Lukutoukka

Mulla on tentti ensi kuussa. Melkein jo sanoisin, että ehkä vika tentti ikinä, mutta tunnen itseni paremmin. Johonkin tenttiin mä takuulla vielä ährään. Ehkä sit toiseksi viimeinen tentti ikinä. Tai kolmanneksi. Mutta siis tenttiin pitäisi lukea. Olen hankkinut kirjan, joka loogisesti maksoi Kindle-versiona 310 dollaria, 50 dollaria enemmän kuin 3,5 kg:n painoisena sidottuna kirjana. Mun hyllyyn ei mahdu, joten maksoin mielihyvin 50 dollaria enemmän. Työkaveri osti kirjan 1,5 kuukautta myöhemmin Googlen kirjakaupasta 170 dollaria halvemmalla. No, olin mä ehtinyt ensimmäisen luvun lukea jo ennen kuin se ilmestyi G-kirjana, eli profit. Mä olin jo etukäteen innoissani siitä, että kerrankin mäkin keksin jotain veroilmoituksen tulonhankkimisvähennyskohtaan. Olin ekaa kertaa aatellut laittaa sinne itse maksamiani työmatkojakin eli sitä ajatellen on kyl hyvä, että toi kirja oli noin kallis.

Mun pitäisi siis lukea kai jotain siihen tenttiin. Toistaiseksi olen lukenut kolme lukua melkein kokonaan. Toistaiseksi luetut hommat on varsin perusasiaa, esim. että kuinka tietokonetomografialaite toimii. Tavallisen TT-laitteen mä vielä jotenkin ymmärrän siihen saakka, kunnes alkaa se tietokoneosuus siitä tomografiasta. Nyt kuitenkin nää uudet laitteet toimii jotenkin sillee, että niissä on yhtä aikaa kahdenlaista eri sädettä ja ne voi olla kolmella eri tavalla siinä koneessa. Siinä mä putosin. Vielä ei oo päästy edes siihen itse asiaan ja mut on jo liputettu ulos. Ennen kuin siihen itse asiaan päästään, kirjassa kerrotaan vielä magneettikuvauksen tekniikasta. Jos joskus lukiossa ajatteli, että nää kvantit on kauheen kivoja, kun nää on vähän niinku satuolentoja, saa nyt kauhukseen huomata, että magneettikuva syntyy kvanteista. Ne pyörii protonin sisällä eri suuntiin ja näyttää, että tuolla se syöpä on. Protoni on tosi pieni. Ilmankos magneettikuvat on usein niin hankalia. Siksipä mä oon keskittynyt lukemaan morbideja blogeja, Naisten etsivätoimistoa nro 1 sekä Phryne Fisher -dekkareita. Niitä yhdistää se, että kaikissa on ihania naisia. Naisten etsivätoimistossa nro 1 kukaan ei kuole toisin kuin morbideissa blogeissa ja PF-dekkareissa. Ja näistä kirjoista mä ymmärrän kaiken paitsi sen, että Precious Ramotswe teitittelee aviomiestään. Mut ehkä se on joku botswanalainen tapa.

Mä lähdin tiistaina pyörällä töihin ihan tohkeissani, kun ennusteista huolimatta ei satanut. Tai siis ei satanut siinä vaiheessa, kun yläkerrassa otin kypärän päähän ja laitoin lenkkarit jalkaan. Siinä vaiheessa, kun mä olin saanut pyörän varastosta (eli noin neljä minuuttia myöhemmin) satoikin jo ihan kunnolla. Satoi koko matkan ja oli niin kylmä, että melkein jo toivoin, että olisi hanskat kädessä. Kun sitten töihin päästyäni menin liian ahtaaseen katoksen alla sijaitsevaan pyöräparkkiin ja sain pyöräni liian ahtaaseen väliin, oli se sade loppunut. Sittemmin ei ole ennusteista huolimatta satanut. Onneksi mun kypärän otsalippa esti rillien kastumisen, eli en ollut läpimärkä. Ja onneksi töissä oli saneluhuoneessa niin kuuma, että vaatteet kuivuivat nopeasti. Ja onneksi pyöräily on silti kivaa. Ikävintä pyöräilyssä on monet muut pyöräilijät, mutta ne nyt on ikävintä myös kävelyssä ja autoilussa. Mä en käsitä, kuinka varmasti ihan mukavat, tavalliset ihmiset muuttuu kaistapäiksi pyöräillessään. Kuinka mikään sääntö ei päde. Silloin kun eniten ottaa päähän, pitää ajatella jotain muuta. Ihmetellä vaikka botswanalaisia käytöstapoja.

