään huonontaa toimintakykyä ja tehokkuutta. Tästä on esimerkkinä Handyman Tukholmassa kolmipäiväisessä konferenssissa, jonka aikana normaalityöt jäävät tekemättä ja tän päivän tärkeä puhelinpalsu on täysin valmistelematon. Tässä tilassa Handyman-parka on ahdistunut, ärtynyt ja kiukkuinen.

Joulustressin aiheuttaa yleensä stressaaja itse. Kaikilla on jouluna joitain tavoitteita ja pelko näiden tavoitteiden saavuttamattomuudesta aiheuttaa stressiä. Lapsilla tavoitteet ovat selkeitä: Lego-komentotorni tai just se oikee Hello Kitty -pehmolelu ois saatava, muuten on masu ollut sekaisin turhaan. Vanhemmat yleensä stressaa vähän turhemmista ja abstraktimmeista asioista: oikeasta valaistuksesta, oikeasta ruoasta, oikeasta seurasta, lasten onnesta ja rauhan tunteesta. Ja sori nyt, nää ei oikeestaan parane stressaamalla. Valaistus, ruoka ja seura on helpolla valittu, lapset on onnellisia, jos ne saa sen komentotornin ja joulurauha tulee sydämeen, jos ei ole täynnä stressiä.

Mä aion ottaa stressiä tänä jouluna vain siitä, että lomalle varatut rahat riittävät mukavaan lomaan Berliinin rauhassa ja että en saa siellä vatsatautia. Muuten hyvä suunnitelma, mutta stressi aiheuttaa mulle(kin) vatsataudin oireet.

Luukku 10: Jouluperinteet

Joillekin ihmisille joulu on perinteiden juhla, toisille palkallista vapaata. Mä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Perinteet kammottaa mua. Meillä kotona äiti yritti pitää jotain perinteitä yllä niitä samalla uudistaen. Usein oltiin isovanhempien luona, mutta sitten kun vanhemmat kyllästyivät siihen, niin alettiin matkailla jouluna. Joskus oltiin Itävallassa ja pari kertaa Lapissa. Sitten Pikkusisko lähti vaihto-oppilaaksi ja oltiin joulu vanhempien kanssa kolmisin. Sitten mä aloin varata työvuoroja jouluaatoksi ja Pikkusisko oli parentsien kanssa kolmisin. Vanhemmat yritti ainakin mun nuoruudessa sellaista, että joulunaluspäivinä leivottaisiin pipareita ja laitettaisiin muutenkin kamala kasa ruokaa, josta kukaan ei oikein välitä (paitsi Isi tietty väitti tykkäävänsä, mutta miksei se sitten koskaan muuten syö lanttulaatikkoa?). Lapsena me oltaisiin niin tosi mielellämme koristeltu kuusi, mutta sitä pidettiin ilmeisesti meille liian vaarallisena työnä, joten ei saatu. Nyt sitten viimeiset 10 vuotta Äiti oikein erityisesti on pyytänyt meitä koristelemaan kuusta, kun se ois niin sopivaa hommaa lapsille. Mut lapsia ei enää kiinnosta. Lisäksi jouluaattona perinteisiin kuuluisi katsoa joulurauhan julistusta, mutta sehän on tylsääkin tylsempi ohjelma - hytiseviä nuotin vierestä laulavia turkulaisia torilla. Lisäksi jouluaattona periaatteessa pitäisi ennen ruokailua lukea jouluevankeliumi, mutta mä oon tylysti kieltäytynyt aina kun tätä tehtävää on mulle kunniatehtävänä tarjottu. Nykyään mun vanhemmilla on ehkä vähän rauhallisempi suhtautuminen noihin perinteisiin - ite ne nukkuu sohvalla kolme tuntia jouluaterian jälkeen ja muut odottaa, että saatais ny vihdoin avata ne lahjat. Ne selittää, että joulu on rentoutumisen aikaa ja kaikki saa levätä. Käytännössä "kaikki" on lähinnä ne, koska ei mua nyt niin kauheesti vielä iltakuudelta nukuta.

