Rauhallinen vuosi

Internetissä on kiukuteltu, että Elämyskameli on kuivunut. Näin on. Blogin idea oli, että kerron juttuja, joita tapahtuu. Silloin jos ei tapahdu, en kerro mitään. Tänä vuonna on ollut kohtuullisen rauhallista, suuremmin ei oo juttuja tapahtunu. Ni en oo kertonu. Sitä paitsi blogit on niin out. Nykyään kaiken pitää olla visuaalista, kuka enää jaksaa lukea mitään? Jotku eläkeläiset ehkä.

Ehkä suurin juttu jota en oo vielä kertonut,on että me ostettiin asunto. Edellinen asuntolaina loppui viime vuoden lokakuussa ja nyt sit tän vuoden lokakuussa maksettiin eka erä uudesta asuntolainasta. Meidän asunto on just sellainen, mitä ei pitänyt ostaa. Espoossa, vanha ja korjauskuntoinen. Mut sentään kivalla paikalla ja sijaintiinsa sekä kokoonsa nähden aika edullinen. No onpa ny asuntolainaa. Ihan kiva.

Asunnon etsinnässä tärkein kriteeri oli hyvä työmatka molemmilla. Handymanin työmatka on ideaali: kilometri kävellen. Mulla on puolen tunnin matka pyörällä ja yhdellä bussilla melkein ovelta melkein ovelle. Ei vaihtoa! Bussiyhteydet kuitenkin huononee selvästi kesäkuussa, koska ajoyhteys Tapiolasta Otaniemeen katkaistaan, joten mun bussi kulkeekin vain Otaniemeen. 1,5 km:n kävely nietoksissa tai rankkasateessa harmittaa. No ei mahda mitään. Ei oo HSL:n vika.

Mä kävin tänään musikaalissa kaverin, kummipojan ja niiden naapurinpojan kanssa. Hevisaurus! Tosi viihdyttävä show ja oikeinkin hyvää musiikkia. Mä oon ny Hevisaurus-fani. Yleensä mä en oo ihan niin raskaan musiikin ystävä, mut nyt maistuu. Kyllä nelikymppinenkin voi kehittyä! Hetkeksi kun päänsä kääntää ni siitä tuli espoolainen örinähevari.

Internetissä povattiin, että tulee joulukalenteri, jolla mä korjaan blogin kirjoitusvajeen. Oisko aiheideoita? Mulla ei nimittäin oo.

Elämyskameli suosittelee
Espoo. Ehkä.

Laineilla

Elämä kiertää kehää. Vähän masentaa huomata, että edellisen kerran, kun mulle oli tapahtunut jotain, päivityksen otsikko liittyi risteilemiseen. No nyt mä oon jälleen risteilyllä. Risteileminen on selvästi mun elämän tarkoitus ja aalloilla mä koen tähtihetkiä. Veneeseen mä en kuitenkaan suostu nousemaan. Veneellä ei voi risteillä.

Virallinen kesäloma on alkanut. Olinhan mä juhannuksen jälkeenkin viikon lomalla, mutta se oli työnantajan pakottama lomanen. Mulle riittää hyvin tää kolme viikkoa loppukesästä, mutta työnantaja vaatii byrokratiasyistä pitämään vähintään 65 % vuosilomasta kesälomakaudella, joten pidetään sit hampaat irvessä. Mä oon lomaillut jo likimain viikon, Handyman liittyy lomaseuraan huomenna. Loman kunniaksi lähdettiin perjantaina Päivä Tukholmassa -risteilylle, josta nyt (sunnuntaiaamu klo 6:21) on leijonanosa käyty. Täytyy mennä kiireesti kotiin pyykkäämään, huomisaamuna riennetään lentokentälle varsinaista kauden päätapahtumaa eli Yhdistyneen kuningaskunnan matkaa varten.

Ennen lentomatkaa on vielä paljon tekemistä. Tosiaan pitää pyykätä. Pakata. Sit pitää pestä auto ja viedä se korjaamolle. Iltapäivästä on päivällistreffit. Ehkä tärkeimpänä kuitenkin mun pitäis nukkua. Mä nukun yleensä kuin aikuinen, mutta silloin tällöin aikuisillakin on uniongelmia. Niinpä mä vielä odottelen tän yön unia. Ei oo tarttunut uni silmään ja nyt on jo tavallinen heräämisaikakin ohittunut. Ehkä mä oon katkera siitä, että en päässyt näkemään kesän makeinta ukkosmyrskyä, ku olin risteilyllä. Ehkä suren Usain Boltin ja Mo Farahin jäähyväisjuoksujen kohtaloa. Ehkä oli huono idea lukea internetistä M/S Estonian keulaporttiongelmista kahdelta yöllä laivan keinuessa. Nyt sit väsyttää. Lomalla on aikaa nukkua. Kun matkustaa länteen päin, saa vielä lisätunteja. Niillä mä kuittaan univelat.

Elämyskameli suosittelee
pienet torkut

Risteilymatka

Mä oon käynyt kerran Amsterdamissa. Joulumatka 2008, joka muuttuikin häämatkaksi, alkoi Berliinistä ja päättyi Amsterdamiin. Kotiin lennettiin niin, että nähtiin lentokoneesta uudenvuoden raketit. Makee näky. Nyt 8,5 vuoden jälkeen mä oon täällä taas. Nyt on juhannus, ei joulu. Edelleen naimisissa. Viimeksi oli ihan hirveän kylmä, nyt ei ihan hirveän kylmä. Viimeksi hotelli sijaitsi vähän syrjässä, nyt ytimessä. Eli vähän parempi meno.

Tällä kertaa mentiin Anne Frankin taloon, jonne ei viimeksi jaksettu. Oli ostettu liput etukäteen ja jouduttiin jonottamaan jotain vartti. Sen verran mä olin käyttänyt nuudeleita, että ostin liput perjantaiksi, jolloin turisteja oli aika vähän. Tänään ku mentiin AF-talon ohi, jono oli ainakin neljä kertaa pidempi. Hyvä museo. Handyman osti uuden painoksen päiväkirjastakin, se on suomeksi nyt nimetty uusiksi ja ilmeisesti siihen on lisätty aiemmin salatut sivut. Täytyy ehkä itekin joskus lukea uusiksi. Mä oon lukenut sen joskus alun toisellakymmenellä, Handyman parikymppisenä.

WW2-muistelu ei rajoittunut Anne Frankiin vaan tänään käytiin vielä tutustumassa paikalliseen vastarintamuseoon. Oikein kiva ja informatiivinen. Sen jälkeen kyllä mulle selvisi, että Handyman alkaa olla aika puutunut näihin joka kaupungissa koluttaviin WW2-museoihin. Sääli. Ehkä mä pakotan sitä jatkossa vähän hellemmin. Ja jos vaikka ensi vuonna lomailtaiskin Irlannissa eikä Keski-Euroopassa, voisi kuiva museo kertoa vaihteeksi muusta sodasta. Pohjois-Irlannin konfliktiin kun mä oon tutustunut toistaiseksi melkein pelkästään kirjallisuudesta.

Tän ainoan etukäteen suunnitellun puuhan jälkeen ollaankin sitten kangistuttu kaavoihin. On nyt kahden päivän aikana käyty kolme kertaa samalla kanavalaivaristeilyllä. Mut ne on niin kivoja! Kööpenhaminassakin on kanavalaivaristeilty toistuvasti ja Hampurissa kertaalleen satamalaivaristeilty. Kauniita maisemia, rauhaa ja mahtavat työntekijät. Eilen molemmilla kerroilla laivaa ohjasi hurjan nuori kiharapäinen ujon tuntuinen kundi ja tänään kalju showmies, joka törmäsi siltaan ja toiseen laivaan, mutta mitäpä tuosta. Huippumeno. Menisin huomennakin, mutta vähän jo nolottaa kun ne jo tunnistaa meitin. Mut siis ehdottomasti jos tuutte Amsterdamiin, kannattaa mennä Friendship-firman risteilylle. Ihan mahtavaa! Melkein pitää uskaltaa kirjoittaa Tripadvisoriin.

