Töissä

Kello on 5:27 ja mä oon töissä. Eka päivystys on loppusuoralla, enää 2,5 tuntia. Olen kohtuullisen positiivinen toistaiseksi. Ilta oli tosi kiireinen, mutta sain muutaman tunnin nukuttua ja nyt ei oikeastaan enää väsytä. En viitsi mennä loikoilemaankaan, kun puolen tunnin päästä taas herätetään. Onneksi on blogi, jolla voi viihdyttää itseään öisinkin (Smurffikyläkään ei nyt auta, kun siellä on jätkät hommissa, ei viitsi häiritä).

Keskitin päivystystä edeltävän jännityksen eväisiin. Pohdin tiistaina tuntikausia, mitä evääksi kannattaisi ottaa. Päädyin ottamaan maanantailta jääneet bolognese-tähteet, pari jogurttia, banaanin, pähkinöitä ja suklaapatukan. Illalla muistin syödä vain pastan ja toisen jogurteista ja nyt viihdytän itseäni banaanilla. Banaania voi ehdottomasti suositella pikkutunneilla nautiskeltavaksi, oikeastaan koskaan aiemmin ei banaani ole maistunut näin hyvältä. Muut on vielä koskematta. Ehkä pähkinöitä voisi maistella, jos alkaa tässä laajemminkin hiukoon. Olen tyytyväinen eväsvalintaani - mieluummin liian paljon kuin liian vähän.

Luin tuon ylle kirjoittamani ja totesin, että näin univajeessa mun kertomukset on ehkä jopa latteampia kuin kahdeksan tunnin kauneusunien jälkeen. En kuitenkaan lähde tekstiä poistamaan, koska myös itsekritiikki on tässä tilanteessa aika vähäistä ja jollainhan se on internet täytettävä.

Mun kuntosaliohjelmaa tuunattiin tiistaina. Nyt se on niin pitkä, ettei motivaatio oikein riitä tekemään sitä kerralla. Jos kestää kauheesti yli tunnin, mä kyllästyn. Huomasin myös, että osa liikkeistä ei sovellu tehtäväksi yhtä aikaa (jos treenaa käsiä, ei jaksa enää sen jälkeen hengailla kauheen paljoo niiden käsien päällä). Oikeet kuntosaliharrastajat kai bruukaa tehdä eri päivinä eri ohjelmia, ehkä mäkin vähän modaan vielä mun show'ta. Mun uudet muuvit on kyllä kivoja, kun ne on otettu aika suoraan pilateksesta ja niitä voi tehdä kotonakin.

Elämyskameli onnittelee tänään Stalkkeria sekä hämeenlinnalaista Täti-ihmistä! Hurraa!! Niin ja Handymanin pomoa kans!

Elämyskameli suosittelee
banaani aamuyöllä

Kaksi potenssiin viisi

Jälleen on yksi alkulukuikä ohitettu. Seuraavaa joutuu odottamaan viisi pitkää vuotta. Alkuluvusta luopuminen tuottaa toki tosi nörtille haikeutta, jota onneksi hälvensi mahtava synttärijuhlinta. Toisaalta mulle on helpottavaa se, että maaliskuun oiva positio juhannuksen suhteen antaa jakaa bileitä monien muiden kanssa. Mun päivänä juhlii mun tiedon mukaan vain työkaverin kummityttö ja Pekka Haavisto, mutta sekä edeltävästi että etenkin loppukuusta juhlaväkeä löytyy tämänkin blogin lukijakunnan lähipiiristä lukuisia. Polaah'n mies täytti vuosia alkukuussa, Vilungin kotona juhlittiin 21. päivä, Långstrumpin serkun luona 22. päivä, Lankomies ja Rampon ihastuttava avovaimo viettivät yhteissynttäreitä eilen, läheinen opiskelu- ja hurvittelukaveri tänään, AaOo huomenna, Handymanin pomo sekä Hämeenlinnan täti-ihminen 29. päivä. Ja siinä vain ne, jotka muistin nopeasti kalenteriin katsomatta. Mun ei onneksi tarvii kantaa sankarin valtikkaa yksin.