Elämyskameli suosittelee
dekkarit kvanttien sijaan

Liikennesääntöentusiasti

Pumpumkatti pohdiskeli tänään tykkäävänsä oikeastaan pyöräilyssä lähinnä ulkoilusta ja liikunnasta, ei niinkään vauhdista ja liikenteestä. Hänen ideaalipyöräilyänsä olisikin spinning auringossa. Mä oon ihan toista maata. Ei mullekaan vauhdissa oo muuta kuin välinearvo, mutta mä oon suorastaan tohkeissani liikenteestä. Mulle sopii ihan mahdottoman hyvin reittien suunnittelu ja sen pohdiskelu, missä kohdassa ajetaan ajoradalla ja missä on pyöräkaista. Mä rakastan salaa metrotyömaan ahtauttamaa Lauttasaarentietä, koska lännestä itään ajettaessa se pitää sääntöjen mukaan ajettassa ylittää viisi kertaa alle kilometrin matkalla. Onhan siinä ny tunnelmaa! Vauhtihirmuja voisi ehkä harmittaa hyvien alamäkivauhtien haaskaaminen tien ylitykseen, kun kerran molemmilla puolilla on pyöräkaistat, mutta mulle se on silkkaa huvitusta. Oikeanpuoleinen liikenne!

Sitä vastoin spinningistä mä en tykkää yhtään. Spinningmusiikki on poikkeuksetta huonoa ja ohjaaja keksii koko ajan, minne ollaan menossa, vaikkei oikeasti päästä edes huoneen päästä päähän. Mä ymmärrän kuntopyöräilyn, mutta spinning ei sovi mulle. Salilla lämmitellessä kuntopyörä on ok, koska sitä ajaessa pystyy keskittymään Saaraan ja sorsaan, Pulmusiin tai muuhun graveyard spotissa esitettävään TV-kulttuurin kiintotähteen. Nykyään mä kyllä mieluummin soutelen lämmittelyksi, mutta siis kuntopyöräkin on ihan ookoo.

Pyöräillessä mua ärsyttää suuresti ne autoilijat, jotka antavat tietä pyörätien jatkeella silloin, kun mä olen väistämisvelvollinen. Ei liikenne toimi niin, että pysähdellään ihan randomisti! Joskus mä siinä tilanteessa nousen satulasta ja talutan, jos näyttää siltä, että kukaan ei pääse siitä menemään ennen kuin kotona odottava jauhelihakeitto jäähtyy. Miksi ne tekee niin? Lisäksi mua ärsyttää suuresti jalkakäytävällä pyöräily erityisesti silloin, kun tien toisella puolella on pyöräkaista. Sitä vastoin pyöräkaistalla kävely ei häiritse mua oikeastaan lainkaan. Jalankulkija on kuningas. Mä oon tieliikennelakifani -80.

Elämyskameli suosittelee
Lauttasaarentie

Haavi auki

Mä ja mun sähköavusteinen polkupyörä ollaan nykyään tiiviimpi tiimi kuin 15-vuotiaat riparin vikana iltana. Handyman sentään liimasi siihen all-female propagandaa (Standard Issue -lehden kiitostarran). Enää ei sade tai muukaan ikävyys haittaa menoa. Jätän sen aamulla talliin vain niinä päivinä, kun olen menossa suoraan töistä hankalasti saavutettavaan paikkaan (esim. Tikkurilaan). Etukäteen vähän jännitin, että kuinka mä totun silmälasien kanssa ajamiseen, että kuinka ne mahtuu mun massiivisen kypärän kanssa päähän. No hyvinhän ne mahtuu ja sitä paitsi on aivan mahtavat - kärpäsiä ei lennä silmiin enää ollenkaan! Vielä kun muistaisin ajaa suu kiinni.

Mä oon nyt ihan virallisesti virallinen, kun kävin tänään työterveyslääkärin vastaanotolla saamassa lausunnon sopivuudesta virkaan ja kun ennen kaikkea sen lausunnon eteenpäin toimitin. Ainoa muuttunut asia on palkanmaksupäivä. Olen tyytyväinen.

