Wednesday, December 23, 2009

Luukku 23: Joulunpyhät

Varoitus! Käytän nyt termiä "pyhät" hieman laajennetussa merkityksessä.

Joulu alkaa perinteisesti tuomaanpäivästä, joka oli toissapäivänä. Se on hieno päivä, silloin on talvipäivänseisaus ja pimeetä. Lisäksi Tuomas viettää nimipäiväänsä ja sehän on tietysti hyvä juttu.

Tuomaanpäivän jälkeen joulua jatketaan Lettipitkon päivällä, eilen nimittäin tuo oman elämänsä cake wreck täytti 29 vuotta! Elämyskameli onnittelee.

23. päivä eli tänään on pyhistä pyhin, nimittäin häideni muistopäivä. Viime vuonna satoi räntää ja morsian oli hermostunut ja hihittäväinen. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan tänäänkin sataa räntää (mistä mä sen tietäisin tässä vaiheessa? Kello on vasta kuusi!) ja Elämyskamelin ennusteen mukaan rouva on tänään hyvällä tuulella siihen asti, kunnes joutuu Handymanin ajaman auton kyytiin.

Jouluaattokin on nyt kamelikalenterissa pyhäpäivä, vaikkei nyt niin pyhä olekaan. Silloin voi ostaa viimeiset joululahjat (tai ensimmäiset, jos on hätääntynyt kyttyräeläin, joka ei ole ostanut miehelleen vielä juuri mitään), koska esim. Ruoholahden Citymarketin pakkauspalvelukin on auki klo 12:een saakka. Liittyykö tämä uuteen aukioloaikalakiin? Ennenhän kaupat oli auki 13:een aattopäivinä? Oli miten oli, mä fanitan tätä uutuutta, miksi niiden kauppojen pitäisikään mennä kiinni niin outoon aikaan kuin klo 13?

Joulupäivä on päivistä turhin. Se on vähän nyt nostanut profiiliaan, kun esim. leffateatterit saa olla auki, vielä joskus 10 vuotta sittenhän se oli kiellettyä. Joulupäivä on jotenkin niin ankee etten millään muista, mitä silloin yleensä tehdään. Paitsi että viime vuonna silloin oltiin lentokentällä ja Berliinissä. Ehkäpä tänäkin vuonna? Paitsi ei ehkä kentällä.

Tapaninpäivänä jotkut tanssii, me todennäköisesti vietetään hurlumheitä Berliinissä Katjnin ja Homiksen kanssa.

Ja siihen loppuivat joulunpyhät.

7 comments:

Pyry said...

Kaupat on auki klo 13 asti, paketointipalvelu vaan sooloilee

Anonymous said...

Muistutan, että perinteisesti jouluaaton luukusta kuuluu tulla jeeshus-vavva!

Elämyskameli said...

24.12. jouluaattona torstaina kauppakeskus Ruoholahti suljetaan klo 12. Nih!

lähde: http://www.kauppakeskusruoholahti.fi/aukiolot.html

Pyry said...

No oho! Oma referenssini on Akateeminen kirjakauppa klo 13 asti,

https://www.akateeminenkirjakauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/OpenCmsView?langId=-11&storeId=10052&catalogId=10001&contractId=&pageId=info/poikkeavat_aukiolot.html

Polaah said...

Pyhäpäiväksi lasketaan myös ensi maanantai, joka on Viattomien lasten päivä, aka. Polaah´in syntymäpäivä.

Let us remember that.

Elämyskameli said...

Huom mut se ei oo joulunpyhä!

Polaah said...

Se on after-joulunpyhä!

Viimeisimpien kalenteriluukkujen kunniaksi word verification: chmel!