Juhliminen oli moniosaista. Juhlat aloitettiin Rampon, Långstrumpin, Geen ja Ipanan kera jo torstaina Merirosvopoukama-pelin ja köyhien ritareiden merkeissä meillä. Handyman juhlisti mua ja veljeään viemällä meidät sekä Lankomiehen ihanan vaimokkeen Farangiin syömään. Mä olin etukäteen toista kuukautta stressannut ruoista, koska etukäteen oli ilmoitettu, että siellä syödään maistelumenu ja pulinat pois. Maistelumenussa oli kovin kummallisen kuuloisia ruokalajeja (esim. pehmeäkuorinen taskurapu, merileväkaviaari, rapea "suola&pippuri"-tofu ja sokeriherneet jälkiruoassa). Mä olin ihan ällikällä lyöty, kun uskalsin sittenkin syödä melkein kaikkea (vain sen oudon tofuklimpin mä annoin eteenpäin, mut siitäkin mä söin herkullista kastiketta) ja se oli vielä hyvää! Vähemmästäkin saa kranttu itsekseen ylpeillä. Sinne mä haluun toistekin. Lisäksi Handyman antoi mulle tarpeellisen ja kauniin käsilaukun lahjaksi, mä oon onnentyttö! Handymanin sekä Långstrumpin kera käytiin leffassa katsomassa The Best Exotic Marigold Hotel, joka oli mun mielestä aivan loistava (näyttelijät, käsikirjoitus ja intialaistunnelma oli häkellyttävän hyviä), mut muun seurueen mielestä "vähän tylsä". Luottaisin ennemmin muuhun seurueeseen, mun leffamaku on varmaan aika huono. Toki viikonloppuun mahtui myös perinteinen uinti. Lisäksi lautapelattiin Vantaalla, siellä ihmeteltiin 1 v 1 vkon ikäistä tyttöstä, joka tyytyväisenä leikki omia leikkejään sillä aikaa kun aikuiset pelasi pari tuntia kestänyttä lautapeliä. Kotiin tullessa ratikan penkki oli pissasta märkä, minkä huomasin vasta penkistä noustuani, kun peppu oli kylmä. Hieno viikonloppu.


Nyt kaikki iPhone- ja Android-puhelimen omistavat hommaavat Draw Something -pelin, eiks jeh? Se on ihan mahtava! Vilungin, Homiksen ja Långstrumpin kanssa sitä on nyt tää viikonloppu tahkottu ja se on koko ajan hauskempi. Vähän-niinku Pictionarya: piirtämällä pitää saada kaveri arvaamaan sana ja sit sama toisinpäin. Se on hulvatonta!


Elämyskameli suosittelee
mieleenpainuvat, rentouttavat viikonloput

Pilateksen pilaama

Mä kävin pitkästä aikaa hydrobicissä. Edellinen kerta oli joskus marraskuussa ennen sairauslomaa. Nyt maanantain jumpan normaaliohjaaja oli saanut vatsataudin ja häntä oli korvaamassa joku Mäkelänrinteen hydrobic-ohjaajista. Jumppa oli erittäin vauhdikas ja sopivan rasittava, mutta valitettavasti myös ohjaaja oli rasittava. Mä en yhtään tykännyt sen tyylistä. Jatkuvasti huuteli sieltä, että "nyt kun vielä kahdeksan jaksat niin sitten ei tarvii tätä enää tehdä!" ja "valitettavasti nyt on vielä yksi sarja". Ärsyttävää. En mä maksanut siitä jumpasta siksi, että mä en haluaisi tehdä niitä liikkeitä! Lisäksi se tsemppasi huonosti: "Nyt kaikki tekee reippaasti, jooko". Helkutin velttoa. Viimeinen pisara oli "sitten kilpaillaan, kuka pystyy tekemään nämä viimeiset kahdeksan (vatsalihas)liikettä nopeimmin!" Pilateksessa mä oon oppinut, että liikkeitä ei kannata tehdä mahdollisimman nopeasti vaan mahdollisimman hyvin. Tää pätee oikeastaan kaikkiin elämän osa-alueisiin. Pilates on ehkä pilannut mut.

Anonymous laittoi taas kommenttia, tällä kertaa marraskuun 2010 Whodunnit-postaukseen. Anonymous halusi kertoa, että "The methods described in this post about to increase traffic at you own weblog are really nice, thanks for such fastidious paragraph." Anolla on selkeesti ongelmia kieliopin (esim. pronominien ja syntaktisten roolien) kanssa. Suosittelen opettelemaan edes sen, että predikaatti on lauseen tärkein jäsen ja sen muoto kertoo enemmän kuin kymmenen määrettä.

