Talvilajit

Hitsi että mä inhoan osaamattomia talvipyöräilijöitä. Tänäänkin vastaan tuli kesärenkailla vanhalla jopolla nuori tyttö, joka puhui ajaessaan kännykkäänsä. Pahinta näissä sunnuntaipyöräilijöissä on se, mikä kesälläkin eniten ottaa päähän eli että ne eivät kunnioita jalkakäytäviä! Jalkakäytävät eivät muutu pyöräteiksi, kun alkaa sataa lunta. Talvella pätee sama sääntö kuin kesällä: jos pelkäät ajaa autojen keskellä paikassa, missä ei ole pyörätietä tai -kaistaa, tulee sinun vaihtaa harrastuksesi kävelyyn. Myös hiihtäjät ottavat hieman päähän, koska hosuvat porkillaan ja suksillaan monot jalassa ratikassa ja kailottavat kovaan ääneen, montako sataa kilometriä tänäänkin jäi taakse. Lisäksi hiihtämisestä tulee mieleen lähinnä rään valuminen ja se ei oo viehättävää. Sen sijaan luistelu on positiivisten lajien listalla. Tänään kävellessäni Brahen kentän ohi mä näin iloisia luistelijoita ja zambonien tansseja ja kuulin kaiuttimista Yksinäistä peltirumpua, Satumaa-tangoa ja Rakkauden haudallaa. Siitä tuli hyvälle mielelle. Mulla periaatteessa on luistimet. Jos siellä olisi joskus hyvin hiljaista, voisin mennä (ruuhkassa mä en voi mennä, koska olen kömpelö).

Mä unohdin kokonaan kirjoittaa joulumunauksesta. Oltiin ostettu anopille lahjaksi Finnkinon Metropolitan-oopperanäytöksiin kaksi lippua. Yksi joulunalusilta kului rattoisasti niin, että käännettiin koko kämppä nurinniskoin niitä etsiessä. Ei löydetty, jouduttiin ostamaan uudet. No aattoiltana ne sitten löytyi Handymanin lahjakirjan välistä. Mä olin laittanut ne sinne suoristumaan ja unohtanut saman tien. Munaus. Noh, annettiin ne sit mun äidille ja nyt anoppi ja äiti on menossa yhdessä Tennispalatsiin oopperaan...

Elämyskameli suosittelee
luistelu

Ohuita uutispäiviä

Isojen lehtien päätoimittajat mahtavat kiitellä Hong Kongin paloa ja tapaninpäiväksi ennustettua myrskyä, että jouluna oli jotain kirjoitettavaa. Honkkarin palo oli tietysti valitettava juttu mullekin henkilökohtaisesti, tuo hirvittävä roskapalatsihan oli mun ensimmäinen oikea työpaikka. Olin siellä töissä kassaneitinä yhden kesän ja seuraavan joulun. Hirveintä oli se, että vaikeasti lukihäiriöinen pomo halusi ehdottomasti tehdä mainokset itse eikä myyjätkään aina ymmärtäneet, mitä tarjoustuotteita niissä mainostettiin. Ilta-Sanomien ykkösuutisena ainakin HS:n etusivun linkissä oli aatonaatosta lähtien "Bensapumppu jäässä, perheenäiti jäi pakkaseen", jossa kerrottiin surkeaa tarinaa siitä, kuinka äiti-ihminen oli tankannut Suomenniemen ST1-asemalla ja ihmetellyt, kun auton bensamittari ei lainkaan hievahtanut. Lähti sitten kuitenkin ajamaan, kunnes auto sammui bensanpuutteeseen muutaman kilometrin päästä (joo, ykkösuutinen). Onneksi kuitenkin nyt alkavat pyhät olla ohi, jolloin uutisrintamakin vähän innostuu. Nyt Ilta-Sanomien ykkösuutinen onkin jo "Jeesuksen kasvot ilmestyivät pistaasipähkinään".

Huomenna pääsee jo töihin! Ihan kivaa, alkaa nää pyhät jo väsyttää. Me ollaan aika taitavasti vältelty jouluruokia - vain aattona puoliltaöin joutui pikkuisen syömään, mut silloinkin vain lohta, paistikastiketta ja Handyman mätileipää. Mä olin järkyttynyt siitä, että Helsingin mun mielestä paras nepalilainen Mountain oli kiinni pyhät, mutta onneksi Kampin kiinalaiseen pääsi. Mua ihmetyttää suuresti, että kuinka ihmiset pärjää sen järkyttävän ruokamääränsä kanssa, kun eihän niitä samoja ruokia enää tapanina halua syödä, vaikka kuinka rakastaisi livekalaa. Meitäkin kutsuttiin sekä eilen että tänään moneen paikkaan syömään. Kyllähän sukua voisi mennä muuten katsomaan, mutta ruoan tuputtaminen vie suvusta maun.

Elämyskameli suosittelee
pistaasipähkinä

Perinnejoulu

Siitä onkin kauan, kun viimeksi olin jouluaaton muualla kuin ulkomailla tai töissä. Vaihtelun pitäisi virkistää, joten kokeiltiin ekstriimiä perhejoulua. Aamusta mentiin anopille, jossa mä keitin kattilallisen puuroa. Anopilla katseltiin myös ekaa kertaa Handymanin liikuttavia vauvakuvia (niiden katsominen on aavistuksen työlästä, koska diakuvaus oli silloin muodissa) - Handyman on ollut ihanan iloinen isopäinen pieni poika! Sitten kuunneltiin radiota, josta tuli tunnin sisään kaksi kertaa Sylvian joululaulu. Anopilta tultiin Handymanin kanssa käymään kotona ja migreenipotilas (en mä) otti torkut. Seitsemän jälkeen lähdettiin Vantaalle, jossa Joulupukki oli käväissyt tuomassa toinen toistaan hienompia lahjoja. Mun kirjeessä oli pyydetty lähinnä Kindle-kirjoja, mutta tontut ei osaa käyttää Amazonia, joten paketit oli täynnä yllätyksiä. Ehkä paras yllätys oli moonbootsien näköiset untuvatöppöset, joissa jalat on ihanan lämpöiset (kotonahan mulla on normaalisti kahdet villasukat ja silti varpaat on viileähköt). Muuten mä sain esim. Toy Story 3 - ja Despicable Me -blurayt, hiustenhoitotuotteita, suolamyllyn, käsirasvaa ja intialaisia maustekastikkeita. Mä en saanut yhtään kirjaa! Varmaan eka vuosi ikinä. Se oli kyl hyvä, koska mä haluan kirjani Kindlelle. Sit me saatiin Handymanin kanssa yhteensä 8 leffalippua (toivottavasti on tulossa hyviä leffoja). Handyman sai tukun kirjoja, 25-vuotiasta viskiä, juoksupaidan, kuumailmapuhaltimen, lehtiä ja legosen. Äiti ja Isi sai Aliaksen ja sitä me sit pelattiin. Turns out Handyman, mä ja Pikkusisko ollaan aika ässiä Aliaksessa ja vanhemmat ihan maailman surkeimpia.

Tänään tuli telkkarista mun lapsuuden lempileffa Maija Poppanen. Oli pakko katsoa. Oli se edelleenkin ihan mainio. Erikoistehosteet oli huikeita ottaen huomioon, että leffa on valmistunut vuonna 1964.

Elämyskameli suosittelee

Maija Poppanen

Luukku 24: Berliini

Kuten kuumeiset Kamelin seuraajat jo arvasivatkin, nyt matkustetaan Berliiniin, tuohon sydäntenmurskaajakaupunkiin. Berliini-entusiastille on yhtä aikaa ihanaa ja kiduttavaa, että Berliini on koko ajan olemassa, vaikka itse ei ookaan siellä. Kamalan ihanaa.

Berliiniin kannattaa mennä epäekologisesti lentämällä, koska laivalla tai junalla sinne kestää tuhottoman kauan ja lentäminen on huomattavasti halvempaa. Halvimmat AirBerlin-lennot saa kolmellakympillä. Muutenkin kannattaa valita AirBerlin, koska se ei lakkoile ja siellä saa valita, haluaako maksaa valjusta lämpimästä ateriasta vai ei. Nykyään Suomesta kaikki lennot saapuvat valitettavasti vielä ankealle Tegelin kentälle, mutta parin vuoden päästä kaikki pääsee upouuteen Schönefeldiin. Tegelistä täytyy mennä keskustaan bussilla, mutta Schönefeldiin menee raiteet. Hyvä niin.

Berliinissä voi shoppailla melkein missä tahansa. Vanha legendaarinen Kurfürstendamm Tauenzienstrasseineen on toki turistin ensimmäinen kohde - siellä on esim. KaDeWe ja Nike-kauppa. Tehokas perusshoppaaja hakeutuu Alexanderplatzin vieressä sijaitsevaan karmean vaaleanpunaiseen Alexa-kauppakeskukseen. Itse platzilla oleileva Galerie Kaufhof on myös oiva tavaratalo. Yllättävistä paikoista löytyy hurmaavien pikkukauppojen keskittymiä, joista valitettavan harvoin kuitenkaan löytää mitään tarpeellista. Ruokaa voi ostaa toki Aldista, Lidlistä tai tavarataloista. Ja KaDeWen Feinschmeckeretage on ehdottomasti nähtävä.

Nähtävyyksiä Berliinissä on niin paljon, ettei Bloggerin Kamelille varattu levytila riitä. Ensikertalaiselle mun suosituslistalla on

• Alexanderplatz, jolla on kiva seistä ja miettiä, kuinka sinne on mahtunut miltei miljoona mielenosoittajaa
• Alexanderplatzin vieressä sijaitseva komean korkea Fernsehturm ja etenkin sen kahvilan herkullinen aamupala
• DDR-museo, jossa pääsee tutustumaan DDR:n arkihistoriaan eli siihen, millaista siellä oli oikeasti asua
• Reichstag ympäristöineen: Reichstagin kupolista on hienot näkymät (ja sinne pääsee ilmaiseksi!), mutta sinne on jonoa. Vaikkei jaksaisi jonottaa, kannattaa käydä katsomassa taloja. Ne on komeita.
• Potsdamer Platz, joka oli 1920-luvulla elinvoimainen keskusta-alue, mutta jäi II maailmansodan jälkeen death stripille. 1990-luvulla se päätettiin rakentaa uudelleen ja siitä tuli mykistävän upea kulttuurikeskus: siellä on paljon ravintoloita, pari teatteria ja ennen kaikkea harvinainen leffoja alkuperäisversioina esittävä leffateatteri
• Brandenburger Tor, joka nyt vain kuuluu nähdä. Sijaitsee näppärästi Reichstagin ja Potsdamer Platzin välissä aivan murhattujen juutalaisten muistomerkin vieressä
• Gedächtniskirche, Zoon aseman vieressä sijaitseva sodan muistomerkiksi jätetty tuhoutunut kirkko
• sään salliessa kiertoristeily Spreellä
• joku muuriin liittyvä paikka - parhaita on Bernauer Strassen Gedenkstätte Berliner Mauer (maksuton) ja Haus am Checkpoint Charlie (hinta n. 10 e ja paljon amerikkalaisia, mutta ehkä ihmisläheisempi)
• jos kiinnostusta riittää, käynti Stasi-museossa
• jos kiinnostusta ja kielitaitoa riittää, käynti Stasi-vankilassa

Syöminen ja asuminen ovat Berliinissä edullista hupia. Niinpä siellä kannattaa syödä ja asua. Erinomaisia ja huokeita ravintoloita ovat mm. Monsieur Vuong ja Suno Sushi. Toki Berliinissä saa myös paikallista herkkua currywurstia, jota mä en ole uskaltanut maistaa. Angloamerikkalaisesta kulttuuri-imperialismista innostuvat (esim. mä) innostuvat siitä, että Saksassa myös Burger King ja Starbucks myyvät auliisti tuotteitaan. Jos ruoka on halpaa, niin limsa on ravintoloissa hinnoissaan eikä sitä paitsi saksalaiset osaa myydä raflassa laittikokista enempää kuin 2 dl kerrallaan. Kalja on kyllä varmaan edullista. Hanavettä voi Lonely Planetin mukaan juoda, mutta mä en suosittele suomalaiseen veteen tottuneille. Menee masu sekas.

Ah, Berliini. Mun feivöritti.

Elämyskameli suosittelee

tota listaa tossa edellä

Luukku 23: Kangasala

Mä oon sen verran anaalinen, että ennen joulukalenterin alkamista mä tein kirjallisen suunnitelman esiteltävistä matkakohteista ja olen tähän asti noudattanut sitä orjallisesti. Tämä nössöily loppuu nyt. Tänään mä en kerrokaan Rovaniemestä, josta mulla on vähemmän sanottavaa kuin Oslosta, vaan Kangasalasta. Kangasala on ensimmäinen esiteltävä matkakohde, joka ei ole kaupunki eli tämä on suorastaan historiallista!

Kangasalan keskusta on erittäin 80-lukulainen: kaksikerroksinen bussiasema, jonka edessä on nakkikiska, K-Supermarket Kesäpäivä (luonnollisesti), pieni ketjuun kuulumaton kirjakauppa ja kukkakauppa. Keskustassa sijaitsee myös poliisilaitos (jossa Äidin serkku on töissä), kunnantalo, kenkäkauppa (jonka yläkerran ikkunasta on esitelty Äidin puolivuotiasta paljasta takapuolta) ja kirkko (jonka seinässä on itkevä kivi ja jossa mun vanhemmat on menneet naimisiin).

Keskustasta kivenheitto länteen päin on harju, jolta on henkeäsalpaavat maisemat järville. Mä luulen, että se on just se Sakari Topeliuksen kuuluisa Harjulan seljänne, mutta en oo varma. Joka tapauksessa siellä kannattaa käydä. Siitä vielä pikkuisen länteen on Huutijärven kunnanosa, jossa on maailman pienin ja surkein kauppa, jossa myydään lähinnä kermaa ja surviaisen toukkia.

Kangasalla pystyy käymään uimassa. Lisäksi siellä voi kalastaa ja nähdä paljon mun sukulaisia, esim. 98-vuotiaan isomummon. Jos ei jaksa lähteä paikan päälle, voi katsoa YouTubesta, kuinka nimimerkki khtervola laulaa Kesäpäivä Kangasalla, vaikkei oikein osaa säveltä. Kuvituksena on laulun englanniksi käännetty sanoitus (I am on the highest branch of the hill formation) ihastuttavalla retuliinilla taustalla.

Kangasalasta nykypäivään. Tänään juhlitaan festivusta! Jee hei kaikki onhan teillä jo festivussalot pystyssä ja painimolskit öljytty? Joulu on niin out, festivus on in. Paitsi et mä vaihdan festivuksen kinkun/kalkkunan lahjojen antamiseen. Tää ei häiritse mun mielestä yhtään festivuksen pyrkimystä epäkaupallisuuteen. Näin sydämeeni festivuksen teen. Sitä paitsi festivus on mulle siitäkin rakas juhla, että mulla on festivuksena hääpäivä tai joku vihkimys- tai avioliittopäivä ainakin.

