Kylmiö

Muutaman päivän loman aikana kämppä on muuttunut kylmiöksi. Talossa tehdään patteriremonttia ja tämän vuoksi Handyman on ilmannut patterit joka ilta kolmen viikon ajan paitsi tietty nyt kun oltiin lomalla. Ja siis kun tultiin takas, oli sisäilma hyytävää. Vanhan talon iloja...

Matka oli onnistunut, tavoitteet saavutettiin. Tärkein tavoite oli ottaa uusi taustakuva Kameliin ja - tadaa! - siinä se on. Aika klassinen ja harmaa, mutta mun mieleen. Lisäksi rauhallinen tausta helpottaa huomattavasti blogin luettavuutta (joka on yhtä kolkko määre kuin auton ajettavuus). Puhumattakaan ihanan sosialistisesta tunnelmasta, jonka Fernsehturm sydämessä herättää.

Tehtiin paljon ostoksia Berliinissä. Mä ostin Queen in Montreal -blurayn, Pushing Daisiesin kaudet 1-2 DVD:llä (upea TV-sarja!), Falke-sukkia, pesuharjan uintikertoja varten, tukun kirjoja, Creationaryn ja Stasi-DVD:n. Handyman löysi itselleen tosiaan parit juoksuhousut ja legendaariset pitkikalsut. Enemmän oli tavaraa siis tulo- kuin menomatkalla, kuitenkin ruumabägi painoi vain 18 kg. Lentsikkakentältä ostettiin vielä Hariboa ja Moëtia. Aika tyytyväinen voi olla. Lisäksi on tuomisina 230 valokuvaa ja rutkasti pyykkiä. Oli mukavaa tulla kotiin.

Apostolinkyytiä

Berliini on mahtavan käveltävä kaupunki. Ei oo kovasti korkeuseroja, tiet on hyvässä kunnossa ja muu liikenne kunnioittaa jalankulkijaa. Lisäksi melkein kaikki näkemisen arvoinen on kävelymatkan päässä. Näin ei ole kaikkialla - esim. Rooma on kaiken edeltävän vastakohta. Mun mielestä on kivaa tutustua kaupunkiin kävellen, koska niin saa paljon paremman käsityksen etäisyyksistä ja rakennuksista kuin kumi- tai rautajalalla. Tietysti silloin kun on järkevää mennä julkisilla, niin silloin mennään julkisilla. Tämän pohdinnan kirvoitti jalkojen hellä tilanne - tänään on jonkin verran kävelty. Käveltiin mm. Vossstrassella, jossa aiemmin sijaitsi Führerbunker ja lisäksi vähän ostoskeltiin (mm. Handymanille pitkät kalsarit ja mulle Queen-bluray).

Handyman on erinomaista matkaseuraa. Se on helppo pitää tyytyväisenä (kunhan käy Lego-kaupassa ja KaDeWen kakkusella, niin se on onnellinen) ja se tykkää käveleskellä ja katsella. Lisäksi sillä on reilu unentarve, joten illalla mennään ajoissa nukkumaan ja aamulla herätään ihmisten aikaan. Nyt sillä on vähän huolta, kun se on huomannut ostavansa vain pehmeitä tuotteita eikä Lego-kaupassakaan keksinyt mitään kivaa itselleen. Pelkää tulevansa vanhaksi.

Täällä on siis ihan maa mustana. Luin tänään jotain paikallista lehteä, jossa voivoteltiin, että ei tullut valkeaa joulua (olkaa onnellisia, pöntöt!), mutta hätä ei ole tämän näköinen - uutenavuotena on lumipeite! Lehdessä kerrottiin myös, kuinka Etelä-Saksassa on ollut myrskyisää säätä ja laviineja ja näissä on kuollut useita ihmisiä. Ja huom. tää ei suinkaan ollut mikään otsikko vaan ihan säähän liittyvä kommentti vain. Suomessa jos joskus joku kuolisi sään takia, niin sitä murehdittaisiin iltapäivälehdissä monta viikkoa, täällä vain todetaan, että kyllähän meitä piisaa laviineihinkin kuolemaan.

Berliini-fani -80

Berliini ihastuttaa taas. Kieltä on hauskaa puhua. Saksalaiset eivät vaikuta lainkaan kyllästyneiltä, vaikka kieltä puhuu väärin - päinvastoin he ovat erittäin pitkämielisiä ja jopa mielissään, että joku viitsii puhua saksaa. Se tuntuukin paremmalta kuin englannin puhuminen - onhan se nyt järkevää, että edes toinen keskustelijoista puhuu äidinkieltään. Toki turistimestoissa (esim Starbucksissa, ikävä paikka) silloin tällöin myyjä vaihtaa englantiin, mutta mä vastaan vakaasti saksaksi. Tukholmassa menee hermo kun ne ei millään anna edes yrittää puhua ruotsia.

Tänään mentiin aamupalan jälkeen pirteälle aurinkokävelylle. Homis ja Katjn halusivat mennä katsomaan Monet'n (ja ehkä Manet'nkin?) maalauksia ja Handyman oli viluissaan, joten ne menivät Alte Nationalgalerieen. Mä kaipasin ulkoilmaa ja jäin pyörimään museosaarelle. Jälkeenpäin ajateltuna oli ihan fiksu valinta - aikalaiskuvausten perusteella Katjn oli saanut aikamoisen museohepulin (siitä varmastikin tarkemmin Hepuliblogissa pikimmiten!). Mä säästyin hepulin todistamiselta ja sain siltä osin viettää rauhallisen sunnuntaiaamun.

Alte Nationalgalerie

Museosaarelta me käveltiin Brandenburger Torille ja otettiin tietty turistivalokuvia. Kuvien loistoa himmentää tietty tuhannet ja taas tuhannet espanjalaisturistit, joita on kaikkialla. Lisäksi Brandenburger Torin viereen rakennettiin lavaa uudenvuodenbileille, joten alue oli pitkälti suljettu, mistä syystä vahingossa vähän eksyttiin toisistamme ja ajauduttiin hippasille puistoon. On muuten aika erilainen tunnelma joulukuisessa kuin huhtikuisessa puistossa, eikä välttämättä pahassa. Päivän ehkä paras hetki mulle oli se, kun käytiin Lego-kaupassa ja mä ostin Creationary-pelin! (Niinku Pictionary mutta vihjeet toteutetaan Legoista, loistoidea.) Yllättäen Handyman ei löytänyt sieltä mitään. Onneksi mun hankinta pitää perheen Lego-tasapainon yllä.

Brandenburger Tor. Handymanin BTTS-takki (brighter than the Sun) on noussut arvoon arvaamattomaan, kun jätkä on se päällä helppo nähdä kaikkialla

Katjnilla ja Homiksella on aikamoinen ordeal, kun Helsinki-Vantaan syömä matkalaukku ei oo vieläkään saapunut ja siellä on siis kaikki Homiksen tavarat. Tämän vuoksi tänään jouduttiin sitten kaupoille. Ostoksilla käyminen ei täällä olekaan ihan yhtä vaivatonta kuin koto-Suomessa näin sunnuntaina, kun ainoat avoinna olevat kaupat sijaitsevat rautatieasemilla. Onneksi Hauptbahnhofilla on Rautatientorista poiketen muitakin vaatekauppoja kuin Anttila, että Homis sai kelpo kuteet.

Etualalla vasemmalla East Side Gallery (muuria oikealla paikallaan), taustalla Fernsehturm

Uuvutus

Niin se vain matkailu väsyttää, että seitsemältä paikallista aikaa on jo ihan tutikunnossa. Osansa on varmaan silläkin, että mulla on taas lieviä vatsataudin oireita. Mä en ymmärrä, miksi mä sain taas Delhi bellyn Berliinissä. Täähän on ihan niinku Helsinki. Mä oon yrittänyt kovasti miettiä, mikä täällä ois erilaista, mutta mieleen tulee vain se, että täällä mä juon Coca-Cola lightiä ja kotona Pepsi Maxia, se ei voi olla se. Eikä se vedestäkään voi johtua, kun muu seurue säästyy siltä. Stressimasu?

Vaikeudet eivät pääty tähän: mun puhelin on hajalla. Ajoittain se vastaanottaa ja lähettää puheluita, mutta kertaakaan se ei oo löytänyt dataverkkoa (paitsi kerran wlanin, mutta se on eri asia). Mä oon ihan kädetön, en voi latitudettaa enkä feisbuukata! Siinä ei toimi myöskään iPod-ominaisuus eikä matkaa varten hommattu Lonely Planet Berlin. Himpura soikoon. Asiaa ei kuulemma saa täällä korjattua vaan täytyy odottaa kotimatkaa. Toivottavasti se ei ihan tyyten hajoa.

Jotain positiivistakin sentään on tapahtunut, nimittäin Berliinissä on hauskaa ja tuplasti hauskempaa nyt kun Katja ja Homis liittyivät joukkoon! Tietenkään tämäkään ei sujunut ihan oppikirjan mukaan, vaan Katjan ja Homiksen matkalaukku jäi toimimattomalle hihnalle Helsinki-Vantaalle. Saksalaisella tehokkuudella kuitenkin Tegelin lentokentällä laukkua ei saanut ihan vaivatta julistettua kadonneeksi vaan piti juosta ympäri kenttää erilaisilla luukuilla ja tullissa ja uudelleen samalla luukulla. Ja yllättäen tosiaan laukkua ei sitten etsinnöistä huolimatta löytynyt, kun se tosiaan oli siellä Helsinki-Vantaan lähtöaulassa. Ja on todennäköisesti edelleen, ellei joku pulsu oo sitä talteen korjannut.

Lasku, kiitos

Tässä hurjaa menoa Homiksen makuun! 1,50 e/lasku, neljä laskua vitosella.

Sukutekemistä

Handymanin suvulla on tapana tehdä ja jakaa toisilleen joululehtiä, joissa on tehtäviä. Perinteisesti näitä sitten tehdään joulunpyhinä. Meille sattui toinen näistä lehdistä (nimittäin Läpi-lehti) mukaan ulukomaille ja toki nyt on sitten tehty tehtäviä. Vähänkö hermo menee, kun en millään keksi, kuka kirjailija piiloutuu anagrammin Tarmo Revarinne taakse ja mikä hänen teoksistaan taipuu anagrammina muotoon Odota Velluu. Melkein meni Berliini pilalle.

Aikalainen järkytys, muuten, kun KUKAAN Kamelin lukijoista ei ole kommentoinut mitään viimeiseen kalenteriluukkuun. Hirvee taustatyö tehty eikä kukaan valitse itsellensä sopivaa juhlaa. Mä oon tyrmistynyt.

Jouluphuggi kävi täällä! Se toi mulle Up-blurayn, Jari Tervon Koljatin (jee!) ja Sinikka Nopolan Eila, Rampe ja elämän tarkoitus (üüberjee!!). Handymanille Phuggi toi pitkähihaisen Nike-juoksupaidan ja Lego-kirjan (joka on vielä matkalla). Hüwwee lahjaa. Nyt kyl uuvuttaa, kun on gamala jetlaaki.

Luukku 24: Joulunkorvikkeet

Nyt on kohkattu joulua jo viikkotolkulla ja onkin aika siirtyä muihin asioihin. Mun mielestä jenkit on ymmärtäneet tän ihan mahtavan hyvin, kun jokaisella on oma holiday seasonin juhla, jota voi viettää haluamallaan tavalla.

Hanukkaa vietettiin tänä vuonna 11.-18. joulukuuta, ajankohta vaihtelee vuosittain. Ideana on sytyttää kynttilöitä menoraan kahdeksana iltana peräkkäin, koska holiday armadillon mukaan maaginen öljytilkka riittikin jopa kahdeksan päivää. Hanukkana koulut ovat kiinni ja voidaan antaa lahjoja, erityisesti rahaa (oikeita ja suklaakolikoita). Silloin syödään erilaisia friteerattuja ja paistettuja ruokia, esim. perunapannukakkuja ja hillomunkkeja, mutta myös juustoa. Lapset pelaavat rahapelejä nelisivuisella hyrrällä.

Kwanzaata vietetään lähinnä Yhdysvalloissa. Kyseessä on lähinnä tummaihoisten juhla, jossa juhlitaan afrikkalaista syntyperää. Kwanzaata on vietetty vuodesta 1966 lähtien, se on viikon mittainen juhla vuosittain 26.12.-1.1. Kwanzaan juhlijat sytyttävät kynttilöitä kinaraan, joka on eräänlainen kynttilänjalka, lisäksi annetaan juomauhreja (sic). Kwanzaaviikko huipentuu juhlaan, jolloin annetaan lahjoja. Kyseessä ei ole uskonnollinen juhla, monet yhdysvaltojen kristityt tummaihoiset juhlivat kwanzaata joulun lisäksi. Mahtava konsepti!

Festivustakin on vietetty vuodesta 1966 alkaen. Alun perin festivusta vietettiin helmikuussa, mutta nyt sen paikaksi on vakiintunut 23. joulukuuta. Festivuksen idea on loistava - ensin syödään kalkkunaa tai kinkkua (käsittämätöntä - miksei mitään hyvää?!) ja valmiskaakkua ja sen jälkeen pahoitellaan sitä, kuinka on tullut muita vuoden aikana loukattua ja millaisia pettymyksiä on muille aiheuttanut. Vähän sama tunnelma kuin jouluisin siis paitsi että joulunvietossa kukaan ei muistuta aiheuttamistaan pettymyksistä vaan ne muistuvat mieleen muistuttamattakin, kunhan pyhiä jatketaan. Murheiden jakamisen jälkeen painitaan perheen pään kanssa ja juhla loppuu vasta kun perheen pää on selätetty. Juhlan kruunaa alumiininen festivussalko. Festivus - a holiday for the rest of us!

Lyhtyjuhlaa vietetään kiinalaisessa kulttuurissa, se lopettaa kiinalaisen uuden vuoden. Lyhtyjuhlassa kannetaan paperilyhtyjä, katsotaan täysikuuta, syödään kuukakkuja ja sinkut katsastavat toisiaan.

Emmätiiä. Ehkä on parasta keksiä oma tai jatkaa tällä kevytjoululla. Festivuksen painimatsikin kyl kiinnostais. Hyvää kaikkea kaikille!