Perinteiset perinteet on syy sille, että mä mielelläni teen jotain muuta aattona kuin olen omien tai Handymanin vanhempien luona. Kolmena jouluna on nyt käyty ravintolassa aattoatrialla. Tänä jouluna lähdetään aattona ulkomaille. Mä ymmärrän kyllä, että mun vanhemmat olisivat varmaan iloisia, jos mä olisin niiden kanssa jouluaaton, mutta mun mielestä on tärkeintä olla mun oman perheen kanssa. Sit kun sekä Handymanin äiti että mun vanhemmat haluaisi olla meidän kanssa, niin on tasapuolisempaa, että ollaan keskenämme. Lisäksi mä todella inhoan lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikoita ja jo niiden haisuakin.

Silti mä oon aika tyytyväinen, että mun perheen joulutraditiot on jotakuinkin rauhallisia. Onhan sellaisiakin perheitä, joissa jouluperinteet on erittäin ahtaat ja joka joulu pitää tehdä tismalleen niin kuin aina on tehty. Ensimmäisenä adventtina pidetään piparitalkoot. Kahta viikkoa ennen aattoa siivotaan talo kattohirsiä myöten ja vaihdetaan verhot (sic!). Aatonaattona tehdään niin perkeleesti livekalaa, että turska loppuu Norjasta. Jouluaaton vastaisena yönä mehustellaan kinkku uunissa ja herätään puoli neljältä keittämään kuusi litraa puuroa. Haetaan kuusi omasta metsästä ja koristellaan se lippunauhalla, piparkakuilla ja tähdellä, joka luminositeetiltaan kuuluu luokkaan Ib (heikot ylijättiläiset). Aattona kuuluu pukeutua parhaimpiinsa ja olla niin pirun harras, että enkeli Gabrielkin jää toiseksi. Illalla avataan kolme pakettia, joissa kaikissa on Nanson yöpaita paitsi siinä kovimmassa, jossa on Ilkka Remeksen uusin kirja. Joulupäivän aamuna herätään taas viideltä, jotta ehditään kirkkoon, jossa lauletaan vapahtajasta ja syödään öylättiä. Tapaninpäivänä ajetaan reellä tansseihin paitsi että koska ei ole lunta, on hassuteltu pukemalla Toyota Camry "reeksi" sitomalla antenniin kolme kulkusta. Välipäivinä ihastellaan, kun oli taas niin ihana joulu ja miksei joulu ole joka päivä.

Luukku 9: Joulupuuro

Joulupuuro on riisipuuroa. Kattilassa keitettyä riisipuuroa. Se on hyvää ja parasta siinä on manteli. Mun mielestä puuroon saa laittaa kanelia ja sokeria ja jos nyt pakko on, niin voisilmänkin. Muut lisukkeet, myös sekahedelmäkeitto, on mun mielestä turhia. Mutta koska puuro on mun mielestä positiivinen asia vähän samalla tavalla kuin jouluvalotkin, niin mä sallin muille heidän haluamansa lisukkeet.

Lapsuudessa mantelin saanut sai toivoa jotain ja se toive yleensä toteutui. Mä muistan toivoneeni yhtenä jouluaattoaamuna penaalikokoista nukkekotia, joka jälkeenpäin kuultuna aiheutti Äidille aikamoista päänsärkyä ja kiirettä. Vanhemmat lähti aina siitä, että manteleita saataisiin tasapuolisesti ja niinpä niitä oli yleensä kaksi kappaletta. Kerran kävi niin, että vaikka puurossa oli puoli pussia manteleita, ei Pikkusiskon lautaselle sattunut yhtään. Tilanne alkoi käydä painostavaksi, joten lopulta Isi laittoi mantelin suoraan Pikkusiskon lusikkaan. Yhtenä vuonna kukaan ei ollut muistanut ostaa manteleita, joten se korvattiin raa'alla makaronilla.

