Pitkä ja polveileva vessatarina

Malmössä me vietettiin kaksi yötä ja lähdettiin keskiviikkoaamuna takaisin Tukholmaan. Matkalla kiinnitettiin huomio Smoolannin Älg safariin, jossa olisi päässyt ajamaan autolla hirvimetsällä. Nyt kyllä vähän kirveltää ettei menty. Seuraavalla kerralla.

Lounais-Tukholmassa Kungens kurvassa (I kid you not) poikettiin siihen mun hartaasti toivomaan maailman suurimpaan Ikeaan. Saavuttaessa mä jäin ottamaan valokuvia talosta ja Handyman kipitti kupla otsassa sisään. Asiansa valmiiksi saatuaan Handyman tuli takaisin ulos ja kertoi mulle innoissaan, että siellä on kolme kerrosta. Huisia. Tämä oli kuitenkin aliarvio. Eka noustiin niin korkeat liukuportaat, että Handymania hirvitti. Koska huonekalunäyttelyosa talosta oli pyöreä, oli näyttely rakennettu niin, että vuorotellen kerroksia oli ulkokehällä ja ympyrän sisällä. Näin ollen kerroksia oli tuplasti enemmän! Tarkoitus oli selvästi siis laskeutua kerroksia alaspäin, mutta perus-Ikeasta tuttua käytävää ei ollut, joten meni vielä enemmän sekaisin. Ravintola oli yläkerrassa. Lihapullat syötiin. Tarjolla oli lihapullien kanssa keitinperunoita ja herneitä, joita ei Suomesta saa. Kaikki on niin paljon hienompaa! Muuten Ikeasta ostettiin vain KOPPLA-USB-haaroittaja. Ei lähdetty ostamaan korkkipöytää, vaikka Handyman siihen mieltyikin.

Tukholmassa oli keskiviikkona sama tilanne kuin Tanskassa pari päivää aiemmin: hotellit täynnä. Radissoneissa ei ollut huoneen huonetta, sama tilanne Scandicissa tiistai-iltana katsoen. Keskiviikkoaamuna Scandicista kuitenkin löytyi kaksi vaihtoehtoa: joko hillittömän kallis huone Järva krogista tai vähän halvempi Infra citystä. Kokeneet Tukholman-kävijät tunnistavat heti, etteivät nämä sijaitse keskeisesti. Infra city ei sijaitse edes Tukholmassa vaan Upplands Väsbyssä. Molemmat ovat väsyneitä lentokenttäbussipysäkkihotelleja. Niinpä mentiin Upplands Väsbyyn. Hotelli sijaitsi aivan moottoritien varrella suurella ostosalueella. Joskus 90-luvulla kyseessä on ollut huikean hieno kongressihotelli: 20 kerrosta, lasijulkisivu, suuri aula, johon on rakennettu muovinen viidakko karppialtaineen (karpit eivät olleet muovia). Me saatiin huone kerroksesta 7, satumaiset näkymät aulaan. Huone oli Scandic-siisti. Kun oltiin oltu huoneessa noin vartti, puhelin soi. Respasta soitettiin, että mä olin unohtanut lompakkoni siihen tiskille (strike one). Kun aloin puuhata nukkumaanmenoa, huomasin ettei mun laturi ollut paikallaan eli mä olin unohtanut sen Malmöön (strike two). Kävin iltapisulla ja vedin vessan seinässä olevasta painikkeesta tavalliseen tapaan, jolloin painike upposi seinään eikä enää palautunut (strike three). Tämä johti veden jatkuvaan lorinaan. Kävin selittämässä asian respassa (englanniksi) Andreakselle, joka ymmärsi minun aiheuttaneen tukoksen ja soitti huoltomiehen. Huoltomies tuli kummallisen näköisen karhupumpun kanssa. Karhupumpun hän hylkäsi eteiseen ja alkoi ropata vetopainiketta. Melko pian hän saikin sen korjattua ja vessan vedettyä. Tack ska du ha. Kuitenkin heti kun hän lähti, alkoi vettä lorista taas. Soitin Andreaksen hälyttämään mies takaisin. Tässä vaiheessa kello oli jo 23:30. Toisella kerralla hän ropasi pönttöä miltei puoli tuntia ja totesi, että sönder on. Täytyy saada uusi huone. Seuraavaksi Andreas soitti, että hotelli on täynnä, nukkukaa lorottavassa huoneessa, jossa vessanpöntön huuhtelupainike on irtonaisena pöydällä. Lupasivat jalosti pitää ysikerroksen saunaosaston meitä varten auki. Sehän kätevää. Aamupalakin oli huono ja ankea. Mitään rabattia ei lorohuoneesta saanut, respan aamuvuorolainen Karin oli useaan otteeseen very sorry, että vessa oli rikki. Sehän lohdutti. Suosittelen välttämään Scandic Infra cityä. Ai niin enkä mä ollut unohtanut laturiani, vaikka olinkin jo ehtinyt kysellä sitä Malmöstä. Se löytyi mun käsilaukusta.