Luukku 23: Joulunpyhät

Varoitus! Käytän nyt termiä "pyhät" hieman laajennetussa merkityksessä.

Joulu alkaa perinteisesti tuomaanpäivästä, joka oli toissapäivänä. Se on hieno päivä, silloin on talvipäivänseisaus ja pimeetä. Lisäksi Tuomas viettää nimipäiväänsä ja sehän on tietysti hyvä juttu.

Tuomaanpäivän jälkeen joulua jatketaan Lettipitkon päivällä, eilen nimittäin tuo oman elämänsä cake wreck täytti 29 vuotta! Elämyskameli onnittelee.

23. päivä eli tänään on pyhistä pyhin, nimittäin häideni muistopäivä. Viime vuonna satoi räntää ja morsian oli hermostunut ja hihittäväinen. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan tänäänkin sataa räntää (mistä mä sen tietäisin tässä vaiheessa? Kello on vasta kuusi!) ja Elämyskamelin ennusteen mukaan rouva on tänään hyvällä tuulella siihen asti, kunnes joutuu Handymanin ajaman auton kyytiin.

Jouluaattokin on nyt kamelikalenterissa pyhäpäivä, vaikkei nyt niin pyhä olekaan. Silloin voi ostaa viimeiset joululahjat (tai ensimmäiset, jos on hätääntynyt kyttyräeläin, joka ei ole ostanut miehelleen vielä juuri mitään), koska esim. Ruoholahden Citymarketin pakkauspalvelukin on auki klo 12:een saakka. Liittyykö tämä uuteen aukioloaikalakiin? Ennenhän kaupat oli auki 13:een aattopäivinä? Oli miten oli, mä fanitan tätä uutuutta, miksi niiden kauppojen pitäisikään mennä kiinni niin outoon aikaan kuin klo 13?

Joulupäivä on päivistä turhin. Se on vähän nyt nostanut profiiliaan, kun esim. leffateatterit saa olla auki, vielä joskus 10 vuotta sittenhän se oli kiellettyä. Joulupäivä on jotenkin niin ankee etten millään muista, mitä silloin yleensä tehdään. Paitsi että viime vuonna silloin oltiin lentokentällä ja Berliinissä. Ehkäpä tänäkin vuonna? Paitsi ei ehkä kentällä.

Tapaninpäivänä jotkut tanssii, me todennäköisesti vietetään hurlumheitä Berliinissä Katjnin ja Homiksen kanssa.

Ja siihen loppuivat joulunpyhät.

Luukku 22: Joululeivonnaiset

Joululeivonnaisten suhteen mä oon aika puritaani, mikä yllättää muakin. Perustortut on ihan hyviä, pipareita en leivo, koska niistä en juurikaan pidä. Kaiken maailman kakkuset jää sukaattiasteelle.

Pipareiden leipominen on tuskallista. Jo pienestä taikinasta tulee neljäsataa piparia. Osa aina palaa, mutta silti ei henno heittää niitä pois, koska ne on kuitenkin itse tehnyt. Niinpä olen jo vuosia huoletta tyydyttänyt piparitarpeeni kaupassa. Tämä on näppärää siksikin, että (tietenkään) mä ja Handyman ei tykätä samanlaisista pipareista: Handymanille pitää olla paksua Töysäläistä ja mä tykkään ohuista Annan pepparkaakkoreista. Kun ostaa yhden pakkauksen, niin se riittää mulle erinomaisesti piparikaudeksi ja pidemmäksikin aikaa. Handymanin piparimoraali on löyhempi ja se syö pipareita joskus kesälläkin, mutta vain Töysäläistä.

Joulutortut on tosiaan mun mielestä parhaita joululeivonnaisia ja lisäksi mua viehättää niiden helppous. On ilahduttavaa saada niin nopeasti valmista lämmintä pöytään. Kuitenkin mä otan paljon mieluummin esim. karjalanpiirakan, koska vaikka tortut on joululeivonnaisista parhaita, niin ei ne mitään mun lempparileivonnaisia oo. Menee joulunaikaan parina iltana, mutta muutoin ei tulisi mieleenkään tehdä mitään samankaltaistakaan. Ja näitä en syö kylmänä.

Kaikenlaiset joulukakkuset ja -leivät on mun mielestä karmeita. Niissä on aina piilotettuna jotain imeliä yllätyksiä, esim. rusinoita tai säilykekirsikoita ja ne maustetaan siirapilla yäh. Sormetkin tulee ihan tahmeiksi semmoisista. Jätän nää suosiolla muille, esim. Handymanille, joka toki tykkää imelistä leivistä, koska mä en tykkää niistä.

Ja juu, tosiaankin eilen käytin kaksi (2) kertaa sanaa inha. Se oli väärin (kuulin myöhemmin). Handyman nimittäin soitti mulle töihin sanoakseen, että ei saa käyttää sanaa inha. Tää on ilmeisesti todella väärin, koska Handyman ei soita mulle ikinäkoskaan töihin. Eli suurpahoittelut nyt vaan kaikille.

Zamboni

Zambonit on upeita. Ja ei, kyseessä ei oo tamponit. Läheisellä urheilukentällä on talvisin luistelujää ja sitä jäädytetään Zamboneilla. Niitä on kaksi ja ne tanssii. Oikeesti. Se on lumoavaa. Aina kun kävelen siitä ohi oikeeseen aikaan, jään tuijottamaan niiden tanssia suu auki. Upeaa. Mä näin joskus telkkarista ohjelman, jossa kerrottiin Zamboneista ja niiden tekemisestä paljon ja turns out ne on ilmeisesti Ameriikassa suosituinta imitation cheesen jälkeen. En ihmettele. Ne on satumaisia.

Enää kolme yötä Berliiniin! Tänään alkoi huolettaa, kun Katjn kertoi pelkäävänsä, että sää estää lennot sinne. Voi hyvänen aika, sehän tästä puuttuisi. Onneksi kuitenkin siellä on torstaina ennusteen mukaan +2 ja sunny. Kyllä tulisi suru puseroon, jos tyhmä sää ja tyhmä lumisade estäis matkan. Se ois liikaa tältä typerältä säätilalta.

Elämyskameli suosittelee
Cake Wrecks -blogi, ihan mahtavan hauska blogi, jossa esitellään lähinnä todella kamalan rumia ja epäonnistuneita leipomoissa (sic) tehtyjä kakkuja (ja sunnuntaisin hienoja kakkuja), esim. melkein onnistunut hääkakku. Todellakin nää on niin hauskoja, että mä nauran ääneen lähes joka toisen kohdalla.

Luukku 21: Joulupukki

Siis mä oon koko eilispäivän miettinyt, että mitä mä voisin kirjoittaa Joulupukista tähän ja mitään ei tuu mieleen. Äijä on niin mitäänsanomaton, ettei mulla oo siitä juuri mitään sanottavaa. Paitsi että semmoiset heroinisteilta näyttävät laihat pukit on jotankin inhoja. Ja mä vastustan tiedemiehiä, jotka on asiasta mun kanssa eri mieltä.

Jos mies itse onkin tylsä, niin sillä on kuitenkin aika kova duuni. Vieressä kuva melkein kaikista niistä paketeista, joita se saa tänä vuonna raijata meiltä sidosryhmille. Pari pakettia puuttuu, koska niissä on paketointiongelma (=sopivan paperin puutos). Ongelma on pikaisesti selvitettävä, sillä ensimmäinen näistä paketeista on toimitettava poikkeuksellisesti jo huomenna.

Vielä asian vierestä: mä todella vastustan paitsi Joulupukin painonvartijoita, myös lunta. Siis todella, koko sydämestäni. Sitä on nyt joka paikassa eikä aurauskalusto oo ehtinyt kotikadulle vielä. Käveltiin kauppaan ja sukat on ihan märkänä (ok, osittain mun vika, kun oon vieläkin peruskävelykengissä). Tästä vois vielä selvitä - esim. käydä ostamassa ensimmäiset nilkkurit 15 vuoteen. Mulla on kuitenkin lumen kanssa syvempi ongelma - kokemuksesta tiedän, että se muuttuu loskaksi ihan pian (viimeistään neljän kuukauden päästä). Sit on jatkuvasti koko ajan märkää ja sit tulee liukasta ja inhaa ja kauheeta. Tänään kauppaan tarpoessa oli Handymanin kanssa puhetta että muutetaan ulkomaille heti kun meille ois siellä jotain töitä tarjolla. Saakuta.

Luukku 20: Joululahjat

Nyt on joululahjat hankittu. Yhtään en tehnyt itse, sillä kukaan lahjottavistani ei ole villasukkien tarpeessa (jos Polaah'n jälkikasvulla on sukkapulaa, niin kantapää-isovarvasmitta ja jalanympärys kommentteihin). Pääsee ilottelemaan pakkausmateriaaleilla! Pakkaaminen on lahjoissa parasta, paitsi että mua surettaa pakkauspapereiden biohajoamattomuus. Joskus Handymanilta salaa bruukasin pakata lahjoja sanomalehteen, mutta nyt kun ei edes niitä tule, niin sitäkään ei voi enää tehdä. Joskus käytän lahjakasseja, mutta siinä menee just se paketoimisen ilo sit.

Tänä vuonna paketoidaan mm. legosia, Hello Kitty -muistipeli, disainia ja makeisia (suklaata, herrinjee). Eniten paketoijalle päänvaivaa aiheuttanee Krtek-pehmokontiainen monine muotoineen, siitä ei tule kaunista. Onneksi sen saaja arvioinee pakkauspaperia joka tapauksessa tarkemmin oraalisesti kuin visuaalisesti.

Itse odotan joululahjoja vähän kaksijakoisin tuntein - tiedän etten saakaan hartaasti toivomaani roskista, koska se on loppu. En saa myöskään toivomiani kirjoja, koska ne olivat Handymanin mielestä tylsiä. Toisaalta saatan saada yllätyksen, ja se on lahjoissa parasta. Niin ja sainhan mä jo jalkahoitolahjakortin ja seuraa jalkahoitoon, ja tää on loistavaa.

Luukku 19: Joulusää

Valkea joulu on kaukaa haettu konsepti. Lumi ei liity sen enempää jouluun kuin itsenäisyyspäiväänkään, miksi pitäisikään? Usein on ollut lunta hiihtolomalla ja jos todella haluaa hiihtää, niin ehkä lumi auttaa. Jouluna sitä vastoin ollaan sisällä, mitä väliä lumella on? Lumi ja jää vie hermot. Jo kahtena peräkkäisenä työaamuna olen liukastunut polanteisella jalkakäytävällä kaatuen polvilleni ja nyt on kaikki polvet ihan mustelmilla ja kipiät. Lumesta menee hermo. Saa olla pakkasta, jos on pakko, mutta lumi on ihan turhaa, kun se jää paikalleen. Vesisateen jälkeen ei jää lammikoita muistoksi viikkokausiksi. Lumi myös huonontaa kovasti fanaamieni jouluvalojen kontrastia ympäristöön. Mun mielestä paras joulusää Helsingin korkeudella olisi n. +2° ja vähän kosteaa. Sade ei haittaa, ellei se aiheuta oikosulkuja omakotitaloalueiden pihakasvien sähkökynttelikköihin. En mä täysin kuitenkaan tyrmää lunta, mun mielestä on ihan ookoo, että sitä on jossain, esim. Lapissa ja Murmanskissa, koska ymmärrän, että se on tärkeää poroille. Enempää en kuitenkaan voisi olla ilahtunut siitä, että aatonaatosta lähtien Berliiniin luvataan n. +5° ja light rain.

Luukku 18: Joulukuusi

Kuten commentseissa jo todettu, joulukuusi on aika outo ilmiö. Kannetaan sitten miehenkorkuinen puu sisään parhaalle paikalle. Puut kasvavat ulkona, mihin on syynsä, esim. ne vievät paljon tilaa. Kuusi asetetaan hampusta tehdyn kuusimaton päälle, matossa on kuva piirissä tanssivista tontuista ja mattoa säilytetään koko muu vuosi tupaten täydessä kellarissa. Kuusenjalka haisee epäilyttävältä, koska siihen on jäänyt desi edellisvuotista vettä, nokare pihkaa ja kourallinen neulasia. Sitten groteskilla tavalla valaistaan puu sähkökynttilöin, lasipalloin, enkelein, rusetein ja pöllöpalloin että se näyttää ihan transvestiitilta. Hiukset tehdään lameesta, joka on lameista lamein joulukoriste. Juhlavaksi kruunuksi latvaan pingotetaan vielä muovinen tähti, paperinen Sauli Niinistö tai englantilaiseen tapaan jouluhomo. Tämän jälkeen perheen lapset ja lapsenmieliset pilaavat hameväen joulutunnelman poukkailemalla kiiltäviä palloja niin, että joku putoaa ja särkyy sokerikiteen kokoisiksi lasimurusiksi, jotka piiloutuvat parketin viiluihin ja tuhoavat lakkauksen. Kaikki unohtavat kastella kuusen, mistä syystä neulasia löytyy korvakäytävästä, upslaakeista ja päällystakin taskusta ystävänpäivään saakka. Joulutunnelma on viimeistään katossa siinä vaiheessa, kun pikkuveli kaataa kuusen päällensä ja se outo eno, jonka kukaan ei oikein olisi halunnut tulevan, haukkaa koristeena olevaa lasiomenaa.

Luukku 17: Jouluherkut

Ruokakauppojen herkullisen joulun toivotukset kuulostaa aina vähän väkinäisiltä. Joulusta kun tulee mieleen lähinnä harmaa liha, punajuurenväriset perunat ja eri oksennuksen sävyissä viettelevät laatikot. Tämä on kuitenkin vain harhaa ja oikeasti jouluna ja sen ympärillä on mahdollisuus vaikka minkälaiseen herkutteluun. Mandariinit ja klementiinit ovat makeimmillaan marraskuun jälkeen. Tummia luumuja tuodaan Unkarista tai jostain ja ne ovat erinomaisia. Punainen, mausteinen lämpimänä juotava mehu tuo vaihtelua maidon, veden ja Pepsi Maxin pyhään kolminaisuuteen. Joulunaikaan on myös pienissä kaupoissa saatavilla valmista porkkanasosetta sämpylöitä varten. Joulusiideritkin on ihan hyviä, yleensä juon vähintään puolikkaan pullon kaudessa (ja yleensä se toinen puolikas heitetään viemäriin hiirenkorvien aikaan).