Elämyskameli suosittelee
suureelliset festivusjuhlat

Luukku 22: Oslo

Ei jeesus. Taas kaupunki, josta mulla ei oo mitään sanottavaa. Mä oon käynyt Norjassa joskus takapenkki-iässä, silloin kun autoissa ei ollut ilmastointia. Oli himputin kuuma kesä ja autossa oli hirveän kuuma koko ajan. Me oltiin menossa Oslosta Bergeniin. Mä olin etukäteen lukenut, että Bergen on Euroopan sateisin kaupunki ja tää ilahdutti mua kuumassa autossa suuresti. Mun järkytys ja pettymys oli suuri, kun Bergenissä sittenkin paistoi aurinko ja oli ihan yhtä kuuma kuin muuallakin. Lisäksi mä oon käynyt joskus Lapissa ja uinut Jäämeressä, sekin oli Norjan puolella. Oslosta mulla ei oo muuta tietoa kuin se, että Handyman on nähnyt siellä paljon Stokke-vauvanvaunuja ja huumorintajuttomia norjalaisia.

Oslo siikseen, keskitytään muihin asioihin. Mä luin Ilta-Sanomia ja hämmennyin tapani mukaan mielipidepalstasta. Lehden mielipidepalstahan on käytännössä analoginen internetin keskustelupalsta, mutta koska päivitystahti on niin hidas, lehdessä ei oikeasti voi käydä mitään keskustelua. Niinpä jokainen viesti on keskustelunavaus. Pari mykistävän hienoa tekstiä siellä oli, esim. nimimerkin Redoutable(?) laatima joulujuhla-aiheinen päänavaus otsikolla Sopiiko jouluevankeliumi vielä joulujuhlaan: "Jouluevankeliumi on joulun ydinsanoma, eikä sitä ole vielä onnistuttu pilaamaan kaupallisuudella. Jos joulukuvaelmaa ei saa esittää joulujuhlassa, miksi ylipäänsä järjestää koko juhlaa? Vaikka itse ei olisikaan uskonnollinen, ei voi kiistää vanhaa kulttuuriperintöämme, kristinuskoa perimätapoineen. Tuskin tänne tulevat edes vaativat meitä luopumaan vanhoista uskonnollissävytteisistä juhlaperinteistämme." Joopa joo, tuli vähän puskan takaa samalla tavalla kuin Virpi Salmen esille tuoma Heinillä härkien kaukalon -tyypin ajatus. Toisen riemastuttavan mielipiteen esitti nimimerkki Ulkopuolinen tarkkailija otsikolla Mikä on sinun joululevytoiveesi?: "Tässä on joitakin mieleen tulleita 'lemppareitani'. Ehdoton ykkönen on ollut aina Maa on niin kaunis, ehkä etenkin Tapiolan yhteiskoulun kuoron tulkinta. Tuossa joululaulussa kiteytyy jotenkin se rauha, jota arvostan joulussa. Muita suosikkilaulujani ovat olleet Art Carneyn T'was the Night Before Christmas (1954), Big(sic!) Crosbyn Do You Hear What I Hear, vähän väistämättä White Christmas, Chris Rean Driving Home for Christmas ja Juice Leskisen Sika." Vähän väistämättä herää kysymys, että sou wot.

Toisena riemullisena aiheena haluaisin nostaa yleiseen keskusteluun Lettiksen 30-vuotissynttärit, jotka ovat tänään! Hurraa! Hurraa! Hurraa!! Lettis on ihanan touhukas tohottaja, joka on yhtäältä Nikkei-veitsen terävä tiedemies, toisaalta empaattinen mutta jämäkkä lääkäri ja kolmannelta herkkä, hyväsydäminen ja älykäs yksityishenkilö ja mulle hurjan rakas ystävä. Niinpä mä aionkin tänään mennä juhlimaan tuota valtaisan kummallisen Kameli-nickin itselleen valinnutta tyttökultaa. Paljon onnea, Lettipitko, paljon onnea vaan! And many more.

Elämyskameli suosittelee
Lettiksen private synttäripartyt, joihin ei ketä hyvänsä kutsutakaan

Luukku 21: Hämeenlinna

Hämeenlinna, Etelä-Suomen läänin pääkaupunki, on monen visiitin arvoinen. Tai ainakin visiitin arvoinen. Siellä on Stockaa lukuunottamatta kaikki, mitä ihminen tarvitsee: Prisma, jäätelöbaari, monipuolinen radiologian osasto ja kaksi asuntomessualuetta. Juna-asemakin on lähellä keskustaa.

Hämeen linna on selvästi vähemmän tylsä paikka kuin miltä se kuulostaa. Siellä järjestetään näyttelyitä ja esittelyjä, siellä on kahvila ja upeat maisemat. Lisäksi linnan vieressä on pari museota, esim. säästöpankkimuseo ja varsin mielenkiintoinen vankilamuseo.

Torin laidalla on hyvä kahvila, jossa Handymanin suureksi iloksi myydään kakkua, jota saa itse leikata haluamansa palan. Siellä tarjoillaan myös karjalanpiirakoita ja erilaisia leivoksia ja pullia. Kahvilan vieressä on lankakauppa, josta mä en löytänyt juuri mitään ostettavaa.

Hämeenlinnassa asuu hämäläisiä ihmisiä, jotka ovat legendan mukaan varovaisia ja hitaalla, mutta oikeasti varsin herttaisia. Hämeenlinnalaiset ovat tamperelaisten ohella sitä paitsi urbaaneimpia hämäläisiä, joista hämäläisyys on jo päässyt jotenkin karisemaan ja ne tuntuu vain kaupunkilaisilta, joilla on ihana murre ja vakava näkemys elämästä. Lammilaiset ja muut non-hämeenlinnalaiset on paljon hämäläisempiä.

Elämyskameli suosittelee
uudempi asuntomessualue

Luukku 20: Tallinna

Tallinna ei oo mun mielestä kiva kohde. Suurelta osin se johtunee ennakkoluuloista ja vähintään yhtä suurelta osin siitä, että sinne pitää mennä ankeilla laivoilla. Mua myös nolottaa olla suomalaisturisti Tallinnassa, koska paikallisväestöllä on vähintään yhtä suuret ennakkoluulot mua kohtaan kuin toisinpäin.

Tallinnassa on vanha kaupunki. Vaikka mä oonkin kiinnostunut 1900-luvun historiasta, en oo vielä missään kaupngissa jaksanut kiinnostua vanhasta kaupungista. Historia on siellä liian vanhaa ja infrastruktuuri surkeaa. Tallinnassakin vanhan kaupungin kadut on päällystetty mukulakivin - kauheeta.

Tallinnaan meneminen on kiusallista, koska siellä on ihan sama fiilis kuin menisi esim. Nokialle. Samat Prismat ja Seppälät. Tältä mahtaa tukholmalaisesta tuntua Helsingissä. Keksisivät omat kauppaketjunsa perhana! Ruokakaupoissa Tallinnassa haisee juusto ja liha. Rahka on kohupiim, joka on mun mielestä ihan suunnattoman ruma sana. Satamassa on vastenmielisiä alkoholimyymälöitä, joissa myydään kossua ja salmiakkikossua siksareissa. Yääh.

Tallinnassa on kyllä ihania puistoja ja se niiden taidemuseo on rakennuksena upea ja näyttelytkin on ihan hienoja. Nää on ehkä Tallinnan parhaat puolet ja niiden vuoksi sinne kannattaa joskus mennä. Esim. kymmenen vuoden päästä taas.

Elämyskameli suosittelee
sorsat tallinnalaispuiston vesielementissä

Enneagrammi

Joku Handymanin työkaveri oli ehdottanut, että Handymanin pitäisi tehdä enneagrammi itsestään. Ketään yllättämättä Handyman todettiin Innostuvaksi Suunnittelijaksi. Handyman jotenkin innostui tästä testistä niin, että käski munkin tehdä sen. Oishan mun pitänyt tietää, että mä oon nynnykkä. Mun tyypin tarkemmassa kuvauksessa todetaan, että mulle "on tärkeää säilyttää oma rauha ja henkinen tasapaino. Mä vetäydyn mielelläni omaan sisäiseen maailmaani ja nautin yksinolosta ja omista mukavista rutiineistani. Mä pyrin välttämään ristiriitoja ja konflikteja. Mä sopeudun mieluummin muiden toiveisiin kuin korostan omia eriäviä mielipiteitäni." Tottahan toi on, mutta voisiko oikeesti ihminen olla nynnympi? Nymmää masennuin.

Jotenkin mulla on pari päivää ollut kesäfiilis. Eilen alkoi soida päässä Kesäpäivä Kangasalla, johon löytyi netistä vielä kolme mulle entuudestaan tuntematonta säkeistöä ja tänään oon rallatellut toista biisiä, jota en tähän mainitse, jotta se ei ala soida kaikkien muidenkin päässä. Nyt tätä kirjoittaessa tuli Jag tror på sommaren. Kesäfiilistä ei lannistanut edes uusi pyry saati kauppojen joululaulut. Kesäpäivä Kangasalla on helppo sekoittaa Do They Know It's Christmasin kanssa hurjaksi megamiksiksi.

Joulukortti

Kuten todettu jo viime vuonna, mä tykkään lähetellä joulukortteja. Haluan kuitenkin tässä nyt virallisesti ilmoittaa, että mä en lähetä niitä siitä syystä kuin mitä Itella luulee. Mä en todellakaan halua maata pitkin pituuttani anopin pöydällä. Mut siksi mä en anopille korttia lähettänytkään.

Luukku 19: Kotka

Kotka on lintu ja viehättävä merikaupunki. Kotkaan kannattaa mennä, jos haluaa nähdä merikeskus Vellamon rakennuksen ja aulan ja ne kannattaa haluta nähdä. Meidän oli tarkoitus mennä puolitoista vuotta sitten merikeskus Vellamoon, mutta mentiinkin vain aulaan. Aulakin oli hieno ja merikeskuksen kaupassa oli paljon tavaraa, jota ei tehnyt mieli ostaa.

Merikeskusta etsien Kotkan keskustan liepeillä ajellessa tulee hyvä mieli katsellessa rehellistä tehdasmaisemaa. Rannassa on telakka-aparaatteja ja satoja autoja odottaa lastausta johonkin suuntaan. Olo on kuin 80-luvulla, kun uutisissa kerrottiin Holkerista.

Sunnuntaisin Kotkassa ruokapaikat ovat kortilla kesälläkin. Kokemuksesta osaan suositella Keskuskadun ja Koulukadun risteyksessä sijatsevaa Erkan-ravintolaa, jota me kantikset kutsumme hellästi Erkan Nakiksi. Sen vieressä on lisäksi myös sunnuntaisin auki oleva konditoria, josta saa hyviä leivoksia ja kaakaota. Paikallinen väestö kertoo myös, että kivenheiton päästä Erkan Nakista Mariankadulla on kohtuullinen kiinalainen.

Kotkassa järjestetään kuuleman mukaan myös Meripäivät. Mä en oo koskaan päässyt siellä käymään, mutta aikalaiskuvausten perusteella kyseessä lienee lähinnä teinien ryyppäjäisten ja markkinoiden sekoitus. Pitäis kyllä joskus mennä.

Kotkalaiset ihmiset näyttää kaikki Rampolta. Jos haluat tutustua ihmisiin menemättä itse Kotkaan, voi Rampon nähdä joskus meillä ja usein muutoin Helsingissä.

Elämyskameli suosittelee
merikeskus Vellamon aula ja Erkan Nakki

Luukku 18: Lontoo

Pitävätköhän Suomessa pikkukaupungeissa tai maaseudulla asuvat ihmiset Helsinkiä jotenkin irrallisena osana muusta Suomesta? Mä hätkähdin lukiessani Alexander McCall Smithiä, että siinä Edinburghissa asuvat ihmiset päivittelivät, että ei tällaista toimintaa ole meillä vaan ainoastaan metropoleissa kuten New Yorkissa tai Lontoossa. Siinä siis todella annettiin ymmärtää, että edinburghilaisten mielestä pääkaupunki on ensisijaisesti metropoli, toissijaisesti pääkaupunki (toki mukana saattoi olla myös skotlantilaisten kotiseutuylpeyttä).

Lontoo on kyllä oikeasti metropoli. Toistaiseksi suurin kaupunki, jossa mä oon ikinä käynyt, mutta asia tullee muuttumaan muutaman lähivuoden aikana, kun pääsen tutustumaan Moskovaan. Brittiläinen kulttuuri on kiinnostanut mua pikkutytöstä lähtien ja mä oon edelleen siitä ja etenkin sen murroksesta kiinnostunut. Viime vuosina ei ole kovasti tullut imperiumissa matkailtua, koska Handyman on ehkä enemmän anglofobi kuin -fiili. Toki kolmisen kertaa viimeisten viiden vuoden aikana on Britanniassa käväisty ja nämä kokemukset yhdistettynä 90-luvun tutkimusretkiin ovat pohjana tälle blogitekstille.

Lontoo on todellakin liian suuri ihmisen tutkia. Se on mun mielestä ihanaa. Joskus tuntuu, että masentaa, kun ei riitä aika, rahat eikä ihmisikä sen koluamiseen, mutta toisaalta on kivaa löytää oma kaupunki isosta kaupungista. Helsinki on kuitenkin niin pieni, että melko lailla kaikkien omat kaupungit on keskenään samanlaisia. Lontoossa tietty parasta on se, että koska anglokulttuuri on niin laajalle levinnyt, niin kieli on jo teinille tuttua. Lisäksi se kieli, jota koulussa opetetaan on ihan kelvollista käytettäväksi jopa Lontoossa, vrt. Tukholma ja suomenruotsi.

Lontoossa on upeita museoita. Mä jaksoin käydä monessa jo teininä, mutta nyt suorastaan himottaisi mennä esim. Imperial War Museumiin. No toivottavasti tulee vielä Lontooseenkin joskus mentyä.

Lontoon pahin miinus on hintataso. Mitään ei raaski ostaa ainakaan silloin, kun punta on kallis. Vähänkään kivemmat hotellit maksaa yöltä saman kuin 50 neliön vuokrakämppä Berliinistä kahdeksi viikoksi. Toki jos haluaa Lontooseen, ei Berliinin edullisuus lohduta yhtään. Varmaan kuitenkin Lontoostakin voi ostaa jotain halvemmalla kuin Helsingistä. Tai jos ei halvemmalla, niin ainakin suuremmasta valikoimasta.

Britti-ihmiset on ihan jees. Kohteliaiksihan heitä usein sanotaan, mutta en mä tiedä onko kohteliaiden sanojen käyttö kohteliasta. Samanlaista väkeä kuin muuallakin.

