Juhannus

Mun aivoissa on kohta, jossa hyvin spesifit asiat menee sekaisin. Näitä asioita on oikea ja vasen (sekä oikeassa elämässä että radiologiassa, jossa ne on väärinpäin), nelonen ja seiska (ne numerot, ei Sanoma-konsernin TV-kanava ja joku jeesuskanava) sekä juhannus ja pääsiäinen. Mä en kerrassaan saa sanottua niitä oikein, vaikka juhlapyhien kanssa ihan oikeasti tiedän, kumpaa tarkoitan. Vasenta ja oikeaa en tiedä, kumpi tahansa on mulle ihan sama. Niissä kun hyvin harvoin on edes eroa.

Nyt on siis pääsiäinen, koska on kevät. Pääsiäinen, ei juhannus. Nailed it! Pääsiäisen kunniaksi käytiin tänään Turussa anoppia treffaamassa Handymanin, Lankomiehen sekä Insinöörikälyn kanssa. Etukäteen oli varattu pöytä Tintå-nimisestä ravintolasta. Olin saanut Pikkusiskolta etukäteissuosituksen, että varras on hyvää. Siellä oli kolme eri varrasannosta, joista mä valitsin härän, seurue maisteli myös lammasta ja lohta. Härkävarras oli suosituksen arvoinen. Herkullinen. Ravintolan nimi jäi kaihertamaan. Muistelin, että tin tai tinn olisi tina ruotsiksi ja ajattelin, että kyseessä on tinavarvas. Tina onkin harmiksi tenn, joten mulle jäi nyt epäselväksi, että tarkoittaako tintå jotain ja jos tarkoittaa, niin mitä. Ja jos ei, niin miksi ravintolalla on noin kumma nimi.

Mulla oli synttärit, jee! Olin varannut päivälle jos jotakin puuhaa (esim. hammaslääkärin ja jalkahoidon) ja ostin pitkään haaveilemani sähköavusteisen polkupyörän. Olen ajanut sitä ihan pikkuisen vasta (mä en pyöräile alle +5 asteen), mutta se pienikin matka oli riemastuttava. Kivalta vaikuttaa! Mikäli huomenna vaikuttaa lämpimältä, voisin pyörähtää vaikka Meilahteen. Pyörällä päästään!

Elämyskameli suosittelee
ravintola Tintå, Turku

Periaatteet hiiteen!

Mulla on yleisenä someperiaatteena olla positiivinen ja aurinkoinen. Yrmyillä ehtii oikeassakin elämässä, miksi jättäisi negatiivisuutta luettavaksi jälkipolville. Siitä tulee niin typerä fiilis, jos joskus jälkeenpäin tulee hyväntuulisena lukemaan turhanpäiväistä marinaa. Valitettavasti tää periaate on ylevämpi kuin mitä mä oon. Nyt on kielioppikismitys kasvanut niin suureksi, että en enää pysty pidättelemään. Jos olet hyvällä tuulella etkä viitsi lukea tyhjänpäiväistä marmatusta olla-verbin potentiaalista, siirry paremmalle nettisivulle.

Potentiaali on mun erityinen kieliopillinen lempilapsi. Mun mielestä on hurmaavaa, että suomessa voi osoittaa epävarmuutta suoraan verbillä eikä siis välttämättä tarvitse käyttää kyynärsauvana ehkä- tai mahdollisesti-sanoja, ellei halua. Potentiaali on vieläpä aika helppo muodostaa. Usein lisätään ne-tavu johonkin verbin sisään (laittanee) ja joskus tuplataan konsonantti (mennee). Ja sitten kuin pienenä lahjana on olla-verbin potentiaali valtava poikkeus (lienee). Kuinka täydellistä!

Juuri tämän täydellisyyden vuoksi mä tyrmistyn siitä, kuinka paljon potentiaalia käytetään väärin. Etenkin olla-verbin potentiaaliparkaa. Huolimattomassa puhekielessä se on vielä anteeksi annettavissa, mutta kirjoitettuna se särkee silmää. "Kyseessä lienee on erehdys", puolustauduttaneen. "Kamelilla lie on mennyt päivä huonosti", arvioinee joku. "Nyt sillä ainakin lienee särkee silmää!" Ilakoinevat ilkimykset. Nyyh.