Luukku 16: Joulukukat

On omituista, että jouluun liittyy jotain kukkasia. Kuten todettu, joulu on joulukuussa, joka on kuitenkin melko perinteinen talvikuukausi, onhan se jopa aiemmin ollut nimeltään talvikuu. Eikä talvella kasva kukkia, lähinnä talventörröttäjiä vain. Jos kaiken muun pitää olla niin perinteistä suomalaista, niin miksi kukat kannetaan Välimereltä? Amaryllis on ruma. Hyasintti on epästabiilin näköinen ja epämääräisen haisuinen. Joulutähti on melkein yhtä kiinnostava kuin pelakuu eikä sekään ole yhtään kiinnostava. Viime vuosina perhoskämmeköitä on yritetty myös lanseerata joulukasveiksi, mutta sehän nyt on vain väärin. Miksei voi tyytyä kanerviin? Sypressi on myös ihan rehellinen vaihtoehto ikkunalaudalle. Kaikenlaiset jouluasetelmat käpyineen, huopatonttuineen ja foliopaketteineen on vastenmielisiä. Leikkokukat on yleensä kauniita, kunhan ammattitaitoinen floristi on kimpun sitonut, ne mä ymmärrän. Muut joulukukat ei käy mun oikeustajuun.

Luukku 15: Joulukortit

Mä suhtaudun jouluperinteisiin kuten 90-luvun alussa Kauniisiin ja rohkeisiin: haukun mutta nautin silti. Jälleen löytyi jouluperinteistä guilty pleasure nimittäin joulukortit. Mun mielestä on tosi hauskaa metsästää "salaa" tuttavien osoitteita ja etsiä just niitä täydellisiä joulukortteja. Niitä on niin mukavaa kirjoittaakin! Ois kiva keksiä myös jotain nasevaa sanottavaa siihen korttiin, mutta en keksi. Sitä pidän kuitenkin kunnia-asiana, että rauhallisuutta en lähde toivottamaan vaan mieluummin hauskuutta ja iloa. Seuraavalle vuodelle voin toivottaa onnea, mutta onnellisuuskin on mulle liian new age -meininkiä.

Joulupostimerkeistä mä en tykkää, ne on aina kammottavan rumia. Toivoisin, että osaisin olla niin viileä ja itsenäinen, että antaisin itselleni luvan käyttää normaaleja postimerkkejä myös joulukuoriin, mutta pelkään kortin saajan pitävän mua jonain tuhlarina, joten lammasmaisesti tyydyn rumiin ja ankeisiin joulumerkkeihin. Ihan naurettavaahan se on - hintaero joulu- ja perusmerkin välillä on 20 senttiä eli mun käytöllä 6 euroa vuodessa. Senhän hukkaa päivässä, kuten Isi sanoisi (sanoi ainakin silloin, kun mä pyysin 85 markkaa ostaakseni funktiolaskimen kasiluokalla).

Joulukorteissa on kyllä se ongelma, että vaikka niitä on mainion hauskaa lähettää ja ihan kiva saadakin, niin mä oon niin biaatch, että en halua säilöä niitä vuosikausia vaan haluan heittää ne pois. Siitä saan omantunnontuskia, koska en tiedä, onko joulukorttien hävittäminen esimerkki asosiaalisuudesta. Tätä mä sit kärvistelen ensin monta kuukautta, kunnes pääsiäisenä saan epätoivon puuskan ja heitän ne kaikki pahvinkeräykseen. Sitten elän tyytyväisenä puoli vuotta, kunnes ensimmäiset kortit tulee ja alan uudelleen tehdä surutyötä korttien pois heittämisen vuoksi.

Jep, hullu se on, ei se esitä.

Luukku 14: Jouluostokset

Lahjojen antaminen on kerta kaikkiaan riemastuttavaa. Mä oon ihan innoissani, kun pääsee suunnittelemaan lahjoja ja koska osaan itse tehdä ainoastaan villasukkia ja vaippahousuja, on suurin osa lahjoista ostettava kaupasta. Mä en juurikaan tykkää ostaa itselleni tavaraa (paitsi ehkä leffoja), mutta muille se on mukavaa. Tavaran ohella on kivaa ostaa palveluita. Kerran esim. ostin yllätykseksi Handymanille hoitoja Day Spassa, kun se oli niistä niin paljon puhunut. Pakettiin kuului kookosmaitokylpy ja joku kanervakuorinta, mutta ei se kanalja sitten uskaltanutkaan mennä. Niinpä se ei saa mitään palvelulahjakorttia (edes Vaasankadun hoitoloihin). Palvelujen ostamisessa ilahduttaa erityisesti työllistyttävä vaikutus sekä ehkä vielä enemmän tarpeettoman tavaran välttäminen. Mä tykkään kyllä tarpeellisista joululahjatavaroista (esim. mun viime vuonna saama kamera oli huippu), mutta sitten jos ei keksi ja käsi hamuaa Stockan pyyhehyllyä, on syytä jättää lahja ostamatta. Kirjoista mä ilahdun, koska tekemistä aina tarvitaan. Joskin mä mielelläni valitsen itse lahjakirjani, koska en halua välttämättä lukea kauden must read -klassikkoa vaan esim. aikalaiskuvauksen Saksojen yhdistymisen jälkeisestä ajasta zwickaulaisessa haarukkatehtaassa.

Jouluostoksissa negatiivinen puoli on ahdistava ihmistungos ja kuumuus kaupoissa. Joulu sattuu usein kylmään vuodenaikaan, jolloin kuitenkin on takki päällä ja ehkä hanskat ja kaulaliinakin, mutta kaupoissa on toki tavallinen sisälämpötila. Vähemmän höösi muija ehkä ottais takin pois päältä, mutta sehän ei mun mieleen tule. Lisäksi mua ärsyttää ihmiset, jotka seisoo mun edessä keskellä kulkuväylää miettien, että mihinkäs sit menis. Ja semmoiset ihmiset kans, jotka kailottaa jotain ultimate tylsää juttua julkisissa tiloissa! Tietty mäkin teen sitä (uneksin läpikulkuväylällä siis) mut se ei ärsytä mua. Nettikaupathan ois kuin tehdyt mulle, mutta ne on liian helppoja. Pakko siis uhmata ärsytystä. Onneksi on korvalappustereot.

Luukku 13: Jouluhanu

Tänään on Handymanin synttärit, onneksi olkoon pikkuinen Lucia! Suuren päivän kunniaksi tänään käsitellään joulukalessa Handymanin sukutermiä "jouluhanu".

Jouluhanu ei liity mitenkään hanukkaan tai hanuriin (tai näin mä oon ymmärtänyt). Jouluhanu on jonkinlainen rangaistus / rauhoittumiskehotus tohkeilevalle Joulupukin odottajalle (tai näin mä oon ymmärtänyt). Ilmeisesti Handymanin lapsuudenkodissa oli tapana nostaa liian innokas joulutohkeilija (yleensä joko Handyman tai Lankomies, harvemmin kai Anoppi) hattuhyllylle tai ovenpäällyskaappiin hetkeksi ajattelemaan vauhtiaan ja tekosiaan ja kutsua hyllyltä kyttäilijää jouluhanuksi. Meidän asunnossa ei ole oikeaa hattuhyllyä (vaan Sovella-ritilä) eikä ovenpäällyskaappeja, saati sisäovia, joten jouluhanuilu ei meillä oikein onnistu. Kuitenkin Handyman ajoittain varoittelee Jouluthibua liiasta innokkuudesta, koska jouluhanun pilkkanimi on edelleen annettavissa tarpeen tullen.

Ja koska lukijoita kuitenkin kiinnostaa (paitsi ehkä materialismista luopunutta Långstrumpia): Handyman sai lahjaksi Applen Magic Mousen. Valitettavasti monimutkaisista ja polveilevista syistä hiiripaketti piti avata jo viikko sitten (hyvä että avattiin - Apple ei ollut tehnyt pakettiin edes yhtään happireikää hiiroselle!), joten Handyman ei suoranaisesti saanut vaimoltaan yhtään lahjaa syntymäpäivänään. Ehkä Handymanille voisi kuitenkin myöntää merkkipäivän kunniaksi Jouluhanun arvonimen? Mitäs jos me muutettais näillä puheilla jouluhanuilu positiiviseksi voimavaraksi?

Luukku 12: Joulusiivous

Ikkunat tekisi mieli pestä. Toisaalta mun teki mieli pestä ikkunat jo toukokuussa, kun tänne muutettiin enkä oo vielä niitä pessyt. Ei siis suoranaisesti joulusiivousta. Ikkunanpesu saa kylä odottaa itseään ainakin, jos nyt tulee pakkasta kuten lupasivat. Ehkä sitten pääsiäisenä.

Joulusiivous on puuhaa asiasta kiinnostuneille. Mähän en suoranaisesti ole mikään siivousihminen, joskin joskus saan tarmonpuuskia, jolloin pitää ehdottomasti hangata suihkutilan lattia tai järjestää vaatehylly. Jouluun ei sinänsä mun mielestä erityisesti kuulu siivous, edes Äiti ei siivonnut mitenkään hysteerisesti jouluna - ainoa ero normaalisiivoukseen oli ovenpielet, joihin tuli virittää kultanauhat eikä ne pysyneet paikallaan, jos oli kovasti pölyistä. Toinen asia oli tietty joulukattauksen vaatima aluslautasten kiillotus, joka oli kuulemma välttämätöntä, mutta ei siivoamista.

Lienee tullut lukijoille selväksi, että mä oon aika aggressiivinen hössötyksen ja pakkoperinteiden vastustaja. Siivoamista mä en kuitenkaan vastusta, kunhan sitä ei tehdä jouluna vain siksi, että se kuuluu asiaan. Siivoaminenhan on itse asiassa aika positiivinen voimavara ja pirteä harrastus ihmiselämässä, siitä tulee hyvä mieli. Jotkut elementit siivoamisessa (esim. imurointi) on mun mielestä ihan kamalia ja turhia mutta jotkut (esim. pöntön, uunin ja lattian kuuraus) ihan ykkösiä. Nainen ja salattu rakkaus törkyiseen mikrokuituliinaan!

Luukku 11: Joulustressi

Moni jouluihminen kokee joulustressiä. Joskus myös ei-jouluihmiset stressaavat joulusta (vrt. Jouluperinteet-postaus). Koulussa opetettiin, että stressi on sopivassa määrin positiivinen kokemus, joka parantaa toimintakykyä ja tehokkuutta. Tästä on esimerkkinä Handymanin stressimasu, joka häiritsee Handyman-ressukkaa aina ennen tärkeitä palsuja tms. Toisaalta stressi liiallisuuksiin mennessään huonontaa toimintakykyä ja tehokkuutta. Tästä on esimerkkinä Handyman Tukholmassa kolmipäiväisessä konferenssissa, jonka aikana normaalityöt jäävät tekemättä ja tän päivän tärkeä puhelinpalsu on täysin valmistelematon. Tässä tilassa Handyman-parka on ahdistunut, ärtynyt ja kiukkuinen.

Joulustressin aiheuttaa yleensä stressaaja itse. Kaikilla on jouluna joitain tavoitteita ja pelko näiden tavoitteiden saavuttamattomuudesta aiheuttaa stressiä. Lapsilla tavoitteet ovat selkeitä: Lego-komentotorni tai just se oikee Hello Kitty -pehmolelu ois saatava, muuten on masu ollut sekaisin turhaan. Vanhemmat yleensä stressaa vähän turhemmista ja abstraktimmeista asioista: oikeasta valaistuksesta, oikeasta ruoasta, oikeasta seurasta, lasten onnesta ja rauhan tunteesta. Ja sori nyt, nää ei oikeestaan parane stressaamalla. Valaistus, ruoka ja seura on helpolla valittu, lapset on onnellisia, jos ne saa sen komentotornin ja joulurauha tulee sydämeen, jos ei ole täynnä stressiä.

Mä aion ottaa stressiä tänä jouluna vain siitä, että lomalle varatut rahat riittävät mukavaan lomaan Berliinin rauhassa ja että en saa siellä vatsatautia. Muuten hyvä suunnitelma, mutta stressi aiheuttaa mulle(kin) vatsataudin oireet.

Luukku 10: Jouluperinteet

Joillekin ihmisille joulu on perinteiden juhla, toisille palkallista vapaata. Mä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Perinteet kammottaa mua. Meillä kotona äiti yritti pitää jotain perinteitä yllä niitä samalla uudistaen. Usein oltiin isovanhempien luona, mutta sitten kun vanhemmat kyllästyivät siihen, niin alettiin matkailla jouluna. Joskus oltiin Itävallassa ja pari kertaa Lapissa. Sitten Pikkusisko lähti vaihto-oppilaaksi ja oltiin joulu vanhempien kanssa kolmisin. Sitten mä aloin varata työvuoroja jouluaatoksi ja Pikkusisko oli parentsien kanssa kolmisin. Vanhemmat yritti ainakin mun nuoruudessa sellaista, että joulunaluspäivinä leivottaisiin pipareita ja laitettaisiin muutenkin kamala kasa ruokaa, josta kukaan ei oikein välitä (paitsi Isi tietty väitti tykkäävänsä, mutta miksei se sitten koskaan muuten syö lanttulaatikkoa?). Lapsena me oltaisiin niin tosi mielellämme koristeltu kuusi, mutta sitä pidettiin ilmeisesti meille liian vaarallisena työnä, joten ei saatu. Nyt sitten viimeiset 10 vuotta Äiti oikein erityisesti on pyytänyt meitä koristelemaan kuusta, kun se ois niin sopivaa hommaa lapsille. Mut lapsia ei enää kiinnosta. Lisäksi jouluaattona perinteisiin kuuluisi katsoa joulurauhan julistusta, mutta sehän on tylsääkin tylsempi ohjelma - hytiseviä nuotin vierestä laulavia turkulaisia torilla. Lisäksi jouluaattona periaatteessa pitäisi ennen ruokailua lukea jouluevankeliumi, mutta mä oon tylysti kieltäytynyt aina kun tätä tehtävää on mulle kunniatehtävänä tarjottu. Nykyään mun vanhemmilla on ehkä vähän rauhallisempi suhtautuminen noihin perinteisiin - ite ne nukkuu sohvalla kolme tuntia jouluaterian jälkeen ja muut odottaa, että saatais ny vihdoin avata ne lahjat. Ne selittää, että joulu on rentoutumisen aikaa ja kaikki saa levätä. Käytännössä "kaikki" on lähinnä ne, koska ei mua nyt niin kauheesti vielä iltakuudelta nukuta.