Laivamatka takaisin oli jälleen kiva. Tällä kertaa oli DeLuxe-hytti, joka oli isompi kuin perushytti. Siinä oli sängyksi levitettävä nojatuoli, enemmän tilaa parisängyn ympärillä ja vessassa suihkuseinä kepsun verhon sijaan. Meille sattui merinäköalakin. Kiva hytti, sinne voisi mennä toistekin. Suihkuseinä on siitä hyvä laivan vessassa, että se suojaa palohälytykseltä. Vesihöyry näet laukaisee palohälytyksen, minkä Handyman eeppisellä matkallaan Saksasta Vantaalle totesi. Hän oli näet suihkun jälkeen jättänyt vessan oven auki ja kotvasen kuluttua oli saanut vieraakseen kivan palohälytykseen reagoineen laivasedän. Ei ollut Gevaliaa, mutta eipä ollut rihmankiertämääkään. On sitä vieraalle siinäkin sulattamista.

Elämyskameli suosittelee

LVI-huoltotaidot

Pohjolan kirkkaat vedet

Laivalta me päätettiin mennä Malmöhön. Pohdittiin menoa Billundiin, mutta Tanska oli valmistautunut meidän tuloon täyttämällä kaikki hotellit Odensessa, Aarhusissa ja Kööpenhaminassa toiseksi yöksi ja toisena yönä olisi ollut parissa Scandicissa vapaana huone alkaen 398 euroa. Tanska on tosi kallis, mutta tuo kuulostaa jo vähän liioittelulta. Nyt me on siis nukuttu kaksi yötä Malmön Radissonissa. Maanantai-iltana tutustuttiin vanhaan kaupunkiin. Iha jees.

Automatka Malmöhön on siinä mielessä kiva, että koko matka on hyvää tietä, melkein koko matka moottoritietä eikä tarvitse ajaa omituisia kinttupolkuja kuten esim. Helsingistä Jyväskylään, Poriin tai Mikkeliin mentäessä. Toisaalta tämä johtaa siihen, että oikein mitään kiinnostavaa ei matkalla näe lukuunottamatta komeita Vättern-maisemia, kun tie Jönköpingistä pohjoiseen kulkee Vätternin rantaa (miksi kauniin järven rannalle on rakennettu moottoritie?). Toissapäivänä tänne ajettaessa Handyman oli huonovointinen ja otti tunnin torkut kesken matkan, joten mä ajoin kolmanneksen matkasta. Onneksi Handymanin vointi parani peroraalisella nesteytyksellä, joten mä sain katsella merinäköalaa Helsingborgin ja Malmön välissä. Tänään mä aion nesteyttää Handymanin ihan piripintaan, jotta saan keskittyä ydinosaamiseeni (radiokanavien vaihteluun) koko matkan.

Eilen matkustettiin Kööpenhaminaan. Mä oon ällistynyt, kuinka paljon yhtenä lomapäivänä ehtii tehdä verrattuna työpäivään. Nimittäin eka käytiin aamupalalla, sitten ajettiin Juutinrauman sillan yli Manner-Eurooppaan, vietiin auto parkkiin, mentiin Lego-kauppaan, vietiin Legot autoon, mentiin kanavaveneajelulle, poltettiin päänahat, posket ja niskat, mentiin Wagamamaan syömään, pyörittiin Tivolissa pari tuntia ja ajettiin takaisin Skandinavian niemimaalle. Niinko wau. Täysin kiireetön meno koko ajan, mutta ehdittiin tehdä vaikka mitä. Eikä kello ollut silti vasta kuin kuusi, kun palattiin hotelliin!