Julkinen liikenne on kattava, mutta koska metrot ovat ikivanhoja, eivät ne ole aina loogisia. Metrokartassa voi olla merkitty vaihtomahdollisuus linjalta toiselle jollakin asemalla, mutta käytännössä lähtölaiturien välillä voi olla puoli kilometriä, joka suoritetaan kadulla. Ei se oo mun mielestä vaihtoasema, jos ei pääse tunnelireittiä. Mut tää on mun ja reittikartan laatijan välinen asia.

Lontoosta voi tehdä myös matkoja muualle Brittein saarille. Mä oon käynyt esim. päivämatkalla Liverpoolissa. Lisäksi mä pääsin tutustumaan moniin pienempiin kaupunkiin serkun kyydillä 2005, jolloin näin esim Oxfordin, Cambridgen ja Peterborough'n sekä monta pienempää kaupunkia, joiden nimiäkään mä en muista. Etenkin Cambridge oli ihana.

Elämyskameli suosittelee
anglofilia

Luukku 17: Jyväskylä

Hyvänen aika. Mä melkein unohdin tän luukun. Heräsin puoli viideltä, enkä saanut heti unta - onneksi. Kamelin integriteetti olisi ollut vaarassa jo toisen kerran samalla viikolla, kun joulukalenteri ei olisi päivittynyt kuudelta.

Aiheena on Jyväskylä. Mä tiedän, että mä lupasin Pariisin kohdalla, että jatkossa pitäisi olla jotain sanottavaa, mutta tarkkasilmäisimmät huomasivat, että lupaus koski vain ulkomaan matkakohteita. Jyväskylän mä laitoin tähän lähinnä sen takia, että mä kävin siellä kerran enkä saanut minkäänlaista otetta koko paikasta. Toivoin, että kokeneemmat Jyskän kävijät tuhahtelevat mulle kommenteissa siitä, kuinka upea kaupunki se onkaan.

Jyväskylässä ei saa iltaisin ruokaa mistään. Me oltiin läpikulkumatkalla, tultiin kahdeksan jälkeen illalla pari vuotta sitten, eikä löydetty muuta ruokapaikkaa kuin hotellin ravintola (joka sinänsä oli ihan ookoo). Mä luulin et Jyväskylä ois joku Keski-Suomen sykkivä sydän, mut pääkadulla ei ollut kahdeksan jälkeen arki-iltana mikään auki, pelkästään hyytävä kylmyys tervehti meitä. Jyväskylä on siitäkin metka kaupunki, että mulle ei tuu mieleen yhtään nähtävyyttä, mikä siellä pitäisi olla. Siis jopa Järvenpäästä mä tiedän jotain Sibelius-aiheista, Imatralta sen kosken ja Kuusamossakin on kai joku mäki. Jyväskylässä on yliopisto ja juna-asema, mut onko siellä mitään muuta? Jyväshyvää ei lasketa.

Onneksi mä julistin jo viime kuussa, että nää tekstit saattaa olla lyhyitä. Tää on, koska mua väsyttää. Vielä ei oo kello kuitenkaan edes viittä.

Elämyskameli suosittelee

Jyväskylän Scandicin alakerran ravintola.

Luukku 16: Pariisi

Pariisi ei oo mun mielestä romanttinen, vaan törkyinen kaupunki (mut mä oonkin kuivis, joka pitää saksalaiskaupungeista). Pariisissa haisee kesäisin itäblokille, vaikkei se ookaan itäblokkia.

Mä en osaa ranskaa. Lukion kolmannella luin sitä kolme kurssia huvikseni (yksi kurssi lukulomalla ja toinen kirjoitusten jälkeen) ja olihan se ihan hauskaa, mutta ei mun kieli. Mä oon tietty häpeissäni osaamattomuudestani ja uskon, että se on syy mun Ranska-ennakkoluuloille ja siksi mä en tykkää Pariisistakaan.

Sen mä Pariisista muistan, että kukaan ei oikeasti halunnut tai suostunut puhumaan englantia. Miten turhauttavaa! Postista ei saa postimerkkejäkään ostettua niillä kielillä, joita mä puhun. Mä yritin ostaa myös esim. omenoita eikä siitäkään tullut mitään vaan sain pussillisen jotain nauriin tyyppisiä kitkeroita eikä ne olleet ees halpoja. Joskin tää oli frangiaikaa.

Eiffel-torni oli kyl kiva, mut mä tykkäänkin korkeista paikoista.

Tää oli toiseksi viimeinen ulkomaan matkakohde, josta mulla ei oo mitään sanottavaa. Mä lupaan.

Elämyskameli suosittelee
kielitaito

Luukku 15: Pori

Pori on sisämaassa sijaitseva rannikkokaupunki. Se on varmaankin sen kaupungin tragedia. Porilaisilla ihmisillä on melko huono maine, mikä johtunee pitkälti viihdeteollisuuden mustamaalauskampanjasta, koska suuri osa suomalaisista tuntee Porin vain Vares-elokuvasta. Mulla oli varsin suuret ennakkoluulot porilaisia kohtaan, kunnes tapasin varsin herttaisen porilaisen nuoren (tai, no nuorehkon) miehen.

Pori ei ole kummoinenkaan kesäkaupunki. Sen keskusta on pilattu yksisuuntaisilla kaduilla ja pysäköinti on yllättävän kallista. Siellä on kaksi kauppakeskusta, joista Bepop on Myyrmannia ja Tikkuriakin ankeempi ja Isokarhua mä en löytänyt. Isokarhu on kuulemma parempi, koska Ihq Diplomi-insinööriavomies (eiks tällä jätkällä pitänyt olla joku lyhyempi lempinimi?) on rakentanut sen.

Porissa on kai joku porilaispaikallisherkku, mutta ei me uskallettu sellaista lähteä maistamaan. Me syötiin Mäkissä.

Nyt loppu Pori-tarinat. Mä täytän tän tyhjän tilan kertomalla uudesta kirjainnostuksesta. Mä oon kuullut tosi paljon hyvää Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto n:o I:stä. Kindlen helpotettua mun kirjaostoksia mä päätin alkaa lukea tätä sarjaa. Harmi vain läheskään kaikkia niitä kirjoja ei Amazonista myydä eurooppalaiseen Kindleen. Sen sijaan mä ostin ensimmäisen osan toisesta McCall Smithin kirjasarjasta (The Sunday Philosophy Club) ja se oli loistava! Kirja ei painotu rikoksen ratkaisuun vaan päähenkilöiden henkilökuviin, jotka maalataan mestarillisesti. Vaikka mä hukkasin ja kuoletin eilen pankki-Visa-yhdistelmäni ja päätin, etten osta Masterilla mitään mikä ei ole täysin välttämätöntä, ostin toisen osan tästä kirjasarjasta. Mut se olikin täysin välttämätön. Toinen loistava kirja, jota juuri nyt luen, on Stephen Fryn The Fry Chronicles, joka on toinen osa Stephen Fryn muistelmista. Ekaa osaa mä en oo lukenut. Näyttää olevan hyllyssä. Tarvii varmaan lukea. Fry on lumoava kirjailija ja esittää kertomuksensa napakasti, mutta muita ihmisiä kunnioittaen.

Elämyskameli suosittelee
lukeminen

Luukku 14: Barcelona

Barcelona on Espanjan helmi. Tämän sanon varmalla äänellä samaan hengenvetoon todeten, että muualla Espanjassa en ole käynyt. Barcelonassa voi kieliummikko teinityttökin löytää laadunvalvontatyötä tikkunekkutehtaalta ja tää ei ollut eufemismi.

Espanjalaiset tykkää auringosta. Mä en käynyt rannalla joten sitä en osaa arvioida. Espanjalaiset tykkää maauimaloista vähintään yhtä paljon kuin saksalaiset, jotka tykkää niistä paljon. Siellä ne makoilee vieri vieressä ulkouima-altaan maastossa ja syö jäätelöä. Lapset polskii, aikuiset ottaa aurinkoa.

Kaupunki sijaitsee miellyttävästi Välimerellä. Keskustasta on lyhyt matka rannalle, jota mä en siis tosiaan osaa arvioida, mut 1992 olympialaisiin rakennetut rantaravintolat oli upeita. Niissä olisi 17-vuotias viihtynyt pidempäänkin. Muutenkin espanjalainen ravintolakulttuuri on mun makuun. Päivälliselle mennään joskus yhdeksän-kymmenen maissa, syödään kolme ruokalajia (esim. spagetti bolognese, paella ja flan) sekä juodaan lasitolkulla Irish Coffeeta. Aamulla syödään aamupala, päivällä ei mitään.

Espanjan kielen alkeet on helppo oppia. Kielioppi on suhteellisen yksinkertaista (ennen kuin mennään syvemmälle verbeihin) ja kieltä on helppo suomalaisen lausua. Lisäksi espanjassa on käytössä euro, mikä saa hymyn matkustajan huulille ja Markku Uusipaavalniemen posket vihasta punehtumaan.

Joku espanjalaisrunoilija on sanonut, että Rambla on ainoa katu, jonka ei ikinä toivoisi loppuvan. Mulla oli vähän sama fiilis. Siellä oli etenkin siestan aikaan hyvä meno ja halpaa cavaa. Mä jotenkin muistan, että siellä oli myös sisällissodan muistomerkki tai ainakin joku sisällissotamuseo, mut en mä teininä tajunnut olla semmoisista kiinnostunut. Ois pitänyt, nyt kiinnostais. Maaniset katusaarnaajat on näppärästi tiivistäneet mun cluelessin katudallailun.

Elämyskameli suosittelee
olympiaravintelit

Luukku 13b: Iso-Melanen

Iso-Melanen on pieni järvi Keski-Suomessa, Paltamon kunnassa (Google Maps -linkki http://goo.gl/maps/KglZ). Tällä kertaa en kuitenkaan kerro Iso-Melasesta matkailukohteena, vaan eräästä toisesta Iso-Melasesta, nimittäin Handymanista.
Handyman on erittäin kehityskelpoinen herrasmies, mistä esimerkkinä hän on alkanut ajaa autolla erittäin mallikelpoisesti. Ennen hän ajoi erittäin urheilullisesti ja häpeäkseni huomasin usein nalkuttavani hänelle tästä - usein lähinnä katellisena siitä, etteivät omat refleksini enää veny samanlaisiin huippusuorituksiin auton ratissa. Nykyään hän kuitenkin yhä useammin ajaa rauhallisesti niin, että voin samalla katsella maisemia.
Handymanin eduksi on myös mainittava, että hän on usein erittäin hyväkäytöksinen ja huomaavainen edustuskäyttöön sopiva kavaljeeri mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin. Tästä esimerkkinä hän on kuluneen vuoden aikana tarjonnut minulle useita pillimehuja täysin pyytämättä ja vieläpä lempimakuani eli vattua. Lisäksi hän usein ehdottaa mitä mielikuvituksellisimpia matkoja, joihin liittyy autoilua ja syömistä ja joita en itse osaisi edes kuvitella.
Kuten huomaatte, Handymanissa on paljon toinen toistaan houkuttelevampia piirteitä. Viimeiseksi haluan kuitenkin nostaa yhden Handymanin ylivertaisen taidon ylitse muiden, ja se on tietenkin Handymanin monipuolisuus rakastajana. Harva nainen (tai mies) saa kokea elämänsä aikana sellaista rynnyttelyä jota Handyman pystyy tarjoamaan (paitsi tietysti ne lukuisat, joille tarjoutuu mahdollisuus aktiin itsensä Handymanin kanssa). Elämyskameli suosittelee, todellakin! Tosin kannattaa päästä verrattain nopeasti hekuman huipulle, koska muuten Handyman ehtii sinne ensin ja nukahtaa romanttisesti välittömästi tämän jälkeen.
Elämyskameli suosittelee
Handyman

Luukku 13: Savonlinna

13. luukkuna vietetään joka vuosi Handymanin syntymäpäivää. Pahat kielet ovat laulaneet tuon mühkeüsmiehen syntyneen Savonlinnassa, vaikka Handyman saa väännettyä ne merimiessolmulle heiluttamalla passiaan: syntymäpaikka Helsinki. Asioista Tietävät voivat kuitenkin kuiskia muille, että vaikka syntymäkunta olisi Helsinki, voi itse synnytys olla tapahtunut Savonlinnassa tai missä muussa paikassa tahansa. Niinpä voitaneen kertoa, että Handymanin ensimmäisen hengenvedon ilma oli savolaista ja ensimmäiseen rääkäisyyn ("Vyäää!") kätilö todennäköisesti vastasi "Vyääpä hyvinnii".

Savonlinna on kesäkaupunki. Talvella siellä on kylmä ja lunta, kesällä aurinkoa ja vettä. Sinne ei kannata mennä oopperajuhlien aikaan, koska silloin siellä on yhtä vaikeaa löytää parkkipaikkaa kuin Helsingissä joulukuun puolivälissä.

Savonlinna on herkuttelijoiden kaupunki. Kesällä on ehdotonta mennä syömään torin laidalla sijaitsevan Seurahuoneen kattoparvekkeen Muikkubaariin, jossa kannattaa tilata huikomuikut (=herkullisia paikallisia muikkuja ja sitruunalohko tarjoiltuna puuvadilta). Kun muikut ovat vatsassa uineet sopivalle etäisyydelle hammasrivistöstä, kannattaa maarua täyttää Laurikaisen lihapiirakalla eli "lörtsyllä". Lörtsyjä (miten kauhea sana!) saa myös kerettiläiseen tapaan esim. omenatäytteisinä ja nekin ovat erinomaisen hyviä. Poikkeuksellisen onnistunut paikallisherkku, melkein mustamakkaran tasoa.

Savonlinnan suurimmaksi ongelmaksi muodostuu itse savolaisuus. Savolaiset ihmiset verhoavat asiansa kaikenlaisen tyhjänpäiväisen hölötyksen sekaan, jolloin punainen lanka katoaa ja joskus tärkeäkin asia saattaa jäädä huomiotta. Savolaisten pitäisi ymmärtää, että tällainen käytös voi olla vaarallista. Suoraan asiaan, ei turhaa jolinaa.

Onnea Handymanille! Huraa! Huraa! Huraa!!

Elämyskameli suosittelee
savolaisruoka

Luukku 12: Wien

Wienin Ramada-hotellissa on uima-allas. Tää oli tärkein juttu koko kaupungissa 9-vuotiaan mielestä. Nyt kun katsoo Ramadan nettisivuja, niin voi otaksua hotellin olevan aika low key, koska high pointteina nettisivuilla mainitaan "Extra Lighting" ja "Sofa Bed - in some rooms". Lisäksi hotellin mainostetaan sijaitsevan 1,2 mailin päässä shopping centeristä ja 2,8 mailin päässä tyypillisistä wieniläisistä viinitavernoista. Wienissä oli sekin kivaa, että niillä matkoilla 80-90-lukujen taitteessa kaikki muut maat oli itäblokkia ja Wien ei ollut, joten sieltä saattoi saada lelun. Mä sain Barbien bungalowin ja Pikkusisko jotain Playmobil-krääsää.