Perinteiset perinteet on syy sille, että mä mielelläni teen jotain muuta aattona kuin olen omien tai Handymanin vanhempien luona. Kolmena jouluna on nyt käyty ravintolassa aattoatrialla. Tänä jouluna lähdetään aattona ulkomaille. Mä ymmärrän kyllä, että mun vanhemmat olisivat varmaan iloisia, jos mä olisin niiden kanssa jouluaaton, mutta mun mielestä on tärkeintä olla mun oman perheen kanssa. Sit kun sekä Handymanin äiti että mun vanhemmat haluaisi olla meidän kanssa, niin on tasapuolisempaa, että ollaan keskenämme. Lisäksi mä todella inhoan lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikoita ja jo niiden haisuakin.

Silti mä oon aika tyytyväinen, että mun perheen joulutraditiot on jotakuinkin rauhallisia. Onhan sellaisiakin perheitä, joissa jouluperinteet on erittäin ahtaat ja joka joulu pitää tehdä tismalleen niin kuin aina on tehty. Ensimmäisenä adventtina pidetään piparitalkoot. Kahta viikkoa ennen aattoa siivotaan talo kattohirsiä myöten ja vaihdetaan verhot (sic!). Aatonaattona tehdään niin perkeleesti livekalaa, että turska loppuu Norjasta. Jouluaaton vastaisena yönä mehustellaan kinkku uunissa ja herätään puoli neljältä keittämään kuusi litraa puuroa. Haetaan kuusi omasta metsästä ja koristellaan se lippunauhalla, piparkakuilla ja tähdellä, joka luminositeetiltaan kuuluu luokkaan Ib (heikot ylijättiläiset). Aattona kuuluu pukeutua parhaimpiinsa ja olla niin pirun harras, että enkeli Gabrielkin jää toiseksi. Illalla avataan kolme pakettia, joissa kaikissa on Nanson yöpaita paitsi siinä kovimmassa, jossa on Ilkka Remeksen uusin kirja. Joulupäivän aamuna herätään taas viideltä, jotta ehditään kirkkoon, jossa lauletaan vapahtajasta ja syödään öylättiä. Tapaninpäivänä ajetaan reellä tansseihin paitsi että koska ei ole lunta, on hassuteltu pukemalla Toyota Camry "reeksi" sitomalla antenniin kolme kulkusta. Välipäivinä ihastellaan, kun oli taas niin ihana joulu ja miksei joulu ole joka päivä.

Luukku 9: Joulupuuro

Joulupuuro on riisipuuroa. Kattilassa keitettyä riisipuuroa. Se on hyvää ja parasta siinä on manteli. Mun mielestä puuroon saa laittaa kanelia ja sokeria ja jos nyt pakko on, niin voisilmänkin. Muut lisukkeet, myös sekahedelmäkeitto, on mun mielestä turhia. Mutta koska puuro on mun mielestä positiivinen asia vähän samalla tavalla kuin jouluvalotkin, niin mä sallin muille heidän haluamansa lisukkeet.

Lapsuudessa mantelin saanut sai toivoa jotain ja se toive yleensä toteutui. Mä muistan toivoneeni yhtenä jouluaattoaamuna penaalikokoista nukkekotia, joka jälkeenpäin kuultuna aiheutti Äidille aikamoista päänsärkyä ja kiirettä. Vanhemmat lähti aina siitä, että manteleita saataisiin tasapuolisesti ja niinpä niitä oli yleensä kaksi kappaletta. Kerran kävi niin, että vaikka puurossa oli puoli pussia manteleita, ei Pikkusiskon lautaselle sattunut yhtään. Tilanne alkoi käydä painostavaksi, joten lopulta Isi laittoi mantelin suoraan Pikkusiskon lusikkaan. Yhtenä vuonna kukaan ei ollut muistanut ostaa manteleita, joten se korvattiin raa'alla makaronilla.

Nyt kun Pikkusiskokin on menettänyt uskonsa Joulupukkiin, ollaan valitettavasti siinä tilanteessa, että on otettu käyttöön oikea mantelisääntö eli mantelin saanut menee seuraavana vuonna naimisiin. Varsin painostava tilanne, jos puuroa on syömässä lähinnä mä, Handyman, Äiti, Isi, Pikkusisko ja Insinööriavomies. Tai niinku tänä vuonna vain mä, Handyman, Äiti ja Isi, koska tässä seurassa naimisiinmeno vaatii avioeroa, mikäli Suomen lakien mukaan mennään.

Monissa paikoissa vietetään puurojuhlaa. Mä en oo koskaan sellaiseen osallistunut, mutta ymmärtäisin, että se on vain happy holidays -tyyppinen pc-nimi joulujuhlalle. Se on aika leimii.

Roomalainen kylpylä

Mä oon jo vuosia suunnitellut meneväni uimaan Yrjönkadun uimahalliin. Mä kannatan ehdottomasti ydinkeskustan liikuntapaikkoja ja sitä paitsi entisöity olemus kiinnosti. Yksin en oo uskaltanut mennä, koska olen nössö. Sain vihdoin seuraa Geestä viime perjantaille ja olen aivan lumoutunut. Se oli todella mahtava kokemus! Erittäin halpa (opiskelijakortillani hyttipaikka 2,40 e) ja aivan erityinen tunnelma, melkein kuin roomalaisessa kylpylässä olisi ollut. Oltiin vain alakerrassa, mutta yläkerrassa olisi ollut vieläkin dekadentimpi meininki - hintaan sisältyvät lainapyyhkeet ja -kylpytakit, lepäilysängyt ja kahvio. Olin varautunut vesijuoksemaan normaalisti uimapuvussa, mutta viime hetkessä puku jäikin naulakkoon. Naku-uinti oli varsin outoa. Ei kovasti erilaista kuin puvussa juokseminen, mutta jotenkin kummallista kuitenkin. Ihan ookoo. Mut se paikka oli kyllä niin ihastuttava, että sinne pitää päästä pian takas. Kunhan flunssa paranee.

Joo, mä oon flunssassa. Itsenäisyyspäivänä oli ihan kuumettakin yli 38°. Kävin kaikkien ohjeiden vastaisesti töissä eilen, kun oli pakkorako (tai siis niin pakkorako kuin nyt terkkarissa voi olla), mutta lähdin jo yhdeksän jälkeen. Tänään kävin työterveyshuollossa ekaa kertaa, koska ovat sanoneet, että influenssapotilaita hoitavien työntekijöiden flunssat kiinnostaa niitä. No varmuuden vuoksi sain saikkua loppuviikoksi. Tällä hetkellä vointi on parempi, enää ihan pientä lämpöä eikä enää hengenahdistusta. Nyt lähinnä ketuttaa olla kotona, kun töihinkin haluaisi ja saati sitten uimaan. Handymankin on ulkomailla. Ja kotona on jo toista päivää lämpökatko patteritöiden vuoksi, lämpötila on jotain 17°. Onneksi on peittoja sekä älyttömästi näkemättömiä leffoja.

Perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin taas meillä, kun mua siitä muistutettiin (olin vähällä unohtaa). Vieraita tuli 16, joista kolme lasta. Mä olin jo etukäteen päättänyt tehdä jotain kalaruokaa ja pitkän mietinnän jälkeen päädyin Långstrumpin ehdotuksesta keittoon. Googletin lohikeiton ja ohjeita löytyi moneen menoon. Kalan ostin hallista ja sain toistaiseksi parasta palvelua ever. Mistään ikinäkoskaan. Paitsi että sain kalani ja sen vielä nahattomana ja myyjän ehdotuksesta kuutioituna, sain myös kauppiaan oman lohikeiton ohjeen, jolla tehtynä lohikeitto oli yyberherkullista, vaikka itse sanonkin. En olisi ikinä uskonut, että hyvän lohikeiton keittäminen olisi niin helppoa, mutta kyllä se sitten oli. Tämä oli täysin viehättävän kalakauppiaan ansiota.

Elämyskameli suosittelee
Töölön kala Hakaniemen kauppahallissa, ensiluokkainen palveleva kalakauppa ja varsin miellyttävä henkilökunta

Luukku 8: Joulukoristeet

Mä tunnen jotain määrittelemätöntä niitä kohtaan, jotka koristelee kotinsa joulua varten. Osittain se on ahdistavaa, osittain naurettavaa ja osittain kunnioitettavaa. Joulukoristeitahan on joka lähtöön: palloja (valitettavasti pöllöpallosta ei ole vieläkään kuvaa, Talent-Markun tyyppisesti sairauskohtaus estää), ovikransseja, oksia, lippunauhoja ja mitä niitä onkaan. Joillain on tapana käyttää aina samoja koristeita, toiset koristaa muodin mukaan. Kotona äiti aina koristelee melko hillitysti: toki on kultanauhaa ja kukkasta, mutta rauhallisesti. Meillä ei koristella lainkaan. Ainoa koriste, joka me omistetaan, on viileä puinen joulukuusi, mutta sekin on ullakolla eikä sitä millään jaksa hakea sieltä.

Jotenkin kieroon mä katson julkisia joulukoristeltuja tiloja. Kaupoissa sen jotenkin vielä ymmärtää, mutta tonttupatsaat terveysasemalla on liikaa. Lisäksi pistää vihaksi kävellä Tiimarin ohi, kun siellä sitä koristeryänää o. Mä ymmärrän ja hyväksyn hyvänlaatuiset asialliset ja rauhalliset koristeet, leikkisätkin, mutta muoviporot, patterijeesukset, guttaperkkajoulupukit ja valokuituenkelit saa savun nousemaan korvista.

Joulun väreistäkin voi olla monta mieltä. Mun mielestä peruspunainen ja metsänvihreä on aika kauheita ja tuo mieleen tippetippetiptapin. Parhaita jouluvärejä on kulta, valkoinen ja harmaa. Violettikin on ookoo. Tää nyt kaikille ohjeena. Vähän niinku Elämyskameli suosittelee, paitsi että joulukalenterissa ei oo suosituksia.

Luukku 7: Joululaulut

Jokaisella juhlapyhällä on oma soundtrack. Pääsiäisenä on omat virret ja ortodoksien kiitoslaulut, vappuna kuunnellaan työväenlauluja ja iloisia kupletteja ja juhannuksena - öh - häävalsseja ja Novan Suomi-listaa. Joulu on erityistilanne, kun biisejä on joka lähtöön. On tietty perusvirret ja vakioviisu Maamme-laulu joulurauhan julistuksen yhteydessä, mutta sitten on iso liuta joululauluja.

Joululaulut ovat aivan oma maailmansa. On kunnon musiikkia, joka vain sattuu olemaan jouluteemaista (esim. Lennonin Happy Xmas tai Wham!in Last Christmas), on lähes-virret (esim. Varpunen jouluaamuna tai Sylvian joululaulu) ja sitten surullisena pohjana sekalainen kokoelma mitä kaameinta kuraa (esim. Joulupukki, Kulkunen kulkunen, Nisse-polkka, Joulun kellot ja Hanget korkeat nietokset). Erityisesti mua ottaa viimeksi mainitussa jengissä päähän se ainainen lumenkaipuu ja toive päästä jouluksi 1800-luvun Pälkäneelle. Eihän missään mennä reellä yhtään minnekään! Missään ei lähdetä viideltä kirkkoon. Missään eivät kaikki ole onnellisia ja tyytyväisiä koko aikaa. Lisäksi nää kamalan teennäiset kammotukset kuuluvat "perinteisiin" ja niitä on pakko soittaa kaikkialla kaiken aikaa. Sinänsä mä kestän kyllä sitä kulkusenkilkatusta sen vartin mitä mä kaupassa oon, mutta on epäinhimillistä altistaa myyjät sille sonnalle. Muitakin joululauluja on! Voi laittaa sit vaikka panhuilulla soitetun Tontun repeatille, sitäkin on helpompi kestää kuin Eenkeelii taaiivaaan lausumassa mitään mitenkään.

Luukku 6: Joulukuu

Joulukuu on erityinen kuukausi. Ensinnäkin se on kolmella jaollinen, mistä pidän erityisesti (jostain syystä mun mielestä maalis-, kesä-, syys- ja joulukuu on parempia kuin muut) ja toiseksi se on niin monella tavalla juhlallinen. Joulukuussa on joulu kaikkine festiviteetteineen ja vapaapäivineen. Lisäksi joulukuussa on Handymanin, Lettipitkon, Insinööriavomiehen ja Polaah'n synttärit (vain muutamia mainitakseni), Kummitytön ja Anopin nimpparit, itsenäisyyspäivä ja uudenvuoden aatto. Niin ja adventit, jotka merkitsevät joillekin jotakin (mulle lähinnä sitä, että kun HS ekana adventtina muistuttelee, että kirkot on tänään täynnä Hoosiannan takia, niin alkaa soida Hoosianna päässä). Tästä (vai viime?) vuodesta alkaen meillä vietetään myös hääpäivää.

Joulukuussa on kyllä merkillisen paljon synttäreitä. Eihän maaliskuussa oo juhannusta eikä pääsiäinen oikein nyt kyllä kelpaa selitykseksi. Onkohan se kevään alkaminen, joka kirvoittaa lasketut ajat joulukuulle vai onko syynä se, että joulukuussa syntyneet pitää meteliä syntymäpäivistään keskimääräistä enemmän, jotta lahjamäärä ei jää muissa kuissa syntyneiden taakse? Innostuin oikein selvittämään asiaa ja totesin Kamelin lukijakunnan otannan olevan liian pieni yleistettäväksi. Voih, niin tylsää.

