Keski-iän romantikot

Mä oon todellakin menevä ihminen. Bloggaan toinen toistaan coolimmista paikoista ja joka kerta täytyy tietysti leveillä sillä. Nytkin olen Kampin keskuksen uudessa Cafe Picnicissä Pepsi Maxin äärellä odottelemassa klo 17:ää, jolloin meillä on pöytävaraus elegantisti Farangiin. Mä oon ihan hirveä asiakas, koska en syö mitään ja näpytän omenatuotettani tunnin vappuaattona kiireisimpään aikaan neljän hengen pöydässä. Koska on kiireistä, en toki istu yksinäni vaan pöytäseura vaihtuu. Juuri tällä hetkellä pöydän toisella puolella istuu erittäin rakastunut keski-ikäinen pari, joka alkuun otti valokuvan kahvikupeistaan ja sittemmin ovat pussailleet varsin intohimoisesti. Hiukan tällaista kylmiötäkin lämmittää. Liekö kevät innostanut?

Jotenkin sitä on huomaamattaan muuttunut aikuiseksi. Nyt on siis vappuaatto, kello on 16:20 enkä mä tajunnut oikeastaan koko vappua ennen kuin puoli kahdelta töissä käskettiin skumpalle. Huomisen vapaapäivän mä oon toki rekisteröinyt ja varautunut menemään pelailemaan lautapelejä, mutta kerrassaan ei ole tullut mieleenkään, että pitäisi mennä katsomaan Mantan lakitusta. Oikein hätkähdin, kun näin haalariväkeä - eihän siitä nyt ihan ihmisikää ole, kun mä oon niitä viimeksi käyttänyt (tai no se vauva, joka syntyi silloin kun mä viimeksi pukeuduin haalariin, menee syksyllä jo kouluun). Edes mun ikiopiskelijapikkusisko ja -lankomies ei ole enää opiskelijoita. Jumpe. Mä en edes tiedä, missä mun yo-lakki on (ei ole tarkoitus tänäkään vuonna sitä käyttää). Vappu on aika kaukainen mulle.

Elämyskameli suosittelee
kalenterin tarkempi tarkastelu

Elämyspäivä

Tänään on ollut häkellyttävän monipuolinen päivystysvapaapäivä. Itse päivystys oli ihan tavallinen. Lähdin kotiin poikkeuksellisesti jo heti kahdeksalta, koska oli kiire ehtiä suihkuun ennen kotiin tilatun maksullisen miehen saapumista. Pari minuuttia ennen sovittua aikaa mies olikin jo ovella tarvikkeineen. Oli poikkeuksellisen paljon siirtomaavalloittajaolo torkkua sängyllä sillä aikaa kun ammattilainen pesi erittäin taitavasti meidän ikkunat. Hiukan hävetti, kun huomasin toivovani, että ikävä veto vilutti varpaita. Oli myös vähän kiusallista, kun mies joutui työnsä valmiiksi saatuaan kröhimään saadakseen mut hereille. Yritin selittää, että olin ollut yön töissä, mutta äijä vaikutti epäluuloiselta. En tainnut olla kovin vakuuttava, vaikutin ehkä enemmänkin laiskimukselta. Täytyy maksaa lasku jo huomenna, jospa se nostaisi mun osakkeita.

Handymanin suurin idoli on yksi sen kauppisopettaja. Kyseessä on mukava nuori mies, joka on käynyt joissain meidän juhlissa ja jonka kanssa Handyman pelaa frisbeegolfia. Me käytiin kerran Idolin ja vaimonsa kanssa keilaamassa ja tänään ne kutsuivat meidät raveihin. Huima kokemus! Mä en tiedä raveista mitään muuta kuin että jos niitä tulee TV:stä, vaihdan kanavaa. Yllättäen se olikin aika mukavaa. Lähdöt seuraavat toisiaan jouhevasti ja oma rahapanos tuo selvästi lisää jännitystä. Hevosilla on hassuja nimiä (esim. Tuhti-Parooni ja Massimo Meisels) ja yksi lähtö kestää parikymmentä sekuntia. Tänään oli vielä yksi lähdöistä Chef Wotkinsin sponsoroima, joten alkuun sai ilmaisen makkaran! Alkuun mä voitin, sitten alkoi häviöputki, mutta koska en pitänyt lukua panoksista, tuntui jälkeenpäin ihan voittajalta, kun lopuksi kävi keräämässä kaikki voitot - 9,9 euroa! Nettovoitto oli kyllä noin viisi euroa miinuksella, mutta elokuvakin maksaa eikä ole lainkaan noin jännää. Ehkä voi mennä joskus toistekin.