Kööpenhamina on kyllä yksi mun suosikkikaupungeista, vaikka se vähän ujostuttaakin, että se sijaitsee maassa, jonka kieltä mä en ymmärrä yhtään. Mä oon käynyt siellä aikuisiällä kahdesti ja siellä on aina lämmintä ja aurinkoista. Kaikki on niin kallista että huimaa, mutta kun vaihtokurssi on monimutkainen, on helpompaa vain maksaa kuin vaivata lomapäätään kertolaskuilla. Parasta Kööpenhaminassa on Tivoli, mä todella pidän sen tunnelmasta. Myös kanavaveneajelut on hauskoja. Vuonna 2010 meidän kanavaveneessä oli töissä ihan Lankomiehen näköinen kippari ja sen saunanrakennuskaverin kaksoisolento viihdyttämässä yleisöä. Eilisessä veneessä kapteeni oli vanha setä, jolla oli kapteenin lippalakki ja viihdyttäjänä oli nuori kaveri nimeltä Jeppe. Jepellä ei ollut hattua, mikä huoletti etenkin Handymania kovasti ja Handyman kysyikin multa, miten sanotaan tanskaksi "Jeppe kuule sun äiti oli ihan oikeassa, kun se sanoi, että aurinkoisella säällä pitää käyttää päähinettä! Ihosyövän kanssa ei ole leikkiminen."

Me käytiin viimeksi Kööpenhaminassa siis elokuussa 2010 ja silloin metron rakennustyöt olivat kesken. Nyt ne olivat edelleen kesken. Jonkin kyltin mukaan valmista tulee ihan justiinsa vuonna 2019. Toi on just ongelma siinä, kun ei ole kunnollista itsenäisyyspäivää ja siihen liittyvää tiukkaa takarajaa jokaiselle projektille, valuu valmistumiset vuoden 2017 jälkeiselle ajalle. Suomessahan onneksi eletään sillä mentaliteetilla, että aikaa vuoden 2017 jälkeen ei ole tai ainakin se on epätodennäköistä.

Ruotsissa parasta on Loka-vesi ja vähän Ramlösatkin. Erilaiset maustetut ei-makeutetut vissyt, joiden maku on oikeasti hyvä eikä ole niin paljon kuplia, että tulee vatsa kipeäksi. Loka-kausimaut on herkullisia. Aiemmalta kerralta muistan sitruunapiirakan makuisen Loka-veden, jossa oli sitruunan ja vaniljan makua - se oli herkullinen. Tänä kesänä on Loka loves candy -tempaus, johon liittyen olen maistanut jo Loka Rosa Svampar- ja Loka Hallon&Lakritsskalle -makuja (en ole vielä löytänyt Persikaa). Molemmat, mutta etenkin tuo vadelmalakritsi, ovat mainioita. Lisäksi Ramlösan Mojitea-maku on herkullinen. Myös Loka vadelma-mustikka on ok, mutta ei läheskään niin hyvä kuin yllämainitut. Parasta Lokassa on, että se ei ole tosiaankaan yhtään makeaa vaan maistuu suolattomalta vissyltä, jossa on herkullinen jälkimaku. Kuplat ovat pieniä ja hapotus on kevyt. Suomessa tai Saksassa mä en ikinä juo vissyä, kun siinä on aina se ikävä tylppä suolainen maku ja liikaa kuplia. Ja Loka-vedet (kuten ny muukin vesi) on ihan ookoo juoda lämpimänäkin. Vadelmalakritsi on mun mielestä parempaakin lämpimänä. Ihanat ruotsalaiset. Vesissä on eroja. Ruotsissa ne on parempia.

Elämyskameli suosittelee

Merimatka, elämäni matka

Me ollaan merillä. Tarkemmin sanottuna Silja Symphonyn Promenade-hytissä. Tyylikästä. Mä oon ollut laivalla viimeksi vuonna 2010 ja silloin reittimatkalla Tukholmasta Helsinkiin. Mä muistelin, että laivamatkustelu olisi tylsää mutta kaukana siitä! Täähän on vain mahdottoman nostalgista. Trubaduuri soittaa taukoamatta easy listening -klassikoita, meidän huoneen ikkunan alla on jonglöörishow ja täällä on edelleen Happy Lobster -niminen ravintola. Moni asia on kuitenkin muuttunut. Promenade-hyttien verhot on uusittu, leikkipaikka on nykyään kerroksessa 5 ja ravintolan tarjoilijatädit on eläkeiässä.

Nyt on siis ulkomainen road trip alkanut. Toistaiseksi ainoa varma ohjelmanumero on tutustuminen maailman suurimpaan Ikeaan (Ikea on paikallinen huonekalumyymälä). Suunnitelmissa on myös yöpyä joko Scandic- tai Radisson Blu -ketjun hotell(e)issa. Huomenna aamulla pitäisi tietää, mitä merkitään navigaattoriin kohteeksi. Jospa nyt keksisi.