Juhlallista on tietenkin joulukuussa sekin, että jokaista päivää kunnioitetaan erilaisten joulukalenteriluukkujen avauksella. Ei oo asia näin huhtikuussa. Juhlan etukäteiskohkaus lisää juhlan tunnetta. Loppiaisena on toki vähän juhlakrapulainen olo, mutta loppiainen ei ookaan joulukuussa eikä edes kolmella jaollisena kuukautena, joten surkea olo kuuluu asiaan. Paitsi että heti loppiaisen jälkeen alkaa taas uusi juhlavuosi Pikkusiskon synttäreillä. Ensi vuonna se täyttää jo 26 vuotta. Vanha mikä vanha.

Luukku 5: Jouluthibu

Meillä asuu Jouluthibu. Se kuoriutuu marraskuussa, haluaa virittää seinälle Jouluthibun valot ja lähettää Jouluthibun kortteja, joihin liimataan Jouluthibun tarroja. Yleensä Jouluthibu on tavattavissa vain kotipesässään pimeän aikaan, mutta voipa Jouluthibun hyvällä onnella bongata hipeltämässä tavarataloissa kaameimpia joulukoristeita, esim. käsipallon kokoista valkoisilla höyhenillä päällystettyä pöllöpalloa. Jouluthibu ilmaisee kiihtymystä heiluttamalla yläraajojaan ja piipittämällä vimmatusti (esim. kun Jouluthibun valot syttyvät ensimmäistä kertaa kaudessa). Pettymyksistä Jouluthibu tykkää kyttyrää. Viimeistään Nuutinpäivän tullen Jouluthibu katoaa takaisin kuoreensa kuoriutuakseen uudelleen marraskuussa eikä ole poikkeustilanteessakaan (esim. Tampereella sijaitsevassa Joulupuu-kaupassa (onpa muuten onnettomat nettisivut)) tavattavissa muina vuodenaikoina.

Luukku 4: Joulujuhlat

Handyman on menossa tänään työpaikan pikkujouluihin. Ne järjestetään Helsinki Clubilla, jonka mä olin luullut jääneen 90-luvulle, mutta ilmeisesti ei. Mun työpaikan pikkujoulut järjestettiin jo pari viikkoa sitten, mutta mä keksin tekosyyn olla menemättä, kun ei yhtään kiinnostanut lähteä Suomenlinnaan marraskuussa. Sieltä on aika työlästä lähteä kotiinkin, pitäköön bileensä. Mun työkaverit on ihan kivoja, mutta mä voin hengata niiden kanssa 8 tuntia päivässä, iltaisin mä haluan nähdä mun ihan ite valitsemia kavereita.

Järjestetäänhän sitä ihan isonkin joulun juhlia, kaikki eivät ole pikkujouluja. Ilmeisesti kuitenkin joulujuhlat on lähinnä laitosten ja seurojen juttu. Jo päiväkodissa saa pukeutua tonttulakkiin ja urheimmat (eli minä!) saa esiintyä 2-vuotiaana laulamalla Kello löi jo viiden kaikki 12 säkeistöä ja tälle sonnalle altistetaan paitsi omat, myös muiden vanhemmat ja joskus sukulaisetkin. Koulun joulujuhlissa pisin vaaleahiuksinen neljäsluokkalainen (minä!) saa lukea siivet selässä Herran enkelin repliikit suu auki toljottaville tietäjille, kun samaan aikaan nenää kaivava Joosef hihittää lammasta esittävän Rekon kanssa lavasteissa ja esiintymiskammoinen Maria saa hyperventilaatiokohtauksen, kun muovisen Jeesuksen pää irtoaa. Tai näin se ainakin meidän koulussa meni. En malta odottaa vanhainkodin joulujuhlia. Siellä mä saan varmaan esittää Taavettia, kun oon ainoa, joka edelleen osaa ne kaikki 12 säkeistöä.

Kepponen

Handyman on aikamoinen keppostelija. Eilisillan se oli kuin kissa pistoksissa ja jännitti "yllätystä". Mä aattelin, että ehkä sitä vain jännittää joulun tulo. Nukkumaan mennessä tilanne meni jo ihan mahdottomaksi hihittelyksi ja sit mä aloin haistaa palaneen käryä. Konfronttasin sen suoraan. Eihän se mitään vastannut, hihitti vain. Sit mä arvasin, että se on tehnyt pahimman mahdollisen pilan eli sabotoinut Elämyskamelia. Ja niinhän se oli. Se oli korvannut mun tekemän Joulutontut-kalenteriluukun omalla Joulumuna-luukullaan. Se oli kirjoittanut mun nimissä Handymania ylistävän aah-viestin, jonka se oli aatellut postata kuudelta blogiin ilman lupaa. Siis Kamelin integriteetti oli vaarassa. Mä toruin sitä kovasti ja sanoin, että jos se haluaa sen julkaista, niin julkaiskoon vain, mutta ei viralliseen joulukalenteriaikaan vaan esim. klo 6:01. Tässä vaiheessa Handyman oli kuitenkin jo niin noloissaan, että se poisti sen koko postauksen. Tää harmitti mua jo illalla, koska itse asiassa se oli älyttömän hauska, nauratti ihan ääneen (LOL), mitä toi joulutonttupotaska ei kyl tehnyt.

Luukku 3: Joulutontut

Mä oon ihan hermona. Tontut tarkkailee. Handyman muistuttelee mulle pitkin vuotta, että mun pitää olla kiltti tai ainakin mahdollisimman vähän torvelo, koska tontut tarkkailee. Näin joulun alla muistuttelu on jokapäiväistä. Lapsesta lähtien tonttuja on pitänyt kurkkia ikkunoista vähän samaan tapaan kuin myyriä metrossa. En ole vielä koskaan tonttua nähnyt (ja jos olisinkin, niin en sitä tällä foorumilla ilmoittaisi hoitoon toimittamisen pelossa), mutta siitä mä oon satavarma, että tontuilla ei oo partaa. On käsittämätöntä, kuinka pop-kulttuurissa annetaan ymmärtää tonttujen olevan vanhoja ukkoja. Kyllä mä sen voin myöntää, että varmaan työnjohtajatontut, sellaiset sotilasmestarin tyyppiset matalasti kouluttautuneet seniorit, saattaa olla parrakkaita. Siis ne, joista ei ikinä tule Joulupukkia, vaikka mikä olisi, mutta jotka senioriteettinsa turvin pääsee ekana puurojonoon. Suurin osa tontuista on kuitenkin lähinnä Diili-Antin näköisiä, ehkä vain vähemmän kireitä.

Luukku 2: Jouluvalot

Jouluvalot ilahduttaa mua joka vuosi ihan suunnattomasti. On niin hauskaa nähdä, että muutkin tykkää niistä (siis laittaa ikkunoihinsa). Osa jouluvaloista on karseita (esim. punaiset A-malliset puiset perussähkökyntteliköt, oranssit paperitähdet, kepappiloiden vilkkuvat valoköynnökset ja moniväriset ikkunavalot) mut nekin piristää, koska selkeesti joku tykkää niistäkin niin paljon, että laittaa niitä kotiinsa ja haluaa täten tuoda valoa elämäänsä. Kameli-Handyman-residenssissä kaivettiin Ikean Glänsa ("jouluvalo helvetistä") pahvistaan ja ripustettiin seinälle, kun en hennonut teettää reikää ikkunalle (ohessa oleva kuva on otettu edelliskaudella). Nyt tietty huolettaa se, että ulkoa katsoessa me näytetään kylmiltä tylsimyksiltä, jotka ei voi sitä vähää lämpöä itsestään antaa, että laittaisi jouluvalon ikkunalle. Glänsa on ajastettu palamaan silloin, kun ollaan kotona ja hereillä. Muutkin jouluvalot, siis esim. kynttilät ja muu avotuli, on mun mieleen. Pääasiassa kuitenkin turvaudun sähkölaitteisiin, koska Handyman alkaa välittömästi pelätä allaspaloa, kun sytytetään kynttilä.

Luukku 1: Joulukalenterit

Joulukalenteri on hieno keksintö. Miksei vuoden joka päivälle ole kalenteria, jossa saa avata luukun ja joka päivä tulee uusi yllätys? Mulla on tänä vuonna partiolaisten joulukalenteri (periaatteessa vastustan sitä, mutta kun mahtavan clueless partiojengi matkusti ratikassa viereisessä loosissa, niin pitihän sitä rahojansa ruveta tyrkyttään), HBL:n joulukalenteri (oon joskus tilannut HBL:a noin kuukauden ja siitä lähtien joka joulu saan upean hienon suomenruotsalaiskalen joulun alle ihailtavaksi) ja Veikkauksen joulukalenteri (hurjan jännä!). Handymanilla on Lego City -kalenteri (jotta kaikki paikat on täynnä pippurin kokoisia legosia, joiden päälle on ilo astua) ja Haribo-kalenteri (jotta se voi leveillä mulle sen namusilla). Handymania ottaa päähän, että joulukalenterin englanninkielinen nimi on advent calendar, koska se viittaa liiaksi jeesusteluun.

Uutta featuree kansalle

Huomisesta lähtien jouluaattoon saakka julkaistaan tällä foorumilla Elämyskamelin joulukale! Uusi kalenteripäivitys tulee joka päivä aamukuudelta (kunhan Kameli ei unohda postata uutta entryä) ja loppua kohden postit liittyvät yhä hatarammin jouluun ja vaikuttavat keinotekoisilta ja tylsiltä. Jeejee!

Talvisota

Tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta talvisodan syttymisestä. 1986 kuolleella isoisälläni ei ollut vasenta yläraajaa vaan aika kolho proteesi ja tämä oli talvisodan syytä. Talvisotaan liittyen muistan 50-vuotisjuhlatorstain päivälleen 20 vuoden takaa kolmannella luokalla. Kaikki oppilaat istuivat jumppasalissa tuoleilla hiljaa, kun maailman kuivin rehtori piti maailman kuivimman puheen. Paikalle oli kutsuttu muutama sotaveteraani kertomaan kokemuksistaan, jotka tuntuivat vantaalaisesta kolmasluokkalaisesta aika kaukaisilta, vaikka isoisällä ei ollutkaan vasenta yläraajaa. Isoisä oli sentään kertonut asioita jotenkin lapsen kielellä eikä puhunut tankeista tai pyssyistä niiden tuotemerkeillä. Yksi erityisen pelottava veteraani marmatti siitä, kuinka sosiaalituet olivat alimitoitetut. Sitten laulettiin Maamme-laulu. Juhla kesti alun neljättä tuntia ja seuraavana päivänä oli matskunkoe. Oikein pistää vihaksi näin myöhemmin mietittynä, että miksi ihmeessä ei voitu ensin kertoa, että mikä se talvisota oli, mitä siinä tehtiin ja miksi siinä tehtiin niin ennen kuin meidät kuljetettiin kuuntelemaan tätä juttua. Tai ois voinut järjestää jotenkin sellaisen lapsiystävällisemmän tapahtuman, jossa näiltä veteraaneilta olisi voinut kysellä asioita sodasta ym. Toisaalta kyse oli samasta kuusta kuin milloin Berliinin muuri oli kaadettu. Siitäkin mä muistan vain Marja-open tärisseen katedeerilla ja sanoneen kohtalokkaalla äänellä: "Lapset, te elätte historiallisia aikoja." Tääkään ei sinänsä vakuuttanut, kun ei ees tiedetty, että mitä se semmoinen historia on. Sitähän alettiin opiskella vasta viidennellä luokalla.

Mä oon huolestunut valtion taloudesta. Mua nyppii, että poliitikot ei uskalla tehdä mitään leikkauksia mihinkään, kun ne pelkää ääniensä puolesta. Jos talous on kuralla, ei lainanotto auta. Sääli ettei valtio nosta rahaa OP:sta, koska siellä kyllä virkailija huomauttaisi, että maksa ensin nuo vanhat lainat pois. Sosiaali- ja terveysmenot ovat valtavat ja näistä pitää pystyä kiristämään, jotta leikkaukset eivät mene näpertelyksi. Ennemmin olisin valmis terveysmenoista karsimaan kuin koulutuksesta (paitsi ehkä yliopistoverkkoa voisi jotenkin harventaa). KELA kai valtion suurimmat sosiaali- ja terveysmenot tuottaa. Nyt sitten vain miettimään, mistä voisi vähentää vai laitettaisko kerralla kaikista tuista 1-2 %? Sairauspäivärahan pienennys? Lapsilisän vähentäminen tai poisto? Diabetes- ja verenpainelääkkeiden erityiskorvattavuuden lopettaminen? Tässä menee kyttyrä solmuun, kun näitä miettii.

Elämyskameli suosittelee
ahvenfileet paistettuna tillin ja perunamuusin kanssa

Harmitus

No nyt ne sitten raijaa mut takas omalle työpaikalle kolmen viikon Laakso-keikan jälkeen. Tässä käytetään LIFO-periaatetta eli ne, jotka on saaneet pitää hauskaa jo pidempään, saavat jatkaa hauskanpitoa pidempään. Perhana. Just kun mä opin (melkein) kaikkien hoitajien nimet. Potilaat pysyy poissa sieltä eli täytyy mennä hoitamaan omia marisijoita. Siistii, tosiaankin.

Joulukausi alkaa, nyt on meilläkin jouluvalo jo seinällä (ei ikkunalla tänä vuonna, koska ei hennottu tehdä yhtään ylimääräistä reikää seinään). Myös (pikku)joulukauden erikoisruoat ovat jälleen kaupassa tehomyynnissä: piparit rivissä, torttutaikinat hyllypäädyissä ja maustejuomat laveteilla (g-sanaa mä en tähän kirjoita, kun se on sanana niin ruman näköinen ja kuuloinen). Jälleen, kuten joka joulu tähänkin asti, mä ällistelen suklaarasioiden tyrkyttämistä jouluisina. Mun mielestä suklaa ei sovi mitenkään erityisesti jouluun vaan on enemmän pääsiäisen makeinen. Jos nyt ehdoin tahdoin pitää lähteä jotain erityistä makeista jouluun liittämään (siis ettei pipari ja luumutortut riitä), niin väittäisin että marmelaati. Suuremmin mä en marmeladista välitä (paitsi Pihlaja-karkit on ykkösii), mutta Vihreät kuulat ja Finlandia-kuulat kuuluu jouluun.

