Vaaliahdistus

Lääkäriliitolla on valtuuskunnan vaalit ja niistä töhötetään nyt kovasti kaikissa ammattilehdissä ja internetissä. Kotiin tuli ihan vaalipaketti, jossa on ahkerille ja epäluuloisille äänestyslippu ja -kuori, me muut voidaan äänestää internetissä. Mä alkuun ihan ahdistuin, kun en osannut edes päättää, mitä ryhmittymää äänestäisin. Näissä vaaleissa ei näet äänestetä vakiintuneita puolueita vaan lähinnä ehdokkaan ikään ja vähemmässä määrin erikoisalaan sidottuja ryhmittymiä: nuorten lääkärien yhdistys, Suomen erikoislääkäriyhdistys ja seniorilääkärit ovat kaikki asettaneet omat ehdokkaansa ja lisäksi on pieni tk- ja tt-lääkäreiden vaaliliitto. Eri ryhmittymät ovat lisäksi jakaneet ehdokkaansa ryhmiin joko erikoisalan tai asuinpaikkakunnan mukaan. Mä en osannut päättää edes sitä, olenko enemmän nuorten lääkäreiden yhdistyksen vai erikoislääkäriyhdistyksen kanssa samaa mieltä. Molemmat oli oikeassa, mutta puhuivatkin ihan eri asioita. Löysin molemmista hyvät ehdokkaatkin ja sittenhän mä vasta ahdistuin, kun en osannut päättää. Onneksi mä lopulta tajusin, että ei mun äänellä oo mitään merkitystä. Mä voin hyvin jättää äänestämättä eikä mitään tapahdu. Mä oon vapautunut äänestysvelvollisuuden kahleista. Mulla on vain äänioikeus.

Ne vaalit on tarkemmin pohdittuna joka mielessä epäilyttävät. Kun niissä ei ole vakiintuneita puolueita valittavana, tulee alkuun fiilis, että nehän on tietty kaikki demareita, kun kyseessä on kuitenkin AY-liike. Seuraavaksi muistaa, että eiku kaikki lääkärit onkin oikeistolaisia. Sitten huomaa listoilla poliittisista yhteyksistä tuttuja nimiä ja säikähtää, että tuohan oli viimeksi ihan väärän puolueen kunnallisvaaliehdokas ja jos mä äänestän sen vaaliliittoa, niin ääni meneekin vahingossa sille ja se saa pontta hakeutua vielä korkeammalle politiikassa. Ja kun kaikkien kolmensadan ehdokkaan taustaoja ei voi alkaa googlata, ei uskallakaan äänestää ketään.

Mä oon aika kyllästynyt Facebookiin. Tosi vähän on enää tuttujen omaa sisältöä luettavana (paitsi Vilunki jaksaa kirjoittaa älykkäitä, kivoja, nokkelia ja hyväntuulisia päivityksiään vielä, erityiskiitos ja gerberakimppu!), vain sivukaupalla linkkejä, videoita ja musiikkikappaleita. No enpä mäkään sinne enää juuri mitään keksi tai uskallakaan kirjoittaa, ei oo ihme ettei muutkaan. Aiemmin siellä oli iloinen tunnelma, nyt lähinnä aggressiivinen ja ahdistunut. Mä seuraan nykyään enemmän Twitteriä, joka onkin neutraalimpi, ja haaveilen Instagramiin liittymisestä. Sinne ei kyllä voi mennä, jos suhtautuu miltei vihamielisesti puhelimien kameraan. Mä ajaudun koko ajan kauemmaksi tietoyhteiskunnasta. Siirryn sosiaalisesta mediasta perinteiseen mediaan. Hesariakin mä luen nykyään melkein päivittäin paperilta (joskin edelleen selvästi enemmän sähköisesti), mitä mä en oo tehnyt kuuteen vuoteen.

Katsokaa ny, fb:n alakulo tarttuu muhunkin. Kauheeta valitusta koko päivitys. Mutta mä oonkin kipeä. Joku pediatrinen sairaus - päänsärky ja korva on kovasti kipeä. Ehkä ensi kerralla iloisempaa.