Mä oon tehnyt suuren muutoksen elämässäni. Olen nimittäin alkanut kuunnella Radio Suomipopia. Aiemmin kuuntelin Korporaation podcasteja, mutta jo useamman vuoden ajan ne on ärsyttäneet mua suuresti. En keksinyt tätä ennen, että ärsytystä voi vähentää lopettamalla niiden kuuntelu. Autossa olen kuunnellut Aaltoa tai Metroa, yksittäisiä kertoja kesäisin Suomipoppia ja jos Handyman on ollut kiltti tai hankala, sen määräyksestä YleX-kanavaa. Nyt kuitenkin mä oon päättänyt, että mun pääkanava on Suomipop ja muita kanavia mä kuuntelen vain hätätilanteissa. Hätätilanteita tulee kyllä melko usein, sillä olen todennut, että Suomessa ei ole muita artisteja kuin Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen ja Sanni. Mä oon ihmetyksekseni alkanut oikeastaan melkein tykätä Haloo Helsinki! -yhtyeestä, mutta ähkiviä naisia mä en jaksa. Niinpä joka toisen biisin kohdalla pitää vaihtaa. Mutta Suomipop on silti mun kanava. Joskus sieltä soitetaan Leevi and the Leavingsia. Se on kivaa. Niiden aamutiimi on pöhkö, mutta kakkajuttuineenkin (toistaiseksi) selvästi vähemmän hermoon käyvä kuin Korporaatio.

Mä oon kokeillut useampia uusia mahtavia lautapelejä! Kaikki kestää noin 30-45 min eikä oo vaikeita oppia. Mainiota!

1) Concept on sananselityspeli, jossa pitää selittää sanoja (daah) puhumatta, käyttäen pelilautaa, jolla on paljon pieniä kuvia, joista muut sitten arvaa. Jos esim. pitäisi selittää "hevonen" voisi laittaa pääkäsitteeksi eläin - ruskea - iso ja sivukäsitteeksi ihminen - päällä. "Maito" voisi olla syötävä - nestemäinen - valkoinen. Mutta miten selität James Bondin, luurangon tai "ei omena kauas puusta putoa"? Mainio peli!

2) Camel Cup on vedonlyöntipeli, jossa järjestetään kamelikilpailu ja veikataan voittajaa. Kamelit saattavat kantaa selässään toisia kameleita, mikä vaikuttaa voittojärjestykseen, pelaajat voivat suolata kamelien menoa tai avustaa haluamiaan kameleita ja veikata useampaa kamelia voittajaksi. Huikean hauska ja jännittävä peli ja vaikka pelimekaniikka onkin monisyinen, on säännöt helppo oppia - eilen kaksi tyyppiä oli raskaana ja silti ymmärsivät jutun kertaselityksestä (kyseiset pelaajat itse olivat tästä ihmeissään, en yleisesti pidä raskautta erityisesti oppimiskykyä huonontavana tekijänä).

3) Qin on tyypillinen Rainer Knizian suunnittelema peli. Periaatteessa pelimekaniikka on ihan näppärä, mutta teema on liimattu päälle ja vaikuttaa masentavan irtonaiselta. Tässä on teemana läänien perustaminen kiinalaiselle maaseudulle ja Kiinasta muistuttavat vain pelilaudan nurkkien lohikäärmeet ja pagodan muotoiset pelinappulat. Ehdottomasti joukon huonoin peli, mutta ei kuitenkaan mikään Monopoli. Sopii niille, jotka haluaa mieluummin pohdiskella ja voittaa kuin suoranaisesti pitää hauskaa pelin parissa. Ehkä 7-.

4) Machi Koro, japanilainen korttipeli. Ameriikassa asuva tiedemieskaveri kävi meillä pelaamassa Conceptiä ja Qiniä ja suositteli mm. tätä. Heti piti käydä kaupassa. Nyt on pelattu kerran ja vaikuttaa tosi kivalta! Kuin vähemmän puuduttava Dominion. Ostin samalla myös Harbor-lisäosan, joka muuttaa pelimekaniikkaa merkittävästi paremmaksi. Ekassa pelissä mulle oli pari sääntöä vieraita, joten pelattiin väärin ja Handyman hävisi -> sen mielestä huono peli. Oikeesti hyvä peli. Tää on mukana Ruotsissa, täytyy kokeilla vielä uudestaan.