Elämyskameli suosittelee
reippaat, tsemppaavat jumppaohjaajat

Pasila

Kävelin tänään Asemapäällikönkatua itään päin, kun olin menossa hammaslääkärini kanssa vesijuoksemaan. Millään mun perusreitillä ei oo enää jäätä - jopa Unelmakämpän viereistä puistoa tangeeraavat vielä pari viikkoa sitten silojäässä olleet kadunpätkät ovat sulaneet ja enää pitää harmitella vain sepeliä. Pasilassa ei kuitenkaan korkeiden talojen varjostamille kaduille suoda juuri aurinkoa, joten siellä on vielä kunnon luistinradat. Alamäkeen on ikävä kävellä, kun hiekkaa ei ole muualla kuin jään alla. Onneksi on ajorata.

Vilungin ja Lettipitkon Smurfs' Village -peliin liittyvä fb-kohkaus houkutteli mut pelaamaan smurffeja ja mä oon koukussa. Se on upea peli. Saa toteuttaa sisäistä kepulaistaan: kyntää, kylvää ja korjata (tai ei kyntää). Saa rakennella taloja ja ostaa smurffeille ihania penkkejä ja lahjoja. Ja ne smurffit on niin söpöjä! Siellä ne puuhailee niin iloisina. Se mua kyllä huolettaa, että ne painaa töitä yöt läpeensä. Ehkä mun pitää antaa niille lomaa ensi yöksi. Nyt ei voi enää jatkaa kirjoittamista, kun melonit on kypsiä!

Elämyskameli suosittelee
Smurfs' Village -peli

Bottilukijat

Bloggerilla on spämmikommenttifiltteri, jonka mä unohdan säännöllisesti tsekata. Sit huomaan puolen vuoden päästä, että sinne on mennyt joku Lettipitkon "Jee!" -kommentti jostain kesäkuulta. Pääasiassa sinne menee kuitenkin ihan oikeeta spämmiä. Esim. joku Anonymous oli kysellyt ruotsiksi, saisiko se linkittää mun blogiin. No anna mennä, älä kysele. Toinen halusi kertoa, että "Ganska trevligt inlägg. Jag snubblade precis över din blogg och ville säga att jag verkligen har njutit surfa dina blogginlägg. I varje fall jag kommer att prenumerera på ditt flöde och jag hoppas du skriver snart igen!" Hei kamaan määreellä alkaneen lauseen sanajärjestys oli väärin ja mäkin huomasin sen, toi ei todellakaan voinut olla ruotsalainen! Eilen joku Anonymous oli kommentoinut 2,5 vuotta vanhaan Eläkeläismeininkiä-postaukseen, että "Really good content and definitely helps with understanding the issue much better. My hubby and I were sent here because this particular internet site had been tweeted by a guy I had been following and I'm delighted I made it here." Siis mahtavaa että joku toivoi ymmärtävänsä kotona nollailua ja raskauden sekä synnytyksen tuskia paremmin ja koki apua mun postauksesta. Kyllä mä nyt meen visiteeraamaan sen nettisivulla ja ostan ehkä peniksenpidennysleikkauksen.

Elämyskameli suosittelee
oikeiden ihmisten kommentit

Tuoteperhe

Biophilus-tuoteperhe markkinoi perheenlisäyksestään massiivisesti ainakin bussien istuimissa ja radiossa. Kuitenkaan en ole lähtenyt biofiiluksenhimoissani apteekkiin. Sen sijaan mun eteisen on valloittanut Tempur-tuoteperhe. Siinä on tekstiiliä ja mööpeliä joka makuun ja saavat siinä ollakin siihen saakka, kunnes Handymanin ostama futon-runko kannetaan sisään. Mä oon vähän hiiltynyt Futon & Innovation Shopin velttouteen. Okei, mun pitäisi tietää, että jos tuonniminen kauppa sijaitsee Kalevankadulla, siellä käsketään ottamaan kengät pois sisään tullessa ja muilla asiakkailla on Burberry-huivit ja trendikkäät silmälasit, niin mun ei kannattaisi ostaa sieltä mitään. No en mä ostanutkaan, Handyman osti. Lupasivat ostopäivänä 13. tammikuuta, että se tulee 3-6 viikossa ja tähän tyydyttiin, kun patjan piti tulla viikolla 12. Patja oli viikon etuajassa ja sukkasillaan tassutteleva innovaatiomies teki oharit. Runko tulee ehkä joskus ensi viikolla. Siihen asti tervehditään perhettä eteisessä. Tarviiko kukaan yhdeksän vuotta vanhaa 140-senttistä runkopatjaa?