Mulla on hämärä muistikuva Sacher-kahvilasta, mut mä en oo kyl ikinä tykännyt siitä tortusta. Liian makeaa. Pikkusisko sen sijaan kai tykkäsi. Lisäksi Pikkusisko oli epäluuloisin kersa ikinä (lapsena se ei mm. uskaltanut vastata puhelimeen, kun siellä saattoi olla joku vieras) eikä suostunut ikinä ulkomailla syömään mitään muuta kuin wieninleikettä ja sitä oli helppo saada Wienistä.

Tonava kulkee Wieninkin läpi. Ehkä mä järjestän ensi vuonna vielä tylsemmän joulukalen ja kehitän 24 luukkua kaupungeista, joiden läpi Tonava virtaa.

Wien, Dublin, München ja Belfast ovat kaupunkeja, joihin mä matkustan sitku mä asun Berliinissä. Yritin kerran perhepiirissä ehdottaa lomaa Wieniin, mutta ehdotus ei saanut kannatusta ja niinpä me matkustettiin Berliiniin.

Ainii, Wienin Ramada-hotellissa oli myös aivan ultraherkullinen aamiainen. Siis 80-90-lukujen taitteessa. Siis 9-vuotiaan mielestä (oli ehkä muroja).

Elämyskameli suosittelee
ajatusten Tonava, joka kulkee ajatusten Vantaan läpi

Juhlasta toiseen

Itsenäisyyspäivänä järjestettiin vastaanotto, kuten aina. Sankoin joukoin väki kerääntyi meille syömään soppaa. Valitettavasti mä jännitin itsenäisyyspäivää niin kovasti, että niska meni kieroon. Pää kenossa mä sitten voivottelin maailmaa muutaman päivän kotona. Huomasinpa senkin, ettei tuommoista vaivaa kannata hoitaa liikunnalla, lämmöllä ja manipulaatiolla tuoreeltaan. Onneksi niska on jo nyt kunnossa.

Eilen oli tyhy-puolipäivä. Sen vuoksi työajalla sai mennä leffaan. Sai valita, meneekö katsomaan Rare Exportsin vai Prinsessan. Koska mä tykkään mennä katsomaan leffoja Handymanin kanssa ja se tulee mieluusti Rare Exportsiin, mä valitsin nyt ilmaisnäytökseksi Prinsessan. Mä olin etukäteen tutustunut erilaisiin Prinsessa-elokuvasta tehtyihin lehtijuttuihin, joten aihe oli periaatteessa tuttu. En ollut kuitenkaan ajatellut mennä tuota katsomaan, koska ei vaikuttanut kiinnostavalta, joten mulla ei ollut oikeastaan mitään ennakko-odotuksia. Niitä ei kuitenkaan ylitetty. Näyttelijät olivat hyviä, mutta leffassa ei ollut mitään juonta eikä siinä suoranaisesti tapahtunut yhtään mitään. Långstrump luonnehti analyysiäni sanomalla, että ohjaaja ei ollut tehtävänsä tasalla. Näin voitaneen tosiaan sanoa.

Tyhy-puolipäivän jälkeen oli pikkujoulut. Eka kerta kun mä menin työpaikan pikkujouluihin. Oli ihan hauskaa. Koska mä oon vanha, lähdin jo kymmenen maissa. Kärkijoukko kuului jatkaneen vielä ainakin aamuviiteen. No mä heräsin kuudelta.

Tänään oli Lettipitkon bakkanaalit, jonne mentiin Handymanin ja Långstrumpin kanssa, koska meidät oli kutsuttu. Handyman lähti täysmaskuliinisiin poikien saunapartyihin alle tunnin juhlimisen jälkeen. Juhlissa oli paljon mun opiskelukavereita, joista suurin osa hyvänpäiväntuttuja, korkeintaan fb-kaveritasoisia tyyppejä. Mä olin just juttelemassa Långstrumpin ja Lettipitkon kanssa ja selitin tarkasti Lettikselle, kuinka mä luulin viime kesänä olevani menossa lesbotreffeille. Yhtäkkiä huomasin, että kaikki kurssikaverit oli lopettaneet puheenturinansa ja katsoi kaula pitkänä meihin päin. Nyt mä oon melko varma, että ne luulee mun olevan lesbo ja elävän Handymanin kanssa jonkinlaisessa kulissiliitossa. Asiaa ei auttanut se, että a) Handyman ei ollut enää paikalla, b) me ei yleensäkään olla kovinkaan touchy-feely-pariskunta ainakaan väkijoukossa ja c) Handymanilla oli päällä FCKH8:n "Some dudes marry dudes. Get over it." -paita. Jos fb:ssä alkaa levitä huhu tästä, niin mä varmasti meen lesbotreffeille.

Mä oon jotenkin yksinkertainen. Näin muutama viikko sitten jossain linkin Damn you autocorrect -sivustolle, mutten tajunnut sitä. Nyt mä menin sinne uudelleen ja nauroin eilen tunnin yksinäni kotonani. Hidas, mutta nyt jo kärryillä.

Elämyskameli suosittelee
muille hitaille

Luukku 11: Turku

Mä oon kyllä ihan typerä kun ohjelmoin tähän Turun. Mä oon käynyt siellä kaksi kertaa: viidennellä luokalla luokkaretkellä ja muutama vuosi sitten Handymanin kanssa minilomalla. Mä muistan siitä vielä vähemmän kuin Budapestistä tai Oulusta. Ja vähänkö noi seuraavat kaupungit on outoja. Paska kalenteri.

Turku on hampurilaiskaupunki (ei siinä mielessä kuin Hampuri). Siellä on hotelli nimeltä Hamburger Börs, jossa on varsin cumulusmainen lisärakennus, joka ei ole yhtään niin tunnelmallinen kuin hotellin nettisivut antavat ymmärtää. Lisäksi siellä on kolmikerroksinen Hese, jossa tarjoillaan paikallisia erikoisuuksia, yybermajoneesitettuja hampurilaisia. Oikeesti - kerroshampurilaisessa on kahta eri majoneesia ja tavalliseen hampurilaiseenkin laitetaan jotain majoneesia. Turussa tarjotaan varmaan perunoidenkin kanssa majoneesia. Mä en juuri tykkää majoneesista. Sillä on epämääräinen konsistenssi ja paha maku.

Turussa on linna, johon mennään luokkaretkillä. Siellä on kylmä, kuten kaikissa linnoissa. Siellä ei ole 11-vuotiaalle mitään nähtävää. 11-vuotiasta voisi ehkä kiinnostaa sortunut silta, mutta senkin turkulaiset varmaan purkaa 11-vuotiaiden ihmeteltävistä.

Koska mulla ei oo Turusta mitään kerrottavaa, käytän tilaisuuden hyväkseni kertoakseni komean poliisin urotyöstä. Kävin eilen kävelyllä Geen kanssa. Korkeat kinokset aiheuttivat vaikeuksia etenkin suojateiden reunoilla. Näimme erään suojatien kohdalla poliisiauton valoissa odottamassa ja toivoimme, että komea poliisi olisi tullut auttamaan. Sen sijaan komeat poliisit menivätkin auttamaan mäkeen sutimaan jäänyttä Saabia. Se oli urhoollista.

Ai niin, Turussa kuuluu olevan myös löyhämoraalisia filosofian opettajia.

Elämyskameli suosittelee

poliisi

Luukku 10: Rooma

Rooma on sekava. Siellä on paljon pieniä katuja, jotka kumpuilevat ylös ja alas johtuen ilmeisesti siitä, että Romulus päätti perustaa kaupungin kukkuloille. Rooman liikenne on kaoottista italialaiseen temperamenttiin sopien. Kaikki autot ovat kolhiintuneita keskustan alueella, siellä ei hienoimpia kotimaisia autoja näy.

Nähtävyydet ovat hienoja ja niitä on paljon. Kaikki näyttää vähän likaiselta, koska nähtävyydet on miltei aina tehty marmorista, joka ei pidä saasteista. Silti ne ovat hienoja. Italialaiset todella ymmärtävät suihkulähteiden päälle, sitä mä kunnioitan. Vatikaani oli suorastaan tylsä, sinne mä menin puolipakotettuna. Paaviakaan ei nähty. Colosseumilla on pitkät jonot, mutta se on silti visiitin arvoinen.

Ruokaa italialaiset kyllä osaa tehdä. Roomassa mä opin, että ei koskaan kannata mennä sellaiseen ravintolaan, jossa ei ole ryysistä. Ryysis tarkoittaa hyvää ruokaa, mukavan rauhallinen atmosfääri pahaa ruokaa. Kannattaa myös valita ruokaseuransa oikein. Mä olin valitettavasti matkassa saiturin kanssa, mikä on kiusallista, koska Italiassa on tapana ravintolassa tuoda kuivia ja vastenmielisiä leipiä/leipäpuikkoja pöytään ennen ruokaa ja laskuttaa niistä palvelumaksun tyyppisesti. Ne tulee joka kerta ja tilaamatta eikä niitä voi perua. Saiturin kanssa on noloa, kun se alkaa vouhottaa siitä kahdesta eurosta, jonka ne niistä pyytää. Ei auta selittää, että näin täällä toimitaan, kun saituri on sitä mieltä, että ei Suomessakaan näin toimita.

Kahvilat on mainioita. Kannattaa kuitenkin välttää turisikohteiden lähellä sijaitsevia kahviloita ja ravintoloita, vaikka niissä olisi ryysistäkin - ne olivat kehnoja ja suomalaiseenkin makuun kalliita. Kahvilaan voi mennä sellainenkin, joka ei juo kahvia.

Italia on siitä kiva kieli, että jos hieman tuntee jotain romaanista kieltä, oppii italian alkeet kahdessa tunnissa. Osaa tilata ravintolassa, kysyä kaupassa hintaa ja ymmärtää vastauksenkin. Italialaiset ovat haltioissaan, jos joku turisti puhuu vähänkin heidän kieltään. Kielen alkeiden opiskelu on sijoitus matkustusmukavuuteen.

Elämyskameli suosittelee
suihkulähteet

Luukku 9: Oulu

Oulun wikipedia-sivulla kerrotaan sen olevan Pohjois-Suomen vanhin kaupunki (perustettu 1605) ja sijoittuneen imagokyselyssä suurten kaupunkien kärkeen. Mikäs siinä. Oulu on ihan mukava kaupunki ja jos se sijaitsisi jossain esim. Turun tienoilla, siellä viitsisi käydäkin joskus.

Oulun tärkein kaikkien tuntema fakta on se, että sieltä saa halpaa pitsaa. Ilmeisesti hintataso on nousussa sielläkin, mutta on pitsa esim. Helsingin hintoihin nähden vieläkin selvästi halvempaa. Joskus 2002-03 käytiin Oulussa Långstrumpin kanssa pileettämässä ja silloin pitsa maksoi 2,90 e. Oli vielä ihan hyvääkin.

Oulun ydin sijaitsee Rotuaarilla. Ytimen lisäksi siellä on Stocka, jossa pääsee melkein kaupunkilaistunnelmaan, mutta kuten Turussa tai Tampereella, koominen murre tuo oman eksoottisen säväyksensä ostoskeluun. Rotuaaria ei muuten voi kauheesti kehua, koska se nimi on niin pälli. Keksikää oululaiset omien teidenne nimet itse älkääkä väännelkö ranskalaisten sanoja!

Oulussa on Kärkkäinen. Mä ymmärrän, että se ei oo flagship store, mutta silti hieno ja ensimmäinen (ja ainoa) Kärkkäri, jossa mä oon käynyt. Missään muualla mä en oo nähnyt myytävän LED-lasinalusia, jotka vaihtaa väriä, kun juoman antaa olla alustalla pidempään. Sellainen oli paikko ostaa ja myöhemmin sain Handymanilta lahjaksi toisenkin. Lasinalusiksi ne on ehkä aavistuksen liian kiikkeriä (valitettava piirre lasinalusessa), mutta 80-luvun tunnelman herättäjinä omaa luokkaansa.

Kukaan ei oo sanonut mulle koskaan, että Oulu on hyvä kesäkaupunki. Kaikista muista Suomen kaupungeista näin hehkutetaan, mutta ilmeisesti Oulussa kannattaa olla realisti. Mä oon käynyt Oulussa lokakuussa, huhtikuussa ja tammikuussa ja aina on ollut lunta. Oulussa on siis aina lunta. En usko muuhun ennen kuin omin silmin näen. Oulussa on myös aina kylmä. Lankomiehen mukaan Oulussa asuu kahdenlaisia miehiä: niitä, jotka käyttävät pitkiä kalsareita ja niitä, jotka käyttävät kaksia pitkiä kalsareita.

Elämyskameli suosittelee
Kärkkäri

Luukku 8: Budapest

Budapest on rakennettu kahdesta kaupungista. Mä oon käynyt siellä lomalla jopa useammin kuin Berliinissä (joka on leikkimielisesti arvioiden rakennettu sekin kahdesta kaupungista), mutta koska valtaosa näistä lomamatkoista ajoittui 1990-luvun alkupuolelle, en mä muista niistä paljonkaan. Kerran mä kävin viime vuosikymmenelläkin Budapestissä, mutta en mä siitäkään muista juuri muuta kuin että hotellin ikkunasta veti.

Unkarin kieli on metkaa. Se ei kuulosta yhtään slaavilaiselta toisin kuin kaikki muut Itä-Euroopan kielet, jotka lienevätkin kaikki slaavilaista perää. Unkarin kieli ei kuulosta lainkaan suomeltakaan, vaikka sen koulussa opetetun mukaan kai vähän pitäisi. 1980-90-lukujen taitteessa monet unkarilaiset suhtautuivat suomalaisiin varsin lämpimästi. Muistan eräänkin ravintolan, jossa tarjoilija tarkensi kanakeittotilaustani elehtien: "kana, ei kala?" Se oli 9-vuotiaan mielestä riemastuttavaa. Lapset oppivat hanakasti kieliä, esim. unkaria. Mäkin muistan edelleen, että kiitos lausutaan suurin piirtein közönöm ja numerot yhdestä kymmeneen lausutaan eint, kättö, haarum, neit, öt, hot, het, njolts, kilents, tiis tai ainakin suunnilleen noin.

Budapest on kuulu kuumista lähteistään. Niiden vesi on kuulemma erittäin terveellistä ja korkean rikkipitoisuutensa vuoksi kohtuullisen epämääräisen hajuista. Toki kylpyläkaupungissa kannattaa kylpeä. Kaupungissa on paljon kylpylöitä, joista ainakin yksi (kylpylähotelli Helia) on paitsi erittäin siisti ja viihtyisä, myös suomalaisten rakentama. Kesäisin Budapestissä on myös paljon maauimaloita.