Elämyskameli suosittelee
Laakson influenssaterveysasema maanantaina 30.11.09. Jos sinne tulee paljon potilaita, niin mä saan jäädä sinne töihin

Lauhuus

Kovin on lauha sää. Laaksossa on selvästi vähemmän sikispotilaita nyt kuin viikko sitten ja infektiolääkärin mukaan se saattaa johtua osittain säästä. Sikisvirus ei viihdy lämpimässä ja kosteassa säässä eikä leviä yhtä tehokkaasti kuin kylmässä. Ilmatieteen laitoksen mukaan Laakso pysyy rauhallisena koko loppuviikon. Eikä oo vieläkään sikis iskenyt, vaikka kovin odottavaisin mielin täällä ollaan. Handymankin on säilynyt terveenä, mitä se pitää D-vitamiinin ja Actimelin ansiona. Mä luulen että Handymanin pitää terveenä lähinnä mun sikisrokote.

Brahen kentälle on jäädytetty luistinrata. Mua kiinnostais aika kovasti mennä sinne bluiggaroimaan, mutta ymmärrän, ettei se ole viisas ajatus. Pari vuotta sitten luistelin Puotilan luonnonjääradalla enkä ollut kovin sulava. Voitaneen luonnehtia tilannetta haastavaksi. Mä olin joskus lapsena ihan kohtuullisen hyväkin luistelija (kiitos meidän tyrannimaisen liikunnanopettajan, joka ei talvella periaatteesta suostunut koskaan järjestämään sisäliikuntaa), osasin sirklata ja kaikkee, mut nyt vanhoilla päivillä olin ehkä aavistuksen kömpelö. Eipä siinä, kyllähän kömpelyksetkin saa mennä luistelemaan, mutta ehkä näin suojasäällä (kun jään päällä on 4 cm vettä) on hyvä kömpelysten katsella rannalta.

Täten Elämyskameli-blogiin perustetaan ensimmäinen palsta! Sen nimi on Elämyskameli suosittelee ja siinä Elämyskameli suosittelee erilaisia suosittelujen arvoisia hyödykkeitä. Lukijan vastuulle jää arvioida, mitä mieltä hän siitä itse on.

Elämyskameli suosittelee
Salakuunneltua-blogi, hupaisa ja viihdyttävä kyttäyksen muoto

Pandeeminen (H1N1) 2009 virus

Mä oon ihan kurkkua myöten täynnä sikojen, possujen, nassejen, nöf-nöfin, sorkkien, saparoiden ja kärsien liittämistä ihmissairauksiin. Jotenkin mua ällöttää jo enterorokon leikillinen suu- ja sorkkatauti -muistisääntö, mutta se on sentään edes jotenkin kuvaava. Sikainfluenssa on ajatuksena kuvottava eikä tauti liity mitenkään sikoihin. Rasittaa, kun joka päivä joku fb-kaveri statustelee "aloittavansa uutta päivää sikalassa" tai "toivovansa, ettei saparo ala kasvaa, kun nyt on nuha". Ja kaikkein eniten mua ottaa päähän kaikki mukahumoristiset possunuhat ja nasuflunssat. Kyseessä on influenssa eikä flunssa. Nuha ei ole edes mitenkään johto-oire taudissa. Jo alkukesästä tuli virallinen WHO:n suositus, että tautia ei kutsuttaisi sikainfluenssaksi, mutta lehdistö on jotenkin ottanut tuon nimityksen ihan viralliseen käyttöön. Mikä kamalinta, Taloussanomat on kutsunut tautia jopa otsikoissa useaan kertaan sikaflunssaksi. Se on mun mielestä todella vastuutonta ja mautonta.

Oonkohan mä tullut vanhaksi, kun reality-ohjelmat ei jotenkin yhtään enää vakuuta? Aiemmin realityt oli kelvollista viihdettä, nykyään mä jaksan katsoa niistä vain Diiliä (Jethron tarjoaman koomisen elementin vuoksi) ja Top Chefiä (se nyt vain on hyvä). Hermo ei kestä, ei vaan kiinnosta. Huippis on tylsä. Yritin just katsoa Top Designiä, mutta ei sekään lämmittänyt. Mä en ehkä jaksa oikeiden ihmisten ihmissuhdekinkkejä. Top Gear sen sijaan käy aina täysin riippumatta siitä, oonko nähnyt jakson aiemmin. Mythbusterskin kelpaa. C.S.I. on nykyään tosi huono, kun Gil Grissom siirtyi eläkkeelle. Gray pitää katsoa, koska se on koukuttava saippuasarja. Joo, mä oon vanha, sitä se on.

Marraskuun loppu

Huomenna alkaa marraskuun loppupuolisko. Mä yritän vastustella jouluvalojen ripustamisvimmaani vastaan ja oon vakaasti päättänyt, että ne saa ripustaa marraskuun lopulla. Se on ihan kohta. Ehkä mä pitkitän nautintoa antamalla itselleni luvan laittaa ne vasta ekana adventtina. Jos kestän.

Handyman, tuo miehistä miehin, ihanista ihanin, on ahertanut puoli päivää blogin taustan parissa ja nyt se on valmis! Ja onkin hieno. Just sellainen kuin mitä mä oon kaiken aikaa suunnitellut. Blogspot on vähän tyhmä kun se antaa vaihtaa nuo normaalitemplatet ihan naps vain mutta jos haluaa omaa kuvaa taustalle, niin tarvii lahjoa koodari töihin. Onneksi mulla on koodari kotona, jonka lahjominen on helppoa - muistuttaa vain, että on lahjasuma meneillään (sillä on ihan kohta synttärit, sitten hääpäivä ja sitten joulu). Kyllä meinaan tulee uutta templatea!

Kuten jo useaan kertaan täällä(kin) tohotettu, me vietetään joulu Berliinissä. Viime jouluhan me vietettiin siellä myös, joskin siitä reissusta tuli sitten vahingossa häämatka. Nyt oli ihan tavallinen matka suunnitteilla - suunnitelmat muuttuivat, kun Katjn ja Homis keksivät lähteä mukaan. Voihan veikkonen. Mä oon ollut ihan varma, ettei ne tuu ikinä Berliiniin meidän kanssa, kun Homis ilmeisesti in-ho-aa Saksaa ja saksalaisia (lieneekö koskaan siellä käynyt?). Nyt kuitenkin ilmeisesti Homis on niin vanha ja dementti, että on inhonsa unohtanut ja toden totta tulevat tutustumaan muuriin, shoppailuun ja metroon. Mitähän neitsyille voisi esitellä? Berliini on kyllä niin ihana ajatus, että oon jo ruvennut suunnittelemaan pääsiäislomaakin (lennothan on jo ostettu ja hotelli varattu). Kaupunki on ihan eri paikka, kun on vaihtuvat vuodenajat. Ainakin Erholungspark Marzahn! Jouluna se voi olla vähän liian karu...

Kesä on ohi

Asiaa pohtineille tiedoksi, että nyt ei ole enää kesä. Kulmakapakka purki nimittäin eilen terassinsa talviteloille. Turhia ovat siis ilmatieteen laitoksen määritelmät talven alkamisesta - kapakkaindeksin mukaan se alkoi nimittäin tänä vuonna 11. marraskuuta. Tai ehkä nyt on vasta syksy, sillä niiden valomainoksen kello on kuitenkin vielä kesäajassa.

Me ollaan lomalla! Parin päivän miniloma alkoi tänään, seuraavan kerran töihin vasta maanantaina. Tänään on jo käyty aamiaisella Fasulla (mulle karjalanpiirakkaa ja Handymanille quiche) ja pohtimassa tuttavalasten mahdollisia syntymäpäivä- ja joululahjoja Stockalla. Vielä ei muuta ostettu kuin lahjapaperia ja ruusukkeita. Melkein harmittaa, että jo kuukausia sitten suunniteltu loma sattui juuri tähän sikisepidemian kiihdytyskauteen, koska nyt olisi oikeasti hauskaa olla töissä. En aio kuitenkaan kovinkaan syvästi surra, pianhan sinne pääsee takaisin.

Handyman on loman kunniaksi legoillut. Yhtenä yönä kun mä nukuin rauhallisesti lapsen lailla, oli ystäväni Handyman rakentanut kaamean puolitoistametrisen rumiluksen, joka on yllättävän epästabiili ja varsin hyödytön. Långstrump luuli, että sillä saisi tuotettua energiaa olohuoneen ilmavirrasta mutta ei edes. Lavat pyörivät vain pyöritettyinä. Ja haluaisin vielä korostaa, että Handymanilla EI ollut lupaa rakentaa 1,5-metristä tuulimyllyä legoista meille kotiin. Tällainen lupa annetaan vasta sellaisessa asunnossa, jossa on lelu- ja pelihuone. Nykyisessä asunnossa ei ole edes makuuhuonetta, joten vaimon kärsivällisyyttä ja hyväntahtoisuutta on nyt käytetty törkeästi väärin. Puhumattakaan siitä, että tänään se suunnitteli ostavansa maailmankokoisen leikkiautoradan. No way, Handyman!

1000 sanaa

Rusi

Nyt on saatu Kamelikin hiljaiseksi. Handyman oli sitten kuitenkin eilen tilannut itselleen rillit (kuulemma vielä Lettipitkon suosittelemat) ja koska on varastovahvuuksinen kaveri, sai ne jo tänään käyttöönsä. Se näyttää ihan viidesluokkalaiselta pikkuvanhalta nörtiltä JA isältään JA nuorelta Alpo Rusilta yhtä aikaa. Lisäksi mun mielestä ne jotenkin korostaa Handymanin kookkaahkoa kupolia niin, että se näyttää isopäältä. Erityisesti mua hämmentää se, että se näyttää todella ihan isältään, koska normaalisti se on ihan äitinsä näköinen. Tarvitaan vain kekkoslasit ja Handyman, komea nuori 27-vuotias kolli, saadaan näyttämään kuusikymppiseltä virkamieheltä. No ehkä mä totun.

Mä tykkään syksystä ja talvesta. Mutta mä en tykkää liukkaudesta. Kestän vielä sohjonkin, vaikka mun lahkeet kastuu ja viluilen töissä tämän vuoksi, mutta liukkaus on liikaa. Siitä mä suutun. Mä oon tunnetusti aika kömpelö ja sitten kun pitäisi kävellä esim. töihin, niin liukkaus pakottaa töpöttämään. Kaikki aika menee siihen töpöttämiseen. Ja sit pitää lähteä töihin aiemmin ja herätä aiemmin ja mennä aiemmin nukkumaan. Jossain vaiheessa tää aiemmin nukkumaan -idea ei enää toimi, kun nytkin mä meen jo 21:30-22:00. Ehkä ois parasta jäädä vaan sinne töihin. Mullehan olisi siellä petikin, ihan omassa tutkimushuoneessa vieläpä.

Sokeainkortti

Handyman kävi tänään vihdoin sokeaintreffeillä Lettipitkon kanssa Cazze-optikolla. Cazze-mies oli istuttanut Handymanin ilmaiseen näöntarkastukseen ja todennut, että sokea se on kuin kana. Handyman sai laminoidun Cazze-kanta-asiakaskortin ja kaikki! Nyt sen pitää sovitella itselleen rillejä. Handyman oli jo iloinnut ääneen kaupassa sitä, että rillipäänä sentään välttää iskut kasvoihin. Cazze-mies oli kuitenkin diplomaattisesti huomauttanut, että ei se enää ihan noin mene. Ei mitään hyötyä, mutta vaimon ikuinen pilkka!

Laakson sikispoli on levähtänyt. Toissapäivänä siis ilmoitettiin, että ensi viikolla pitäisi mennä sinne. Toissaviikolla siellä kävi 20 pt/vrk, viime perjantaina 33 pt ja tänään kolmeen mennessä jo 87 pt. Kuollut koulutyttö on saanut influenssapotilaat lääkäriin. Tämän takia mut hälytettiin sinne jo huomiseksi. Saa nähdä, koska pääsee takaisin omiin töihin. Jännittävä tilanne.

Aika masentavaa muuten, kun yksittäinen tärkein syy, miksi vaihdoin pois edelliseltä terveysasemalta, on muuttanut uuden terkkarini alueelle. Tänään se kyärättiin ambulanssilla meille ja mullehan se tuli. Hämmentävät oireet kerta kaikkiaan: kauppakeskuksessa huonovointiseksi ja vapisevaksi, aamulla ambulanssissa puhaltanut 0,08 promillea, meille tullessa jo 0 promillea. Tutisevainen, tiedetty hypokondriakkialkoholisti. Kaikki tutkimukset kunnossa. Kävely onnistui. Pahoinvointia valitteli. Ehdotin, että voisikohan kyseeseen diagnoosivaihtoehtona tulla krapula, ja tämä uuno sanoi, että siitä ei voi johtua. Miestä on tutkittu ihan tajuttomasti, munkin lähetteellä jo kolmella eri erikoisalalla ja koskaan ei löydy mitään paitsi että viinahan voi nää kaikki selittää. Melko lailla rasittavaa. Sydän valahti alavatsalle, kun näin sen nimen listalla. Voihan tsiisus.

Kuumeilua

Kuumeilu on hauska sana. Ihan kuin se olisi rento puuha, melkeinpä harrastus. "Mä kuumeilen." Hyvää kamaa se H1N1-rokote. Puolessa tunnissa alkoi päänsärky ja parin-kolmen tunnin päästä tuli kurja olo. Immuunijärjestelmän tuntien otin kuumemittarin esille ja positiivisesti se vilkutteli. Vielä aamullakin oli kuumetta ja jäin kotiin. Väsynyt, veltto olo, lihaskipuja ja päänsärkyä. Kuin flunssa mutta ilman nuhaa ja yskää. Erinomaista. Ja vaikka kuinka olenkin innoissani immuunijärjestelmäni toimivuudesta, en silti aio ryhtyä immunistiksi. Jätettäköön se ala Lettipitkolle.

Olen lepopäivän kunniaksi googlaillut sukunimeäni. Olin luullut, että mun sukunimelliset on kaikki mulle sukua, mutta Google löytää mulle täysin tuntemattoman viisikymppisen Elinan sekä ilmeisesti keskenään sukua olevat Antin, Vesan, Miikan ja Juhon. Mä oon tästä aivan tohkeissani. Ainakin Antti ja Vesa on ilmeisesti kolmekymppisiä eli ollaan melkein ikätovereita. Onkohan ne mulle sukua? Vai ihan sattumaa?