Elämyskameli suosittelee
uudet kokemukset

Kotihän

Jokaisella ihmisellä on kotiminä ja muuminä samalla tavalla kuin on kotihousut ja ulkohousut. Kaikki käyttäytyvät kotona tai omiensa parissa eri lailla kuin kavereiden kanssa tai töissä. Siksi mua ihmetyttääkin se, kuinka helppoa on luokitella ihmisiä fb-käytöksen perusteella. Lähimpänä mä voin tietysti arvioida itseäni - kuinka helposti mä tulkitsen jonkun ilottomaksi moraalipoliisiksi, hermostuttavaksi villapaitahipsteriksi tai sinisilmäiseksi höntiksi muutaman yhdentekevän statuksen tai kommentin perusteella.

Kuten usein parisuhteessa, mä en niinkään välitä siitä, mitä muut musta itsestäni fb:n perusteella ajattelee, mutta se kyllä hämmentää, miten Handymaniin suhtaudutaan. Mulle on täysin selvää, että Handyman on monen mielestä ärsyttävä, joskus jopa julkea. Jotkut sen mielipiteenilmaisut on tulkittavissa pelkästään provokaatioksi. Silti on mun mielestä jotenkin omituista, että kun Handyman kertoo fb:ssa liikuttuneensa tietokonepelin keskustelussa lukemastaan 11-vuotiaan koulukiusatun pojan tarinasta, voi kommenttien rivien välistä lukea, kuinka yllättävä tällainen tunnereaktio Handymanille on. Ehkä joo foorumi oli harvinainen, mutta itse tunnereaktio hyvinkin tyypillinen. Eihän Handyman tietenkään kovin julkisesti yleensä murheitaan ja huoliaan käsittele, mutta samalla tavalla sillä niitä tietenkin on kuin kaikilla muillakin. Itse asiassa mä pidän Handymania harvinaisen empaattisena, ainakin se on huomattavasti mua empaattisempi. Handymanin puheista sitä on ehkä joskus vaikeaa havaita, mutta teot puhuvat puolestaan. Handyman haluaa oikeasti auttaa kaikkia läheisiään aina kun voi. Esimerkiksi käy vaikkapa tämä sunnuntaipäivä: aamulla mentiin lyhyellä varoitusajalla mun vanhemmille, kun Äiti soitti, että internet-yhteys on rikki. Sieltä suoraan lähdettiin Vilungin luokse seurustelemaan ja siinä hetki myös katsottiin lapsia, jotta vanhemmat pääsisivät hetkeksi keskenään ulkoilemaan. Espoosta Handyman ajoi kaverinsa luokse suunnittelemaan nettisivuja, jotka on luvannut kaverin yritykselle tehdä ja sieltä hän on sittemmin mennyt työkaverinsa tyttöystävän muuttoavuksi, koska työkaveri oli sairastunut. En yhtään epäile, etteikö Handyman olisi jossain vaiheessa kirjoittanut fb:iin jonkin sarkastisen kommentin johonkin auringonihailustatukseen, mutta eihän se tarkoita, ettäkö hän ei ymmärtäisi, kuinka pahalta koulukiusaaminen voi 11-vuotiaasta tuntua.