Nyt kun Pikkusiskokin on menettänyt uskonsa Joulupukkiin, ollaan valitettavasti siinä tilanteessa, että on otettu käyttöön oikea mantelisääntö eli mantelin saanut menee seuraavana vuonna naimisiin. Varsin painostava tilanne, jos puuroa on syömässä lähinnä mä, Handyman, Äiti, Isi, Pikkusisko ja Insinööriavomies. Tai niinku tänä vuonna vain mä, Handyman, Äiti ja Isi, koska tässä seurassa naimisiinmeno vaatii avioeroa, mikäli Suomen lakien mukaan mennään.

Monissa paikoissa vietetään puurojuhlaa. Mä en oo koskaan sellaiseen osallistunut, mutta ymmärtäisin, että se on vain happy holidays -tyyppinen pc-nimi joulujuhlalle. Se on aika leimii.

Roomalainen kylpylä

Mä oon jo vuosia suunnitellut meneväni uimaan Yrjönkadun uimahalliin. Mä kannatan ehdottomasti ydinkeskustan liikuntapaikkoja ja sitä paitsi entisöity olemus kiinnosti. Yksin en oo uskaltanut mennä, koska olen nössö. Sain vihdoin seuraa Geestä viime perjantaille ja olen aivan lumoutunut. Se oli todella mahtava kokemus! Erittäin halpa (opiskelijakortillani hyttipaikka 2,40 e) ja aivan erityinen tunnelma, melkein kuin roomalaisessa kylpylässä olisi ollut. Oltiin vain alakerrassa, mutta yläkerrassa olisi ollut vieläkin dekadentimpi meininki - hintaan sisältyvät lainapyyhkeet ja -kylpytakit, lepäilysängyt ja kahvio. Olin varautunut vesijuoksemaan normaalisti uimapuvussa, mutta viime hetkessä puku jäikin naulakkoon. Naku-uinti oli varsin outoa. Ei kovasti erilaista kuin puvussa juokseminen, mutta jotenkin kummallista kuitenkin. Ihan ookoo. Mut se paikka oli kyllä niin ihastuttava, että sinne pitää päästä pian takas. Kunhan flunssa paranee.

Joo, mä oon flunssassa. Itsenäisyyspäivänä oli ihan kuumettakin yli 38°. Kävin kaikkien ohjeiden vastaisesti töissä eilen, kun oli pakkorako (tai siis niin pakkorako kuin nyt terkkarissa voi olla), mutta lähdin jo yhdeksän jälkeen. Tänään kävin työterveyshuollossa ekaa kertaa, koska ovat sanoneet, että influenssapotilaita hoitavien työntekijöiden flunssat kiinnostaa niitä. No varmuuden vuoksi sain saikkua loppuviikoksi. Tällä hetkellä vointi on parempi, enää ihan pientä lämpöä eikä enää hengenahdistusta. Nyt lähinnä ketuttaa olla kotona, kun töihinkin haluaisi ja saati sitten uimaan. Handymankin on ulkomailla. Ja kotona on jo toista päivää lämpökatko patteritöiden vuoksi, lämpötila on jotain 17°. Onneksi on peittoja sekä älyttömästi näkemättömiä leffoja.

Perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin taas meillä, kun mua siitä muistutettiin (olin vähällä unohtaa). Vieraita tuli 16, joista kolme lasta. Mä olin jo etukäteen päättänyt tehdä jotain kalaruokaa ja pitkän mietinnän jälkeen päädyin Långstrumpin ehdotuksesta keittoon. Googletin lohikeiton ja ohjeita löytyi moneen menoon. Kalan ostin hallista ja sain toistaiseksi parasta palvelua ever. Mistään ikinäkoskaan. Paitsi että sain kalani ja sen vielä nahattomana ja myyjän ehdotuksesta kuutioituna, sain myös kauppiaan oman lohikeiton ohjeen, jolla tehtynä lohikeitto oli yyberherkullista, vaikka itse sanonkin. En olisi ikinä uskonut, että hyvän lohikeiton keittäminen olisi niin helppoa, mutta kyllä se sitten oli. Tämä oli täysin viehättävän kalakauppiaan ansiota.

