Kisualueella

Kisut on täällä taas! Siis vanhat tutut Siiri ja Maisa. Tulivat eilen ja ovat jo kuin kotonaan. Tänään töistä tullessa olin aika kauhuissani, kun kumpaakaan ei näkynyt viiteen minuuttiin. Kun olin etsinyt kaikki ihmisen mielestä mahdolliset paikat, tuli Maisa venytellen vessasta, missä oli ollut lokoilemassa ilmeisesti pöntön takana. Siiriä odoteltiin vielä kymmenisen minuuttia, mutta sitten sekin ilmestyi itseään venytellen mahdottoman surkeasta kolosesta ja oli vähän loukkaantuneen oloinen, että mä esiinnyin niin iloisena (etten ollut hukannut kisua). Siitä Siiri suuntasi suoraan vaatehuoneeseen ja hengasi sen jälkeen pitkälti kuudetta tuntia sukkahyllyllä.


Mut tosiaan hälytettiin sikis-watchiin Laaksoon, huomenna on eka vuoro. Olin tänään perehtymässä asiaan Laaksossa. Aika jännää. Varsin työlästä oli pukeutua suojavarusteisiin (hanskat, visiiri, maski ja essu) joka välissä, mutta muutoin kyllä tosi mielenkiintoista oli. Mun mielestä on hienoa, että ihmiset on kuumeessa (eivät pääse sanomaan, ettei niillä koskaan nouse kuume) ja olo on kuin Housella kun miettii syytä. Suurin osahan niistä ei sairasta H1N1-tautia vaan kuumeen syy on ihan joku muu. Osa tietty sairastaa ja nyt vielä selvästi suurempi osa kuin aiemmin - kuulemma 25.-29.10. otetuista 20 näytteestä 10 oli positiivisia, mikä on samaa suuruusluokkaa kuin aiempien 3 kk:n näytteissä yhteensä. Upeeta. Nyt kun vielä rokotteen sais.

Mulla on ollut tänään varsinainen slarvipäivä. Työmatkalla aamulla pudotin tumpun matkalle, enkä enää ehtinyt lähteä etsimään sitä. Onneksi se löytyi kotimatkalla, joku ystävällinen (epäilty) mummeli oli nostanut sen tien viereen muurille, joten se ei ollut edes likainen. Iltapäivällä hukkasin kännykän pussukan ratikkapysäkille, Handyman löysi sen sitten illlla. Jossain vaiheessa päivää hukkasin kuulokkeiden toisen korvapehmusteen. Ne korvatussukat on rasittaneet mua suuresti jo pitkään - vähintään kerran viikossa jompikumpi on kadonnut, mutta aina ennen ne on löytyneet joko taskusta tai kassinpohjalta. Nyt on siis korvakumi kadonnut iäksi. En osaa kuitenkaan olla siitä kovin surullinen, koska mä oon aika lailla arvannut, että joskus mä ne menetän. Ja kun tänään kuitenkin 2/3 hukatuista tavaroista löytyi, niin hyvältähän se tuntuu. Täytyy keksiä muu kuulokeratkaisu työmatkakuuntelua varten.

Kääntötakki

Handyman on innokas työmatkakävelijä. Ja kirjoittamalla "innokas" tarkoitan tietysti "röyhkeä". Non-kompromissityylilleen uskollisena hän kävelee Mannerheimintielläkin täysin katsomatta ja autoja varomatta suojatielle, koska tietää olevansa oikeassa. Mä oon leski ihan hetkenä minä hyvänsä. Nyt Handyman teki kuitenkin eräänlaisen kompromissin ja osti kääntötakin. Toinen puoli on musta ja näyttää mun mielestä ihan Tarjoustalon pilottitakilta ja toinen puoli on neonkeltainen heijastinnauhoin ja näyttää ihan legoukon takilta. Win-win situation.

Normaaliaika on mystistä. Heti tekee mieli kaivaa Kivi-tuikut kaapista ja laittaa kunnon roihut jokaiseen palamaan, kun on ihan pilkkopimeää ulkona. En ole kuitenkaan antanut periksi mieliteoilleni eli tuikut ovat visusti kaapissa. Marraskuussa voi alkaa harkita kynttilöitä ja pikkujouluaikaan jouluvaloja ikkunoihin. Selitin kuitenkin itselleni, että riisipuuroa voi syödä vaikka kesällä ja laitoin sitä tänään ruoaksi. Ilman mantelia, tietty, eihän se sentään joulupuuroa ollut.