Tonava kaunoinen määrittelee Budapestin samalla tavalla, kuin Suomenlahti Helsingin, The Thames Lontoon, Spree Berliinin ja Seine Pariisin. Suurin osa Budapestistä ostettavissa olevista maisemapostikorteista esittää kaupungin kauniita upeasti valaistuja siltoja. Tonava virtaa Budapestin ohitse aika hitaasti ja mun muistin mukaan vesi näytti aika ruskealta, mutta kyllä virta väristään huolimatta vetää ihmisen rannoilleen. Tonavaa pitkin kannattaa matkustaa Szentendren pikkukaupunkiin, joka sijaitsee parikymmentä kilometriä Budapestistä pohjoiseen. Jälleen hämärien muistikuvien mukaan se oli jonkinlainen käsityöläiskaupunki, mutta kuitenkin siellä preteinikin jostain syystä viihtyi.

Budan kukkulalta on hienot näkymät itse kaupunkiin. Sinne pääsee patikoiden tai jonkinlaisella junaradalla (tai pääsi ainakin 20 vuotta sitten). Buda on saanut nimensä hunni Attilan veljen mukaan. Budassa asui myös ihana iso koira, jonka nimi oli Pompotti. Muuta mä en Budasta muista.

Unkarilainen ruoka on hyvin maustettua (vrt. suomalainen/englantilainen/saksalainen ruoka). Kaikki maistuu paprikalta ja ruoassa käytetään paljon perunaa ja lihaa eikä juuri muuta (paitsi paprikaa). Muuta mä en unkarilaisesta ruoasta muista.

Ostoskelusta ja hintatasosta mun on turha sanoa mitään muuta kuin että 1980-90-lukujen taitteessa Budapestistä sai kauniita lastenvaatteita halvalla.

Elämyskameli suosittelee
kylpeminen ja Margit-saaren polkuautot

Luukku 7: Espoo

Espoossa ollaan inessiivissä, Vantaalla ollaan adessiivissa. Tää kertoo jotain Espoosta - vaikka vantaalaiset tykkäävätkin kaupungistaan, niin muut menevät sinne melko pinnallisesti. Espooseen pitää mennä kunnolla sisään, jotta ei järkyty liikaa. Tarvitaan nimittäin aika valtavaa empatiaa, jotta pystyy ymmärtämään 109:n reitillä näkyviä maisemia ja liikennesuunnittelijan suunnitelmia. Miksi unisen Mankkaan läpi tarvitaan useita bussilinjoja, kun Vantaalla omakotialueille ei pääse YTV:n suunnittelemia reittejä pitkin mitenkään?

Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki, mutta sitä on hurjan vaikeaa uskoa. Se on vielä selvästi enemmän pirstaloitunut kuin Vantaa. Espoo tuntuu useiden luonnollisten luonteeltaan varsin erilaisten kylien yhteenliittymältä. Tapiola on tehty miellyttäväksi betonilla, Leppävaara pyrkii houkuttelemaan helsinkiläisiä rajan yli, Westend kuuluu Espooseen, koska sen asukkaat eivät viitsi perustaa omaa kaupunginvaltuustoaan, Kauklahti on vantaalaislähiö kaukana Vantaalta, Kivenlahdessa on hieman länsisuomalaisen pikkukaupungin tunnelmaa ja Espoon keskus on keskus vain nimeltään. Espoon nimistö aiheuttaa päänvaivaa vähintään ulkopaikkakuntalaisille - valtaosa kaupunginosista on nimetty ottamalla kaksi sattumanvaraista yleensä luontoaiheista substantiivia sanakirjasta ja liittämällä ne yhteen. Mikä seuraavista ei ole Espoon kaupunginosa: Viherlaakso, Laaksolahti, Tiilinmäki, Latokaski, Piispankylä, Ristimäki vai Kattilalaakso?

Mä oon kuullut, että Tapiolassa oleva Grilli Toro on hyvä ravintola. Sinne mä en oo ikinä päässyt, itse olen ruokaillut lähinnä yksityisasunnoissa (näitä voi suositella), Nihtisillan ABC:lla ja Tapiolan Stockalla. Lisäksi Tapiolassa saa hyvää jäätelöä Valion matkailuvaunusta, se maistuu paljon paremmalta kuin esim. Kööpenhaminassa.

Elämyskameli suosittelee
vaikea valinta. Eniten viehättää kyllä Tapiolan betonitalot.

Luukku 6: Kööpenhamina

Kööpenhamina on Pohjoismaiden suosituin turistikohde. Siellä on järjettömän kallista ja huonot jäätelöannokset. Mä oon kuitenkin sitä mieltä, että turistin kannattaa mennä Kööpenhaminaan ja ottaa kulkuväline suoraan Tivoliin. Se on upea paikka, sinne on suorastaan ikävä. Se on mun mielestä ehkä paras turistikohde missään ikinä - sääli että itse kaupunki ei ole ihan samaa kaliiberia.

Kööpenhaminassa menee kömpelöltä kävelijäturistilta nopeasti hermo, koska kaikki jalkakäytävät on päällystetty laatoin - joko laakein laatoin tai mukulakivin. Vinkki kunnanisille: asvaltti on jees. Tällainen laatta-alusta kun altistaa innokkaan ei-eteensä katselevan turistin kaatumaan mukkelis makkelis H. C. Andersens Boulevardille (näin voisi teoriassa tapahtua). Jos kadut olisi päällystetty asvaltilla, olisi Kööpenhamina ihanteellinen kävelykaupunki.

Kööpenhaminassa on ihastuttava kuskiton metro. Se toimii hyvin ja on todella mukava ja jännä, koska sen etuosassa on suuret ikkunat menosuuntaan, jolloin voi leikkiä metronkuljettajaa. Metro on vasta rakennusvaiheessa, tämän vuoksi se tuntuu kummalliselta - olisikohan se maailman ainoa maanalainen, jolla ei (vielä) pääse päärautatieasemalle? Mä kyllä uskon, että työteliäät tanskalaiset rakentaa sen vielä sinnekin. Yllättäen metron ollessa vielä hieman keskeneräinen parhaaksi joukkoliikennevälineeksi kiireettömälle osoittautui hop on-hop off canalboat, joka toki toimii parhaiten poutapäivinä. Se sopii ensisijaisesti turistinähtävyyksien ihailijoille, koska pääostoskadut sijaitsevat kuivalla maalla.

Tanskassa ruokailu on vaihtelevan tasoista. Tivolissa on ravintoloita jokaiseen makuun, mutta siellä ei viitsi monipäiväisen reissun jokaista ateriaa syödä, koska sisäänpääsymaksu Tivoli-alueelle on 13 e. Joihinkin ravintoloihin (esim. Helsingistä katsoen lähimpään Wagamamaan) pääsee Tivolin ulkopuoleltakin, mutta esim. ensiluokkaiseen perinteiseen Grøfteniin päästäkseen pitää maksaa Tivolin pääsymaksu. Tivolin ulkopuolelta me löydettiin yksi erinomainen ja Suomen-hintainen sushimesta, mutta muuten meillä kävi ilmeisesti huono tuuri, koska muut meidän löytämät ravintolat eivät vahvistaneet Kööpenhaminan mainetta hyvänä ruokakaupunkina. Ja tosiaan siis jäätelöt olivat liian makeita ja niiden seurassa tarjoiltiin aina jynkkyä kuminmakuista vaaleanpunaista vaahtoa, joka ei maistu.

Kiitämme

• Tivoli. Suurin kiitos ikinä.
• monet ravintolat
• julkinen liikenne

Moitimme

• hintataso
• monet ravintolat ja perinteiset ruoat (esim. outo kuiva paneerattu kala limaisen ranskanleivän päällä, jonka nimi oli jotain smørrebrødin suuntaista, mutta joka ei sitten ollutkaan ihan sitä oikeaa smørrebrødiä)
• valju ohjelmatarjonta dink-turisteille Tivolin lisäksi

Elämyskameli suosittelee

eikö se tullut jo selväksi?

Luukku 5: Vantaa

Mä kasvoin Itä-Vantaalla. Lapsena mua jotenkin hävetti asua idässä, kun oishan länsi ollut paljon coolimpi, mutta nyt mä oon alkanut arvostaa itäpuolta. Itä-Helsinki, Itä-Vantaa ja Itä-Saksa kuulostaa paljon vetävämmiltä kuin aika lailla väsyneemmät länsiosat. Mä oon lähtenyt tutustumaan Länsi-Vantaaseen vasta aikuisiällä ja se on kyllä yllättänyt mut positiivisesti. Monilla loistavilla ihmisillä on kontakteja Länsi-Vantaaseen ja sen vuoksi Länsi-Vantaakin tuntuu nykyisin mahtavalta paikalta. Sitä paitsi Vantaalle on helppo mennä, koska melkein joka paikkaan pääsee raiteita ja muualle bussilla.

Yläasteella oli tapana sanoa, että Vantaan tärkein nähtävyys on Helsinki. Se ei pidä paikkaansa, ennemminkin toisin päin. Suurin osa Etelä-Suomeen tulevista ulkomaalaisista turisteista valitsee saapumispaikakseen nimenomaan Vantaan ja sieltä käsin pendelöi katsomaan Helsinkiä. Vantaalla on paljon hienoja nähtävyyksiä, joista ykköseksi mä (ja todennäköisesti myös Vantaan matkailutoimisto) valitsen Heurekan. Nuorempana mä olin todella kiinnostunut Heurekasta, mutta kun kävin siellä viitisen vuotta sitten, oli hohto hieman himmentynyt. Toinen mahtava paikka 80-luvulla oli silloisen oven edestä alkanut suuri metsä vallihautoineen. Sinne mä en oo vielä uskaltanut mennä. Entä jos sekään ei ole enää niin hieno kuin mitä mä muistan?

Vantaa on suunniteltu nukkumalähiöksi. Ilmeisesti Tikkurilasta haluttiin jonkinlaista keskustaa (siellä on kaupungintalokin), mutta Vantaalla on useita muita pikkukeskustoja, ainakin Hakunila, Myyrmäki ja ehkä Koivukyläkin. Vantaan kaavoitusvirastolla ei ole ehkä näkemystä, mutta huumorintajua senkin edestä: mun ensimmäinen vantaalaisosoite 1983-1992 oli Vallikuja 5.

Mä en osaa arvioida Vantaan ravintoloita. Äiti tekee todella hyvää ruokaa ja asuu lähellä Tikkurilaa. Menkää sinne, jos haluutte syödä. Parhaat ostoskelumestat Vantaalla on Tikkurila ja Jumbo sekä Porttipuisto.

Vantaalaiset on sydämeltään maalaisia, vaikka asuvat Suomen mittakaavassa suuressa kaupungissa. Mun koulukavereista ehdoton enemmistö asuu edelleen Vantaalle. Jos vantaalainen muuttaa, se muuttaa Vantaalle. Tää kertoo mun mielestä ehdottoman hyvää Vantaasta, mutta ehdottoman huonoa vantaalaisista.

Kiitämme

• onnellinen lapsuus
• vallihaudat lapsuuden metsässä

Moitimme

• henkinen vantaalaisuus
• typerä nimi

Elämyskameli suosittelee

street view lapsuuden maisemista (tulee varsin nostalginen olo)

Bankrotti

Lähi-Makuuni muutti vuosi sitten hieman kauemmas. Uudessa paikassa ei ole vielä satuttu käymään, koska Makuuniin on harvoin asiaa ja se uusi ei sijaitse mitenkään kätevästi. Nyt mulle on kuitenkin tullut tarve vuokrata Guy Ritchien Sherlock Holmes, koska mun suuri idoli Stephen Fry näyttelee jatko-osassa ja ykkösosa pitää nähdä ennen kakkososaa. Päätettiin mennä siis uuteen lähi-Makuuniin. Kyllä hävetti, kun se olikin mennyt konkurssiin. Pitäisi tukea lähiseudun yrittäjiä enemmän. Mun ois ehkä pitänyt kertoa sille Makuuni-yrittäjälle jo ennen muuttoa, että se entinen tila, joka sijaitsi ratikkapysäkin ja pitserian vieressä asuinkerrostalon kivijalassa, oli aika paljon parempi kuin uusi paikka Teollisuuskadulla, jossa on pelkkiä pk-yrityksiä (ja Sonera) sekä lounasravintoloita eikä yhtään ihmisiä. Ei saatu Sherlockkia. Lisäksi yhtäkkiä tuli niin kylmä, että varpaat paleltuivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella (lämpötila laski dramaattisesti -2:sta -9:ään, mihin mä en ollut varautunut). Kylmyyden takia ei viitsitty sitten lähteä uuteen lähi-Makuuniin, joka sijaitsee Karhupuistossa. Oltiin juuri muuten tulossa syömästä Mountainista. Ehkä jatkossa pitää unohtaa Mountainissa käynti ja suosia Weeruskaa, Soul Kitcheniä, Efe's-pitseriaa ja uutta kiinalaista, joka tuli vanhan Aamuaurinko-kiinalaisen paikalle, ettei niillekin käy kuin Makuunille.

Tänään käytiin tekemässä keittiötarvikeaiheinen täsmäisku Stockalle. Sattui olemaan ilmeisesti joku kanta-asiakashulinapäivä, kun siellä oli satamäärin ihmisiä. Mua todella ihmetyttää, kuinka niin moni viitsii siellä jonottaa kamalan pitkissä jonoissa, kun parinkymmenen metrin päässä on kassa, jossa jonotusaika on minuutin. Esim. alakerran päivittäiskosmetiikkakassoilla oli 10-20 ihmisen jonot ja smoothiemiehen kassalla sushipaikkaa vastapäätä oli yksi asiakas. Sama juttu keittiötarvikeosastolla, jossa jono oli 15 metriä ja kerrosta alempana naistenvaatteissa ei ketään. Mä kyllä ihmettelen sitä ihan mielelläni, koska onhan se mukavaa mennä toiselle kassalle ja hymyillä mennessään jonossa kattila sylissä seisovalle onnettomalle perheenäidille. Mut mä oonkin sadisti.

Elämyskameli suosittelee
SEKÄ lähiyrittäjien tukeminen ETTÄ kassaoptimointi

Luukku 4: Amsterdam

Neljäs luukku ja jo nyt mä joudun kertomaan kaupungista, jota en tunne. Amsterdamista mä osaan sanoa sen verran, että joulukuussa siellä on hyytävän kylmä. Koko ajan tuulee ja on pientä pakkasta ja liukasta sekä pitkä matka hotellilta keskustaan (tää saattaa riippua hotellistakin). Ensi alkuun mä olin sitä mieltä, että koko Amsterdam on ikävä paikka, mutta saatuani ikää lisää kaksi vuotta, olen ryhtynyt ajattelemaan, että harvapa kaupunki on joulun välipäivinä ihastuttava. Päätin jopa mennä sinne käymään uudelleenkin (ehkä sit kun asutaan Berliinissä).