Elämyskameli suosittelee
Töölön kala Hakaniemen kauppahallissa, ensiluokkainen palveleva kalakauppa ja varsin miellyttävä henkilökunta

Luukku 8: Joulukoristeet

Mä tunnen jotain määrittelemätöntä niitä kohtaan, jotka koristelee kotinsa joulua varten. Osittain se on ahdistavaa, osittain naurettavaa ja osittain kunnioitettavaa. Joulukoristeitahan on joka lähtöön: palloja (valitettavasti pöllöpallosta ei ole vieläkään kuvaa, Talent-Markun tyyppisesti sairauskohtaus estää), ovikransseja, oksia, lippunauhoja ja mitä niitä onkaan. Joillain on tapana käyttää aina samoja koristeita, toiset koristaa muodin mukaan. Kotona äiti aina koristelee melko hillitysti: toki on kultanauhaa ja kukkasta, mutta rauhallisesti. Meillä ei koristella lainkaan. Ainoa koriste, joka me omistetaan, on viileä puinen joulukuusi, mutta sekin on ullakolla eikä sitä millään jaksa hakea sieltä.

Jotenkin kieroon mä katson julkisia joulukoristeltuja tiloja. Kaupoissa sen jotenkin vielä ymmärtää, mutta tonttupatsaat terveysasemalla on liikaa. Lisäksi pistää vihaksi kävellä Tiimarin ohi, kun siellä sitä koristeryänää o. Mä ymmärrän ja hyväksyn hyvänlaatuiset asialliset ja rauhalliset koristeet, leikkisätkin, mutta muoviporot, patterijeesukset, guttaperkkajoulupukit ja valokuituenkelit saa savun nousemaan korvista.

Joulun väreistäkin voi olla monta mieltä. Mun mielestä peruspunainen ja metsänvihreä on aika kauheita ja tuo mieleen tippetippetiptapin. Parhaita jouluvärejä on kulta, valkoinen ja harmaa. Violettikin on ookoo. Tää nyt kaikille ohjeena. Vähän niinku Elämyskameli suosittelee, paitsi että joulukalenterissa ei oo suosituksia.

Luukku 7: Joululaulut

Jokaisella juhlapyhällä on oma soundtrack. Pääsiäisenä on omat virret ja ortodoksien kiitoslaulut, vappuna kuunnellaan työväenlauluja ja iloisia kupletteja ja juhannuksena - öh - häävalsseja ja Novan Suomi-listaa. Joulu on erityistilanne, kun biisejä on joka lähtöön. On tietty perusvirret ja vakioviisu Maamme-laulu joulurauhan julistuksen yhteydessä, mutta sitten on iso liuta joululauluja.

Joululaulut ovat aivan oma maailmansa. On kunnon musiikkia, joka vain sattuu olemaan jouluteemaista (esim. Lennonin Happy Xmas tai Wham!in Last Christmas), on lähes-virret (esim. Varpunen jouluaamuna tai Sylvian joululaulu) ja sitten surullisena pohjana sekalainen kokoelma mitä kaameinta kuraa (esim. Joulupukki, Kulkunen kulkunen, Nisse-polkka, Joulun kellot ja Hanget korkeat nietokset). Erityisesti mua ottaa viimeksi mainitussa jengissä päähän se ainainen lumenkaipuu ja toive päästä jouluksi 1800-luvun Pälkäneelle. Eihän missään mennä reellä yhtään minnekään! Missään ei lähdetä viideltä kirkkoon. Missään eivät kaikki ole onnellisia ja tyytyväisiä koko aikaa. Lisäksi nää kamalan teennäiset kammotukset kuuluvat "perinteisiin" ja niitä on pakko soittaa kaikkialla kaiken aikaa. Sinänsä mä kestän kyllä sitä kulkusenkilkatusta sen vartin mitä mä kaupassa oon, mutta on epäinhimillistä altistaa myyjät sille sonnalle. Muitakin joululauluja on! Voi laittaa sit vaikka panhuilulla soitetun Tontun repeatille, sitäkin on helpompi kestää kuin Eenkeelii taaiivaaan lausumassa mitään mitenkään.