Me asutaan nykyään ihan luonnon helmassa. Kun parvekkeen ovi on auki, kuulee vesilintujen vaakutusta. Kertaalleen sieltä pomppi talitiainen sisään ja jäi kiinni vasta iloisesti liverrellessään Handymanin leipälautasen muruja nokkiessaan. Handyman oli mennyt ärhentelemään ja tiainen oli älynnyt pomppia takaisin ulos. Tänään aamulla oli ikkuna raollaan ja johan oli taas talitiainen olohuoneessa. Niin olin mäkin. Vähän siinä kummatkin säikähdettiin, tintti teki kunniakierroksen ja lähti taitavasti samaa tietä takaisin. Jännittävä luontoelämys on sekin, että en ole nähnyt puoleen vuoteen yhtään harakkaa, mutta pihassa hilluu itsetietoinen ja komeanokkainen meriharakka. Tiedän, että se on meriharakka, koska katsoin netistä.

Elämyskameli suosittelee
silmälasit

Pyörällä päästään

Pumpumkatti kertoi aloittaneensa omaksi yllätyksekseen pyöräilykauden, joten kyllä myös mun pitää raportoida.

Menin ekaa kertaa töihin pyörällä tiistaina 29. maaliskuuta. Aamulla oli +2 astetta ja se oli niin kylmä, että kun olin töissä puoli kahdeksalta, niin keuhkoputkissa tuntui vielä kymmeneltä siltä, kuin joku olisi kaatanut sinne nestemäistä typpeä. Ihan kamala kipu. Tuolloin tein päätöksen, että menen pyörällä vain, kun lämpötila on vähintään +4 astetta. Tällä viikolla on ollut sopiva keli melkein joka päivä, mutta kun yhtenä päivänä piti mennä heti töiden jälkeen Itäkeskukseen ja toisena hammaslääkäriin, niin pääsin käytännössä vain kahtena päivänä pyörällä töihin. Nämä päivät sattuivat olemaan keskiviikko ja perjantai. Keskiviikkona mä olin ultraäänessä ja joka toinen potilas hehkutti sitä, kuinka mahtava sää on ja tää on kevään paras päivä ja harmi että te ootte täällä pimeessä. Tänään perjantaina hoitajat olivat auringosta innostuneina kirmailleet ulkona ja tulivat posket punaisina selittämään, että kesä on tullut. Molempina päivinä mä oon odottanut aivan tohkeissani, että työpäivä loppuisi ja mä pääsisin rullailemaan auringonkilossa Lauttasaareen. Ja molempina päivinä on satanut siinä vaiheessa, kun mä oikeesti sieltä töistä pääsin. Keskiviikkona satoi jopa niin paljon, että kotiin tullessani mä olin niin märkä, että läpimärkien vaatteiden riisumisen jälkeen mun piti kuivata ihoni pyyhkeellä. Onneksi pian sen jälkeen oli saunavuoro. Tänään sentään oli vain pientä ripsuttelua. Siinä ne kevään parhaat päivät sit. Mut en mä lannistu. Jos on aamulla vähintään +4 eikä hankalia menoja iltapäivällä, niin mä meen vaikka läpi lumikasan (tai no en mee läpi lumikasaa enkä välttämättä sit oikeesti ihan törkeellä vesisateella aamulla lähde, kun sit on kylmä koko työpäivän).

Pumpumkatti kertoi tarkasti, mitä sillä on päällä pyöräillessään. Se oli selvästi pohtinut asiaa. Mä oon pitänyt tavallista takkia ja perusverkkareita, koska en kehtaa pitää lenkkareita tavallisten housujen kanssa. Kaulaliinaa ja hanskoja olen tarvinnut nyt pyöräillessä ensimmäistä kertaa sitten tammikuun tulipalopakkasten. Sen verran pukeutumista kyllä pohdin, että ehkä jotkut kurikset ois tarpeen, joten tilasin sellaiset Amazonista. Valitettavasti mä en ollut tajunnut, että sadehousukategoriassa kaikki ei ookaan peruskuriksia vaan tuli fleecevuorilliset. Ne on vähän turhan jykevät, kun se kesä on tulossa. Ehkä mä vielä ennen syksyä löydän jotkut toiset. Tai no ehkä ei tartte, kyllä meillä pyyhkeitä piisaa, bring it on!

Mun fillari on ihan ässä. Sähköavusteisuus tekee pyöräilystä oikeasti hauskaa, kun voi jatkuvasti olla säätelemässä, paljonko jalat polkee. Handymanin mielestä avustusta pitäisi pitää aina täysillä, jotta pääsee mahdollisimman kovaa. Mulla on eri filosofia: pidän tasamaalla avustusta yleensä kolmosella-nelosella ja vasta aivan jyrkimmässä mäessä nostan sen ysiin. Näin menen melkein samaa vauhtia koko ajan. Mulla ei oo kiire, mutta kun yritän ilman avustusta pitää vauhdin tasaisena, niin eihän se onnistu ja sit mua harmittaa. Pääsee siis painelemaan nappuloita ja täten vaikuttaa sähkölaitteeseen! Mä tykkään. Lisäksi tänään Erkki Tuomioja juoksi vastaan ja ekana pyöräpäivänä näin Michael Monroen. Helmee.