Amsterdamista mä muistan lähinnä kylmyyden ohella Burger Kingin (terveisiä vaan Vilungille sinne kommenttiraidalle!) ja ässä julkinen liikenne. Ostoksia siellä taisi pystyä tekemään ihan hyvin, esim. Handyman löysi useita paitoja. Jokunen ravintolakin siellä oli, etenkin pieni pitseria ydinkeskustan laidalla oli sympaattinen ja edullinenkin. Myi hyviä pitsoja ja pastaa. Niin ja kidutusmuseo oli erinomainen. Paljon muita kiinnostavia turistikohteita ei taidettu löytää (Anne Frank ei kiinnosta).

Hotellin aamiaisella ei ollut strösseleitä, mikä vähän harmitti. Tietty toinen negatiivinen asia liittyi omaan nolotukseen siitä, ettei osannut kieltä. Kiitos paikallisille englannin puhumisesta! Niin ja talvella siellä on kaikki kiinni (esim. merenkäyntimuseo).

Kiitämme

• valuutta
• paikallisten aulis englantimyönteisyys
• kidutusmuseo

Moitimme

• tuuli

Elämyskameli suosittelee

pieni pitseria keskustan kaakkoislaidalla

Luukku 3: Tampere

Mä oon vähän kateellinen sellaisille ihmisille, joilla ei ole sukulaisia Tampereella, koska he voivat mennä Tampereelle ihan puhtaasti lomailemaan ilman syyllisyyttä laiminlyödyistä sukulaisista. Tampereella on paljon hienouksia, joista ensimmäisenä tulee mieleen mustamakkara. Mä mietin Tampere-luukun kirjoittamista koko eilisen ja siksi mun teki mieli mustamakkaraa koko päivän. Onneksi sitä löytyi tuoreena Ruoholahden S-marketista - maaru täynnä on hyvä kirjoittaa.

Tampereella on Särkänniemi, joka on mun mielestä varsin hauska paikka. Siellä on Näsinneula, Suomen vastine Fernsehturmille ja jännä akvaario. Salaa mä tykkään vähän myös Lasten eläintarhasta, mutta virallisesti tietysti kauhistelen eläinten oloja. Särkänniemi on hyvä paikka senkin vuoksi, että Handymankin viihtyy siellä, koska tamperelaiset jätskinmyyjätytöt kehuu sen paitaa.

Tampereella kannattaa mennä myös Pyynikin näkötornin kahvilaan, jossa on aina tuoreita lämpimiä munkkeja tarjolla. Yrittäjä on selvästi yrittäjähenkinen, koska kahvila on avoinna vuoden jokaisena päivänä (jokaisena). Sieltä on myös mainiot näköalat.

Mustamakkarabaaria lukuunottamatta mä en oo löytänyt Tampereelta herkullisia ravintoloita. Usein kun sinne tulee mentyä, saa joka tapauksessa ruokaa ilmaiseksi sukulaisilta. Ainoa tamperelaisravintola, joka on edes jotenkin mieleenpainuva, on Classic American Diner, mutta ei sekään ole mitenkään yllätyksellinen. Tunnelma on ihan hauska. 

Särkänniemen ohella ainakin Metso-kirjaston Muumimaailma on näkemisen arvoinen. Joskus mun pitäisi mennä myös Lenin-museoon, koska mä oon kommunismi-intoilija.

Negatiivista Tampereessa on tamperelaiset. Tää väki haluaa tehdä kaiken kuten säännöissä sanotaan. Klassinen esimerkki on 90-luvun lopulta, kun paikallisen Stockmannin palvelupisteessä ei voitu vastata lyhyeen kysymykseen "en tiedä" ilman vuoronumeroa, vaikka koko kakkoskerroksessa ei ollut yhtään muita asiakkaita kuin kysyjä. Toisaalta jos onnistuu löytämään puhdasta tamperetta, on päivä pelastettu, koska onhan siinä hupaisa murre.

Kiitämme

• paikallisherkut
• Särkänniemi
• koominen puhetapa

Moitimme

• paikallisväestön mielen rakenteiden jäykkyys
• mustamakkaraa karttavalle sopivat ravintolat

Elämyskameli suosittelee

mustamakkara

Luukku 2: Tukholma

Tukholma (Stockholm) on Pohjoismaiden suurin kaupunki. Siellä asuu oikeita kuninkaallisia, trendikkäitä södermalmilaisia, rikkaita östermalmilaisia ja mamuja. Sinne pääsee Suomesta laivalla, mutta on siellä lentokenttäkin, jonne Finnair lentää Vantaalta kolmasti päivässä. Kärsivällisimmät matkailijat voivat lentää myös Sigtunan kuntaan Arlandan kentälle ja matkustaa siitä esim. sateenkaaren väreissä Tukholman keskustaan.

Tukholmassa puhutaan pääosin ruotsia. Ruotsin kielen erityispiirre on å-kirjain, jota tarvitaan sanomaan oo kuten sanassa oppivelvollisuus. O-kirjaimen nähdessään ruotsalaiset sanovat uu kuten sanassa uskonnonvapaus ja u-kirjaimen nähdessään yy kuten sanassa yhteisöllisyyskin (heja!). Ruotsin kieli on poliittisesti tärkeää lähinnä Suomessa, edelleenkin valtaosalle suomalaisista opetetaan koulussa ruotsia. Ruotsissa ei kuitenkaan äidinkieleltään suomalainen tule toimeen ruotsin kielellä, koska ruotsalaiset on ohjelmoitu vastaamaan englanniksi suomenruotsia kuullessaan. Osa ruotsalaisista puhuu myös saksaa, koska heidän lienee mahdottoman helppoa oppia sitä. Maahanmuuttajaväestöstä suuri osa puhuu suomea. Etenkin läntisissä kaupunginosissa voi paikallisten kanssa puhua myös arabiaa, kurdia, bosniaa ja turkkia vain muutaman mainitakseni.

Tukholmassa käytetään valuuttana kruunua, vaikka suuri osa ruotsalaisista haluaisi lopettaa monarkian. Eurolaisten tulee Ruotsissa muistaa, että 11 kruunua on hitusen yli yhden euron. Tukholmassa on kallista ja siellä ei mielellään käytä rahaa, on se minkä nimistä hyvänsä.

Ruotsin kuninkaalliset asuvat Tukholmassa. Perustuslain mukaan valtionpäämiehen (kuningas/kuningatar ja hänen puolisonsa) tulee olla protestanttikristitty. Pohjois-Irlannin suurin puolue lienee toivonut samanlaista lakia heillekin. Eivät onnistuneet yhtä hyvin.

Tukholmassa on matkustajalle sekä hyviä hotellivaihtoehtoja (esim. Scandic Park - edullinen ja siisti) että huonoja hotellivaihtoehtoja (esim. Radisson Strand - kallis ja rähjäinen). Kaupungissa kulkee maanalainen ja linja-autoja sekä vuosien hiljaiselon jälkeen myös raitiotie. Keskusta on kompakti kävelijälle ja suosittelisinkin tutustumista jalan (mut mä suosittelen kaikkiin kaupunkeihin tutustumista jalan).

Tukholmassa parasta on Ahlgrens Salta Bilar -makeiset. Uskallan suositella myös valokuvataiteen museota, vaikken siellä itse olekaan käynyt (luotettavat suosittelijat).

Elämyskameli suosittelee
kommenttiosioon hyvien tukholmalaisravintoloiden listaaminen

Luukku 1: Helsinki

Helsinki on Suomen pääkaupunki. Matkakohteena se on mukava. Mä oon matkaillut Helsingissä laajalti esim. keskustassa, Lauttasaaressa, Konalassa ja Tapanilassa.

Helsinkiin pääsee junalla, laivalla, ratikalla, autolla, bussilla ja kävellen. Helsingissä on myös lentokenttä, jonka oheisrakennuksessa myydään kauko-ohjattujen lentokoneiden osia. Kovin isolla lentokoneella ei Helsinkiin kuitenkaan pääse.

Parasta Helsingissä on ystävien kanssa kahvittelu esim. Cafe Piritassa ja monipuoliset vesijuoksumahdollisuudet. Ostoksia on mahdollista tehdä, hintataso muodostunee jonkinlaiseksi joulukalenterin standardiksi. Julkisilla liikkuminen on yksinkertaista. Helsinkiläisten kanssa kommunikointi onnistuu monilla suurimmilla kielillä (esim. englanniksi ja venäjäksi) sekä suomeksi.

Hyviä ravintoloita Helsingissä ovat esim. Mountain Töölössä, Ken Yau Kalliossa ja Salve Hietalahdessa. Pian haluaisin tutustua myös Salutorgetiin. Paikallista herkkua ei oikein ole.

Sää on Helsingissä ajoittain hankala. Voi olla kylmää, jolloin kadut eivät ole kävelijän näkökulmasta kelvollisesti huolletut. Helsingissä on myös muiden paikkojen tavoin runsaasti rasittavia keski-ikäisiä ja iäkkäämpiä naisia, jotka saavat matkailijan hermostumaan. Yleensä Helsinki on turvallinen paikka, mutta tiistai-iltaisin on moni ulkomaalainen joutunut pahoinpidellyksi (tämän huomaa töissä keskiviikkoaamujen traumameetingeissä).

Kiitämme

• hyvät ravintolat
• mukavat ihmiset
• julkinen liikenne

Moitimme

• katujen kunnossapito
• rasittavat ämmät
• tiistai-illat

Elämyskameli suosittelee

omien matkailukokemusten ja arvioiden kertominen kommenttiosiossa

Joulukale alkaa huomenna!

Joulukale on tänä vuonna matkakale. Meininki on vanha tuttu: joka aamu tulee jostain matkakohteesta kertova päivitys. Nämä päivitykset saattavat olla lyhyitä. Kuten tämäkin.

Epätoivoinen yritys

Mä en kehtaa jättää marraskuun postauslukua surkeaan seitsemään, joten yksi rykäisy vielä ennen joulukalenteria (johon mä en oo muuten vieläkään keksinyt teemaa).

Mä unohdin viime viikolla raportoida, että mä koin vaaratilanteen. Olin espoolaisbussissa viihtyisässä Espoossa. Istuin ihan edessä, että pystyisin lukemaan. Espoolaispuskasta laski (oletettavasti) espoolaislapsi suoraan bussin eteen pulkalla. Onneksi kuski oli hereillä ja muutenkin maltillisen oloinen, ehti väistää. Ja onneksi kukaan ei tullut vastaan, muutoin olisi ikävästi tärähtänyt. Tää lapsi ei ollut mikään hirveän pieni, arvioisin että 10-11-vuotias. Bussikuski säikähti varmaan ihan hirveästi, koska mäkin säikähdin. Onneksi ei käynyt mitään kellekään.

Eräs mun tuttavasikiö vaihtoi sikiöisyytensä ihmisyyteen. Syntyi ekovauva, joka käyttää kotitekoisia ekovaippoja! Tunnissa syntyy monta senttiä villahousua. Mä oon kans ekompi ihminen kuin aiemmin, mutta koska blogia lukee myös kuukautisia pelkääviä miehiä, en mene aiheeseen tämän tarkemmin.

Handymanilla on uusi harrastus. Se harrastaa nykyään lapsuudenkaverinsa kanssa kauko-ohjattavia lentokoneita. Oikeastaan se suoranainen kauko-ohjaaminen on vain pieni osa harrastusta, käytännössä se lienee vain tekosyy päästä kaverin kanssa puuhailemaan vailla naisia. Tää harrastus on mun mielestä yhtä aikaa söötti ja säälittävä. Lisäksi se on kallis harrastus, mutta mikäpä ei olisi? Esim. vesijuoksu tulee kalliiksi ainakin Katjnin tyylillä. Aina pitää miettiä, että voisihan se harrastaa lennokkien sijaan ryyppäämistä, huumeita tai huoria ja ne vasta kalliita onkin.

Elämyskameli suosittelee
ekoilu

Jännittävä seikkailu

Mun elämä on rutinoitunutta. Mä herään joka arkiaamu samaan aikaan, teen samat aamutoimet samassa järjestyksessä ja menen samaan raitiovaunuun, johon tulee aina se sama setäkin. Mä kuuntelen aina ratikassa lukiessani samoja kappaleita, koska ne eivät häiritse lukemiseen keskittymistä. Tänään mun ratikkamatka muuttui kuitenkin jännitysnäytelmäksi, koska ratikka hajosi keskelle risteystä ja jäi siihen avuttomasti sätkimään miltei puoleksi tunniksi. Kun se lopulta jotenkin jaksoi lipua seuraavalle pysäkille, niin sen perässä oli jo neljä seuraavaakin vaunua. Kesti vielä jonkin aikaa, että siitä pääsi eteenpäin, kun se raato piti saada edestä pois. Mun elämä on tosiaan kai vähän yksitoikkoista, kun töistä myöhästyminenkin on jännittävää.

Talvi. Huooh. Kolme päivää sitten mä vielä jaksoin uskoa siihen, että turhan aikaisin hairahtaneet lumet sulaisivat pois ennen kuin talvi alkaa, mutta nyt mun usko on hiipunut. Tänään joutui antamaan periksi ja vaihtamaan talvitakkiin ja -kenkiin. Järkytin itsenikin sillä, että katsoin FMI:stä lämpötilaa ennen ulos menoa. Otin vielä varmuudeksi kahdet hanskat ja jopa välineuleen takin alle. Tää aikuisuus hirvittää mua.

Joulukin hirvittää mua. Noin yleisesti mua ei haittaa, että on joulu. Suotakoon kansankirkolle samanlaiset rutiinijuhlat kuin muillekin yhdistyksille. Mua ottaa päähän se, että mua painostetaan päättämään, minne mä menen jouluna. Ongelmaksi muodostuu se, että mä en haluaisi mennä mihinkään. Sen takia mulla on koti, että mä voisin viettää siellä aikaa. Kuitenkin kuulemma jouluna täytyy olla sukulaisten kanssa. Kohta mä teen jotain epätoivoista (esim. varaan päivystysvuoron) päästäkseni tästä hössötyksestä eroon. Ensimmäiset joulukyselyt tuli valehtelematta jo heinä-elokuun vaihteessa ja pari viikkoa sitten kuulin, että mulle oli varattu jo paikka jostain maaseutujoulusta! Joulustressi painaa jo isänpäivänä, vaikkei joulua haluaisikaan viettää.

Elämyskameli suosittelee
festivus

Vankila

Me matkustettiin tänään Hämeenlinnaan tapaamaan siellä asuvaa ei-biologista Tätiä pitkästä aikaa. Oli hurjan hauskaa! Käytiin vihdoin siellä nimikkolinnassakin ja siellä sattui juuri olemaan pienoismallinäyttely eli paljon yksinäisiä insinöörin näköisiä miehiä. Kierreltiin hieman myös itse linnassa, nähtiin kuratautikaivo, sisäpiha ja seitsemän leivän uuni. Hoodeilla kun oltiin, päätettiin mennä myös vankilamuseoon. Se oli tosi mielenkiintoinen! Långstrump kävi siellä muutama vuosi sitten ja muistaakseni piti kokemuksestaan. Se oli oikeasti hyvä museo, todella informatiivinen ja kiinnostava. Hurjaa, että se paikka on ollut toiminnassa vankilana vielä 90-luvulla! Mulle tuli voimakkaasti samanlainen fiilis kuin Berliinin Stasi-vankilassa, mutta se saattaa johtua siitä, että muissa vankiloissa mä en oo (vielä) ollutkaan.