5) Colt Express on joukosta ainoa, jota mä en oo vielä pelannut. Tämän vuoden Spiel des Jahres -voittaja, mikä jo sinänsä kertoo hyvää. Tänään mä kokosin pelilaudan, joka on kolmiulotteinen monivaunuinen juna, ja tutustuin sääntöihin. Vaikuttaa erinomaiselta. Voi olla Camel Cupiakin parempi. Nyt kun pääsis testaamaan!

Handyman-parka joutuu nyt taas pelaamaan. Se väittää ettei tykkää pelaamisesta ollenkaan. Mä epäilen, että peliantipatiat liittyy pitkälti häviämisen inhoamiseen. Miesparka todella vihaa hävitä lotossakin. Huooh.

Elämyskameli suosittelee

Concept, Camel Cup, Machi Koro ja Colt Express. Jos joku innostui Qinistä tuon arvion perusteella, saa ostaa sen multa vitosella (ja osaa todella lukea positiivisen arvostelun sanojen takana). Vaikkei se oo yhtä hyvä kuin nuo muut, niin on se vitosen arvoinen. Ehkä kympinkin, mutta vitosella lähtee.

Seikkailumatkan odotettu lässähdys

Oli aika jättää Lappeenranta taakse. Sen verran kuitenkin kiinnosti Saimaan kanava -merkitty hannunvaakunamerkki, että poikettiin Mälkiän sulun ulkoilmamuseoon ja se olikin mielenkiintoinen! Erityisesti mua ilahdutti Urho Kekkosen puisto, sillä UKK on alkanut kiinnostaa mua kovasti. Alkukesästä lähtien mua on vaivannut vuoden 1973 kansallinen poikkeuslakitrauma, kun yksi työkaveri terassilla hiukan päissään alkoi tästä traumasta vaahdota. Pitäisikin perehtyä lähemmin. No mutta se ei Mälkiän sulkua pahenna. Käykää katsomassa!

Alkuperäinen puoliajatus oli mennä Lappeenrannasta Savonlinnaan. Niin me mentiinkin, sillä matkalla huikeinta on katsoa Joukionsalmen sillalta Venäjälle. Savonlinnassa syötiin lihatsut (ihan kamala sana, mutta osa paikallisista saa hermoromahduksen, jos niitä kutsuu lörtsyiksi tai - kuten viikon päästä kymmenen vuotta täyttävä serkkuni kahdeksan vuotta sitten - öössthyksi) ja johan Handyman tapasi siellä jonkun tutun maansiirtourakoitsijan. Päätettiin sitten kuitenkin olla jäämättä Savikseen yöksi, koska mukana oli kassillinen pyykkiä ja huomattavasti vähemmän puhtaita vaatteita eikä pesukoneelle ollut kuin 2,5 tunnin matka. Ajettiin sitten vielä iltasella Mikkelin kautta mökille. Kangasniemi cityssä heti Rautiasta länteen nähtiin tien vierellä valtava hirvi. Se oli komea eläin. Kun sitten Handyman hidasti, niin johan se alkoi toikkaroida poispäin tiestä (jos kyse olisi muusta eläimestä, sanoisin sen "kävelleen" poispäin tiestä, mutta mediasta olen oppinut, että hirvi aina toikkaroi. En tiedä muita eläimiä, jotka poikkeuksetta toikkaroivat. Paitsi epäilemättä susikoira Roi). Handyman, tuo teiden jos ei nyt ritari, niin ainakin trubaduuri, ajoi meidät turvallisesti mökille.

Keskiviikkona aamulla oli suloista herätä siihen, että joku umpiouto äijä koputti ovelle ja kyseli Partasia. Meillä ei kummallakaan parta kasva, joten hätistettiin se pois. Meillä oli suuria suunnitelmia päivälle: piti mennä Jyväskylään treffaamaan Polaah'ta ja sen poikia sekä ostamaan rapumerta, mutta juuri kun oltiin lähdössä, joku asunnontarvitsija lähetti Handymanille tekstarin. Monien ja polveilevien vaiheiden (jotka ovat niin rutikuivia ja tylsiä, että edes minä en sellaisia kehtaa internetiin kirjoittaa) jälkeen päätettiin jättää houkutteleva Jyväskylän retki tekemättä, pakata likaiset pyykit takaisin autoon ja ajaa pääkaupunkiseudulle. Esiteltiin illalla asuntoa todennäköisesti turhaan, koska asunnon tarvitsija, joka oli yllättäen mun tuttu saksantunnilta, ei ollut käsittänyt pohjapiirroksesta, että asunnossa ei sitten kuitenkaan ole sitä erillistä makuuhuonetta. Kaikista monenkirjavista suunnitelmista huolimatta sitten kuitenkin päädyttiin yöksi mun vanhempien seuraan. Olipa aikamoinen antikliimaksi. Mutta arvaan lukijan huojentuvan siitä, että nyt ne pyykit on vihdoin pesty.