Mä tein perjantaina vieraille ruoaksi kalakeittoa ja sitä varten mun piti tietysti ostaa lohta. Mun piti käydä torstaina hallissa, mutta nukuin koko päivän ja halli ehti mennä kiinni. Niinpä menin Stockalle. Siellä oli kalatiskillä mua palvelemassa todella nuori poika. Pyysin kilon lohta kuutioituna, minkä vuoksi pojan piti kysyä työkaveriltaan, että saako meiltä lohta kuutioituna. Kaveri sanoi, että kyllä saa. Poika kysyi tarkemmin ohjeita ja kaveri neuvoi ottamaan nahan pois ja leikkaamaan kalan kuutioiksi. Kyseessä oli mahdollisesti ensimmäinen kerta, kun poika käsitteli kalaa, siltä ainakin vaikutti. Ensin hän vielä varmisti minulta, haluanko tosiaan, että nahka poistetaan. Sitten hän aloitti jo ensimmäisestä viillosta tuhoontuomitun nahan poistoyrityksen. Nahka lähti kapeina suikaleina ja kun ensimmäisellä kerralla se ei lähtenyt kunnolla, oli lopputulos karmea. Hän yritti naama punaisena riipiä raidallisesta kalasta raitoja pois, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Lopulta sain laatikollisen kalakuutioita, joissa oli vielä aika paljon nahkaa jäljellä. Ei mua se lopputulos harmittanut yhtään niin paljon kuin se, että kolme muuta kalatiskin myyjää hengaili siinä vierellä katsellen pojan ähräystä ja jutellen erilaisista opiskeluryyppäjäisistä ("mä olin pari vuotta sitten Hämeenkadun approssa, mutta enää ei turnajaiskestävyys kyllä riittäisi!"). Kukaan ei neuvonut pientä työkaveria. Mä kimmastuin niin, että laitoin nettisivujen kautta palautetta, tarkasti kuitenkin kirjasin, että en halua valittaa työsuoritteesta vaan perehdytyksen puutteesta. Sain takaisin pitkälti geneerisen kiitoskirjeen, lupauksen paremmasta perehdytyksestä ja 10 euron hyvityksen. Toivottavasti nuori mies ei menettänyt työpaikkaansa.

Elämyskameli suosittelee
Hakaniemen halli

Lentomatkailun sääntöjä

Vietimme siis pitkän viikonlopun Berliinissä Handymanin, Anopin, Lankomiehen sekä puolisonsa kanssa. Samaten kuin viime huhtikuussa, meidän loma-aikana oli vähän vilakkaa, mutta sää lämpeni huomattavasti, kun palasimme kotiin. Toisaalta siellä oli kevättakki-ilma, ei lunta missään eikä sormia palellut, vaikka olisi unohtanut hanskansa kolme viikkoa sitten Vantaalle, kuten minä. Kiva loma, jonka lopuksi tuli kurkku mahdottoman kipeäksi. Sitä parantelen vielä tämän päivän kotona, jotta olen huomenna yötyökunnossa. Eiköhän se siitä.

Lomalla parasta oli lomailu, ikävintä jalkakipu. Käytiin mm. eläintarhassa, koska Anoppi niin toivoi. Monia kivoja juttuja siellä näki (esim. vauvakirahvin, elefantinpoikasen, omenoita syövän sarvikuonon ja pienen virtahevon), mutta onhan tuommoinen eläintarha ihan kammottava. Surullisin näky oli järkensä menettänyt päätään heiluttaen edestakaisin kävellyt jääkarhu. Iloisimpia eläimiä vaikuttivat olevan varpuset. Puluja ei näkynyt. Kameran akku loppui juurikin eläintarhassa, joten meidän lomakuvakisaesityksessä tulee olemaan yhteensä noin 20 kuvaa. Näimme myös aidon luontoelämyksen, kun pikkuruinen pörheä keltarintainen tipu asioi hotellihuoneen parvekkeella. Se oli kerrassaan suloinen, mutta laji jäi epäselväksi (ei talitiainen).