Tietty on käveleskelty myös aika paljon. Handyman näki sattumalta eilen arveluttavalla kadulla ovesta kurkistaneen rouvan, joka oli harmillisesti töihin lähtiessään unohtanut pukea paidan päälleen ja oli sonnustautunut siis pelkkiin henkseleihin. Poikaparka meni ihan solmuun eikä siitä ole nyt päästy yli. Henkselitätiä on haluttu mennä tervehtimään myöhemminkin. Ei oo menty. Mahtaako uskaltaa tulla uudestaan tänne enää ollenkaan.

Elämyskameli suosittelee
Friendship-yhtiön kanavaristeilyt

Uusi puhelin

Mä vaihdoin puhelinta. Mulla on ollut iPhone siitä lähtien, kun sellaisen Suomesta sai. Kertaalleen oli se Lumia, mut se oli niin traumaattinen kokemus, että käyttöaika jäi pariin viikkoon. Nyt kuitenkin mä kyllästyin tyyten iPhonen dramaattisuuteen ja kenkkuiluun. Mun yksilö oli hankala (esim. hävisi verkosta tämän tästä niin, ettei mua saanut kiinni ja GPS luuli jatkuvasti, että mä oon 1,8 kilometrin päässä), mutta muutenkin Applen ahdistava our way or the highway -politiikka ärsytti. Kun moni Applen ratkaisuista ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä kuin Googlella, niin miksi ne ei voineet edes pelata kauniisti yhteen? Ostin sitten pääsiäisenä uuden puhelimen, jossa kriteerit olivat a) riittävä hinta (etten vahingossa osta jotain seitsenvuotiaan ensipuhelinta tai vaarin turvapuhelinta) ja b) kaunis väri. Ostin Huawein. Pari viikkoa kesti tottua uuteen, mutta nyt en iPhoneen enää palaisi. Onhan tässäkin monia typeryyksiä, joista suurimpana kyvyttömyys näyttää pientä punaista notifikaatiomerkkiä saapuneesta puhelusta, mutta melkein kaikessa tää on vähintään yhtä hyvä kuin mun vanha puhelin. Edelleen mulla on kyllä Applen läppäri, mut kauheesti käyttöä sille ei ole ja iPad, jota en todellakaan vaihda mihinkään Android-yritelmään.

Parasta uudessa puhelimessa on se, että mä sain nyt samalla puolivahingossa sit ladattua pokemonpelin. Sehän on ihan fantastinen! Mä oon oppinut paljon paitsi lähiseuduista, myös itsestäni. En esimerkiksi aiemmin tiennyt, että Lauttasaaren mutterikahvilan rakennuksessa on ennen siltaa myyty lauttalippuja enkä että Lidlin takana olevan leikkipaikan nimi on Doppingen leikkipuisto. Enkä tiennyt, että mulla ois mitään syytä lähteä lauantaiaamuna ennen aamupalaa ja tukanlaittoa minnekään, edes puolen kilometrin päähän random talon pihaan etsimään banaanimerkin nimistä töyhtöpäistä hiirtä. Tykkään siitä, että tulen kävelleeksi uusia reittejä - muuten mä oon vähän kangistunut omiin reitteihini.

Uusi puhelin aiheuttaa kyllä myös ongelmia. Sillä on mieltymys näyttää aina ensimmäisenä sen päivän kävellyt askeleet. Mulle kertyy kymmenen tuhatta askelta tosi helposti, jos meen bussilla töihin. Sitä vastoin tavallisina pyöräilypäivinä niitä tulee vain noin 7000-8000. Tää pännii suuresti. Ei siksi, että se toimisi mielestäni jotenkin virheellisesti - askeleethan se laskee ja pyöräillessä en kävele. En oikein tiedä että miksi. Varmaan joku auktoriteetinpelko. Sillä on hyvä selittää kaikki. En oo kuitenkaan vielä lähtenyt pohtimaan työkaverin niksiä. Hänellä oli sama ongelma aktiivisuusrannekkeen kanssa, mutta se korjaantui, kun laittoi aktiivisuusrannekkeen nilkkaan ja tällä niksillä kone luuli kävelevänsä. Tai ehkä jopa saattaisin päätyä tuohon, mutta mun puhelin on niin suuri ettei se mahdu mun kenkään.

Handymanin aluspaidat

Ehkä mun pitäis perustaa matkablogi. Tai no siis ehkä mä oon jo perustanu. Sitä varten pitäis kyl matkustella useammin. Mut siis nyt mä oon jälleen työmatkalla. Kuinka matkoilta aina tuleekin postattua? Ehkä siksi kun joka tapauksessa jossain vaiheessa päivää keräilee itseään hotellissa, jossa ei ole niin montaa erilaista puuhaa kuin kotona. Telkkaristakin tulee vain käsittämättömiä  keskusteluohjelmia, dubattuja vanhan Matthew Perryn sitcomeja, urheilua ja paikallisuutisia. Facebook on hiljainen. Niinpä mä oon täällä juttelemassa teille. Morjensta vaan.

Mä oon taas koulutuksessa, tällä kertaa presidentinvaaleihin valmistautuvassa Pariisissa. Etukäteen mä en osannut sanoa, kumpi olisi vastenmielisempi - koulutusaiheena oleva haima vai Pariisi, mut oon ny ollu täällä melkein vuorokauden ja vastaus on haima. Pariisi on ihan jees. Mun hotelli ei ilmeisesti ole ihan keskustassa, mut so what, ku en mä tiedä että missä se keskusta edes olisi. Tossa vieressä on se kongressikeskus ja toisella puolella Eiffel-torni. Oisin menny tänään turistibussikierrokselle mut päätinkin mennä ostamaan Handymanille aluspaitoja ni jätin turistibussin sit toiseen kertaan. Huomenna ei kande sellaisesta haaveilla ku aika suoraan luennolta pitää kiiruhtaa takas Helsinkiin. Ja eilenhän mä vasta tulinkin. Sitä se on elämä, suhaamista ympäri Euroopan taas ainakin epäsuorasti veronmaksajien rahoilla. Maksan veronmaksajille takaisin osaamalla jatkossa nimetä haiman osat oikein.

Mä oon käynyt Pariisissa kerran aiemmin, vuonna 1995. Silloin teini yritti varastaa mun lompakon Champs-Élyséellä. Oon ny pitänyt lompakkoani visusti silmällä. Siihen se aika on sit mennykin. Ja siis siihen aluspaitashow'hun. Olin katsonut etukäteen että kuinka löydän aluspaitakauppaan ja menin ihan metrolla Montparnassen aseman vieressä olevaan ostoskeskukseen. Siellä ovella mun laukku skannattiin metallinpaljastimella, joka ei selvästikään reagoi iPadiin, mut ehkä sit pyssyyn tms. tai sit tän toiminnan tarkoitus oli rauhoittaa sitä skannaajaa. Tää skannausmies partioi siinä yhdellä omalla ovellaan, kaikista muista ovista saattoi tulla sisään vaikka singon kanssa (sinä aikana ku mä olin siellä ni kukaan ei tullu). Lentokentälläkin kuulutettiin tämän tästä, että koska nyt on terrorismilevel 1, voidaan kenen tahansa laukku ja henkilöllisyys tarkastaa missä tahansa vaiheessa. Cavity searchista ei ollu puhetta, mutta luulen että se johtui vain siitä että englanninkielisestä koulutuksesta oli jätetty valtaosa viestistä kääntämättä. En päässy kokeilemaan. Sitä odotellessa. Helsingissä sain kyllä turvatarkastuksessa hyvin perinpohjaisen silittelyn. En enää voine "en oo koskaan" -pelissä väittää, etten oo koskaan ollu hieronnassa. Ehkä että en oo koskaan käyny hierojalla?