Elämyskameli suosittelee
Sotka (varmaankin)

Kesälomamatka

Mä oon ryhtynyt jo suunnittelemaan kesälomamatkaa. Mun kesäloma on todennäköisesti elokuun loppupuolella eli 5,5 kuukauden päästä, eli on jo aikakin! Ennen kesälomaa on tulossa ainakin kaksi ulkomaanmatkaa, koska huhtikuun lopulla matkustetaan Handymanin kanssa Berliiniin kevättä katsomaan ja toukokuun puolivälissä mennään Handymanin ja Långstrumpin kanssa hälsaamaan Lettistä Tukholmaan. Tässä vaiheessa on vähän sellainen fiilis, että elokuun matkasta voisi tulla jännittävämpi ja pidempi kuin aiemmat Saksanmatkat. Haluaisin nimittäin käydä Baden-Badenissa Berliinin lisäksi ja olisihan se siistiä matkustaa Saksan lounaiskolkasta koilliseen Berliiniin. ICE-junalla, babü! Menisi vaikka Baden-Badenista Müncheniin, olisi siellä yön ja jatkaisi seuraavana päivänä Berliiniin. Upeeta.

Perjantaina jouduin töissä jo hieman epätoivon syövereihin, koska olin sijoitettuna ultraääneen ja nykyisen työpaikan ultraääni ei ole yhtään samanlaista kuin aiempien työpaikkojen ultraääni. Potilailla on eksoottisia sairauksia ja joka toisella joku elinsiirto. Alkuun todella ahdisti, kun mä en tiennyt ollenkaan, mitä niistä siirtomunuaisista ja -maksoista edes pitäisi katsoa, mutta kysymällä asia selvisi ja nyt mä oikein odotan seuraavaa ultraäänipäivää. Ultraääntä monet radiologit pitää suolakaivoksena, mutta mun mielestä se on ihan ookoo vaihtelua, kunhan se on tosiaan vaihtelua.

Elämyskameli suosittelee
etukäteissuunnittelu

Elämän ylistys

Isoäitini äiti eli äitini isoäiti Anni-mamma kuoli eilen 99 vuoden ja kolmen kuukauden iässä. Hän oli upea nainen. Syntyi Suomen suuriruhtinaskuntaan joulukuun alussa ja hänen viisivuotispäiväänsä seuraavana päivänä Suomi itsenäistyi. Napakka, topakka ja pikkuruinen nainen. Anni oli ammatiltaan kampaaja ja kampaamoyrittäjä. Hän jäi eläkkeelle pari vuotta ennen miestään, pitkää ja komeaa Esko-poliisia. Eskon eläköitymisen jälkeen Anni opiskeli itsensä eläkeiässä vanhustenhoitajaksi ja toimi kotipalvelussa päälle seitsemänkymppiseksi. Työnteon hän lopetti saatuaan aivoinfarktin noin 72-vuotiaana. Aivoinfarktin toipumisennuste oli melko huono, epäiltiin, ettei hän ikinä enää kävele. Sitkeästi hän kuntoutti itsensä omatoimiseksi. Rakasti Vihreitä kuulia. Minulle jäi hänestä vain lämpimiä muistoja, tarkimmin muistan hänet pelaamassa marjapussia naapuruston mummeleiden kanssa, minä istuin kirja kädessä sohvalla juoden mansikkamehua. Mamma rakasti ja arvosti miehiä, hän oli miesasianainen. Muistan, kuinka muutama vuosi sitten menimme Handymanin kanssa häntä tapaamaan. Hän kyseli meiltä molemmilta, mitä opiskelemme. Lääkiksestä hän ei ollut millänsäkään, mutta että talousmies! Kyllä talousmiehellä pitää olla matikkapäätä ja talousmies se on eri mies. Vanhuuden päivät Mamma sai olla melko terveenä, hän kuoli rauhallisesti ja onnellisesti vanhuuteen (eiköhän kuolintodistuksessa kuitenkin lue jotain jostain verisuonisairaudesta, koska Suomessa edes 99-vuotias ei saa kuolla vanhuuteen). Tänään juhlin Annin elämää.