Nyt ollaan viikonloppu pääkaupunkiseudulla, tavataan vieras kaukaa ison meren takaa, kuljetetaan imetysvaatteita ympäri Espoota ja Handyman juhlii kaverinsa 40-vuotispäivää. Sunnuntai-iltana alkaa sitten uusi ehkä (todennäköisesti (toivottavasti)) vielä jännittävämpi aktiivivapaamatka. Mennään ihan ulkomaille! Joskin tämän aktiivivapaan henkeen toistaiseksi melkein kaikki mun suunnittelemat aktiviteetit on menneet puihin, kun sekä Kolmården että Liseberg ovat suljettuja. Tulee siis todennäköisesti ankeaa ja tylsää. Sitä odotellessa!

Elämyskameli suosittelee
joku toinen blogi, jossa on kuvia pitkistä hiekkarannoista ja vapaa-aika menee aina putkeen

Aktiivinen vapaus

Mä en oo lomalla, koska eihän kesäkuussa aloittanut ole kerännyt vielä lomia. Mä oon aktiivivapaalla, mikä kuulostaa siltä, että pitäisi vähintään harrastaa koskenlaskua ja ratsastaa mekaanisella härällä. Oikeesti ei onneksi kuitenkaan tarvitse. Voi olla passiivinenkin. Tai sit voi aktiivisesti raportoida kokemuksistaan blogiin.

Mulla oli päivystys sunnuntaina eli pääsin maanantaina kotiin. Päivystys oli taas onneksi sellainen, ettei loman aikana ehdi uusia päivystyksiä ikävöidä: päivällä oli kovinkin rauhallista, mutta yöllä oli meininki kuin ER:n katastrofijaksossa. Aloin jo epäillä, että ihmiset olivat käyneet katsomassa pellehyppyshow'ta mun ja Pumpumkatin kanssa, mutta eivät olleet tajunneet, ettei itse kannata hypätä samalla tavalla ainakaan ilman alla olevaa vesiallasta. Eli kun mä aamulla pääsin töistä, en ollut ihan ehtinyt parin tunnin aamuyöunilla läpikotaisin virkistyä. Samoilla silmillä kävin Lettipitkon kanssa uimassa ja syömässä, kotona pakkaamassa ja sitten lähdettiin matkalle. 

Tää aktiivivapaamatka sotii kaikkia mun periaatteita ja mun syvintä luonnetta vastaan. Mä en oo ees kunnolla suunnitellut, missä pysähdytään, saati lähtenyt jotain hotellihuoneita varaamaan. Mä aktiivivapailen kuin Elinan proverbiaalinen kana. Eka etappi oli porvoolaisen pikkupysähdyksen kautta Lappeenrantaan. Humppa ei siellä soinut. Sen sijaan saatiin viihtyisä ja kaunis huone paikallisesta Scandicista. Sudennälän vuoksi mä en saanut kuitenkaan jäädä sinne nukkumaan edellisyönä näkemättä jääneitä uniani. Toisin kuin te, hyvät lukijat, ehkä luulette, Lappeenrannan maanantai-ilta ei elokuun puolivälissä ole hulinantäyteinen. Pari googlattua ravintolaa oli kadonnut kartalta kokonaan. Päädyimme Olé-nimiseen ravintolaan, jossa ruoka oli keskitason väärällä puolella, mutta palvelu vähintään maksamani 13,1 %:n tipin arvoisesti ystävällistä, huomaavaista ja iloista. Olisin voinut maksaa palvelusta enemmänkin, mutta 13,1 %:lla päädyin tyydyttävään tasakymppiin. Ruoasta olisin voinut maksaa vähemmän, mutta ymmärrän, ettei ison ravintolan avoinna pitäminen elokuisena autiona maanantai-iltana ole ilmaista tai edes kannattavaa ja haluan tukea yrittäjää. Ruokakin olisi voinut olla samalla hinnalla ihan hyvääkin, jos kanapastassa olisi vähemmän sinänsä kyllä oikein kypsennettyä penneä, kastikkeessa jokin muukin vihannes kuin ketsuppi (esim sipuli on hyvä! Ja halpaa ku sipuli), kermaa vain täydentämässä makua, ei ketsupin kanssa ainoana ainesosana eikä valkosipulileipä olisi ollut valkosipulivoilla voideltua paahdettua IsoPaahto-leipää vaan esim sitä talon omaa leipää, jota tuotiin vähän tarpeettomasti etualkuruoaksi.