Elämyskameli suosittelee

Pariisin kevät (arvatkaa että kumpi)

Päiväkirjaklubi

Päiväkirjaklubi on rantautunut Suomeen! Suomen Komediateatteri oli järjestänyt ensimmäisen Mortified-illan jo viime syksynä, mut mä en ollu kuullut asiasta mitään. Helmikuussa mun kampaaja oli käynyt katsomassa Mortified-esityksen Kanneltalossa, nauranut koko illan ja pohtinut, että mä varmaan tykkäisin. Suositteli sit mua tutustumaan ja siis mähän olin heti lähdössä. Niinpä ostin liput, pakkasin Handymanin, Kälysen ja Lettipitkon seuraksi ja menin nauramaan koko illaksi. Nauratti niin, että meinasin tikahtua (pari kuukautta sitten oli influenssa ja kun sen jälkimaininki vielä yskittää, niin meinasi käydä nauraessa hullusti). Ideana on siis se, että tavalliset ihmiset lukee ääneen teiniaikojensa päiväkirjoja. Tai siis osa niistä on amatöörinäyttelijöitä, osa ihan vain itsensä mukaan ilmoittaneita. Kaikki on kuitenkin oikeasti niiden omia päiväkirjoja. Järjettömän ja kiusallisen kuuloinen konsepti, mutta toimii. Yhtään ei tullu kiusallinen myötähäpeäolo vaan se oli melkein koko ajan hauskaa ja hetkittäin liikuttavaa. Loppukeväästä tulee uudet, ruotsinkieliset esiintyjät ja syksyllä taas uusi suomenkielinen setti. Aion käydä toistekin.

Suurin piirtein samalla tavalla omituinen konsepti on TV2:n Sohvaperunat, jossa voi katsella, kun ihmiset katsovat televisiota. Kolmas kausi menossa. Me löydettiin Sohvikset kakkoskaudella sattumalta. Se on yksi tosi harvoista TV-ohjelmista, joita me katsotaan Handymanin kanssa yhdessä. Se on erittäin hyvin tehty ja melkein kaikki sohvikset on ihania. Lisäksi on täydellistä, että ne katsoo kaikkia sellaisia ohjelmia, joita mä en haluaisi katsoa, mutta joista voi olla juttua työpaikan kahvihuoneessa. Pysyy vähän mukana keskusteluissa.

Viime vuonna mä tyrmistyksekseni huomasin, että en aktiivisesti inhonnut Lauri Tähkän uutta biisiä (Morsian). Itse asiassa mä jopa tykkäsin sen sävelestä ja meiningistä. Tää Lauri Tähkälle laantuminen eskaloitui nopeasti. Työkaveri pyysi mua seuraksi valitsemaansa tyhy-tapahtumaan (meillä järjestetään aina useampia tyhy-vaihtoehtoja, kun jonkun on kuitenkin aina pakko olla töissä). Lupauduin ehkä vähän liian nopeasti kaverin seuraksi, koska tajusin vasta lupautuessani, että se oli valinnut Lauri Tähkän keikan. Mä oon siis menossa Lauri Tähkän keikalle. Enpä ois uskonut. No oon mä ollu baletissakin ja saksalaista nykyteatteria katsomassa. Löysin yhtenä päivänä itseni pohdiskelemasta, pitäiskö aloittaa joogakin. Kaikkee siis voi sattua.

Elämyskameli suosittelee

Mortified Finland

Kulttuuria

Mä oon ny veronmaksajien maksamalla koulutusreissulla (tai veronmaksajat saa tällä kertaa maksaa mun lennot ja hotellit, mä maksan itse tän koulutuksen mut anyway). Hesarin mielestä täällä pitäis varmaan vain lomailla, mut mä en jaksa lukea Hesarista muuta kuin pääkirjoitukset, kaupungin ja Kuukausiliitteen ni mä en oo kuullu tästä säännöstä. Niinpä mä istun täällä luennolla ihan liian kuuliaisesti. Eilen alkuiltapäivästä luentotarjonta ei ihan istunut mun pirtaan, joten mä hirveen huonolla omatunnolla pidin hyppytunnin. Siitä oli se hyöty, että pääsin lounaalle, täällä kongressikeskuksessa kun ei mitään ruokaa ole saatavilla. Kävin myös ostoksilla, löysin ruoan ohella äidille lahjaksi kasvoseerumeita ja itselleni lahjaksi alushousuja. En aio laskuttaa näitä veronmaksajilta (paitsi tietty epäsuoraan, nehän maksaa mun palkan).

Kävin eilen (kongressiohjelman päätyttyä, toim.huom.) myös elokuvissa. Olin etukäteen jo selvittänyt, missä näkisi leffoja ilman saksalaisten dubbaussupertähtien panosta. Ehdin juuri ja juuri ajoissa (klo 18:01) kuudelta alkaneeseen La La Landin näytökseen. Sali oli suuri, vanha ja tuolit mukavat. Katsojia oli noin 12, paikkoja varmaan 200. Joku oli tuonut miehen paikalle ja istuttanut tämän melko eteen. Miehelle ei musikaali maistunut yhtään. Hän kävi ulkona salista useita kertoja, kuvasi valkokangasta ja huuteli "Bullshit!" ja mölisi yleisesti muutenkin. Tää häiritsi mua aika paljon vähemmän kuin se, että valtaosa muista katsojista tuli paikalle erilaisten paperisten ruokapussien kanssa. Joku söi salaattia, joku burgeria, joku sipsejä ja joku karkkia. Rapinamelu oli sanoinkuvaamaton. Ja nää pällit vielä halusivat rapista juuri kaikissa hiljaisimmissa kohdissa. Ennen leffaa näytettiin vähän erikoinen paikallisen elokuvaopiskelijan tekemä lyhytelokuva, jossa ei ollut ääntä. Paitsi tietty näiden avustavien taiteilijoiden rapina-art. Mainittakoon, että mä oon todella herkkä rapinalle. Ehkä se ei ihan kaikkia härinny samassa määrin.

Itse leffa ei ihan ollu mun mieleen. No mä en ollu ehkä vastaanottavaisimmillani, olin nukkunut yöllä aika huonosti (hotelli on viihtyisä, mutta ei äänieristetty) ja ollut pitkään paikallani kuuntelemassa vatsataudeista, mutta silti. Mä ymmärrän, että musikaaleissa ei juuri ikinä oo järkevää juonta, mutta tässä juoni oli ehkä tavallistakin yksinkertaisempi. Näyttelijät olivat hyviä, mutta hahmot yltiödramaattisia. Musiikki oli ihan tyyliin sopivaa ja tanssikohtaukset hauskoja. Leffa oli myös liian pitkä. Ihan kiva, että tehdään musikaaleja, mutta valtava hehkutus "ehkä kaikkien aikojen paras elokuva!" oli kyllä liikaa. Oon kyllä tyytyväinen etten raahannut Handymania mukaan. Ei ois ollu sen mieleen. Se ei kyllä ois huutanut bullshitiä. Pisteet sille.