Elämyskameli suosittelee

ihana Vilunki

Oiva loma

Mä oon kokonaan unohtanut raportoida meidän jo viikkoja sitten loppuneen loman teeman. Handyman oli nimittäin ennen lomaa jutellut päivittäistavarakaupasta innostuneen kaverinsa kanssa Oiva-raporteista ja nuuski jokaisen ruokakaupan ja ravintolan Oiva-statuksen. Voi sitä riemua, minkä levein hymy aiheutti! Nyt alun tohkeus on hieman laantunut, mutta edelleen leveä hymy aiheuttaa leveän hymyn. Meillä oli siis Oiva-loma.

Meidän on jo ainakin viikon verran pitänyt mennä Inside Out -elokuvaa katsomaan ja nyt tehtiin aivan poikkeuksellinen päätös mennä näin arki-iltana. Kyseessä on ensisijaisesti aikuisille sopiva animaatio, jota internet rakastaa. Lukemieni arvostelujen perusteella olin tulkinnut, että katsojat itkevät koko ajan. Niinpä mä otin herkimmän tuntemani kukkasen eli Handymanin seuraksi ja mentiin eläviin kuviin. Ihan loistava leffa. Juonensa vuoksi selvästi aikuiseen makuun, mutta ei siis mitenkään arveluttava, sopii lapsillekin. Internetin mukaan kuitenkin juoni on niin monisyinen ja abstrakti, että nelivuotias on kujalla koko ajan, mutta tykkäsi, koska vauhtia riittää ja vielä kahdeksanvuotiaankin on vaikeaa ymmärtää loppuratkaisua. Mutta siis erittäin hyvin kirjoitettu, hauska ja mielenkiintoinen. Eikä edes Handyman itkenyt koko aikaa. Mä oon siinä määrin sosiopaatti, että mun täytyi kysyä Handymanilta jälkeenpäin, mikä se surullisin kohtaus oli. Olin itsestäni ylpeä, että olin tunnekylmyydestäni huolimatta sen tunnistanut. Mainio elokuva. Kerrassaan huippu. Hyvä ihan elokuvana, ei pelkästään animaationa.

Mä olin tänään toimenpidetyössä ja mun hommiin kuului mm. pyelostomian vaihdot. Kun menin huoneeseen arvioimaan pyelostomiarouvan toimenpideasentoa, rouva oli haljeta liitoksistaan, koska oli niin mielissään, että siinä olin minä. Olin ollut hänen omalääkärinsä joskus viisi vuotta sitten ja tekemäni tutkimukset olivat johtaneet vakavan sairauden löytämiseen. Sairaus sinänsä oli nyt viisi vuotta myöhemmin aika ikävässä jamassa, mutta rouva oli silti toiveikas ja iloinen, kuten suuri osa vakavasti sairastuneista. Hän oli kovin onnellinen nähdessään mut ja kyllä mullekin tuli hurjan hyvä mieli. Ihmiset on niin kivoja.

Handymanin iso sydän on laajentunut entisestään. Mistään dilatoivasta kardiomyopatiasta ei ole kyse vaan auttamishalu on johtanut kolmeen yhtäaikaiseen laupeudentyöhön. Handymanilla on nyt yhtä aikaa menossa Lettipitkon 11-kuisen tyttären kaitsemista useamman kerran viikossa, Pikkusiskon ja Sveitsiläisen suklaaherkun talon rakentamista iltaisin ja Porkkiksen sekä AaOon uuden asunnon remontointia aina silloin, kun yllämainittuja ei ole sovittu. Eilen oli kaikkia peräjälkeen. Handyman on mahdottoman kiltti. Älkää, työnantajat, kärsikö tunnontuskia, Handyman oikeasti tykkää niistä hommista ja tekee töitänsä laulellen. Niin kiltti mies.

Elämyskameli suosittelee
Oiva-raporttiriippuvuus