Luukku 6: Joulukuu

Joulukuu on erityinen kuukausi. Ensinnäkin se on kolmella jaollinen, mistä pidän erityisesti (jostain syystä mun mielestä maalis-, kesä-, syys- ja joulukuu on parempia kuin muut) ja toiseksi se on niin monella tavalla juhlallinen. Joulukuussa on joulu kaikkine festiviteetteineen ja vapaapäivineen. Lisäksi joulukuussa on Handymanin, Lettipitkon, Insinööriavomiehen ja Polaah'n synttärit (vain muutamia mainitakseni), Kummitytön ja Anopin nimpparit, itsenäisyyspäivä ja uudenvuoden aatto. Niin ja adventit, jotka merkitsevät joillekin jotakin (mulle lähinnä sitä, että kun HS ekana adventtina muistuttelee, että kirkot on tänään täynnä Hoosiannan takia, niin alkaa soida Hoosianna päässä). Tästä (vai viime?) vuodesta alkaen meillä vietetään myös hääpäivää.

Joulukuussa on kyllä merkillisen paljon synttäreitä. Eihän maaliskuussa oo juhannusta eikä pääsiäinen oikein nyt kyllä kelpaa selitykseksi. Onkohan se kevään alkaminen, joka kirvoittaa lasketut ajat joulukuulle vai onko syynä se, että joulukuussa syntyneet pitää meteliä syntymäpäivistään keskimääräistä enemmän, jotta lahjamäärä ei jää muissa kuissa syntyneiden taakse? Innostuin oikein selvittämään asiaa ja totesin Kamelin lukijakunnan otannan olevan liian pieni yleistettäväksi. Voih, niin tylsää.

Juhlallista on tietenkin joulukuussa sekin, että jokaista päivää kunnioitetaan erilaisten joulukalenteriluukkujen avauksella. Ei oo asia näin huhtikuussa. Juhlan etukäteiskohkaus lisää juhlan tunnetta. Loppiaisena on toki vähän juhlakrapulainen olo, mutta loppiainen ei ookaan joulukuussa eikä edes kolmella jaollisena kuukautena, joten surkea olo kuuluu asiaan. Paitsi että heti loppiaisen jälkeen alkaa taas uusi juhlavuosi Pikkusiskon synttäreillä. Ensi vuonna se täyttää jo 26 vuotta. Vanha mikä vanha.

Luukku 5: Jouluthibu

Meillä asuu Jouluthibu. Se kuoriutuu marraskuussa, haluaa virittää seinälle Jouluthibun valot ja lähettää Jouluthibun kortteja, joihin liimataan Jouluthibun tarroja. Yleensä Jouluthibu on tavattavissa vain kotipesässään pimeän aikaan, mutta voipa Jouluthibun hyvällä onnella bongata hipeltämässä tavarataloissa kaameimpia joulukoristeita, esim. käsipallon kokoista valkoisilla höyhenillä päällystettyä pöllöpalloa. Jouluthibu ilmaisee kiihtymystä heiluttamalla yläraajojaan ja piipittämällä vimmatusti (esim. kun Jouluthibun valot syttyvät ensimmäistä kertaa kaudessa). Pettymyksistä Jouluthibu tykkää kyttyrää. Viimeistään Nuutinpäivän tullen Jouluthibu katoaa takaisin kuoreensa kuoriutuakseen uudelleen marraskuussa eikä ole poikkeustilanteessakaan (esim. Tampereella sijaitsevassa Joulupuu-kaupassa (onpa muuten onnettomat nettisivut)) tavattavissa muina vuodenaikoina.