Elämyskameli suosittelee 

rapinan välttäminen

Antautuminen

Keskiviikkona talvi voitti. Luovutusvoitto. Mä laitoin pitkät kalsarit ekaa kertaa tänä talvena. Yritän sinnitellä mahdollisimman pitkään ilman, koska pitkät kalsarit on talven symboli. Niiden pukeminen on kirkuva osoitus siitä, että talvi on päässyt niskan päälle. Tää johtuu muodista. Takkia voi käyttää muutoinkin kuin talvisin. Pipo, hanskat ja kaulaliina voidaan selittää asusteina, joilla piristetään asukokonaisuutta. Hyvin voi käyttää kahta paitaa kerrallaan (esim. T-paita ja neule), mutta kahdet housut päällekkäin ei ole tyylikeino. Kukaan ei laita kaksia housuja päällekkäin muutoin kuin siksi, että yksillä on kylmä. Mä oon pakkasen vanki. Pitkät kalsarit hidastaa mun rutiinia huomattavasti. Yleensä töihin tullessa mulla menee vaatteidenvaihtoon 1-2 minuuttia - joskus pidempään, jos joku työkaveri sattuu pukukaapille samaan aikaan. Nyt menee helposti 3-4 minuuttia, kun pitää ottaa ne kalsarit välistä pois. Siihen mä en lähde, että pitäisin niitä sisällä, vaikka töissä usein vähän kylmä onkin. Mä uskon, että ne menettää pakkastehonsa jos käytän niitä sisätiloissa lämmittäjinä. Ja mä en oo niitä naisia, jotka käyttää kaksia pitkiä kalsareita. Joku raja.

Mulla on joka vuosi kaksi joulukalenteria. Viime vuonna oli Veikkauksen ja partiolaisten joulukalenterit. Veikkauksen kalenterin mä oon usein saanut Handymanilta pikkujoululahjaksi. Tällä kertaa kuitenkin ostin sen itse, kun tuli kaupassa mieleen. Mulla on ollut se raaputettavana jo varmaan kymmenenä jouluna. Rahapelissä tiivistyy joulun henki. Yleensä siitä ei tuu mitään, samanlainen tunne on muutenkin joulun jälkeen. Muutaman kerran oon saanut vitosen, joka tuntuu ivalta, koska se on alun perin maksanut (Handymanille) kympin. Viime jouluna onni kääntyi: raaputin näkyviin neljä piparia ja kas - 100 euroa! Olen onnen kultalapsi.

Elämyskameli suosittelee 

uhkapelit

Kaikkien aikojen rakastetuin joulujuoma

Mä katsoin tänään neulehommissa hetken aikaa MTV:ltä Lastenklinikoiden kummien joulukonserttia. Diandra lauloi kauniisti Hallelujah'n. Konserttia juonsi Marco Bjurström ja joku mulle vieras nainen. Diandran jälkeen tää nainen juonsi show'n mainostauolle maanitellen katsojia kuitenkin pysymään kanavalla, koska katkon jälkeen olisi luvassa mm. kaikkien aikojen rakastetuin joululaulu "Sydämen joulutee". Hetkisen jo olin hämmentynyt siitä, etten oo ollenkaan kuullut tällaista ikisuosikkia. Ehdin jo epäillä, että Arttu Wiskari olisi julkaissut uuden joulusinkun, jota tällaisin ylisanoin mainostetaan. Mut sit mä tajusin, että puute oli enemmänkin juontajattaren artikulaatiotaidoissa. Kurkku on vähän ilmoitellut itsestään - se lienee jouluteetä vailla. Tai -rooibosta.

Elämyskameli suosittelee
kuulevat korvat ja nokkelat aivot

Munakennon pohjalla

Tällä viikolla mä oon tehnyt useita munauksia. Osa kalliita. Menin torstaina Tikkurilaan privaattihommiin. Katsoin Pasilan asemalla, koska lähtee seuraava pääradan lähijuna. Menin siihen ja ehdin hyvin. Tuli tarkastajat. Eipä hätää, mä olin tietysti leimannut seutulipun jo edeltävässä bussissa. Sepä ei riittänytkään, sillä satuin ilmeisesti päivän ainoaan junaan, joka ei pysähdy Tikkurilassa. Todella. Vaikka kaikki kaukojunat pysähtyy Tikkurilassa, on nykyään yksi lähijuna, joka pysähtyy ekaa kertaa Pasilan jälkeen Keravalla. Ja vaikka mä en halunnu Keravalle, niin mun piti maksaa siitä 80 euroa. Muistan elävästi, kuinka muutama vuosi sitten VR mainosti isolla, että kaikki junat alkaa pysähtyä Tikkurilassa, koska Tiksistä pääsee lentokentälle (silloin bussilla, nykyisin tietty junallakin). Vähemmänpä ovat mainostaneet sitä, että nykyään kaikki junat paitsi se yksi lähijuna pysähtyy Tikkurilassa. Ja siihen kun nouset, saat sakot. Eka tarkastusmaksu ikinä. Tunnustan - oma munaus. Junat voi muuttua eikä pidä nousta junaan, jonka pysähtymispaikkoja ei tiedä. Mutta millainen änkyrä tekee päärataa kulkevan junan, joka ei pysähdy Tikkurilassa?! Ja sit se smurffi ei ees voinu myydä mulle lippua. Ja sit se sanoi että pääsen ihan heti takas Tiksiin R-junalla. No en päässy kun se mun mänttijuna oli myöhässä, joten seisoin Keravalla sateessa. Aika harvoin on harmittanut yhtä paljon.

Sit mä munasin niin, että sijoituslistoja laatiessani olin lukuisten muutosten jälkeen vahingossa sijoittanut itseni työpisteeseen perjantaina, vaikka olin vapaapäivällä. Töissä oltiin helisemässä. Tuli niin huono omatunto, että otin vahingossa lauantaille poikkeustilanteen vuoksi perustetun päiväpäivystyksen, vaikkei ollut suinkaan pakko ja vaikka mä olin jo moneen kertaan päättänyt, etten ota sitä. Sekin oli munaus. Niinpä mä olin eilen tuntikausia töissä ilman että sain sanella, joten näpyttelin jokaisen lausunnon käsin. Tuli aika dorka olo.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt tälläkään viikolla mönkään. Kävin nimittäin tänään kolmen lapsen ja yhden aikuisen kanssa leffassa katsomassa Tatua ja Patua. Huikee leffa! Kauheen kivaa, että lapsille tehdään hyviä ja oivaltavia elokuvia. Kivahan tuollaista iloista elokuvaa on katsoa. Pitäiskin lukea Tatu ja Patu -kirjoja. Saakohan niitä e-kirjoina? Mä en nykyään saa ostaa fyysisiä kirjoja. Menkää katsomaan, hus! Ja jos ootte samanlaisia möllejä kuin mä, ettei Fobban pelossa kehtaa mennä ilman lapsia, niin ottakaa jotain lapsia mukaan. Vanhemmat antaa niitä aika helpolla lainaksi.

Elämyskameli suosittelee

halvat munaukset, jos on pakko mennä munimaan

Lokakuun huumaa

Tentti oli ja meni. Toivottavasti meni läpikin. Täytyy hetken verran vielä odotella. Mikä tärkeintä, tentin jälkeen oli suunniteltu hurlumheilauantai Kälysen kanssa. Se oli mieletöntä!