Kisujen omistajat on nyt tulleet Ameriikasta ja ilmoittivat tulevansa hakemaan nuo pikku veijarit pois jo ylihuomenna. Voi ei! Just kun mä oon kunnolla tottunut niihin. Oon tottunut Siiri-kisun yöllisiin hellittelyihin ja opin just silittämään Maisa-kisua niin, että se alkaa kovasti kehrätä. Lisäksi mä oon alkanut höpötellä niille yksin ollessani. Ihan pönttöä.

Me käytiin eilen leffassa Katjnin ja Homiksen kanssa leffassa katsomassa uusi Harry Potter. Leffa oli hyvä, mutta katsojat olivat mahdottoman typeriä, mikä olisi pitänyt arvatakin. Siellä oikeesti monet taputti, kun tuli jännä kohta ja taputuksien jälkeen osa katsojista luuli, että tällaisen innokkaan tunteenpurkauksen jälkeen on vähintäänkin sallittua alkaa kovaäänisesti juttelemaan siihen saakka nähdyistä käänteistä, kuin olisivat kotisohvallaan.

Mä oon ruvennut suunnittelemaan tään vuoden joulukalenteria. Kerroin viime vuonna jo kaiken, mitä mulla on joulusta sanottavaa, joten tällä kertaa tullee jokin muu aihe. Toivottavasti lukijoita jännittää!

Elämyskameli suosittelee
Hämeenlinnan vankilamuseo

Loska

Suomessa asuvan pitää ymmärtää, että vuodenajat vaihtuvat. Viime yönä satoi lunta ja vaikka mä en ehkä pidä lumisateesta ihan niin paljon kuin joistain muista säätiloista, niin en aio valittaa, koska siitä ei ole apua. Aion kuitenkin todeta, että loska vaikeuttaa mun elämää. Ensinnäkin ratikassa Kindle kastui, kun oven auetessa satoi räntää sen päälle. Toiseksi mä jouduin lounastauolla ruokalaan mennessä kohtuullisen ikävään tilanteeseen, koska valitsin reitin, jossa jouduin jyrkkään ylämäkeen. Keskellä mäkeä mä tajusin, että on niin liukasta, etten mä pääse enää yhtään ylemmäs ja toisaalta alaspäin mennessä kengät liukuu ja kohta mä oon joko naamallani tai selälläni. Otin riskin ja juoksin takaisin alas. En kaatunut (jei!), mutta sukat kastuivat ja jouduin nolosti palaamaan lähtöruutuun ja valitsemaan tylsän tunnelireitin. Kolmanneksi nyt on maa märkä tiiviiksi tallotusta loskasta ja se jäätyy kohta ja mä kaadun ja murran ranteeni enkä pääse uimaan.

Mä haluisin kuitenkin purnata KinoTV:stä. Jostain syystä siinä on onneton näkyvyys - oli Vuosaaressa ja on nyt. KinoTV:ltä tulisi Hulluna sinuun, jota voisi katsella neuloessaan, mutta KinoTV pätkii ja kuva menee välillä pieniksi vihreiksi ruuduiksi. Ärsyttävää.

Elämyskameli suosittelee

kenkänastat anopilta perittyihin talvikenkiin

Rahat tai mainokset

Mandatumin Rahat tai henki -mainokset ovat saaneet monet Elämyskamelin lukijat tuohduksiin. Ilmeisesti mainoksessa käytetty suklaalevyn kuva hämmentää yleisöä - osa epäilee sen vievän hengen, osa joutuu sen vuoksi hakemaan Fazerin sinistä Alepasta. Mulla ei käy kumpaakaan. Mua kuitenkin jotenkin kuvottaa se suklaa sen vuoksi, että niiden palojen reunassa on outoja ilmakuplia. Kyseessä on siis jonkinlainen kauhea venäläinen suklaamunasuklaa valettuna suklaalevymuottiin. Mun ei tosiaan ala tehdä mieli suklaata, kun sitä mainosta katsoo. Lähinnä tulee ikäviä flashbackejä siitä, kun Vantaalla käytiin lapsena virpomassa ja vasu täyttyi pahasta slaavisuklaasta, josta tuli maha kipeäksi.

Mä kävin tänään Meilahdessa keskustelemassa professorin kanssa tulevaisuudensuunnitelmistani. Nyt on kuulemma niin kova pula radiologeista, että kunhan mä oon 1,5 vuotta ollut yliopistosairaalan ulkopuolella, niin mut (ja muut erikoistuvat) tullaan repimään Meikkuun. Kuulostaa vähän pelottavalta. Nyt odotellaan revittäväksi tulemista siis. Kävin samalla myös viiksekkään kollegan opastamana tutustumassa upouuteen Kolmiosairaalaan, joka oli todella avara ja hieno. Vielä kun lääkäreiden työhuoneisiin saadaan keskusyksiköt näppäimistöjen ja monitorien seuraksi, niin siellä voi ehkä tehdä töitäkin (siis muut, en mä).

Elämyskameli suosittelee

länsisuklaa

Pari senttiä latvoista

Kampaajalla käynti ei oo mulle mikään hemmotteluhetkonen. Mä käyn siellä säännöllisesti 5-6 viikon välein, kun tukka alkaa olla mahdoton käsitellä. Mä käyn aina samassa kampaamossa, jossa kuitenkin vaikuttaa kampaaja vaihtuvan joka päivä. Kaikki ovat mukavia ja puhuvat melko huonosti suomea, joten ei tarvitse kuunnella hölpötystä vaan voi keskittyä omiin ajatuksiinsa ja/tai Radio Novaan, joka soi siellä kampaajatytöstä riippumatta. Mua alkaa aina vietävästi väsyttää kampaajan tuolissa, joten onneksi mun leikkaus kestää nykyään vain 30 min. Jos haluaisi väriä tai permanenttia, niin mä tarvisin varmaan jonkun niskatyynyn, että pää pysyisi pystyssä.

Niin monet TV-ohjelmat on kauheita. Kategorisesti mua ärsyttää kaiken maailman kohuohjelmat (ennen kaikkea MOT ja A-Talk) aiheesta riippumatta. Tää tuli mieleen, kun tässä kirjoitellessani telkkari on auki ja jonkinlainen 19-vuotiaan sanavarastolla ja äänenpainoilla änkyttävä varsin nuori nainen yrittää ilmeisesti esittää hyökkäävää toimittajaa. Äsken se työnsi jollekin "Evelle" luettavaksi Trendin, jossa masentuneille nuorille naisille oli puettu Stockalta ostettuja Espritin vaatteita ja halusi tietää, onko tämä mainos. Mitä väliä? Miksi masentuneet nuoret suostuu pukeutumaan Stockalta ostettuihin Espritin vaatteisiin, jos siinä on jotain eettistä ongelmaa? Ja siis tiesittekste, että kolmelta taustatoimittajalta meni yli kaksi tuntia, kun ne leikkasi lehdistä mainokset pois?!? MOT on ehkä vielä pahempi, koska asiat esitellään vain yhdestä näkökulmasta ja luonnollisesti pyritään uskottavuuteen, jolloin katsojat tietysti uskoo sen näkökulman eikä tuu ajatelleksikaan mitään muuta mahdollisuutta ko. aiheeseen. Tällainen journalismi on vastenmielistä. A-Talkissa sentään on useita keskustelijoita (joskin 10 min katselulla ei selviä, kuka on mitäkin mieltä, koska juontaja tuntuu syyttävän kaikkia piilomainonnasta). Siis mun ei pitäisi katsoa näitä edes vahingossa. QI telkkariin vain, niin pysyy paremmalla tuulella.

Elämyskameli suosittelee
TV1:n tutkivan journalismin välttäminen

Whodunnit

Mä oon ihan pikkutytöstä lähtien ollut murhamysteerien ystävä. Kaikki Agatha Christiet on luettu useampaan kertaan jo teinivuosina ja uudelleen tietty kaksvitosena. Morset, Lewisit, Dalziel&Pascoet ja Midsomerin murhat on uskollisesti katsottu vaihdellen ykköseltä ja BBC Entertainmentilta. Oli siis vähintään luonnollista innostua, kun Cafe Piritta lupaili jo keväällä järjestävänsä murhamysteeri-illan. Jollain kierolla tempulla mä taivuttelin Handymanin mukaan ja vaikka se yritti "unohtaa" koko jutun ja järjestää itsensä remonttitekosyyllä vapaaksi, niin mä huijasin sen kuitenkin mukaan. Oli mainiota! Paikalla oli pianisti ja laulava näyttelijä, joka esitti "rakastetuimpia" operettisävelmiä. Ruoka oli hyvää (siis siltä osin, mistä mä tykkäsin eli ei patee) ja etenkin tarjoilija oli ihana. Parasta illassa oli joka pöytään jaettu anagrammitehtävä, joka paljasti juonen (Handyman on upean nokkela anagrammittaja) sekä täti-ihminen, joka salapoliisin kysellessä anagrammeja viittasi koko ajan osoittaakseen, että heidän pöytänsä tiesi vastauksen.

Työkaveri vei mut viikko sitten Itäkeskuksen uimahalliin pitkästä aikaa. Edellinen käynti oli n. 15 v sitten. Joillekin ihmisille yleinen sauna on yleinen turinointipaikka. Juteltiin kaverin kanssa teineistä, kun kaverilla on vähän rasittava teini-ikäinen sukulainen. Mä lohdutin, että yläasteella ihmisen kuuluukin olla rasittava, että yläasteelle on keskitetty yhteiskunnan hankalimmat tapaukset. Tässä vaiheessa saunan toisessa päässä istunut nainen halusi osallistua keskusteluun ja alkoi kertoa, kuinka hankalaa on opettaa "merkkaluokkaa" (=merkonomeja), kun tästä samasta yläastejengistä on vielä kuorittu se kerma päältä. Täti papatti yhteen menoon vartin ja mä tiedän nyt, että datanomiluokkia kerätessä on nyt Espoossa tarkastettu arvosanat käsin, jotta harjaantumisluokkien tähdellä merkityt arvosanat pystytään erottelemaan normaaleista arvosanoista, jolloin on saatu aivan toppen ryhmä, jolle oli jo lokakuun lopulla ehditty opettaa jo koko vuoden oppimäärä. Turha on sanoakaan, että kaverin teiniongelmat jäivät ratkaisematta.

Elämyskameli suosittelee
anagrammit

Viimeiset kisuviikot

Handyman on kuullut, että kisujen omistajat palaavat parin viikon päästä kotiin ja kisut siis muuttavat meiltä pois. Täytyy alkaa valmistautua asiaan. Toisaalta on varmasti virkistävää saada nukkua koko yö riitelemättä kenenkään kanssa tyynynjakosuhteista ja säästää teippiharjakuluissa, mutta toisaalta tulee kyllä kamala ikävä. Kisut on niin kivoja! Tyynysodan kestää, kun sairaana kömpii viidettä kertaa yössä sänkyyn ja sairaanhoitajatar Siiri silittää tukkaa ja laittaa oman päänsä potilaan kuumottavan pään päälle. Tai mille mä sit nauran, kun Maisa ei oo täällä enää juoksemassa ympäriinsä pallon perässä? Ei tänne tuu kukaan vieraisillekaan, kun vetonaulat lähtee. Etenkin 1-1,5-vuotiaat vieraat on olleet aivan fiiliksissä Maisasta (kommentteina on esitetty esim. "kissa NAU!" ja "miiiaaaauuu"), tuskin ne jaksaa innostua Handymanin legoista samalla intensiteetillä. Mut sit taas on löydettävä jotain positiivista siitäkin, että tuoleja ja sohvaa ei tarvitse huoltaa päivittäin. Niin ja siitä, ettei kaikkiin murokulhoihin oo jatkuvasti pinttynyt kissanruokaa.

Mä ostin pari vuotta sitten täydellisen Far Side -kokoelman. Se on hillitön, mutta ongelmaksi asti suuri ja painava kirja. Juuri omiaan sohvalla lukemiseen kissa sylissä. Olisi kyllä joskus kiva lukea sitä muuallakin ja ilman kissaa. Far Side Kindleen! Tää tuli mieleen, koska otin juuri järkälemäisen ensimmäisen osan hyllyltä lukuaikeissa.

Handyman on uurastanut joka ilta tällä viikolla Pikkusiskon ja ID:n (Ihq Diplomi-insinööriavomies, tuore lyhenne) remonttityömaalla. Pikkusisko ja lankomies ostivat ison kaksion Koillis-Helsingistä ja se vaati hieman laittoa. Handyman pyydettiin mukaan, koska se sopii nimensä puolesta remonttihommaan. Varsin kaukaa seuranneena mä kyllä arvostan Pikkusiskon, ID:n ja kaikkien muidenkin remontoijien uutteruutta, koska mä en pystyisi. Jotenkin mulla ei oo mitään silmää sille, minkä näköinen joku kämppä voisi olla vaan mä virkamiesmäisesti näen vain sen, millainen joku kämppä on just nyt. Mä siis uskon, että oudosta kämpästä voi saada upean ja uskon, että Pikkusiskon kämpästäkin tulee hieno, mutta musta ei vain olisi siihen. Hatunnosto siis Långstrumpille ja Pikkusiskolle ja ID:lle ja kaikille muillekin, jotka on remonttiluonteita.

Elämyskameli suosittelee
remonttiluonne

Piikin jälkeen

Mun työnantaja päätti tarjota kaikille työntekijöilleen influenssarokotteet. Työkaverit keksi jostain, että mä oon varmaan ihan rokotusguru ja päätti, että mä rokotan kerralla kaikki. Mikäpä siinä - luin käyttöohjeesta, että minne se aine on tarkoitus saada ja panin pistäen. Toki sain ainetta itsekin olkavarteen. Siitä (tai jostain muusta) johtuen mä oon ollut hämmentävän väsynyt koko viikonlopun - torstaina otin nokoset, perjantaina haukottelin hurjan hauskassa elokuvassa ja eilen jätin varsin läheisen ystäväni (Handymanin ala-astekaverin isoveljen tyttöystävän) syntymäpäiväjuhlat väliin ja olin koko illan miltei tajuton, en muista koko illasta juuri mitään. Tänään onneksi mulle suotiin ylimääräinen tunti, joten kello on ollut koko ajan tosi vähän. Väsymyksen lisäksi pistetyssä olkavarressa on kipiä patti. Oletan, että kipu takaa mun jäävän ilman influenssaa. Päätin kuitenkin aikuiseen tapaan olla surematta omaa pattiani ja pistää samanlaisen Handymanillekin.