Tein myös eliittitestin, joka antoi tulokseksi 0,2 %. Olen siis varsin duunari. Toisaalta jos elitismi mitataan 1600-1800-luvun ylioppilaiden lukumäärällä ja SKS:n Biografiakeskuksen tietokannoista laskien, niin olen varsin ylpeä siitä, että olen non-eliittiä. Eliittitestin sivulta oli linkki vuosien 1914-22 sotasurmatiedostoon, josta löysin isänisäni isän (tai isäni isänisän), joka kuoli viikon sisään isänisäni syntymästä, joutui mestatuksi. Aika hurjaa.

Pomo soitti justiinsa että mut on määrätty Laaksoon arkityöhön ensi viikoksi! Toinen asia, mistä voi olla tohkeissaan. Ja sit on siis myös immuniteetti kunnossa.

Laakson H1N1-asema

Kuume on mun mielestä mielenkiintoista. H1N1-polilla oli paljon kuumeisia ihmisiä, jopa sellaisia, joille ei ikinä nouse kuume. Joillain varmaan olikin H1N1-tauti tai ainakin jokin influenssa. Voisin kuitenkin kaikille H1N1-pelokkaille suositella Laaksoa työpaikaksi, koska sieltä sitä ei varmastikaan saa. Työntekijöillä on päällä työvaatteiden lisäksi hengityssuojaimet, suojalasit, kertakäyttöinen muoviessu ja kertakäyttökäsineet. Omia alusvaatteita, sukkia ja työkenkiä saa käyttää. Kaikilla potilailla sekä potilaiden omaisilla on jatkuvasti hengityssuojaimet. Tutkimusvälineet desinfioidaan potilaiden välillä. Poli on ollut nyt pystyssä 3 kk ja yksi työntekijä on sairastunut H1N1-influenssaan, ja tämäkin sai tartunnan todennäköisesti perheenjäseneltään (koska tämä sairastui ennen työntekijää). Huomattavasti suurempi riski on saada influenssatartunta kaupassa, ratikassa tai kirjastossa. En malta odottaa, että sinne pääsisi uudelleen hommiin!

Elämä kissojen kanssa on jälleen löytänyt uomansa. Sääli vain, että uoma katkeaa jo huomenna tai ylihuomenna, kun kisut palaavat kotiinsa. Oikeastaan ainoa negatiivinen asia kisuissa on se karvan määrä. Mä ymmärrän kyllä, että niistä lähtee karvaa, mutta pitää niidenkin ymmärtää, että se ottaa mua hermoon. Mutta mukavahan niitä on seurailla, hupsuja puuhia niillä. Jos olisi huono- ja kevytuninen, voisi ottaa päähän niiden yölliset rouskuttelut ja rymistelyt, mutta näillä unenlahjoilla hetkeksi havahtuminen ei tuhoa kisujen lumovoimaa mun silmissä.

Kisualueella

Kisut on täällä taas! Siis vanhat tutut Siiri ja Maisa. Tulivat eilen ja ovat jo kuin kotonaan. Tänään töistä tullessa olin aika kauhuissani, kun kumpaakaan ei näkynyt viiteen minuuttiin. Kun olin etsinyt kaikki ihmisen mielestä mahdolliset paikat, tuli Maisa venytellen vessasta, missä oli ollut lokoilemassa ilmeisesti pöntön takana. Siiriä odoteltiin vielä kymmenisen minuuttia, mutta sitten sekin ilmestyi itseään venytellen mahdottoman surkeasta kolosesta ja oli vähän loukkaantuneen oloinen, että mä esiinnyin niin iloisena (etten ollut hukannut kisua). Siitä Siiri suuntasi suoraan vaatehuoneeseen ja hengasi sen jälkeen pitkälti kuudetta tuntia sukkahyllyllä.


Mut tosiaan hälytettiin sikis-watchiin Laaksoon, huomenna on eka vuoro. Olin tänään perehtymässä asiaan Laaksossa. Aika jännää. Varsin työlästä oli pukeutua suojavarusteisiin (hanskat, visiiri, maski ja essu) joka välissä, mutta muutoin kyllä tosi mielenkiintoista oli. Mun mielestä on hienoa, että ihmiset on kuumeessa (eivät pääse sanomaan, ettei niillä koskaan nouse kuume) ja olo on kuin Housella kun miettii syytä. Suurin osahan niistä ei sairasta H1N1-tautia vaan kuumeen syy on ihan joku muu. Osa tietty sairastaa ja nyt vielä selvästi suurempi osa kuin aiemmin - kuulemma 25.-29.10. otetuista 20 näytteestä 10 oli positiivisia, mikä on samaa suuruusluokkaa kuin aiempien 3 kk:n näytteissä yhteensä. Upeeta. Nyt kun vielä rokotteen sais.

Mulla on ollut tänään varsinainen slarvipäivä. Työmatkalla aamulla pudotin tumpun matkalle, enkä enää ehtinyt lähteä etsimään sitä. Onneksi se löytyi kotimatkalla, joku ystävällinen (epäilty) mummeli oli nostanut sen tien viereen muurille, joten se ei ollut edes likainen. Iltapäivällä hukkasin kännykän pussukan ratikkapysäkille, Handyman löysi sen sitten illlla. Jossain vaiheessa päivää hukkasin kuulokkeiden toisen korvapehmusteen. Ne korvatussukat on rasittaneet mua suuresti jo pitkään - vähintään kerran viikossa jompikumpi on kadonnut, mutta aina ennen ne on löytyneet joko taskusta tai kassinpohjalta. Nyt on siis korvakumi kadonnut iäksi. En osaa kuitenkaan olla siitä kovin surullinen, koska mä oon aika lailla arvannut, että joskus mä ne menetän. Ja kun tänään kuitenkin 2/3 hukatuista tavaroista löytyi, niin hyvältähän se tuntuu. Täytyy keksiä muu kuulokeratkaisu työmatkakuuntelua varten.

Kääntötakki

Handyman on innokas työmatkakävelijä. Ja kirjoittamalla "innokas" tarkoitan tietysti "röyhkeä". Non-kompromissityylilleen uskollisena hän kävelee Mannerheimintielläkin täysin katsomatta ja autoja varomatta suojatielle, koska tietää olevansa oikeassa. Mä oon leski ihan hetkenä minä hyvänsä. Nyt Handyman teki kuitenkin eräänlaisen kompromissin ja osti kääntötakin. Toinen puoli on musta ja näyttää mun mielestä ihan Tarjoustalon pilottitakilta ja toinen puoli on neonkeltainen heijastinnauhoin ja näyttää ihan legoukon takilta. Win-win situation.

Normaaliaika on mystistä. Heti tekee mieli kaivaa Kivi-tuikut kaapista ja laittaa kunnon roihut jokaiseen palamaan, kun on ihan pilkkopimeää ulkona. En ole kuitenkaan antanut periksi mieliteoilleni eli tuikut ovat visusti kaapissa. Marraskuussa voi alkaa harkita kynttilöitä ja pikkujouluaikaan jouluvaloja ikkunoihin. Selitin kuitenkin itselleni, että riisipuuroa voi syödä vaikka kesällä ja laitoin sitä tänään ruoaksi. Ilman mantelia, tietty, eihän se sentään joulupuuroa ollut.

H1N1-rokotteesta tuli ongelma: ei sitä mulle riitäkään. Ilmoitin että haluan sen ja hoitaja alkoi räpytellä käsiään ja kaakattaa, että voivoivoi mitäs nyt tehdään? Mä otan tilanteen aivan rauhallisesti. Ainakaan en voi kovin voimallista puhuttelua saada, kun pomokaan ei rokotetta ole ottanut. Ja tth:n vikahan se on, jos en sitä saa - mitä tulevat sitä antamaan juuri silloin kun on työnantajan järjestämä koulutus!? Toivon kuitenkin, ettei Lettipitko saa lehmää nyt tästä, kyllähän mä sen varmaan saan, mutta ajankohta on nyt epäselvä.

Takinkääntö

Pikainen ilmoitus, ennen kuin joku ilmoittaa mut zombie-Pelkoselle: mä päätin sittenkin ottaa sen H1N1-rokotteen, koska Handyman oli huolissaan, että mä satavuotiaan keuhkoineni tohotan menemään hautaan saakka. Myös Lettipitko oli erittäin huolissaan, oli herännyt kesken kauneusuniensa miettimään mun keuhkoja. Mutta ei huolta huomisesta, sen saa vasta viikon päästä!

Vankina

Mut on kaapattu Herttoniemeen. Tultiin pahaa aavistamatta tuomaan takaisin Pikkusiskon tietokonetta, joka oli Handymanilla kuntoutuksessa. Nyt meitä ei päästetä himaan. Ja jostain syystä blogikaan ei toimi kunnolla, ihan väärää fonttia näyttää, pirskuta sentään. Ehkä sekin on Herttoniemen vika. Täällä pääsee mahtavaan 50-luvun tunnelmaan, kun ravintolan ovessa on kyltti "Drinkkejä ja olutta myös ilman ruokailua".

Heh, Handymanin huononäköisyys ei ole enää myytti. Jo pitkän aikaa mä oon epäillyt, että sillä on huono näkö, mutta eihän se oo ottanut mun arviota kuuleviin korviinsakaan. Nyt tilanne on eskaloitunut siten, että sen myopia alkaa jo häiritä sitä itseäänkin. Tänään se kokeili äitinsä laseja ja kuulemma maailma näytti ihan erilaiselta. Ei sitä silti varmaan optikolle saa, se on niin härkäpäinen. Lisäksi se pelkää, että insinöörit kiusaa sitä töissä, jos se on rillipäinen. Mä oon lohduttanut, että rillipäitä ei voi vetää turpiin, mikä on kuitenkin Handymanin provokaatioharrastus huomioiden ihan oleellinen riski sen elämässä. Me ollaan kyllä toisiamme täydentävä pari, kun mä en kuule ja Handyman ei näe. Mulla menee paremmin - näköaisti on kuuloaistia tärkeämpi. Tai sit Handymanilla menee paremmin - vajavainen näköaisti on helpommin korjattavissa.

Nyt on jälleen syksy, mikä tarkoittaa että olen palannut jälleen neulomisharrastuksen pariin. Jotenkin värikkäät lehdet tekee sitä mulle. Toistaiseksi tehdas on tällä kaudella tuottanut viidet sukat, myssyn ja nutun, yksi työ on kesken ja suunnitelmia on muutamasta. Oon itse asiassa tyytyväinen, että kavereilla alkaa olla lapsia, koska eihän kukaan aikuinen käytä villapaitoja ja aikuisen villapaidan tekeminen on sitä paitsi tuskallisen hidasta. Lastenvaatteeita tekee paljon nopeammin. Ongelmana on lähinnä se, etten keksi mitä tekisi, koska villasukkiakaan ei määrättömästi tarvitse.

Nyt jo neljä erillistä blogin lukijaa on ilmaissut olevansa sitä mieltä, että tää uusi template saa Kamelin vaikuttamaan kansanedustajalta. Pakko taas vaihtaa siksi.

Tripping

Robbie Williams esiintyi eilen yleisölle ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Konsertti esitettiin suorana 200 eri elokuvateatterissa, mm. Tennispalatsin salissa 2. Siellä kolmosrivillä istuttiin Långstrumpin kera intopinkeenä. Erittäin hieno tilaisuus, voisipa jopa sanoa historiallinen (ainakin Tennispalatsin teatterinjohtaja oli sitä mieltä). Uusia biisejä ensi kuussa ilmestyvältä levyltä, hauskoja anekdootteja, vanhoja suosikkeja (esim. henkilökohtaiset lempparini Supreme ja No Regrets). Mun vieressä istui kärttyisän oloinen homopari, jotka kokivat olevansa liian cool esim. taputtamaan esityksille. Konsertin mehukkain kohta oli ehdottomasti se, kun Robbie esitti vaimolleen sävelletyn kappaleen "Won't do that" ja pariskunta katsoi alkuun toisiaan, sitten valkokankaalle täysin järkyttyneinä ja epäuskoisina ja toinen sähähti toiselle: "Kulissi!" As if. Heterokin voi olla hyvännäköinen.

Sain juuri luettua loppuun esikoiskirjailija Matt Ruddin kirjan William Walker's First Year of Marriage: A Horror Story. Siitä on hyvää sanottavaa. Mä oon itse aina sitä mieltä, että on kamalaa kun kriitikot vertaavat uutta tulokasta johonkin vanhaan klassikkoon. Siitä innostuu ja sitten joutuu aina toteamaan, että ei tää He's Just Not That Into You sitten kuitenkaan ollutkaan ihan niin hyvä kuin Love Actually. Tää oli kuitenkin niin hyvä, että teen opetuksieni vastaisesti ja uskaltaudun sanomaan, että mieleen tulee (dare I say it?) Bridget Jones. Tarkennus: kyllä BJ on parempi, mutta tälläkin on hetkensä ja tää on kirjoitettu kyllä aika hauskasti. Kuten Handyman sanoo - ajatus päiväkirjaa pitävästä heteromiehestä on kyllä aika kaukaa haettu, mutta jotenkin tää toimii. Tää oli itse asiassa niin hyvä, että aloin jo odottaa seuraavaa osaa William Walker's First Year of Fatherhood: Another (Sleepless) Horror Story.

Nyt on Linnanmäki talviunilla. Ihan pimeää, ainoat valot pimeydessä ovat Panoraman ja Raketin tornien kärjissä. Pitkä puolen vuoden talvi edessä. Johan tässä ajatuksestakin masentuu. Enkä mä sitten kuitenkaan siellä käynyt tänäkään vuonna. Onnetonta. Ainoa piristävä asia on kämpässä nyt vallitseva lämpöaalto - taitava Handyman hoonasi patterit kuntoon. Ooh, the Handyman can! Kyllä tällä yhden talven jaksaa.