• Eka käytiin brunssilla ravintola Mercurissa, joka on - wait for it - Ruusulankadun keilahallin ravintola. Ihan oikeesti! Olin googlannut brunsseja etukäteen ja tätä joku hipsteri blogissaan suositteli. Jos hipsterit jostain jotain tietää ni brunsseista. Kannatti ottaa hipsteristä vaari! Ruoka oli herkullista ja ravintola viihtyisä ja palvelu ystävällistä. Ihan mahtava paikka! Joka toinen lauantai Ruusulankadun keilahallissa. Brunssi 22,50 e, brunssi+hohtokeilaus 28,50 e. Mene sinne. 
• Seuraavaksi mentiin Kampin Glory for You -kauneushoitolaan jalkahoitoon. Aula on ankea, mutta hoitotilat kivat. Kälysellä oli mainio keski-ikäinen kokenut kosmetologi, mulla nuori ja epävarma. Nuori tyri mun varpaankynnen, joka on nyt kipeä, mutta muuten meni hyvin. Ei ollutkaan mikä tahansa jalkahoito vaan kuninkaan tyttären jalkahoito. Parasta jalkahoidossa on hieronta ja toiseksi parasta alun lämmin jalkakylpy. Kaikki kutittelut, kynsinauhatökkimiset ja lakkailut on pakkopullaa, jotka on pakko kestää, että pääsee hierontaan. Kunpa pääsisi pelkkään hierontaan. Mutta ei. Rapsutuksella, hionnalla ja kaiken maailman hinkutuksella Sinun pitää hierontasi maksaman. Ja rahalla.
• Sit shoppailtiin. Molemmat osti kengät (samanlaiset, totta kai, ku oli Kälynen-Kameli-päivä) ja sit ostoskeltiin erilaisia Lush-haisuleita meidän keskiviikkoisia yhteisiä kylpysessioita varten. Savipohjainen pesumönjä, ikääntyvälle iholle suunnattu naamio ja kuorintakimpale. Aah, onneksi huomenna on keskiviikko!
• Päivä huipentui kulttuuriin! Arena-teatterissa menee Komisario Palmun erehdys ja sitä piti mennä katsomaan. Handymankin tuli mukaan. Mää tykkäsin! En ollut lukenut enkä nähnyt sitä etukäteen, joten en vastannut Nyt-liitteen arviota, jonka mukaan kaikki tietää, kuka murhaaja on. Se oli tosi viihdyttävä! Näyttelijät olivat hyviä ja show jännä.
• Lopulta käytiin vielä Sävelessä syömässä. Täydellinen päivä!

Sittemmin mä oon ollut töissä ja yrittänyt päästä taas jonkinlaiseen rutiiniin lukuloman jälkeen. Pakkaa sekoitti viime viikon meillä hengaillut Dora-doggi, joka on kiva kaveri. Dora ulkoilutti Handymania tuntikausia päivittäin ja kaiken muun ajan joko kotona ollessa painosti palvovalla katseellaan (jos itse katseli sohvalla telkkaria, Dora istui lattialla ja katseli katsojaa) tai poissa kotoa ollessa ahdisti ajatuksella, että pitäisi olla kotona Doraa silittämässä. Onneksi meillä ei ole koiraa. Se olisi henkisesti liian raskasta mulle. Kauhee vastuu.

Handymanin työt lähestyy. Viikon päästä se on ollut jo ekaa päivää töissä! Nyt se on kipeänä ekaa kertaa 1,5 vuoteen, mutta tää on paras hetki - jos on nyt flunssassa, on todennäköisesti kykenevä töihin jo viikon päästä. Toivottavasti. Tai sit kahden verroin kipeänä.

Elämyskameli suosittelee

puuhapäivä sukulaisen seurassa

Lukutoukka

Mulla on tentti ensi kuussa. Melkein jo sanoisin, että ehkä vika tentti ikinä, mutta tunnen itseni paremmin. Johonkin tenttiin mä takuulla vielä ährään. Ehkä sit toiseksi viimeinen tentti ikinä. Tai kolmanneksi. Mutta siis tenttiin pitäisi lukea. Olen hankkinut kirjan, joka loogisesti maksoi Kindle-versiona 310 dollaria, 50 dollaria enemmän kuin 3,5 kg:n painoisena sidottuna kirjana. Mun hyllyyn ei mahdu, joten maksoin mielihyvin 50 dollaria enemmän. Työkaveri osti kirjan 1,5 kuukautta myöhemmin Googlen kirjakaupasta 170 dollaria halvemmalla. No, olin mä ehtinyt ensimmäisen luvun lukea jo ennen kuin se ilmestyi G-kirjana, eli profit. Mä olin jo etukäteen innoissani siitä, että kerrankin mäkin keksin jotain veroilmoituksen tulonhankkimisvähennyskohtaan. Olin ekaa kertaa aatellut laittaa sinne itse maksamiani työmatkojakin eli sitä ajatellen on kyl hyvä, että toi kirja oli noin kallis.

Mun pitäisi siis lukea kai jotain siihen tenttiin. Toistaiseksi olen lukenut kolme lukua melkein kokonaan. Toistaiseksi luetut hommat on varsin perusasiaa, esim. että kuinka tietokonetomografialaite toimii. Tavallisen TT-laitteen mä vielä jotenkin ymmärrän siihen saakka, kunnes alkaa se tietokoneosuus siitä tomografiasta. Nyt kuitenkin nää uudet laitteet toimii jotenkin sillee, että niissä on yhtä aikaa kahdenlaista eri sädettä ja ne voi olla kolmella eri tavalla siinä koneessa. Siinä mä putosin. Vielä ei oo päästy edes siihen itse asiaan ja mut on jo liputettu ulos. Ennen kuin siihen itse asiaan päästään, kirjassa kerrotaan vielä magneettikuvauksen tekniikasta. Jos joskus lukiossa ajatteli, että nää kvantit on kauheen kivoja, kun nää on vähän niinku satuolentoja, saa nyt kauhukseen huomata, että magneettikuva syntyy kvanteista. Ne pyörii protonin sisällä eri suuntiin ja näyttää, että tuolla se syöpä on. Protoni on tosi pieni. Ilmankos magneettikuvat on usein niin hankalia. Siksipä mä oon keskittynyt lukemaan morbideja blogeja, Naisten etsivätoimistoa nro 1 sekä Phryne Fisher -dekkareita. Niitä yhdistää se, että kaikissa on ihania naisia. Naisten etsivätoimistossa nro 1 kukaan ei kuole toisin kuin morbideissa blogeissa ja PF-dekkareissa. Ja näistä kirjoista mä ymmärrän kaiken paitsi sen, että Precious Ramotswe teitittelee aviomiestään. Mut ehkä se on joku botswanalainen tapa.

Mä lähdin tiistaina pyörällä töihin ihan tohkeissani, kun ennusteista huolimatta ei satanut. Tai siis ei satanut siinä vaiheessa, kun yläkerrassa otin kypärän päähän ja laitoin lenkkarit jalkaan. Siinä vaiheessa, kun mä olin saanut pyörän varastosta (eli noin neljä minuuttia myöhemmin) satoikin jo ihan kunnolla. Satoi koko matkan ja oli niin kylmä, että melkein jo toivoin, että olisi hanskat kädessä. Kun sitten töihin päästyäni menin liian ahtaaseen katoksen alla sijaitsevaan pyöräparkkiin ja sain pyöräni liian ahtaaseen väliin, oli se sade loppunut. Sittemmin ei ole ennusteista huolimatta satanut. Onneksi mun kypärän otsalippa esti rillien kastumisen, eli en ollut läpimärkä. Ja onneksi töissä oli saneluhuoneessa niin kuuma, että vaatteet kuivuivat nopeasti. Ja onneksi pyöräily on silti kivaa. Ikävintä pyöräilyssä on monet muut pyöräilijät, mutta ne nyt on ikävintä myös kävelyssä ja autoilussa. Mä en käsitä, kuinka varmasti ihan mukavat, tavalliset ihmiset muuttuu kaistapäiksi pyöräillessään. Kuinka mikään sääntö ei päde. Silloin kun eniten ottaa päähän, pitää ajatella jotain muuta. Ihmetellä vaikka botswanalaisia käytöstapoja.

Elämyskameli suosittelee
dekkarit kvanttien sijaan

Sähäkkä syyskuu

Mulla on syyskuussa ihan hirveesti tekemistä. Ylipäänsä mä oon haalinut liikaa puuhaa syksyksi, mutta syyskuu on kaikkein tiukin. Ja mikä ärsyttävintä, on myös pari etukäteisvalmistelua vaativaa luentoa. Ois ehkä pitänyt valmistautua jo nyt rauhallisemmassa elokuussa. Eipä tullut valmistauduttua. Ei mahda mitään. Toki paljon menoista on ihan kivojakin - kolmet työpaikan juhlat, mökkireissu kavereiden kanssa ja äidin viime vuoden synttärilahjamatka Tallinnaan, mutta ilta-aikaisia töitä on ihan liikaa. Koulutusmatkat Bordeaux'hon ja Ouluun. Onneksi lokakuussa on rauhallisempaa. Paitsi että on tentti. Helkkari.