Kun käveltiin ravintolasta hotellille, oli rannassa poliisiautoja ja ambulansseja. Ajateltiin, että voitaisiin kävellä siitä rauhassa ohi, kun kuitenkaan mitään pelastusoperaatiota ei siinä kävelytiellä näyttänyt olevan käynnissä. Jotain toljottajia siinä seisoi, mutta niinhän se aina on. Kun siitä omat bisnekset maindaten käveltiin, niin johan sieltä joku kloppi tuli sanomaan, ettei siinä saa kävellä kun tullaan kuviin. Filmasivat siinä sitten jotain blockbusteria ja ne poliisiautot ja ambulanssit olikin vain lavasteita. Ihan ison maailman meininkiä eivät saavuttaneet, kun eivät sitten olleet edes sulkeneet lainaamaansa katua vaan turistit saattoivat pelmahtaa paikalle tuosta vain. Lappeenranta on todella viehättävä kaupunki. Kerran oon ennen käynyt, mutten ollut tätä silloin huomannut (muistaakseni oli tukalan kuuma ja jakaus paloi).

Kauan odotettujen unosten ja mainion Scandic-aamupalan jälkeen käytiin Pyryn kanssa mun Lappeenrantaan muuttaneen työkaverin luona tervehdyskäynnillä ja tapaamassa mainiota aurinkoista vauvaa, jonka mä olin tavannut vain sikiönä ennen. Oli hauskaa, terveiset ja lämpimät kiitokset sinne! Vietiin tuliaiseksi kukkia ja pikaisen lappeenrantalaisten kukkakauppojen googlauksen perusteella jokainen kukkakauppa Lappeenrannassa on myös hautaustoimisto, mikä tuo eräänlaisen vastakkainasettelun kukkakauppojen nettisivulle. Hautausbisnes esitellään ensin, sitten mainitaan että meiltä saat myös kukat suruun. Vastakohtaisen pirteästi sivujen alareunassa muistetaan mainita, että hei kukat saat myös iloon! Jeejee! Veimme halutun yhden kimpun bisneksemme Mirjamin kukkaan, jossa Mirjami itse mafiatyyliin hoiteli bisneksiään puhelimitse korituolissa ("Tehdäänkö joku kukka-asetelma kans? Seppele vai kimppu? Liljoja? Saako olla hortensia?" ja "Markku, onko tavallista auringonkukkaa? Pikana!") ja kaksi palkoillista sitoi minkä käsistä lähti. Vahva suositus Mirjamille kaikissa Lappeenrannan suunnalla ilmenevissä kukkatarpeissa!

Kyläilyn jälkeen mentiin Motonetiin ostamaan jännitekynä ja tikkaat. Niistä mulla ei oo sen tarkempaa kerrottavaa. Sitten käytiin katsomassa hiekkaveistoksia, jotka oli taas makeita, vaikkakin jo näin loppukesästä vähän kulahtaneita. Mä jouduin itse vihaamakseni iPadilla kuvaavaksi turistityypiksi (nolonnoloa), koska mä en tiedä, missä mun kameran laturi on enkä jaksanut penkoa kaikkia muuttolaatikoita. Puhelimestakin on storage täynnä. Siksi vihattu iPad. Ilman kuvia on turha lähteä soitellen lomakuvakisaan.

Hiekkaveistosten jälkeen lähdimme ajamaan. Mutta minne? Jatkuu ensi numerossa!

Elämyskameli suosittelee

Mirjamin kukka (suosittelen tätä ihan vilpittömästi, en yhtään sen takia että Mirjami olisi usuttanut kolmannessa mafiapuhelussa verikoirat mun perään jos en suosittelisi)