Elämyskameli suosittelee
keväinen sade (ilman sitä ei saada ruohoa, lehtiä ja kukkia! Sade on kiva asia.)

Periaatteet hiiteen!

Mulla on yleisenä someperiaatteena olla positiivinen ja aurinkoinen. Yrmyillä ehtii oikeassakin elämässä, miksi jättäisi negatiivisuutta luettavaksi jälkipolville. Siitä tulee niin typerä fiilis, jos joskus jälkeenpäin tulee hyväntuulisena lukemaan turhanpäiväistä marinaa. Valitettavasti tää periaate on ylevämpi kuin mitä mä oon. Nyt on kielioppikismitys kasvanut niin suureksi, että en enää pysty pidättelemään. Jos olet hyvällä tuulella etkä viitsi lukea tyhjänpäiväistä marmatusta olla-verbin potentiaalista, siirry paremmalle nettisivulle.

Potentiaali on mun erityinen kieliopillinen lempilapsi. Mun mielestä on hurmaavaa, että suomessa voi osoittaa epävarmuutta suoraan verbillä eikä siis välttämättä tarvitse käyttää kyynärsauvana ehkä- tai mahdollisesti-sanoja, ellei halua. Potentiaali on vieläpä aika helppo muodostaa. Usein lisätään ne-tavu johonkin verbin sisään (laittanee) ja joskus tuplataan konsonantti (mennee). Ja sitten kuin pienenä lahjana on olla-verbin potentiaali valtava poikkeus (lienee). Kuinka täydellistä!

Juuri tämän täydellisyyden vuoksi mä tyrmistyn siitä, kuinka paljon potentiaalia käytetään väärin. Etenkin olla-verbin potentiaaliparkaa. Huolimattomassa puhekielessä se on vielä anteeksi annettavissa, mutta kirjoitettuna se särkee silmää. "Kyseessä lienee on erehdys", puolustauduttaneen. "Kamelilla lie on mennyt päivä huonosti", arvioinee joku. "Nyt sillä ainakin lienee särkee silmää!" Ilakoinevat ilkimykset. Nyyh.

Hieman samaa aihepiiriä sivuten luin tänään YLE:n nettisivuilta Kuningaskuluttajan sähköavusteiset polkupyörien käyttötestin arviointia ja lannistun. Toivoisin, että verovaroilla saisi parempaa kielenhuoltoa. "Moottori veti pyörää eteenpäin silloinkin, kun vain olevinaan pyöritti jalkoja polkimilla." Melkein meni fiilis koko sähköpolkupyöräskenestä. Lannistun niin, että rankaisen itseäni katsomalla TV:stä Katastrofikokki-nimistä älytöntä kilpailua. Kilpaillaan siitä, kuka on suurin tunari. Kyseessä ei ole YLE:n ohjelma, vaikka olevinaan-katastrofin jälkeen näin olisi voinut luullakin.

Nonni, ny loppu kitinä. Tarkka lukija höristikin jo viime kappaleessa silmiään - mitä se nyt sähköavusteisista polkupyöristä jorisee? Onko se muka jossain, ylipäänsä missään skenessä? Mulla on mahdoton sähköpolkupyörävillitys. Mä oon miettinyt sellaisen hankkimista jo ainakin 1,5 vuotta. Nyt asia on ajankohtaisempi kuin koskaan, koska nykyinen asunto sijaitsee melkein täydellisellä pyöräilyetäisyydellä työpaikalta. Mä en kuitenkaan viitsisi käydä suihkussa pyörämatkan jälkeen, joten sähköavustus olisi nerokas ratkaisu ongelmaan, jonka olen itselleni rakentanut. Mä oisin tänään ostanut pyörän, mutta satoi ja se laatikko on niin suuri, ettei takaluukku mahdu kiinni. Ja ei, sitä ei voi polkea kotiin, koska se on osina. IKEA-fillari. Vielä mä sen ostan, kunhan pakkaset väistyy. Olen sen jo valinnut. Vaikein valinta on kuitenkin vielä edessä. Millainen kypärä?

Elämyskameli suosittelee 

oikeaoppinen potentiaalin käyttö (tai kuka mä luulen olevani - kukin käyttää kieltä kuten se parhaiten sopii. Antakaa mennä! Muuttakaa potentiaalin käyttö radikaalisti erilaiseksi!)