Mä en ollut tänä viikonloppuna mökillä. Hyvä olikin, koska siellä oli sähkökatko. Viime vuonna me oltiin siellä yhtenä kylmänä lokakuisena viikonloppuna kun sähköt oli poikki. Siellä menee sähköt vähän väliä, kun Keski-Suomi tuntuu olevan herkkänä sähköjensä kans. Eikä mun mökki ees oo Keski-Suomessa, mutta sieltäkin menee aina sähköt sympatiasyistä. Todennäköisesti menee ensi viikonloppunakin, kun me ollaan menossa sinne neljän lapsen kanssa. Mut mitä mökillä voi tehdä syksyllä? Siis ainoa mun ymmärtämä mökkipuuha on uiminen, mutta se ei oo tuntikausia mahdollista, jos on kymmenen astetta lämmintä. No siellä on uusi grilli. Ehkä me grillataan.

Mä oon taas vähän innostunut säästä. Huomenna pitäisi sataa kuin saavista kaataen, kolmelta pitäisi tulla 7,8 mm/h. Se on vedenpaisumus. Mä odotan sitä jo aivan tohkeissani! Mun pitää mennä töistä Itikseen ja pelkään, että kadut tulvii, joten ei varmaan kannata mennä 58:lla. Ehkä bussi+metro? Ei kai metro tulvi? Ehdinhän mä neljäksi Itäkeskukseen?

Elämyskameli suosittelee

Ilmatieteenlaitoksen säätiedotus

Tarkistusnumero

Kerroin heinäkuun alussa, kuinka Saksasta tuli viesti, että ois tarjolla lisäpalkka vuosi työnteon loppumisen jälkeen. Ja kuinka Jens yhtäkkiä osoittautui järkeväksi kaveriksi ja lupasi laittaa rahan mun tilille. Kuukausi myöhemmin joku sihteeri ilmoitti yrittäneensä maksaa sitä, mutta tilinumero oli väärin. Vastasin, että ei se oo väärin, se on mun tilinumero, mutta tuossa on vielä toinen, jos haluut kokeilla. Siihen sihteeri vastasi, että sekin on väärä. Molemmissa on kuulemma tarkistusnumero väärin. Selitin, että ei oo, kysyin pankistakin. Sihteeri oli järkähtämätön. Sit se jäi lomalle. Lähettelin useamman sähköpostin sen sijaiselle, joka viimein parin viikon jälkeen vastasi, että no jos mä haluun, voi hän laittaa rahat "väkisin" sille väärän tarkistusnumeron tilille ja katsotaan sit, jääkö ne johonkin vortexiin. Ei jääny. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä mun tilille tuli puolitoistatuhatta saksalaista euroa. Olen äimistynyt. Eikä menny kuin 1,5 kuukautta!

Joku pölvästi oli kiinnittänyt Lauttasaarentien pyöräkaistalle valtavat kyltit, joissa oli nopeusrajoitus 6 km/h, omapiirtämiä kuvia ja iskulauseita kuten "Älä kaahaa, joku voi delaa" ja selitys siitä, kuinka lapset ja köpöttelevät mummot kulkevat tästä ja on tosi vaarallista ajaa kovaa pyörällä. On myös tosi vaarallista ajaa liian hiljaa pyörällä - jos mennään kävelyvauhtia, mennään helposti nurin. Juuri tuossa delaamisristeyksessä on hyvät suojatiet myös pyöräkaistan yli ja jopa liikennevalojen nappi kävelykaistan puolella, joten lapset, köpöttelevät mummot ja ihan kaikki muutkin voi jättää hortoilematta pyöräkaistalla enempää kuin on pakko. Handyman, tuo tyyneyden perikuva, järkyttyi kylteistä jopa peruskulkijaa enemmän, koska jos joku johonkin delaa, niin siihen, että unohtuu lukemaan pitkää jollotusta köpöttelevistä mummoista sen sijaan, että kiinnittäisi huomiota liikenteeseen. Niinpä hän oman elämänsä ihmisoikeustaistelijana ilmoitti luvattomista kylteistä rakennusvirastoon ja ne lähti tarkastajan kainalossa hiiteen. Eläköön!

Elämyskameli suosittelee

liikennesääntöjen noudattaminen

Aika paljon silmälaseihin liittyvää asiaa

Mä oon luokan B sädetyöntekijä. Se tarkoittaa, että mun vuosittainen työssä saama sädeannos ei nouse yli 6 mSv:n ja että mulla on oma säteilymittari. Tällä hetkellä se säteilymittari on kyllä pyykissä eli nyt sitä ei kukaan seuraa. En ole tästä mitenkään huonona kuitenkaan. Ei se mittari oo ikinä nollan ylittävää säteilyä rekisteröinytkään. Koska mä oon sädetyöntekijä, on mun työnantajalla velvollisuus hankkia mulle mahdollisimman hyvät säteilysuojat. Ryhdyin rillipääksi puoli vuotta sitten, minkä jälkeen on ollut ikävää käyttää suojalaseja, kun kahdet silmälasit päällekkäin ei oikein toimi. Ihan kuin ois 3D-leffassa. Sinänsä mä pärjäisin kyllä ilman omia lasejakin, mutta silmät väsyy. Niinpä mun työnantaja käytti teidän verorahoja ja osti mulle omat päheet sädesuojalasit vahvuuksilla. Ne on niin hienot. Nykyään oikein odotan että pääsisin läpivalohommiin, että saan uudet lasit päähän.

Tein kotiin pari viikkoa sitten banaanikärpäsille internetistä oppimani hyönteisansan Fairystä ja limoncellosta (etikkaa, viiniä tai mehua ei ollut). Kovinkaan moni banaanikärpäsen ei limoncellolle lämmennyt, kolme meni vahingossa. Vähän myöhemmin mentiin Kälysen (Lankomiehen rouva) mökille, jossa oli paljon ampiaisia ja muitakin hyönteisiä meidän kiusana. Handymanin solvauksista välittämättä tehtiin sielläkin ansa, nyt löytyi omenaviinietikkaa. Se toimi kuin tauti! Muutamassa tunnissa se purkki oli todella karmean näköisesti täynnä ennen iloisesti pörränneitä vainajia. Sai Handyman pitkän nenän.

Mä sain eilen fb:ssa kaukaiselta kaverilta kutsun jonnekin, puhelimella en nähnyt kutsua kokonaan vaan vain pari ekaa sanaa (2016 summer). Jotkut kokee tarpeelliseksi kutsua mua minne sattuu rovaniemeläisiin baarijuhliin, koska ne kutsuu kaikki eikä muista että niiden kavereissa on homekorvia, joten mä aina poistan kaikki kutsut mitä mulle vieraammilta ihmisiltä tulee. Klikkasin notificationin auki saadakseni poistettua sen kutsun ja se olikin semmoinen aurinkolasihuijaus. Lähdin heti sivulta pois, mutta olin jo siis käynyt siellä. En ollut mitään siellä painanut, mutta en mä tiedä vaikka mä ryhtyisin niitä nyt lähettämään kaikille mahdollisille ihmisille. Pliis Ilmoitelkaa, jos mä alan kutsua teitä aurinkolasijuhliin.