Langennut mies

Handyman päätti viime perjantaina, että kevät on tullut ja sen myötä on parasta jättää nastalenkkarit narikkaan juoksulenkille lähdettäessä. Niinhän siinä kävi, että mies lankesi Käpylässä sohjoisella tiellä ja sai ruhjevammoja ylävartaloonsa, ihorikkoa kyynärpäähänsä sekä reiän paitaansa. Harvoin on aikuinen mies ollut yhtä järkyttynyt mutta innoissaan asvaltti-ihottumastaan. Sitä on katseltu joka päivä ja mä oon puhaltanut siihen kolmattasataa litraa uloshengitysilmaa. Yllättäen mä en tänä talvena olekaan perheen kömpelys, koska olen livennyt vasta kerran (ensimmäisenä vaalipäivänä laukatessani Torkkelinmäkeä alas Handymanin ja Långstrumpin perässä), Handyman jo kahdesti. Mut mulla onkin ollut kaatumiskielto.

Mä oon kerrassaan ihmeissäni siitä, kuinka nopeasti kävelyteiden valtavat lumimassat on kadonneet. Viikko sitten viikonloppuna lunta oli vielä kunnolla, tiistaina sitä tuli lisää, mutta torstaista lähtien lunta ei jalkakäytävillä ole enää oikeastaan ollut lainkaan. Toki nyt on monin paikoin petollisen liukasta, mutta siitäkin selviää kun kävelee töpöttäen. Eilen näin kun kaksi hippiä ei kunnioittanut jäätä vaan kaatui läjään. Siitä jälleen muistin, että jää on liukasta. Onneksi kuitenkin jalkakäytävää on myös varsin paljon ihan raa'alla asvalttipinnalla ja joka päivä asvalttia näkyy enemmän!

Sinivalkoinen ääni

Uusi työ on paitsi todella mielenkiintoista, myös ainakin näin alussa varsin uuvuttavaa. En ole koskaan ennen kahden päivän työviikon jälkeen ollut niin väsynyt kuin toissapäivänä. Jatkuva uuden omaksuminen on hyvin kuluttavaa. Toivon, että oppisin ensi viikolla vähemmän. Uuvahtuneena olin suunnitellut viettäväni perjantai-illan kotisohvalla hyvin rauhallisesti. Toisin kävi. Äiti oli jäänyt jumiin Oulun lentokentälle koneen korjaustöiden vuoksi, joten parentsien teatteri-ilta peruuntui. Jostain syystä niille oli hyvin tärkeää se, että liput tulee käytettyä, joten jollain henkisellä yliotteella ne sai mut lähtemään katsomaan Katri Helena -musikaalia. Handyman ja Pikkusisko kieltäytyivät tulemaan seuraksi enkä mä viitsinyt yksinkään mennä, joten päädyin viettämään rauhallisen koti-illan sijaan teatteri-illan Anopin seurassa. Hyvä valinta - mun Anoppi on tosi mukava ja lisäksi se oli aivan innoissaan kappaleesta, koska oli sitä menossa katsomaan joka tapauksessa. Mä en ollut ihan niin tohkeissani, koska en pidä Katri Helenasta ollenkaan enkä ole koskaan pitänytkään. Se esittää mun mielestä rehellistä laskelmoivan tuntuisesti samalla lailla kuin Timo Soini ja ehkä Päivi Räsänen. Tästä klassisin esimerkki on Tule luo -kappale, joka sanoitettiin Euroviisuksi. Siinä ei ole yhtään ä- eikä ö-kirjainta, koska eurooppalaiset ei tykkää niistä. Esitys oli kuitenkin hämmästyttävän viihdyttävä. Ekaa kertaa mä tajusin, että jotkut varmaan tykkää Katri Helenasta ihan oikeasti, ei-ironisesti. Kaikki laulutkaan ei olleet ihan niin karmivia, kun niitä esitettiin muulla kuin sinivalkoisella äänellä. Mulle oli yllätys myös se, että Katri Helena ei ookaan ollut aina kuusikymppinen, kuten olen luullut vaan hänkin on ollut joskus 17-vuotias. Musikaalia voi tosiaan suositella etenkin niille, jotka eivät inhoa Katri Helenaa. Niitäkin nimittäin on.