Rosa Meriläinen kirjoitti tänään HS:n kolumnissaan, ettei älyttömiä sääntöjä tarvitse noudattaa. Mä oon periaatteessa samaa mieltä, kävelenhän itsekin päin punaisia, jos liikennevirta sen sallii. Sen sijaan mua ärsyttää ne ihmiset, jotka urpoilee lentokentillä ja -koneissa. Mä en enää viitsi hakea ihmisiä lentokentältä, koska joka kerta siinä ulostuloportin maastossa seistessä näkee, kuinka joku kävelee siitä ovesta väärään suuntaan tullialueelle (NO ENTRANCE!!). Viime kuussa olin haljeta, kun oli kuulutettu, että kaikki sähkölaitteet pitää sulkea ja sen jälkeen vielä ylimielinen keski-ikäinen nainen otti valokuvia koneen ikkunasta (sic). Koneen taxiing-vaiheessa mun pitää pitää silmät ja korvat kiinni, koska mua ärsyttää niin suuresti se, että pöllöt nousevat seisomaan, vaikka turvavyötä kuvaavaa merkkivaloa ei ole vielä sammutettu. Helkkari odota urpo vielä 10 sekuntia! Kyllä ne sen sitten sammuttaa. Mun pitäisi tehdä joku vappulupaus, että en enää menetä malttiani lentoliikenteessä, mutta en pysty enkä halua.

Pikkusisko etsii Diplomi-insinöörikihlattuineen kiivaasti uutta asuntoa. Niillä on aikamoinen kiire löytää asunto, koska nykyisestä pitää lähteä piakkoin. Mä voisin muuten aivan hyvin antaa tämän niille vuokralle ja muuttaa vanhemmilleni (etenkin Handyman olisi oikeasti aivan tohkeissaan muuttamassa appivanhemmilleen anoppinsa herkkupatojen äärelle), mutta mä haluaisin oman sänkyni mukaan eikä sitä jaksa kukaan muuttaa. Sen sijaan Pikkusiskon muuttobisnesten ja kevään myötä myös mulla on jonkinlainen asuntokuume, mutta lähinnä oman asunnon suhteen. Haluaisin siirtää yhtä seinää metrin. Tämä ei ole täysin älytön idea, koska joka tapauksessa se seinä pitää jossain vaiheessa purkaa ja mieluummin ehkä nyt kuin sitten muuttovaiheessa. Samalla sitä voisi siirtää ja siten suurentaa vaatehuonetta. Vaatehuonetta saisi toki suurennettua sitenkin, että heittäisi sieltä pois kaiken tarpeettoman tavaran, mutta kyllä seinän siirtäminen kuulostaa helpommalta.

Elämyskameli suosittelee
älyttömien lentosääntöjen noudattaminen

Teinikuuntelija

Tuukka Temonen ihmetteli, kuinka Robin on voinut saada miljoona kuuntelukertaa parissa vuorokaudessa Kukapa jaksaisi samaa biisiä kuunnella monta kertaa peräkkäin. Mä oon Temosen kanssa samoilla linjoilla siitä, että tietenkin levy-yhtiö on ostanut kuuntelukertoja, ei niiden tyhmiä kannata olla. Mä en kuitenkaan pidä mahdottomana, ettäkö teinit kuuntelisivat samaa biisiä repeatilla. Vähän nolotti huomata, että viimeisen vartin aikana mä oon kuunnellut saman Samuli Putron biisin neljästi. Olen erityisen mieltynyt kohtaan, jossa sanotaan "sinä nyökkäät, sinä nyökkäät".

Me ollaan tällä hetkellä lentokentän Starbucksissa odottamassa Handymanin sukulaisia. Me tultiin etukäteen, koska vain sillä tavalla Handyman sai asennettua sähköpostiasetukset Isin Lumiaan. Monimutkaista, tiedän. Ollaan siis lähdössä Berliiniin, jee! Pitää ottaa lomakuvia.

Mä kävelen kummallisesti vasemmalla jalallani. Olen päätellyt tämän siitä, että kävelykenkä kuin kävelykenkä hinaa vasemman jalan sukan varpaisiin jo lyhyellä 100 metrin matkalla. Kyseessä on se vähemmän vaivainen jalka, joka ei siis ajoittain aiheuta mulle silmitöntä särkyä ja tuskaa. Tämä ongelma on mulla ollut jo muutaman vuoden ajan ja olen pohtinut sen johtuvan siitä, että mun jalat on eri kokoiset ja kengät siis jaloista katsoen erilaiset, mutta tätä samaa kiusaa tapahtuu kenkäparista toiseen ja toki kengän kokokin vaihtelee joitain millejä sinne tänne. On varsin ärsyttävää joutua nykimään sukkaa jatkuvasti. Jos joskus löytöihin kenkäparin, joka ei tätä tee, ostaisin useamman kerralla. Tätä ei kenkäostoksilla pysty testaamaan, koska kaupassa ei pysty kävelemään tarpeeksi pitkään. Muita samasta ongelmasta kärsiviä en ole tavannut. Pitäisikö mun mennä kävelyopetukseen?