Elämyskameli suosittelee 

kaikkien internetin ohjeiden noudattaminen. Paitsi aurinkolasijuhlakutsun hyväksyminen

Klassikko

3-12-vuotiaana mä asuin rivitalossa. Samassa talossa asui mua vuoden vanhempi Anniina ja kaksi vuotta vanhempi Sini (nimet muutettu, vaikken kyllä tiedä että miksi), jotka oli mun kavereita. Molemmilla oli vielä vanhemmat isosiskot. Tuossa herkässä iässä 1-2 vuoden ikäero on samaa luokkaa kuin nyt 48 vuoden ikäero. Anniina ja Sini sai kuunnella Dingoa, mikä mua ois vähän kiinnostanut, mut mun piti laittaa kädet korville, kun Autiotalossa mainittiin aivovaurio. Ne katseli Lemmenlaivaa, kuten ihan jokainen aikuinenkin nainen siinä talossa. Lemmenlaiva kesti tunnin ja se tunti oli viikon kituliain aika, kun kukaan, paitsi mun kohtuuttoman lapsellinen pikkusisko, joka oli silloin (ja on edelleenkin) mua neljä vuotta nuorempi, ei voinut leikkiä mun kanssa silloin. Kun kitutunti oli ohi, menin luonnollisesti soittamaan Anniinan tai Sinin ovikelloa ja hain niitä ulos kivelle tai vallihaudoille. Anniinan isosiskon huoneen ovessa oli Duran Duranin juliste ja varoitus, mitä voisi tapahtua, jos Anniina tai sen kaverit tulee siihen huoneeseen. En ikinä käynyt. Kerran se ovi oli auki ja mä näin, että sen oven sisäpuolella oli Dirty Dancingin juliste. Mä olin jopa konservatiivisempi kuin nyt, kuten lapset tuppaa olemaan, ja paheksuin vaikken oikein tiennyt, että mitä mä paheksuin.

Vihdoin eilen mulle selvisi, mitä mä paheksuin. Elokuvateatterissa näytettiin Dirty Dancing alkuperäiskielellä ja me mentiin katsomaan, aiemmin ei ollut nähty. Hyvä leffa. En tiedä, mitä Anniinan tuolloin murrosikäinen isosisko on elokuvasta tuolloin tajunnut, varmaan että Patrick Swayze on hottis (tai ei 80-luvulla kukaan ollut hottis, ehkä makee? Kliffaa hei!). Patrick esitti köyhää poikaa ja hahmo oli tarkan markan miehenä säästänyt ensisijaisesti paidoistaan, joten epäilen että teinitytön lienee ollut vaikeaa keskittyä muuhun kuin juroon mutta oikeamieliseen tanssijaan. Synkkä 60-luvun laittoman abortin kuvaus ja toisaalta omavaltaisen naisen kasvutarina saattoivat jäädä paidattoman Patrickin jalkoihin. Tai mistä mä tiedän. Ehkä Anniinan isosisko oli liimannut julisteen oveensa muistuttaakseen itselleen, että naisen asema voi edelleen muuttua. Juoni oli suoraviivainen, mutta oikeastaan tosi hyvä. Musiikki oli luonnollisesti herkullista ja tanssikin viihdyttävää. Ei vitsi, mulla on kaikki muutkin 80-luvun tanssielokuvat (Fame, Footloose ja West Side Story) näkemättä. Ehkä pitäis aloittaa klassikoihin tutustuminen.

Saksa hävisi jalkapallossa. Mä mietin kauan, olisiko pitänyt mennä katsomaan peliä johonkin Biergarteniin tai jopa viralliselle fanimailille, mutta lopulta oli vähän kylmä ja väsyttikin, joten "katsoin" pelin hotellihuoneessa. Tai enhän mä jaksanut sitä koko aikaa vahdata, mutta onneksi on internet. Ekan maalin näin hidastuksena, toista en ollenkaan. Hyvä ettei oltu Biergartenissa. Lannistunut saksalainen on niin masentava näky. Nyt toisaalta, kun Saksa ei pääse loppuotteluun, ei tule toista mahdollisuutta mennä katsomaan ottelua Biergarteniin tällä matkalla. Ehkä en murehdi sitäkään. En mä oo koskaan jääkiekko-otteluakaan missään Biergartenissa (tai ny ylipäänsä muutenkaan) nähnyt. Enkä mä juo kaljaa. 

Elämyskameli suosittelee

Dirty Dancing

P. Hämppi

Handyman on innokas eläinten tarkkailija. Aiemmin eläinharrastus on rajoittunut ihailuun ja hoitamiseen, nyttemmin kahden lasittamattoman parvekkeen myötä myös tuhoamiseen. Handymanilla on menossa jonkinlainen yhden miehen kostoretki hämähäkkejä vastaan. Muutama viikko sitten Handyman luki netistä, että hämähäkit saa hävitettyä tuhoamalla niiden verkot toinen toisensa jälkeen, siitä ne kuulemma oppii olemaan neulomatta niitä samaan paikkaan uudestaan. Handyman hosuu luudalla parvekkeilla päivittäin, mutta mitään selvää apua siitä ei ole todettu. Alkuviikosta Handyman löysi parvekkeelta kymmenen sentin kolikon kokoisen ristilukin, vangitsi sen suureen lasipurkkiin ja antoi sille nimeksi P. Hämppi suuren tamperelaisen parkkihallin mukaan. Samana päivänä oltiin menossa Espooseen, joten P. Hämppi vapautettiin espoolaiseen metsään. Tästä ei ollut apua. P. Hämpin poikasia, muita lajitovereita tai kilpailijoita on sittemmin löytynyt parvekkeilta toistakymmentä. Osan Handyman on kylmästi tappanut, osan vienyt maan pinnalle. Mulla on sellainen fiilis, että me on hävitty tää peli, mutta täytyyhän miehellä harrastuksia olla. Ja niin kauan kun ne harrastukset ei ole moottoripyöriä eikä muurahaiskippoja mun makuuhuoneessa, tilanne on hallinnassa.

Kesäloman lomailuhetket ovat alkamassa. Ylihuomenna lähdetään Berliiniin. Mä oon seurannut eurooppalaisia jalkapallokisoja uutisista lähinnä sillä tarkkuudella, että miten Saksalla menee. Yhtään peliä en ole katsonut alusta loppuun. Muutamaa peliä olen katsonut joitain minuutteja, ehkä viittä peliä yhteensä puolisen tuntia. Mä en ymmärrä sääntöjä. Saksalaiset on kuitenkin innoissaan peleistään ja siksi mä oon iloinen, että ensi torstaina on Saksan peli. Jos uskallan, menen johonkin soveliaaseen sosiaaliseen paikkaan peliä katsomaan ja otan Handymaninkin mukaan, vaikka sitä kiinnostaa jalkapallo vielä huomattavasti mua vähemmän. Mä kyllä luulen, että se saattaa osata säännöt. Jotenkin miehet usein tietää tuommoisia. Mä tiedän, että TV:ssä yläreunassa lukee pelin tilanne ja niiden numeroiden vieressä olevaan ruutuun on merkitty pelaajien paidan väri. Se helpottaa seuraamista kovasti. Maalivahdeilla on erivärinen paita ja siksi mä en tiedäkään, että kumpi maalivahti on kumman puolella. Niinpä mun on parasta lukea tulokset aamulla netistä. Paitsi jos istun saksalaisessa Biergartenissa. Luulen siellä huomaavani, milloin Saksa saa maalin.

Elämyskameli suosittelee
toivotut kotieläimet

Paineistettu

Handyman on pettynyt, kun mä en oo kertonut mitään sen korvasta. Siihen on syynsä: mä en oo muistanut. Kun tultiin keskiviikkona lentokoneella tänne, Handymanin korva ei laskeutumisen yhteydessä saanut tasattua painetta. Se oli kuulemma kipeä, suriseva ja rätisevä eikä kuullut mitään. Kokosin kaiken lääkärikoulussa oppimani empatian ja totesin, että kylläpä Handymania on koeteltu. Handyman oli tyytymätön, kun mä en tehnyt mitään. Toivoi, että mä olisin tehnyt sille uuden tärykalvon vaikkapa perunalastusta. Eilen se oli kuulemma jo parantunut. Tänään on hyvä lentää takaisin kotimaahan. Onhan sillä vielä toinen korva.