Pikkusisko kritisoi mua siitä, etten oo maininnut blogissa, että vanhemmilla oli koira hoidossa viikon. Nyt mä oon. Mä en tykännyt siitä koirasta. Se oli iso, karvainen ja haisevainen ja se nuolaisi mua naamaan. Sain kritiikkiä myös siitä, että päivitän blogia liian harvoin. Harmi, että niin koetaan. Mä pyrin kirjoittamaan aina silloin, kun a) on jotain kirjoittamisen arvoista ja b) mulla on aikaa. A-kohta on yleensä se rate limiting step. Mulla on lisäksi sellainen periaate, että uutta postia ei tule ennen kuin edelliseen on joku kommentoinut. Rikon tätä periaatetta vastaan kuitenkin jatkuvasti, kuten nytkin. Olen ajatellut, että en ota stressiä harvasta päivitystahdista niin kauan kuin ilmoitan joka päivityksestä fb:ssa.

Pää täynnä

Eka päivä uudessa työpaikassa on takana! Pää on ihan sekaisin. Jo osaston maantiede on niin hankalaa, että hukkasin työpisteeni kolme kertaa päivän aikana. Kaksi eri ihmistä kierrätti mua ympäriinsä, mutta siltikään en löydä esim. vessaa. Uutta asiaa tuli niin paljon, ettei aivoihin olisi mahtunut yhtään enempää ja silti jäi vaikka mitä kysyttävää. Hoidin erilaisia hallinnollisia asioita koko aamupäivän, mutten ehtinyt kuitenkaan saada avaimia. Loppupäivästä pääsin ihan töitäkin tekemään. Mukavan oloista oli kyllä ja huomenna on jännää ja kivaa päästä takaisin. Parasta päivässä oli kyllä ehdottomasti Vilungin kanssa tehdyt lounastreffit ja kun paikalle saatiin vielä kurssikaveri, jonka kanssa on alkuvuodesta vietetty pari mukavaa iltaa, oli lounas täydellinen.

Töissä kuulin myös iloisia uutisia - olen nyt virallisesti virallinen eli sain viran. Mulla ei oo suuremmin käsitystä, miten virassa oleminen eroaa virattomana työnteosta. Asiasta kertonut sihteeri totesi, että "on ihan hyvä olla virassa niin on jotain mihin sun poissaolot ripustaa". Sen takia sitten vissiin. Aiemmin en oo poissaolojani mihinkään ripustanutkaan.

Verokarhu on aiheuttanut mulle suuria huolia. Olen tehnyt niin pitkään stabiilisti palkattuja töitä, että tällainen päivystyskorvausviidakko saa mut ihan ahdinkoon! Onhan nyt kerrassaan mahdotonta arvioida mahdollista vuosipalkkaansa, kun ei tiedä edes kuukausipalkan suuruusluokkaa. Koska mä kerrassaan inhoan mätkyjä, arvioin tuloni hävyttömän törkeästi yläkanttiin ja nautin sitten kahden vuoden päästä palautuksista.

Mä oon ollut ihan hepnaadilla lyöty siitä, kuinka nopeasti jalkakäytävät on sulaneet. Sunnuntaina kaikki oli vielä ihan lumessa ja eilen vähintään puolet kaduista asvalttimustana huolimatta tiistain pyrystä. Vähän mä olin kallella kypärin, kun innokkaasta odotuksesta huolimatta ei työmatkakävelystä tullutkaan juuri mitään. Yön aikana maa oli kilahtanut jäähän ja oli niin liukasta, että kilometrin matkaan meni 20 min. Työmatkan puolivälissä totesin, että mun pitää päästä töihin ja alistuin bussin kuljetettavaksi. Suhtaudun asiaan nyt siten, että toivottavasti kuukauden päästä pääsee jo kävelemään työmatkat molempiin suuntiin.

Elämyskameli suosittelee
kaoottiset ensimmäiset työpäivät