Luukku 4: Joulujuhlat

Handyman on menossa tänään työpaikan pikkujouluihin. Ne järjestetään Helsinki Clubilla, jonka mä olin luullut jääneen 90-luvulle, mutta ilmeisesti ei. Mun työpaikan pikkujoulut järjestettiin jo pari viikkoa sitten, mutta mä keksin tekosyyn olla menemättä, kun ei yhtään kiinnostanut lähteä Suomenlinnaan marraskuussa. Sieltä on aika työlästä lähteä kotiinkin, pitäköön bileensä. Mun työkaverit on ihan kivoja, mutta mä voin hengata niiden kanssa 8 tuntia päivässä, iltaisin mä haluan nähdä mun ihan ite valitsemia kavereita.

Järjestetäänhän sitä ihan isonkin joulun juhlia, kaikki eivät ole pikkujouluja. Ilmeisesti kuitenkin joulujuhlat on lähinnä laitosten ja seurojen juttu. Jo päiväkodissa saa pukeutua tonttulakkiin ja urheimmat (eli minä!) saa esiintyä 2-vuotiaana laulamalla Kello löi jo viiden kaikki 12 säkeistöä ja tälle sonnalle altistetaan paitsi omat, myös muiden vanhemmat ja joskus sukulaisetkin. Koulun joulujuhlissa pisin vaaleahiuksinen neljäsluokkalainen (minä!) saa lukea siivet selässä Herran enkelin repliikit suu auki toljottaville tietäjille, kun samaan aikaan nenää kaivava Joosef hihittää lammasta esittävän Rekon kanssa lavasteissa ja esiintymiskammoinen Maria saa hyperventilaatiokohtauksen, kun muovisen Jeesuksen pää irtoaa. Tai näin se ainakin meidän koulussa meni. En malta odottaa vanhainkodin joulujuhlia. Siellä mä saan varmaan esittää Taavettia, kun oon ainoa, joka edelleen osaa ne kaikki 12 säkeistöä.

Kepponen

Handyman on aikamoinen keppostelija. Eilisillan se oli kuin kissa pistoksissa ja jännitti "yllätystä". Mä aattelin, että ehkä sitä vain jännittää joulun tulo. Nukkumaan mennessä tilanne meni jo ihan mahdottomaksi hihittelyksi ja sit mä aloin haistaa palaneen käryä. Konfronttasin sen suoraan. Eihän se mitään vastannut, hihitti vain. Sit mä arvasin, että se on tehnyt pahimman mahdollisen pilan eli sabotoinut Elämyskamelia. Ja niinhän se oli. Se oli korvannut mun tekemän Joulutontut-kalenteriluukun omalla Joulumuna-luukullaan. Se oli kirjoittanut mun nimissä Handymania ylistävän aah-viestin, jonka se oli aatellut postata kuudelta blogiin ilman lupaa. Siis Kamelin integriteetti oli vaarassa. Mä toruin sitä kovasti ja sanoin, että jos se haluaa sen julkaista, niin julkaiskoon vain, mutta ei viralliseen joulukalenteriaikaan vaan esim. klo 6:01. Tässä vaiheessa Handyman oli kuitenkin jo niin noloissaan, että se poisti sen koko postauksen. Tää harmitti mua jo illalla, koska itse asiassa se oli älyttömän hauska, nauratti ihan ääneen (LOL), mitä toi joulutonttupotaska ei kyl tehnyt.

