Saturday, December 18, 2010

Luukku 18: Lontoo

Pitävätköhän Suomessa pikkukaupungeissa tai maaseudulla asuvat ihmiset Helsinkiä jotenkin irrallisena osana muusta Suomesta? Mä hätkähdin lukiessani Alexander McCall Smithiä, että siinä Edinburghissa asuvat ihmiset päivittelivät, että ei tällaista toimintaa ole meillä vaan ainoastaan metropoleissa kuten New Yorkissa tai Lontoossa. Siinä siis todella annettiin ymmärtää, että edinburghilaisten mielestä pääkaupunki on ensisijaisesti metropoli, toissijaisesti pääkaupunki (toki mukana saattoi olla myös skotlantilaisten kotiseutuylpeyttä).

Lontoo on kyllä oikeasti metropoli. Toistaiseksi suurin kaupunki, jossa mä oon ikinä käynyt, mutta asia tullee muuttumaan muutaman lähivuoden aikana, kun pääsen tutustumaan Moskovaan. Brittiläinen kulttuuri on kiinnostanut mua pikkutytöstä lähtien ja mä oon edelleen siitä ja etenkin sen murroksesta kiinnostunut. Viime vuosina ei ole kovasti tullut imperiumissa matkailtua, koska Handyman on ehkä enemmän anglofobi kuin -fiili. Toki kolmisen kertaa viimeisten viiden vuoden aikana on Britanniassa käväisty ja nämä kokemukset yhdistettynä 90-luvun tutkimusretkiin ovat pohjana tälle blogitekstille.

Lontoo on todellakin liian suuri ihmisen tutkia. Se on mun mielestä ihanaa. Joskus tuntuu, että masentaa, kun ei riitä aika, rahat eikä ihmisikä sen koluamiseen, mutta toisaalta on kivaa löytää oma kaupunki isosta kaupungista. Helsinki on kuitenkin niin pieni, että melko lailla kaikkien omat kaupungit on keskenään samanlaisia. Lontoossa tietty parasta on se, että koska anglokulttuuri on niin laajalle levinnyt, niin kieli on jo teinille tuttua. Lisäksi se kieli, jota koulussa opetetaan on ihan kelvollista käytettäväksi jopa Lontoossa, vrt. Tukholma ja suomenruotsi.

Lontoossa on upeita museoita. Mä jaksoin käydä monessa jo teininä, mutta nyt suorastaan himottaisi mennä esim. Imperial War Museumiin. No toivottavasti tulee vielä Lontooseenkin joskus mentyä.

Lontoon pahin miinus on hintataso. Mitään ei raaski ostaa ainakaan silloin, kun punta on kallis. Vähänkään kivemmat hotellit maksaa yöltä saman kuin 50 neliön vuokrakämppä Berliinistä kahdeksi viikoksi. Toki jos haluaa Lontooseen, ei Berliinin edullisuus lohduta yhtään. Varmaan kuitenkin Lontoostakin voi ostaa jotain halvemmalla kuin Helsingistä. Tai jos ei halvemmalla, niin ainakin suuremmasta valikoimasta.

Britti-ihmiset on ihan jees. Kohteliaiksihan heitä usein sanotaan, mutta en mä tiedä onko kohteliaiden sanojen käyttö kohteliasta. Samanlaista väkeä kuin muuallakin.

Julkinen liikenne on kattava, mutta koska metrot ovat ikivanhoja, eivät ne ole aina loogisia. Metrokartassa voi olla merkitty vaihtomahdollisuus linjalta toiselle jollakin asemalla, mutta käytännössä lähtölaiturien välillä voi olla puoli kilometriä, joka suoritetaan kadulla. Ei se oo mun mielestä vaihtoasema, jos ei pääse tunnelireittiä. Mut tää on mun ja reittikartan laatijan välinen asia.

Lontoosta voi tehdä myös matkoja muualle Brittein saarille. Mä oon käynyt esim. päivämatkalla Liverpoolissa. Lisäksi mä pääsin tutustumaan moniin pienempiin kaupunkiin serkun kyydillä 2005, jolloin näin esim Oxfordin, Cambridgen ja Peterborough'n sekä monta pienempää kaupunkia, joiden nimiäkään mä en muista. Etenkin Cambridge oli ihana.

Elämyskameli suosittelee
anglofilia

3 comments:

Anonymous said...

joo, lontoo on mustakin kiva! vaikka se on iso, niin siellä jotenkin osas liikkua, toisin kun pietarissa. (noi on varmaan isoimmat kaupugit jossa oon ollu). Lontoo tuntu jotenkin ok kokoselta, mutta pietari ei. Mutta toisaalta, lontoossa käytin junaa ja metroa, joka oli ihan niinkun täälläkin. mutta pietarissa se liikkuminen oli aina kauheeta säätöä, piti liftata ja oli tungos jne.

Elämyskameli said...

Pietarissa liftaaminen kuulostaa jopa pelottavammalta kuin esim. - öö - Jyväskylässä liftaaminen. Mut joo, Lontoo on jotenkin yksinkertainen käsittää.

Anonymous said...

joo mäkin olin sitä mieltä, että ei oo kiva liftata mutta siellä sitä tekee kaikki. olin yhen paikallisen naiseläjän kanssa liikenteessä ja käytimme "kansantaksia" eli seistiin tien vieressä ja pysäytettiin auto, mikä tahansa joka suostu pysähtyyn, ja sitten kuskille vähä maksettiin ja se vei perille.. tai ainakin sinne päin-.