Toissapäivänä mä näin vihdoin Despicable Men. Se oli mun mielestä kyllä hauska. Seura oli mainiota - Handymanin lisäksi Katjn ja Homis. Samalla jengillä lähdetään kolmen viikon päästä katsomaan uutta Harry Potteria. Sitä varten mun pitää lukea ainakin HP6-7-kirjat. J. K. Rowlingin takia ne pitää lukea analogisina, mutta ehkä mä kestän. Kestin mä senkin, että mä luin fysiikkaa radiologian oppikirjasta. Luin hitaasti kuin ekaluokkalainen, mutta ekaa kertaa mä tajusin, mikä ero on Comptonin sironnan ja karakteristisen röntgensäteilyn syntymisellä. Ei mennyt hukkaan! 10 kk:n päästä mun pitää mennä Kuopioon fysiikan kurssille ja tenttiin (omg) ja oon päättänyt opiskella nyt jo etukäteen, koska mä en tajunnut siitä mitään lukiossakaan.

Handymanilla alkaa ensi viikolla Lahjasuma. Lahjasumaksi kutsutaan sitä vuoden kuudennesta, jolloin Handyman saa lahjoja. Sumassa on Handymanin nimi-, syntymä- ja hääpäivät sekä joulu. Handymanilla on tapana miettiä koko vuosi erilaisia lahjatoiveita ja esittää ne kaikki kerralla Lahjasumassa, mikä helpottaa lahjojaa. Toistaiseksi kestotoiveina ovat olleet kisu, kisuyllätys ja yllätys. Mua oikein jännittää, mitä muuta sinne sumaan saa mahtumaan. Ehkä ensi viikolla nähdään!

Elämyskameli suosittelee
Comptonin sironta

Yhteiskunnan kukkarolla

Vesijuoksu on halpa harrastus. Ei tarvitse investoida muuhun kuin uimapukuun ja juoksevat kulutkin ovat kohtuullisen edulliset etenkin meiltä "opiskelijoilta". Mä oon edelleen maksanut ylioppilaskunnan 44 euron jäsenmaksuakin pelkästään uimisen takia, koska jo Stadikan kesäkaudesta saa korttia vilauttamalla 45 e alennusta. Ensi vuonna ei enää tarvitse maksaa jäsenmaksua, koska tajusin olevani nyt keuhkovammani vuoksi pitkäaikaissairas ja oikeutettu erityisuimakorttiin. 50 euron vuosimaksulla mä saan käydä vapaasti uimassa kaikissa Helsingissä sijaitsevissa uimahalleissa ja maauimaloissa. Tää on niin hienoa että hävettää!

Me annettiin keskimmäiseltä ikkunalaudalta käsin huonetta varjostaneet isot rahapuut pois ja nyt kisut on innoissaan kuikuilemassa siitäkin ikkunasta ulos. Nyt onkin paljon nähtävää kun kotikadulla on massiiviset ruuhkat joka iltapäivä tietyön vuoksi. Kisuja kiinnostaa kyllä ehkä enemmän ohitse lentelevät linnut kuin ruuhkat, mutta näkyy lintujakin. Kun vielä Handyman tiivisti ikkunan eikä siitä enää vedä, niin ikkunalauta on molempien lempipaikka. Etenkin Maisa tykkää työnnellä legoukkoja ikkunalaudalta alas.

Elämyskameli suosittelee
muiden rahoilla uiminen

Kirjallisuutta

Lukeminen on mun vanhin ja rakkain harrastus. Mä koin aiemmin, että kirja on mulle esineenä tärkeä, koska se on niin hyvä konsepti. Olin vielä alkuvuodesta sitä mieltä, että elektroninen kirja on vain niille ihmisille, joilla nyt pitää aina olla uusimmat elektroniset vehkeet (ja ihan tiedoksi: mä en oo niitä ihmisiä). Tilaongelmien vuoksi mä kuitenkin vaihdoin elektroniseen kirjaan, mistä jo aiemmin kerroinkin. Kindle on loistolaite - kaiken muun hyvän lisäksi mä oon alkanut lukea enemmän. Edellisen viikon aikana mä oon lukenut uusimman Jeremy Clarksonin, Sh*t my dad says:n, muutaman kappaleen lapsuuden suosikki Little womenia ja Kindle Nation Daily -blogin innoittamana rintasyöpäpotilaan sairauskuvauksen. Viimeksi mainittu ei ollut ihan Elämyskameli suosittelee -tasoa. Ilman Kindleä mä en ois lukenut sitä, mutta ammatillisesti ajatellen se oli kyllä ihan mielenkiintoinen. Amerikkalainen sairausvakuutusjärjestelmä on kyllä kummallinen. Ihmisen on kyllä siihen helppo tottua - tääkin potilas koki, että paranemisen kannalta tärkeintä on löytää sellainen lääkäri, jonka kanssa kemiat pelaa. Jos Suomessa siirryttäisiin tuohon yhtäkkiä, niin voisi joutua yksi jos toinenkin lääkäri vaihtamaan alaa. Siis tällä muijalla oli jopa oma radiologi!

Me oltiin eilen uimassa Mäkelänrinteessä. Se on kyllä erinomainen halli vesijuoksijalle: 25 metrin vesijuoksuradat kahdessa paikkaa. Vaikka juoksijoita on paljon, ne jakautuvat laajemmalle alueelle ja pääsee hyvin ohittelemaan ja kipittämään kovaa. Seura oli ehkä vielä erinomaisempaa kuin halli: uimakaveri Geen lisäksi sekä kesällä Stadikan saunasta löytynyt uimahyppyjä harrastava entinen työkaveri ja nykyinen triathlonia harrastava työkaveri. Mainiota väkeä kerta kaikkiaan. Mulla onkin nykyään jo aikamoinen entourage uimaan mennessä, mut se on siistiä. Ikinä ei tarvii saunoa yksin.

Elämyskameli suosittelee
Mäkelänrinne ja letkeä uimaseurue

Rapaa

Mä olin toissapäivänä röntgenhoitajaliiton järjestämissä Rapabileissä. Muuten oli hauskaa, mutta paikalle oli kutsuttu "viihdyttämään" onneton Töölön sairaalan työntekijöistä koottu bändi, joka soitti pienessä tilassa niin äänekkäästi, että korviin sattui ja piti lähteä jo yhdeltätoista kotiin. Handyman oli samaan aikaan jossain partiokaverinsa tupareissa, joista hän tuli ennakkotiedoista poiketen kotiin vasta kolmelta. Jostain syystä Handyman ei viitsinyt juuri nukkua seuraavana yönä ja on siitä lähtien ollut kiukkuinen kuin ampiainen. Kohta se menettää valvomisluvat.

Mä ostin Amazonin suosituksesta kirjan Sh*t my dad says. Se on ihan tikahduttavan hauska. Siinä poika kertoo supliikin isänsä edesottamuksista. Mä luin sitä ratikassa ja mahdoin näyttää ääliöltä äänettömine naurunpurskahduksineni. Koko juttu alkoi siitä, kun aikuinen poika alkoi kirjoittaa lapsesta saakka kuulemiaan isänsä sutkautuksia Twitteriin. Feedistä tuli supersuosittu ja sitten siitä tulikin kirja. Mikäli terävät huomiot kiinnostavat eikä yletön kiroilu häiritse suuremmin, niin voin suositella hauskaksi lukemistoksi. Hihitystakuu.

Handyman on ostanut itselleen kauko-ohjattavan lentokoneen. Tämä sen typeristä leikeistä vielä puuttuikin! Ainoa ongelma lentokoneessa on kuulemma se, että se on liian halpa eikä sitä pysty ohjailemaan kuin peräpäästä. Uusi pitää saada. Mä oon melkein sitä mieltä, ettei sen tarvitsisi nyt lähteä tuhlaamaan rahojaan vielä kauko-ohjattaviinkin, mutta kun sillä on RC-ystävä, jonka kanssa se voi niitä lennättää ja rakennella. Tää ystävä on vielä sen verran vanhempi, että Handyman ei pysty käännyttämään sitä Legoihin vaan Handyman joutuu harrastamaan sen harrastusta. Mulle on ihan sama, kunhan se maksaa laskunsa eikä ne päristimet tuu meille kotiin.

Elämyskameli suosittelee
Sh*t my dad says

Kohu

Mä aion työntää lusikkani nyt itselleni rasittavaan ja työlääseen soppaan. En katsonut Homoiltaa, koska mulle oli selvää jo etukäteen, että homojen avioliittoasiasta on monta mielipidettä, joista kaikki ei ole samanlaisia kuin mun mielipiteet. Suomessa on mielipidevapaus, joten ihan vapaasti. Jos joku haluaa erota mistä tahansa kirkkokunnasta tai muusta kerhosta, niin sekään ei mua kiinnosta. Mä haluaisin nyt purnata lehdistön harhaanjohtavista otsikoista kirkosta eroamisen suhteen. Tänään kerrottiin, että suurin osa eronneista asuu etelän suurissa kaupungeissa sekä Oulussa. Missään uutisoinnissa ei kerrota, että kaikista seurakunnista ei voi erota eroakirkosta.fi-sivuston lomakkeella vaan esim. Helsingissä täytyy eroajan lähettää itse vapaamuotoinen eroilmoitus sähköpostilla seurakuntaansa. Eroakirkosta.fi-palvelu toki lähettää valmiin pohjan eroa haluavan sähköpostiin, mutta sen lähettäminen omaan seurakuntaan voikin monesta tuntua ylitsepääsemättömän hankalalta. Toki monessa kaupungissa (esim. Vantaa, Espoo, Turku ja Tampere) riittää nettilomakkeen täyttö. Toistaiseksi kaikki julkaistut kirkosta eronneiden määrät ovat perustuneet eroakirkosta.fi-sivuston antamiin tietoihin, joten niiden on oltava epätarkkoja ainakin helsinkiläisten osalta. Tää epätarkkuus ottaa mua päähän.

Eipä muuta tällä kertaa.

Mämmäri

"Kiva on blogia kirjoittaa, kun on avaimet hissikuilussa", sanoo vanha kansa. Harvaan munaukseen tarvitaan niin paljon urpoutta kuin avainten pudottamiseen hissikuiluun. Aika tyhmää on pudottaa ne kaivoonkin, mutta silloin ei sentään joudu surkeana istumaan rappukäytävässä, kun ei pääse rappuun edes sisään. Kyllä tänään olisi toivonut, että olisi aina taskussa teleskooppimagneetti, kuten kaikilla viksuilla miehillä.

Handyman sai vihdoinkin jo pitkään ruinaamansa telkkarin. Se on meidän kämppään liian iso, mutta ihan söpö valkoisine reunoineen. Kisut eivät ole juuri siitä kiinnostuneita, mutta ne on ihan haltioissaan sen pahvilaatikosta. Pystyyn nostettuna sen päällä on hauska tassutella ja lappeellaan sinne on ratkiriemukasta ryömiä sisään. Muita hauskoja leikkejä on Supi-sukkapidikkeen työntely ympäri kämppää ja ennen kaikkea lumoavan neuletyöstä roikkuvan neulomisen tahdissa tanssivan langanpään tappaminen.

Tänään tuli ensi-iltaan Despicable Me! Ihan helmee. Mä oon oottanut sitä jo pari kuukautta. Piti mennä leffaan jo tänään, mutta lomakuvakisa painaa päälle huomenna ja elokuvaseuralaiseksi ilmoittautunut Handyman hioo lomakuvakisaesitystä. Ehkä ensi viikolla sitten päästään katsomaan pieniä keltaisia animaatiokakkaroita.

Elämyskameli suosittelee
teleskooppimagneetti

Reumaa

Entinen työkaveri oli nähnyt mun ilmoituksen röntgenin työlistoissa (on itsekin aloittanut vastikään työnteon röntgenissä) ja otti yhteyttä. Loistavaa! Mentiin tänään yhdessä koulutukseen, jossa kansainvälisen reumapäivän kunniaksi opetettiin asioita selkärankareumasta. Sen diagnostiikka ja hoito on muuttuneet lääkisajoista ihan oleellisesti, mikä oli varsin mielenkiintoista. Tää on oleellista mullekin, koska sen diagnostiikkaan kuuluu myös röntgentutkimuksia. Koulutuksessakin oli radiologi opettamassa kuvia. Parasta oli kuitenkin vaihtaa kuulumisia kaverin kanssa. Toivottavasti pian uudelleen!

Työnteko on edelleen loistavaa, koska siellä tuntee joka päivä oppivansa jotain. Sijoituspaikat vaihtelevat viikottain skeemalla natiivikuvat - tietokonetomografiat - toimenpideultraäänet - ajanvarausultraäänet. Mulla on nyt ajanvarausultraääniviikko ja oppimiskäyrä tuntuu pystysuoralta. Vielä viime viikon alussa mä kysyin käytännössä kaikista tutkimuksista seniorin apua. Nyt jo noin puolet menee itsenäisesti - valtaosa kauloista, vatsoista ja alaraajalaskimoista jo täysin ilman apua. On hykerryttävää voida oppia uusia mielenkiintoisia asioita töissä joka päivä! Tokihan jossain sen oppimisenkin on loputtava, mutta silloin voi ehkä tuntea osaavansa alansa ja sekin tuntuu aika kivalta asialta. Kunpa kaikki löytäisivät oman radiologiansa!

Kuten lukijat huomaavat, ei harvassa päivitystahdissa ole mitään pahaa, jos elämässä ei ole muuta kuin työ ja vesijuoksu. Kivahan joskus ois jostain muustakin kirjoittaa. Esim. mainoksista. Mä oon närkästynyt niin monista mainoksista. Esim. telkkarissa tuleva Långstrumpinkin mainitsema Kitekat-mainos. Sori nyt vaan, mainostaja, mut mikään kissanruoka ei voi taata kissan elävän täyttä elämää, ei etenkään mikään kastroiduille kissoille tarkoitettu laihisruoka. Toinen mua todella ärsyttävä mainos on jonkun kosmetiikkafirman (ehkä L'Oreal?) silmänaluksista voihkiva mainos. Siis eihän kukaan Suomessa tajuissaan asuva ihminen voi olla sitä mieltä, että silmänaluksia on olemassa. Ainakaan se ääninäyttelijä ei ole sitä mieltä, niin vastentahtoisesti se sen koon sinne väliin livauttaa. Varsin rasittava mainos on myös se, jossa tarjoilijalla on yhtäkkiä pellen nenä. Se on niin sekava, että mulla ei rehellisesti oo käsitystä siitä, mikä se tuote on. Sen tullen pitää laittaa silmät kiinni tai kääntää ne neuleeseen (menossa huovutetut tossukat äidille).

Elämyskameli suosittelee
vesijuoksu (työnteon ohella)