Hieman samaa aihepiiriä sivuten luin tänään YLE:n nettisivuilta Kuningaskuluttajan sähköavusteiset polkupyörien käyttötestin arviointia ja lannistun. Toivoisin, että verovaroilla saisi parempaa kielenhuoltoa. "Moottori veti pyörää eteenpäin silloinkin, kun vain olevinaan pyöritti jalkoja polkimilla." Melkein meni fiilis koko sähköpolkupyöräskenestä. Lannistun niin, että rankaisen itseäni katsomalla TV:stä Katastrofikokki-nimistä älytöntä kilpailua. Kilpaillaan siitä, kuka on suurin tunari. Kyseessä ei ole YLE:n ohjelma, vaikka olevinaan-katastrofin jälkeen näin olisi voinut luullakin.

Nonni, ny loppu kitinä. Tarkka lukija höristikin jo viime kappaleessa silmiään - mitä se nyt sähköavusteisista polkupyöristä jorisee? Onko se muka jossain, ylipäänsä missään skenessä? Mulla on mahdoton sähköpolkupyörävillitys. Mä oon miettinyt sellaisen hankkimista jo ainakin 1,5 vuotta. Nyt asia on ajankohtaisempi kuin koskaan, koska nykyinen asunto sijaitsee melkein täydellisellä pyöräilyetäisyydellä työpaikalta. Mä en kuitenkaan viitsisi käydä suihkussa pyörämatkan jälkeen, joten sähköavustus olisi nerokas ratkaisu ongelmaan, jonka olen itselleni rakentanut. Mä oisin tänään ostanut pyörän, mutta satoi ja se laatikko on niin suuri, ettei takaluukku mahdu kiinni. Ja ei, sitä ei voi polkea kotiin, koska se on osina. IKEA-fillari. Vielä mä sen ostan, kunhan pakkaset väistyy. Olen sen jo valinnut. Vaikein valinta on kuitenkin vielä edessä. Millainen kypärä?

Elämyskameli suosittelee 

oikeaoppinen potentiaalin käyttö (tai kuka mä luulen olevani - kukin käyttää kieltä kuten se parhaiten sopii. Antakaa mennä! Muuttakaa potentiaalin käyttö radikaalisti erilaiseksi!)

Sekavessajono

Taas on saatu kohina aikaiseksi jonkun pahastuneen mielipidekirjoituksesta. Hän ei tykkää unisex-vessoista. Ookoo. Mä tykkään. Meillä oli jo lukiossa sekavessat ja tajusin tänään, että niin on töissäkin. Mä en ymmärrä, mitä kummaa niissä nyt on. Toisen sukupuolen pissa ei ole sen karmeampaa kuin omakaan pissa. Ei sinne koppiin tartte monen ihmisen kerrallaan ängetä genitaalejaan esittelemään. Mä luulen, että mielenkiinto vessojen sotkemiseen ei ole sukupuoliominaisuus vaan ihan yksilön typeryyttä. Mut mun mielipiteellä ei oo sen suuremmin väliä kuin sen HS:iin päätyneen toopenkaan mielipiteellä. Älkää hyvät ihmiset antako kummallekaan mitään arvoa. Muodostakaa oma mielipiteenne.

Mä ehdin jo luulla että nyt tulee kevät. Veneilijät suristelee rannassa, aurinko paistaa ja hetken jo pohdin, että vaihtaisin kevättakkiin. Nyt sitten tuleekin kuulemma uudestaan melkein kymmenen astetta pakkasta. Mulla on petetty olo. Maaliskuu on vuosi vuodelta vähemmän kevätkuukausi. Masentavaa. Toisaalta puolentoista kuukauden päästä on jo Stadikka-mahdollisuus! 1,5 kuukautta ei oo mitään. Uudestavuodesta on jo 2,5 kk eikä siitäkään oo kuin korkeintaan pari viikkoa. Kohta onkin jo joulu ja eläkejuhlat.

Mä tykkään mun työpaikkaruokalasta. Siellä on niin paljon vaihtoehtoja, että jopa minä kranttu löydän sieltä joka päivä jotain syötävää. Ruokalistasuunnittelijalla on enemmän kunnianhimoa kuin toteutusmahdollisuuksia, joten osa ruoista noudattaa melko kaavamaista ajattelua: italialainen kala = seitiä, tomaattia ja basilikaa / venäläinen kala = seitiä, smetanaa ja hapankaalia / kreikkalainen kala = seitiä, fetaa ja oliiveja. Joitain suoranaisia herkkujakin siellä on. Ruiskuorrutettu lohi on uunilohta, jonka päälle on ilmeisesti murustettu hapankorppua. Tosi hyvää. Niiden intialaiset ruoat on myös varsin hyviä. Mä en kuitenkaan juurikaan uskaltaudu syömään töissä virallisia jälkiruokia vaan otan yleensä vaihtoehtoisen omenan. Kaikesta kuviteltavissa olevasta voi tehdä kiisselin. Suklaa? Mikä ettei! Tai piimähyytelö - lautasta alle! Tänään tarjolla oli maapähkinäpannacottaa, joka oli tehty aidon italialaisen mamman reseptillä mm. pannacottajauheesta ja maapähkinävoista. Mä valitsin omenan. Melkein harmittaa. Työkaveri näet järkyttyneenä kertoi, että oli hänen elämänsä ensimmäinen kerta, kun jälkiruoka jäi syömättä. Toinen työkaveri kertoi, että pannacotta oli niin kovaa, ettei lusikka pystynyt. Yhdellä se maistui tahmeana suussa vielä tunti ruokailun jälkeen. Mä haluisin mennä nyt ostamaan pannacottajauhetta ja maapähkinävoita.