H1N1-rokotteesta tuli ongelma: ei sitä mulle riitäkään. Ilmoitin että haluan sen ja hoitaja alkoi räpytellä käsiään ja kaakattaa, että voivoivoi mitäs nyt tehdään? Mä otan tilanteen aivan rauhallisesti. Ainakaan en voi kovin voimallista puhuttelua saada, kun pomokaan ei rokotetta ole ottanut. Ja tth:n vikahan se on, jos en sitä saa - mitä tulevat sitä antamaan juuri silloin kun on työnantajan järjestämä koulutus!? Toivon kuitenkin, ettei Lettipitko saa lehmää nyt tästä, kyllähän mä sen varmaan saan, mutta ajankohta on nyt epäselvä.

Takinkääntö

Pikainen ilmoitus, ennen kuin joku ilmoittaa mut zombie-Pelkoselle: mä päätin sittenkin ottaa sen H1N1-rokotteen, koska Handyman oli huolissaan, että mä satavuotiaan keuhkoineni tohotan menemään hautaan saakka. Myös Lettipitko oli erittäin huolissaan, oli herännyt kesken kauneusuniensa miettimään mun keuhkoja. Mutta ei huolta huomisesta, sen saa vasta viikon päästä!

Vankina

Mut on kaapattu Herttoniemeen. Tultiin pahaa aavistamatta tuomaan takaisin Pikkusiskon tietokonetta, joka oli Handymanilla kuntoutuksessa. Nyt meitä ei päästetä himaan. Ja jostain syystä blogikaan ei toimi kunnolla, ihan väärää fonttia näyttää, pirskuta sentään. Ehkä sekin on Herttoniemen vika. Täällä pääsee mahtavaan 50-luvun tunnelmaan, kun ravintolan ovessa on kyltti "Drinkkejä ja olutta myös ilman ruokailua".

Heh, Handymanin huononäköisyys ei ole enää myytti. Jo pitkän aikaa mä oon epäillyt, että sillä on huono näkö, mutta eihän se oo ottanut mun arviota kuuleviin korviinsakaan. Nyt tilanne on eskaloitunut siten, että sen myopia alkaa jo häiritä sitä itseäänkin. Tänään se kokeili äitinsä laseja ja kuulemma maailma näytti ihan erilaiselta. Ei sitä silti varmaan optikolle saa, se on niin härkäpäinen. Lisäksi se pelkää, että insinöörit kiusaa sitä töissä, jos se on rillipäinen. Mä oon lohduttanut, että rillipäitä ei voi vetää turpiin, mikä on kuitenkin Handymanin provokaatioharrastus huomioiden ihan oleellinen riski sen elämässä. Me ollaan kyllä toisiamme täydentävä pari, kun mä en kuule ja Handyman ei näe. Mulla menee paremmin - näköaisti on kuuloaistia tärkeämpi. Tai sit Handymanilla menee paremmin - vajavainen näköaisti on helpommin korjattavissa.

Nyt on jälleen syksy, mikä tarkoittaa että olen palannut jälleen neulomisharrastuksen pariin. Jotenkin värikkäät lehdet tekee sitä mulle. Toistaiseksi tehdas on tällä kaudella tuottanut viidet sukat, myssyn ja nutun, yksi työ on kesken ja suunnitelmia on muutamasta. Oon itse asiassa tyytyväinen, että kavereilla alkaa olla lapsia, koska eihän kukaan aikuinen käytä villapaitoja ja aikuisen villapaidan tekeminen on sitä paitsi tuskallisen hidasta. Lastenvaatteeita tekee paljon nopeammin. Ongelmana on lähinnä se, etten keksi mitä tekisi, koska villasukkiakaan ei määrättömästi tarvitse.

Nyt jo neljä erillistä blogin lukijaa on ilmaissut olevansa sitä mieltä, että tää uusi template saa Kamelin vaikuttamaan kansanedustajalta. Pakko taas vaihtaa siksi.

Tripping

Robbie Williams esiintyi eilen yleisölle ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Konsertti esitettiin suorana 200 eri elokuvateatterissa, mm. Tennispalatsin salissa 2. Siellä kolmosrivillä istuttiin Långstrumpin kera intopinkeenä. Erittäin hieno tilaisuus, voisipa jopa sanoa historiallinen (ainakin Tennispalatsin teatterinjohtaja oli sitä mieltä). Uusia biisejä ensi kuussa ilmestyvältä levyltä, hauskoja anekdootteja, vanhoja suosikkeja (esim. henkilökohtaiset lempparini Supreme ja No Regrets). Mun vieressä istui kärttyisän oloinen homopari, jotka kokivat olevansa liian cool esim. taputtamaan esityksille. Konsertin mehukkain kohta oli ehdottomasti se, kun Robbie esitti vaimolleen sävelletyn kappaleen "Won't do that" ja pariskunta katsoi alkuun toisiaan, sitten valkokankaalle täysin järkyttyneinä ja epäuskoisina ja toinen sähähti toiselle: "Kulissi!" As if. Heterokin voi olla hyvännäköinen.