Elämyskameli suosittelee
Mä olen siinä nuorena kuin nurmet on

Nolo lauantai

Mä olin tänään saksankokeessa. Kaikkeen pöljään sitä ryhtyykin. Tää ei ollut virallinen tasokoe, vaan Goethe-instituutti siirtyy jatkossa tarkistamaan optiset lomakkeensa tietokoneavusteisesti ja tätä varten ne tarvitsi tentintestaajia. Mä lupauduin ja vietin siis viisi ja puoli kallisarvoista lauantaituntia tehden koetta, josta mulle ei oo muuta hyötyä kuin tieto siitä, olisinko päässyt läpi, jos se olisi ollut oikea koe. Väärin ei tule ymmärtää, olihan se tavallaan ihan mukavaa, kun pääsi ylppäritunnelmaan (siis optinen lomake!), sai tenttikokemusta (puolen vuoden päästä el-tentissä se osoittautunee kullanarvoiseksi) ja kyllähän mä oikeesti tykkään siitä, että pääsee vähän testaamaan omia taitoja. Etukäteen oli kehotettu varaamaan 3-4 tuntia aikaa ja mä olin melko varma, ettei ihan kolmea tuntia mene. Ylppäreissäkin oli kuuden tunnin tenttiajat, mutta kyllä mä olin järjestäen äidinkielen koetta lukuunottamatta heti puolenpäivän jälkeen vapaa. Tässä ei sama ihan pätenytkään, sillä tentti oli neliosainen ja seuraavaan osaan pääsi vasta edellisen ajan loputtua. Luetun tekstin ymmärtäminen menikin aika nopeasti, mutta toki kuullunymmärtämisessä menee se aika, mitä se teksti kestää ja ainekirjoituksessakin saa aikaa tuhrattua vaikka mihin viilailuun. Siinä meni se päivä. Ihan heti en kuitenkaan viralliseen tenttiin mene, koska tenttitulos on voimassa vain kaksi vuotta ja jos ennen Berliiniin muuttoa pitää käytännössä vuosi kerätä rahaa erikoislääkärinä Suomessa, joutuu pian käymään tentissä uudestaan.

Handyman istutti ystävällisesti mun synttärilahjaksi saamaan yrttipurkkiin basilikansiemeniä pääsiäisenä. Nyt on maan voima näyttänyt mahtinsa ja pienenpienet ituliinit ovat nostaneet päänsä mullasta! Handyman kielsi mua puhumasta niille ja uhkasi postata Facebookiin musta kuvan hulluna idullepuhujanaisena, jos uhmaan kieltoa, mutta oon silti käynyt toivottamassa ituliineille tsemppii tsemppii joka päivä. Ne on jo kasvaneet! Ihan vielä ei kuitenkaan voi käydä sadonkorjuulle, koska suurimmatkin lehdet ovat vielä pippuria pienempiä.

Twitter on osoittautunut juuri niin sekavaksi kuin etukäteen ounastelinkin. Toki asiaan vaikuttaa mun seurattavavalikoimakin, joka on varsin ennalta arvattava. Mä en kuitenkaan vielä ole täysin menettänyt hermojani, vaan olen jaksanut edelleen suhtautua siihen kuin ärsyttävään sukulaiseen: on parempi huvittua kuin suuttua. Todellakin Tuomas Enbuske korostaa älyään miltei päivittäin ja Alexander Stubb kertoo pirteästi, millä urheiluvekottimella on milloinkin vatkannut, mutta mitä sitten? Ei sitä aina jaksa lukea jatkuvaa itsesäälivää nillitystä siitä, kuinka ikävä sää tänäänkin on, kuinka taas naapuri herätti klo 4:22 rymybileisiin tai kuinka <3 aamupalan="" facebook.="" lapset="" nkyyn="" on="" p="" s="" sit="" toivat="" varten="">
Elämyskameli suosittelee
ituliinit!