Elämyskameli suosittelee
kunnallisen liikelaitoksen eksoottiset herkut

Paco. Eiku pako.

Pakohuoneet on mun mielestä huipputason ajanvietettä. Mä oon yrittänyt paeta jo kolmasti: kerran Berliinissä ja kahdesti Helsingissä. Berliinissä ei onnistuttu pelastamaan ihmiskuntaa, Helsingissä kumpikin kerta oli menestys. Mä pakenin kaverin synttäreiden kunniaksi viimeksi eilen hippimuusikon treenikämpästä ja meidän tiimi voitti leikkimielisen kilpailun. Kahdeksan minuuttia jäi vielä aikaakin! Berliinin pakohuone oli siinä mielessä erilainen kuin Escape Room Helsingin kaksi testattua huonetta (Smuggler monk ja Happy hour), että siellä oli julmetusti roinaa, joista vain osa liittyi asiaan. Yksittäiset koodinpurut ja tehtävät olivat myös vaikeampia. Näissä Stadin hommissa on melkein jokaisella esineellä jokin funktio. Berliinissä hommaa vaikeutti myös se, että koska me puhuttiin suomea pohtiessamme niitä ongelmia, ei ohjaaja ymmärtänyt, miten olisi voinut meitä auttaa. Mut siis joka tapauksessa ihan mainio harraste tuommoinen pakeneminen. Kannatan.

Mä kävin pienen siskontytön kanssa vauvauinnissa, kun sen isä oli jossain matkoilla ja äiti sairaana. Meillä oli eri hauskaa! Tyttönen oli toista kertaa eläissään uimassa ja otti sen jo ihan huvin kannalta. Pääosin oli tyyni ja iloinen, välillä suorastaan hurmioitunut. Mä oon käynyt vauvauinnissa myös seitsemisen vuotta sitten ja edelleen se meininki on kummallista. Alkuun lauletaan joku laulu, johon ei saa sanoja ja jota ei ole kuullut ennen. Samalla pitää vatkata sitä annettua vauvaa ohjeistuksen mukaan. Alkulaulun jälkeen kaikki tekee omiaan, esim. syöttää sille vauvalle leluja ja kääntelee sitä vatsalta selälleen. Basically yrittää olla hukuttamatta. Välillä kersantinomainen ohjaaja tulee määräämään, että nyt sen vauvan pitää sukeltaa. Siellä on aika kova melu ja mun lähinnä rillinkannattimeksi sopivat korvat toimii melussa vielä huonommin kuin tavallisesti, joten ihan kaikkea ei sen ohjaajan kuiskailuista kuule. Multa oli ilmeisesti jäänyt kuulematta, että mun piti laittaa uitettavaksi annettu vauva kelluvan jumppamaton päälle (syy jäi epäselväksi, kaikkien tätä ei tarvinnut tehdä ja vauvaparka hytisi kylmästä, kun ei saanut olla lämpimässä vedessä) ja kun en ollut tätä sitten tehnyt, kun en ollut määräystä kuullut, tuli se ohjaaja parin minuutin päästä kaappaamaan lapsen siihen matolle ja määräsi mut sitä vahtimaan. "Älä anna sen pudota matolta!" No en anna. En ois antanut laittaakaan sille matolle, mut tää selvästi ilahduttaa sua. Sit sitä vauvaa sukellutettiin. Se ei ollut ongelma, koska kyseinen ihminen on varsin kylmähermoinen. Ei sitä saa tolaltaan edes painamalla sen päätä veden alle. Pitää sanoa mairealla äänellä "vauva sukeltaaaa!" ja sit vetää sitä metri veden alla. Vauva ja minä oltiin viilipyttyjä. Vauvan äiti altaan reunalla kauhuissaan. Lopuksi laulettiin laulu, jonka mä osasin ja sitten pitikin lähteä kiireen vilkkaa altaasta.

Elämyskameli suosittelee 

pakohuoneet ja dinkuille elämysmatka vauvauintiin