Luukku 3: Joulutontut

Mä oon ihan hermona. Tontut tarkkailee. Handyman muistuttelee mulle pitkin vuotta, että mun pitää olla kiltti tai ainakin mahdollisimman vähän torvelo, koska tontut tarkkailee. Näin joulun alla muistuttelu on jokapäiväistä. Lapsesta lähtien tonttuja on pitänyt kurkkia ikkunoista vähän samaan tapaan kuin myyriä metrossa. En ole vielä koskaan tonttua nähnyt (ja jos olisinkin, niin en sitä tällä foorumilla ilmoittaisi hoitoon toimittamisen pelossa), mutta siitä mä oon satavarma, että tontuilla ei oo partaa. On käsittämätöntä, kuinka pop-kulttuurissa annetaan ymmärtää tonttujen olevan vanhoja ukkoja. Kyllä mä sen voin myöntää, että varmaan työnjohtajatontut, sellaiset sotilasmestarin tyyppiset matalasti kouluttautuneet seniorit, saattaa olla parrakkaita. Siis ne, joista ei ikinä tule Joulupukkia, vaikka mikä olisi, mutta jotka senioriteettinsa turvin pääsee ekana puurojonoon. Suurin osa tontuista on kuitenkin lähinnä Diili-Antin näköisiä, ehkä vain vähemmän kireitä.

Luukku 2: Jouluvalot

Jouluvalot ilahduttaa mua joka vuosi ihan suunnattomasti. On niin hauskaa nähdä, että muutkin tykkää niistä (siis laittaa ikkunoihinsa). Osa jouluvaloista on karseita (esim. punaiset A-malliset puiset perussähkökyntteliköt, oranssit paperitähdet, kepappiloiden vilkkuvat valoköynnökset ja moniväriset ikkunavalot) mut nekin piristää, koska selkeesti joku tykkää niistäkin niin paljon, että laittaa niitä kotiinsa ja haluaa täten tuoda valoa elämäänsä. Kameli-Handyman-residenssissä kaivettiin Ikean Glänsa ("jouluvalo helvetistä") pahvistaan ja ripustettiin seinälle, kun en hennonut teettää reikää ikkunalle (ohessa oleva kuva on otettu edelliskaudella). Nyt tietty huolettaa se, että ulkoa katsoessa me näytetään kylmiltä tylsimyksiltä, jotka ei voi sitä vähää lämpöä itsestään antaa, että laittaisi jouluvalon ikkunalle. Glänsa on ajastettu palamaan silloin, kun ollaan kotona ja hereillä. Muutkin jouluvalot, siis esim. kynttilät ja muu avotuli, on mun mieleen. Pääasiassa kuitenkin turvaudun sähkölaitteisiin, koska Handyman alkaa välittömästi pelätä allaspaloa, kun sytytetään kynttilä.

Luukku 1: Joulukalenterit

Joulukalenteri on hieno keksintö. Miksei vuoden joka päivälle ole kalenteria, jossa saa avata luukun ja joka päivä tulee uusi yllätys? Mulla on tänä vuonna partiolaisten joulukalenteri (periaatteessa vastustan sitä, mutta kun mahtavan clueless partiojengi matkusti ratikassa viereisessä loosissa, niin pitihän sitä rahojansa ruveta tyrkyttään), HBL:n joulukalenteri (oon joskus tilannut HBL:a noin kuukauden ja siitä lähtien joka joulu saan upean hienon suomenruotsalaiskalen joulun alle ihailtavaksi) ja Veikkauksen joulukalenteri (hurjan jännä!). Handymanilla on Lego City -kalenteri (jotta kaikki paikat on täynnä pippurin kokoisia legosia, joiden päälle on ilo astua) ja Haribo-kalenteri (jotta se voi leveillä mulle sen namusilla). Handymania ottaa päähän, että joulukalenterin englanninkielinen nimi on advent calendar, koska se viittaa liiaksi jeesusteluun.