Nolot vaivat ja romantiikka

Mä oon ennenkin noloillut huimauksesta. Se on niin surkea vaiva. Huimauksen syy on yksinkertaistetusti se, että kolmesta pään tilaa havainnoivasta tahosta (silmät, korvassa sijaitseva tasapainoelin, nivelten asentoreseptorit) yksi tai useampi lähettää aivoihin mixed messageja, niin aivot menee sekaisin ja ilmoittaa että nyt huimaa. Tässä mä nyt sitten istun työtuolilla ja tuntuu kuin olisi karusellissa. Silmät vipattaa edes takaisin ja pää tuntuu kiertävän kehää. Ei just nyt uskalla nousta, koska todennäköisesti kävelisin päin seinää. Onneton ja säälittävä tilanne. Onneksi on tukeva tuoli.

Eilen katsottiin Långstrumpin kanssa Jätä se! eli He's just not that into you. Mahdottoman huono elokuva. Oikein pisti vihaksi kun sitä katseli, koska alkuun se vaikutti aika hyvältä ja ajatus oli hyvä, mutta niinhän siinä lopulta kävi, että se mies, joka "ei uskonut avioliittoon" kosi Jennifer Anistonia ja se mies, joka jätti soittamatta, soittikin sitten lopulta ja se mies, joka antoi hyviä neuvoja, uskoi lopulta itsekin omat neuvonsa. Eniten siinä pänni just se, että alkuun se oli ihan normaali ja hyvä ja ne muijat oli aika rentoja, mutta loppua kohti niistä tuli kaikista romanttisia nössyköitä. Sitä katsellessa alkoi ymmärtää stereotyyppisen miehen sitoutumiskammoa. Jos kaiken maailman poikaystävät viedään katsomaan tuollaisia romanttisia "komedioita" (tää ei ollut yhtään hauska edes), ne alkaa oikeesti luulla, että kaikki naiset ovat oikeasti sellaisia kanoja. Ja sitten kun se oikeasti hyvä muija kysyy, että voitaisko me nyt viiden vuoden seurustelun jälkeen ehkä muuttaa yhteen, stereotyyppisen miehen on pakko paeta. Tai mitä ne nyt tekeekin. Siis jos haluaa tehdä romanttisen elokuvan, niin sit pitää tehdä oikeasti hyvä elokuva. Kuten nyt vaikka Love actually. Se on realistinen ja sen henkilöihin on mahdollista samaistua. Myötähäpeän tunne ei nimittäin ole samaistumista, vaikka suuri osa tuottajista näin luuleekin.

Riitta Väisänen

Nyt soi Kymppitonnin tididi-dittidi-tiididii-täädättää-tunnusmelodia päässä, kun huomasin laskurin pyörähtäneen yli 10000:n! Hei tänks gais! Melkein jo päätin kasvattaa väisästyyppisen kasaripehkon, onneksi kuitenkin realismi iski ja tajusin, ettei mulle kasva sellaista vaikka kuinka hyräilen. Nyt jotta saisin Kymppitonni-melodian pois päästä, alan hyräillä Champagne Supernovaa, joka on yksi parhaista korvamatokarkoituslauluista, jonkinlainen englanninkielinen Den glider in, siis. Samat haittapuolet myös paitsi että Champagne Supernova on biisinä aika paljon parempi kuin Den glider in.

Me käytiin eilen stand up -showssa Studio Pasilassa. Hyviä tyyppejä siellä oli esiintymässä ja meillä oli hauskaa. Handyman tosin eli jonkinlaisen kauhun vallassa, koska mä olin pyytänyt mukaan Handymanin salakaverin Tähden. Se on ollut jo 21 vuotta Handymanin kaveri ja mä oon nähnyt sen yhteensä ehkä 10 kertaa eli tuskin ollenkaan. Handyman käy sen kanssa syömässä tms kerran kuussa, mutta on ihan mahdottoman mustasukkainen nimenomaan just tästä kaverista, enkä mä siis oikeestaan saa nähdä sitä tai puhua sille tai olla mitenkään olemassakaan. Tää on ottanut mua suurelti päähän sen takia, että Handymanilla on kuitenkin tapana sosialisoida kaikki mun kaverit. Tähti on kuitenkin hyvä tyyppi ja sen(kin) takia mä kutsuin sen mukaan ständappiin. Käytiin vielä syömässäkin. Handyman oli yllättävän normaalin oloinen (siis "normaali" kaikkien muiden paitsi omien mittapuidensa mukaan eli siis täysin paniikissa) ja oli ihan hauska ilta. Kiitos vain osallistujille ja esiintyjille.

Mä oon nyt täysin kyllästynyt sikainfluenssaan ja etenkin viranomaisten vakuutteluihin siitä, että kyllä se vielä tulee ja aiheuttaa meille kamalan epidemian! Mä oon melko lailla vakuuttunut siitä, että viranomaistiedotteet tähtää vain siihen, että saadaan pitää pystyssä kallista ja turhaa influenssaterveysasemaa harjoituksen vuoksi ihan kiusallaan. Pistää niin vihaksi, että oon nyt vihdoin päättänyt olla ottamatta sikainfluenssarokotettakaan. Mä tiedän että tällainen päätös on pöyristyttävä ja epäinhimillinen, mutta en välitä. Olisivat hiljaa eivätkä jatkuvasti lykkäisi epidemian arvioitua puhkeamisaikaa eteenpäin, niin voisi uskoakin ja tehdä niin kuin ne sanovat. Ei kiinnosta. Jos mä kuolen rokottamattomuuteeni, niin sitten täytyy varmaan kuolla tosiaan.

Terveisiä tekstarilla

Mun mielestä Metron tekstaripalsta on ehkä Suomen avoimin media. Muutamalla kymmenellä sentillä voi kertoa sadoille tuhansille ihmisille elämän epäkohdista. Työmatkakävelyssä on se valitettava haittapuoli, että harmillisen harvoin saa Metroa käsiinsä. Tänään vietin muutaman minuutin valtion viraston odotushuoneessa ja ahnaasti sosialisoin penkille hylätyn Metron ihan vain tekstareiden takia. Tämän päivän loistavin viesti -palkinto menee tilitykselle siitä, kuinka Nanny-ohjelma pitäisi lopettaa, koska Fran Drescherin ääni on niin rasittava. Tai jos ei ihan täysin lopettaa, niin alkaa sitten esittää vasta klo 16:25. Pyyntö ei ole kohtuuton, sillä nykyinen esitysaika on klo 15:55. Ilmeisesti tuo puolituntinen luo aivan merkittävän eron nimimerkin arjessa. Toinen nimimerkki toi huomiooni sellaisen epäkohdan, että Pelastusarmeijalta ruoat hakevalla kuluu työmarkkinatuesta 25 % ruokaan, mutta palkasta vain 10 %. Suhtauduin asiaan toki empaattisesti, mutta en siis todellakaan ymmärrä, kuinka saamme asian parannusta - lasketaan ruoan hintaa Pelastusarmeijalla? Kielletään palkkatyössä olevalta Pelastusarmeijan ruoka?

Kävin nöyränä verotoimistossa, koska olen ilmeisesti muuttohulinassa hukannut jäännösverolaskuni. Virkailija oli keski-ikäinen nainen, joka oli erittäin hyväntuulinen, asiantunteva ja näppärä. Heittipä jonkin vitsinkin. Pahoittelin kovasti huolimattomuuttani, mistä virkailija loihe lausumahan, että saan hukata tämänkin, kyllä he tulostavat. Olin varsin otettu. Muistan ennenkin saaneeni verotoimistossa hyvää palvelua. Neganega-Handyman on sitä mieltä, että hyvä palvelu siellä johtuu siitä, että rahaa valuu asiakkaalta sinnepäin, mutta mä en usko siihen. Pakkohan verot on maksaa, vaikka huonoakin palvelua saisi. Mä uskon tai ainakin toivon, että verovirkailijoiden palvelualttius johtuu siitä, että verovirastossa on mukavaa olla töissä. Ainakin multa saa huomattavasti parempaa palvelua niinä päivinä, kun mulla on töissä mukava päivä, ja mäkin oon virkamies.

Oon alkanut henkisesti jo vähän fiilistellä joulua. Tai siis lähinnä joulumusaa, enhän mä sinänsä suurempaa perinteistä joulua vietä - tänäkin vuonna on aattona lento Keski-Eurooppaan. Mua riipii, että joulumusiikkia ei "saa" kuunnella kuin joulukuussa. Ja siis joulumusalla mä tarkoitan musiikillisesti laadukkaita biisejä, jotka harmillisesti sattuvat olemaan jouluteemaisia (esim. Lennonin Happy Xmas, Wham!in Last Christmas ja Feliz Navidad) ja siksi oonkin ottanut puhelimen power playhin nyt nuo edellämainitut ja hyräilyohjelmistoon Maa on niin kauniksen. Jouluvalot tulee vasta marraskuun lopulla, mutta koskaan ei ole väärä aika fiilistellä I'll give it to someone special-special -meiningissä.

Maaninen katusaarnaaja vs. Pissixet

Mä pelastin tänään parin pissixen mielenterveyden ratikassa. Kaksi teini-ikäistä mutanttininjapissistä istui vierekkäin vaunun takaosassa ja niiden vieressä käytävän toisella puolella istui maaninen katusaarnaaja. Tai en mä varmaksi tiedä, oliko se maaninen vai tavallisesti hullu ratikkasaarnaaja. Siinä se huuteli tyttösille, että Jeesus rakastaa teitä mutta ei teidän syntejä ja lauloi Rati Riti Rallan sävelellä ilmeisesti omasanoittamaansa "Ikuinen elämä / ikuinen kuolema / anna Jeesus pelastaapi / siitä se hyvän mielen saapi" -biisiä ja nää tytöt oli ihan romuna. Pissisten ongelmahan yleensäkin on se, että koska niillä on omanarvontunto varsin korkealla tasolla, niin ne pitävät hyvin tärkeänä oikeutenaan vaalia omaa tilaansa. Niinpä nääkin leggingseihin ja tunikaan sekä minihameeseen pakaransa verhonneet 15-vuotiaat sitten jatkuvasti kehottivat erilaisin sanakääntein opetuslasta lopettamaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Se oli mun mielestä niin säälittävä tilanne, että menin seisomaan siihen käytävälle niiden väliin. Tää hämmensi kovasti sitä hullua ja ne tytöt oli oikeesti kiitollisen oloisia. Jossain vaiheessa kalikka kalahti omaan nilkkaan, kun se hullu ilmeisesti totesi, että kyllä mussakin vielä perkele asuu ja se alkoi sitä sitten häätää. Onnistui lähinnä häätämään porkkanapussin mun ruokakassista ratikan lattialle, mutta on sitä jo siinäkin.

Eilen oli loistava päivä. Pitkästä aikaa päästiin Kummitytön kanssa uimaan. Siinä on mahtava muija: innostuu vedessä aivan tohkeisiinsa, läiskyttää ja toistelee tät-tät-tät-tät-tää monta kertaa peräkkäin. Ongelmana vauvauinnissa on ainoastaan ajankohta: lapsiperheille sunnuntaiaamu puoli ysi on varmaan ihan ideaaliaika, mutta 15 km:n päässä asuvalle lapsettomalle ja autottomalle kummitädille tekee tiukkaa. Tai siis helppohan siiheksi on herätä, kun muutenkin herää aina puoli seitsemältä, mutta sitten aamupäivällä väsyttää niin, että menee pari tuntia torkkuessa. Eilen ei kuitenkaan torkkujen jälkeen olllut kaikki menetetty: mentiin vielä pitkähkölle kävelylle Handymanin kanssa Kamppiin, Punavuoreen ja Eiraan. Todettiin, että Eirassa on joka paikassa Renault Scenicejä (ranskalainen auto - vaurauden salaisuus?) ja siellä leikkipuistossa oli siistimmät keinut kuin työläiskaupunginosissa (tosin esim. Alppiharjussa ei mitään leikkipuistoja tarvitsisi ollakaan, siellähän on vähiten lapsia kaikista Helsingin peruspiireistä).
Linnanmäki tarjoaa hoitoa kesävieroitusoireisiin, siellä on jokin valofestivaali käynnissä. Jälleen voi siiskatsella vilkkuvia valoja ja vuoristorataa ikkunasta pari viikkoa, ettei pääse talven todellisuus liian lähelle. Kiitos valojuhlan päästiin näkemään Alppilan ratikkapysäkillä keijukainen: kulahtanut keski-ikäinen kalju mies, joka oli ostanut vilkkuvan tähtitaikasauvan. Kuin Tylypahkassa asuisi.

Partamies

Oltiin eilen Handymanin serkun tupareissa itäisessä Helsingissä. Paikalla oli paljon seurakuntanuoria ja teekkareita sekä Kamelin kauhuksi myös pari vanhaa koulukaveria. Muistaakseni nämä olivat aika rasittavia jo koulussa, tilanne ei ollut muuttunut. Kovin läheisiä ystäviä eivät olleet, koska en muistanut edes tyyppien nimiä (enkä vieläkään muista). Ehdottomasti parasta bileissä oli mahdottoman partainen nuori teekkari. Handyman innostui parrasta heti bileiden alusta lähtien. Jossain vaiheessa tarpeeksi rohkeutta oli kerätty ja Handyman uskalsi mennä kehumaan partaa ja sai jopa luvan ottaa parrasta kuvan. Partamies osoittautui tosi mukavaksi kaveriksi ja - mikä hienointa - tuubansoittajaksi! Voiko olla siistimpää harrastusta?!
Tänään herättiin varhain, että ehdittäisiin perinteiselle lauantaiaamiaiselle Stockalle ennen hullua asiakasryntäystä. Melko hyvin onnistuttiinkin. Ongelma oli kuitenkin se, että sitten kun on Stadissa jo yhdeksältä, niin on parasta haluta mennä vain Stockalle, koska kaikki muut kaupat ovat vielä kiinni ja tulee vähän eläkeläisolo odotella niiden aukeamista pakkasessa. Nyt joutuu sitten menemään uudelleen Stadiin. Voi voi näitä länsimaisen ihmisen ongelmia!

Sain liput Robbie Williamsin keikalle! Mies on kyllästynyt keikkailuun ja tekee vain videokeikan, mutta se esitetään leffateatterissa eli on kuitenkin Vähän Erikoista. Maksaa selvästi vähemmän kuin normaalikeikka ja todennäköisesti näkee Robbien paljon paremmin. Vähänkö on hyvä konsepti.