Enookoskaan

Mä en oo koskaan käynyt hieronnassa enkä maistanut tupakkaa. Vielä kolme lyhyttä tuntia sitten listalle ois kuulunut myös penkkipunnerrus, mutta Pumpumkatti vei mut kuntosalille ja oli ilmeisesti päättänyt, että mä en saa voittaa sitä enookoskaan-pelissä ja se pisti mut penkkipunnertamaan (vai miten se pitää sanoa? Tekeen penkkii?). No nyt oon. Mä otin loparit edellisestä kuntosalisopimuksestani, kun muutin Saksaan enkä oo sittemmin eli tammikuun jälkeen käynyt kuntosalilla. Nyt kun mä harkitsin sopimusta samasta firmasta, jossa Pumpumkatti käy, lupasi se tulla kaveriksi mukaan. Katti vei mut kaikkiin laitteisiin kuin seitsenvuotias Handymanin huomenna Linnanmäellä ja nyt mun kädet on niin hyydelöä, etten ollut kyetä pestä hiuksiani. Mutta olipa hauskaa! Nyt mä oon jäsen. Mut vaikka mä pelkään Pumpumkattia siinä määrin, että luovun enookoskaan-penkkipunnerruksesta, en mene hierontaan, vaikka tänä kesänä mun työnantaja tarjoaisi mulle tyhy-toimintana opiskelijatyön hierontaopistolla. Mä en oo koskaan ollu hieronnassa -kortilla ei hävitä. Itse asiassa kun oikein tarkkaan asiaa pohdin, luulen, etten ole koskaan osallistunut enookoskaan-peliin. Oho. Metaa.

Elämyskameli suosittelee

Pumpumkatin hurlumheijumppa ja maksettu hiustenpesijä

Etsivänikat

Mä oon pikkulikasta (jo 1980-luvulta) lähtien pitänyt hurjasti salapoliisiromaaneista. Aloitin luonnollisesti Neiti Etsivistä, mutta ne kävivät pian aika monotonisiksi. Seuraavana löysin Agatha Christien, jolta mä oon sittemmin lukenut kaikkit tiedossa olevat, ainakin valtaosan useampaan kertaan. Muutama vuosi sitten luin kaikki siihen mennessä ilmestyneet Leena Lehtolaisen Maria Kalliot, mutta niiden juonet kävivät puuduttaviksi myöhemmissä kirjoissa, joten en sittemmin oo niihin palannut. Stieg Larssonin Millennium-trilogia oli huumaava ja sarjan keskeytyminen oli tosissaan harmillista. Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto n:o 1 on ihan mahtava, vastikään luin viimeisimmän ja ennakkotilasin seuraavan, joka saapuu iPadiin 17. syyskuuta - kiva että mulla onkin silloin just pari päivää lomaa. Hirveissä detektiivinikoissa löysin Ylen valloittavan Phryne Fisher -sarjan, jota olen nyt sitten alusta lähtien Netflixistä katsellut. Ostin ekan Fisher-kirjan Kindleen, mutta en ole vielä ehtinyt aloittaa sitä, sillä vaikka McCall Smithin The Handsome Man's Deluxe Café loppui jo eilen, täytyy nyt lukea kesken oleva All The Light We Cannot See loppuun ennen kuin saa taas lukea dekkareita. Muut kuin McCall Smithit kun synkistävät liikaa mun näkemystä ihmisluonnosta ja väliin on luettava muuta. Toki voitaisiin keskustella, onko sotatematiikka rikoskirjallisuutta parempaa. Sen verran puolustaudun, että Naisten etsivätoimisto -sarja on mun mielestä enemmän positiivista perusproosaa kuin rikoskirjallisuutta. Sehän, jos mikä, on hyvän mielen kirjallisuutta ja näyttää ihmisyyden parhaat puolet. Sitä lukiessa mä haluaisin aina matkustaa Botswanaan. Mua estää vain lyhyet lomat ja tietoisuus siitä, että kirja on kuitenkin fiktiota. Ei siellä kuitenkaan voisi tutustua Precious Ramotsween, vaikka se onkin mun sielunsisar.

Handyman kävi eilen Assyillä ihanan Apple-jonokaverinsa kanssa. Tuli kotiin kahden jälkeen yöllä eikä Assy-ranneketta ole vieläkään voinut ottaa ranteesta. Assyillä oli ilmeisesti paljon teinejä ja poikkeuksellisesti miesten vessaan jono, naisten vessaan ei. Assyliinit olivat innostuneet Assyistä niin, että päättivät mennä sinne joskus ihan virallisesti. Liikuttavaa. Mulla ei oo oikein tietoa, että vaaditaanko multa esim. eväsleipien tekemistä, mutta aion olla tsemppaava vaimo. Jos oikein hellyn, voin hankkia Assyille sopivan vilkkuvan näppäimistön Handymanille synttärilahjaksi!

Elämyskameli suosittelee

dekkarit ja muut kirjat, mistä ny lukija sattuu tykkäämään