Saksalaisten järjestämä koulutus on oikein hyvä. Eilen oli paljon luentoja, joista melkein kaikki hyviä ja kiinnostavia. Ne ovat myös pituudeltaan sopivia (15-20 min), joten ne jaksaa kuunnella loppuun. Oli myös työpajoja, joissa piti katsella kuvia omalta koneelta, mutta luonnollisesti ekaa kertaa käytössä ollut kuvapankki hidastui jähmettymiseen saakka, kun 270 konetta yritti siihen kerralla ja lopuksi kosahti koko verkko. Mua hämmästytti lähinnä se, että järjestäjät olivat tästä ihmeissään ja pahoillaan. Oliko ne olleet joskus koulutuksessa, jossa tuollainen toimisi? Optimistit.

Elämyskameli suosittelee

ihmisestä tehty tärykalvo

Uutuuksia

Handyman on todennut, että naiset tykkää uutuuksista. Mä kokeilen mielelläni uutta jugurttia, ksylitolipastillia tai mysliä kerran ja palaan sitten takaisin vanhaan ja tuttuun. Uutuuksiin ei kannata kiintyä, kauden jälkeen niitä ei enää hyllystä löydä. Siksi mä oonkin paradoksaalisesti uutuuksista viehättyvä konservatiivi.

Kaikkein konservatiivisin mä oon matkustelupaikoissani. Aiemmin mentiin lomalla aina Berliiniin. Viime vuonna lomailtiin eksoottisesti Ruotsissa, koska mä halusin uutuutta. Nyt ei oo loma, mutta me ollaan silti Berliinissä. Mulla on koulutus ja Handyman on seuramiehenä. Halusin kuitenkin kokea jotain uutta tällä kertaa, joten ei ollakaan samassa hotellissa kuin aina. (Tai siis sanon, että "halusin kokea jotain uutta", oikeesti Radisson oli täyteen buukattu.) Niinpä ollaan Swissôtelissa eksoottisesti Kurfürstendammin varrella eli lännessä. Hotelli on hieno ja sänky on mukava. Tyynyt samanlaiset valtavat liian pehmeät kuin aina Keski-Euroopassa, mutta siksi konservatiivilla on oma Tempur-matkatyyny mukana.

Pääsin vihdoin testaamaan Leppävaaran uuden maauimalan. Kolme viikkoa kestikin. Maanantaina käytiin Lettipitkon kanssa. Sää oli aurinkoinen mutta viileähkö, kello noin viisi. Siellä oli todella hiljaista. Paikka on siisti (tietty, se on ihan uusi). Lettipitko oli innoissaan tavallista leveämmistä perhekaapeista, jollaiset me otettiin. Perhekaapissa oli ylä- ja alahylly, varmaan hyvä perheille. En osaa ottaa kantaa. Mulle riittää pieni puolikkaankin kokoinen kaappi. Samoin kuin uimahallin pukuhuoneiden puolella, penkkitilaa oli ainakin perhevälikössä liian vähän ja sen viereisessä välikössä tuskin ollenkaan. Toisaalla pikkukaappien välikössä näkyi jopa tuplaleveää penkkiä, mikä on hyvä. Penkistä ei tule säästää. Suihkut on muuten hyvät, mutta käsisuihkuissa on täälläkin säästetty. Sauna on iso. 50 metrin allas on oikeinkin hyvä, leveä vesijuoksurata on plussaa. Käytiin pintapuolisesti katsomassa terapia-allasta, mutta oli niin kylmä ettei menty sinne (miksi? Vesi on lämmintä. En muista). Lisäksi siellä on pieni lastenallas ja kolme vesiliukumäkeä, jotka eivät pääty altaaseen. Aurinkotuoleja on, mutta ei nurmikkoaluetta löhöilijöille. Lisäksi pieni leikkipaikka löytyy. Ihan hyvä uimiseen. Leppis varmasti vähentää Stadikan tungosta, mikä on tietysti hyvä. Mä tykkään enemmän Stadikasta, koska olen konservatiivi, mutta ihan kiva tuota uuttakin on käydä silloin tällöin tyyppaamassa. Etenkin silloin kun siellä on noin rauhallista. Niukan pukuhuonepenkkitilan vuoksi ryysiksessä Leppis on varmaan hermostuttavampi kuin Stadikka.

Mä oon nyt kuukauden ajan käynyt uskollisesti joka torstai Citymarketissa ja lauantaisin Prismassa nyhtökauraa etsimässä. Pari viikkoa sitten kävin viikonlopun aikana jopa neljässä eri Prismassa (Kannelmäki, Kuopio, Mikkeli, Lahti). Ei oo löytynyt kuin tyhjä hyllypaikka. Lettipitko oli matkoillaan kuitenkin paketillisen löytänyt ja kuultuaan mun toiviomatkoista antoi sen ystävällisesti Handymanille lastenhoitopalkkioksi. Mä tein siitä tiistaina perusbolognesen. Vähän pettymykseksi jäi. Rakenne ei ollut ihan optimaalinen, vaan aika kuituinen, pitkiä huituvia. Quorn on parempaa bolognesessa. Makaronilaatikkoon voisi sopia? Aion kuitenkin kokeilla vielä uudelleen, jos firma jossain vaiheessa saisi konkreettista tuotetta kauppaan hypen kaveriksi.

Elämyskameli suosittelee

uutuudet

Meta-TV

Nytin TV-kolumnisti Laura Friman on yleensä eri mieltä mun kanssa TV-ohjelmista. Tai mistä mä tiedän, en jaksa katsella urheilijoiden muistelevan vuoden -88 Salpausselän kisojen pikkumäkeä, toisiaan syöviä merinisäkkäitä enkä toisiaan paratiisisaarella kourivia maanisäkkäitä. Luen kyllä aina, mitä mieltä Friman mistäkin ohjelmasta on, jotta minulla on (jonkun muun) mielipide työpaikan kahvihuoneessa esitettäväksi. Friman ei saa mua katsomaan mitään TV-ohjelmaa. Harva muukaan ihminen saa. Mulle on suositeltu joka toista Netflix-originaalia, komediasarjaa ja laatudraamaa, mutta en ole mihinkään ryhtynyt. Kerran katsoin jakson-pari How I met your motheria suosituksen vuoksi, mutta senhetkisen väsymykseni vuoksi en jaksanut keskittyä siihen ja enempää en ole sit viitsinyt.

Handyman on toista maata. Kun sen idoli suositteli Sohvaperunoita, sitä alettiin katsoa. Uskomattoman loistava ohjelma! Ehkä paras ohjelma ikinä. Katsella ihmisiä katselemassa TV:tä. Mikä parasta, siinä näkee pätkiä myös muista ohjelmista, jotta on edelleen enemmän sanottavaa kahvihuoneessa. Ja tulee tietoiseksi siitä, miten itse katselee TV:tä. Niin metaa. Ihan helmee!

Näin keväällä mulle tulee kova ikävä omaa asuntoa. Linnanmäen ja Lenininpuiston herääminen, kivenheitto Uimastadionille, kesäinen kaupunki. Kyllähän tietysti siinäkin on puolensa, että on uimaranta 20 metrin päässä, mutta vielä on vähän vilakkaa mennä pulikoimaan. Ehkä 3 kk:n kuluttua. Ja sitä ennen pääsee tietysti uimastadionille ja Lintsille, jos haluaa. Todennäköisesti täälläkin on kiva kevätfiilis, mutta kun sitä ei oo ennen kokenut, ei tiedä mitä hienoa on tarjolla. Niinku esim pienet sorsanpoikaset ikkunan alla! Ehkä ne kohta kuoriutuu. Niiden vanhemmat on ainakin jo pesimässä. Ja meriharakat! Ne on kivoja. Eiköhän tässäkin tosiaan viihdy. Aloin heti viihtyä.

Elämyskameli suosittelee
Sohvaperunat. Mut älkää mun suosituksia usko, en mäkään usko.