Sain juuri luettua loppuun esikoiskirjailija Matt Ruddin kirjan William Walker's First Year of Marriage: A Horror Story. Siitä on hyvää sanottavaa. Mä oon itse aina sitä mieltä, että on kamalaa kun kriitikot vertaavat uutta tulokasta johonkin vanhaan klassikkoon. Siitä innostuu ja sitten joutuu aina toteamaan, että ei tää He's Just Not That Into You sitten kuitenkaan ollutkaan ihan niin hyvä kuin Love Actually. Tää oli kuitenkin niin hyvä, että teen opetuksieni vastaisesti ja uskaltaudun sanomaan, että mieleen tulee (dare I say it?) Bridget Jones. Tarkennus: kyllä BJ on parempi, mutta tälläkin on hetkensä ja tää on kirjoitettu kyllä aika hauskasti. Kuten Handyman sanoo - ajatus päiväkirjaa pitävästä heteromiehestä on kyllä aika kaukaa haettu, mutta jotenkin tää toimii. Tää oli itse asiassa niin hyvä, että aloin jo odottaa seuraavaa osaa William Walker's First Year of Fatherhood: Another (Sleepless) Horror Story.

Nyt on Linnanmäki talviunilla. Ihan pimeää, ainoat valot pimeydessä ovat Panoraman ja Raketin tornien kärjissä. Pitkä puolen vuoden talvi edessä. Johan tässä ajatuksestakin masentuu. Enkä mä sitten kuitenkaan siellä käynyt tänäkään vuonna. Onnetonta. Ainoa piristävä asia on kämpässä nyt vallitseva lämpöaalto - taitava Handyman hoonasi patterit kuntoon. Ooh, the Handyman can! Kyllä tällä yhden talven jaksaa.

Nolot vaivat ja romantiikka

Mä oon ennenkin noloillut huimauksesta. Se on niin surkea vaiva. Huimauksen syy on yksinkertaistetusti se, että kolmesta pään tilaa havainnoivasta tahosta (silmät, korvassa sijaitseva tasapainoelin, nivelten asentoreseptorit) yksi tai useampi lähettää aivoihin mixed messageja, niin aivot menee sekaisin ja ilmoittaa että nyt huimaa. Tässä mä nyt sitten istun työtuolilla ja tuntuu kuin olisi karusellissa. Silmät vipattaa edes takaisin ja pää tuntuu kiertävän kehää. Ei just nyt uskalla nousta, koska todennäköisesti kävelisin päin seinää. Onneton ja säälittävä tilanne. Onneksi on tukeva tuoli.

Eilen katsottiin Långstrumpin kanssa Jätä se! eli He's just not that into you. Mahdottoman huono elokuva. Oikein pisti vihaksi kun sitä katseli, koska alkuun se vaikutti aika hyvältä ja ajatus oli hyvä, mutta niinhän siinä lopulta kävi, että se mies, joka "ei uskonut avioliittoon" kosi Jennifer Anistonia ja se mies, joka jätti soittamatta, soittikin sitten lopulta ja se mies, joka antoi hyviä neuvoja, uskoi lopulta itsekin omat neuvonsa. Eniten siinä pänni just se, että alkuun se oli ihan normaali ja hyvä ja ne muijat oli aika rentoja, mutta loppua kohti niistä tuli kaikista romanttisia nössyköitä. Sitä katsellessa alkoi ymmärtää stereotyyppisen miehen sitoutumiskammoa. Jos kaiken maailman poikaystävät viedään katsomaan tuollaisia romanttisia "komedioita" (tää ei ollut yhtään hauska edes), ne alkaa oikeesti luulla, että kaikki naiset ovat oikeasti sellaisia kanoja. Ja sitten kun se oikeasti hyvä muija kysyy, että voitaisko me nyt viiden vuoden seurustelun jälkeen ehkä muuttaa yhteen, stereotyyppisen miehen on pakko paeta. Tai mitä ne nyt tekeekin. Siis jos haluaa tehdä romanttisen elokuvan, niin sit pitää tehdä oikeasti hyvä elokuva. Kuten nyt vaikka Love actually. Se on realistinen ja sen henkilöihin on mahdollista samaistua. Myötähäpeän tunne ei nimittäin ole samaistumista, vaikka suuri osa tuottajista näin luuleekin.

Riitta Väisänen

Nyt soi Kymppitonnin tididi-dittidi-tiididii-täädättää-tunnusmelodia päässä, kun huomasin laskurin pyörähtäneen yli 10000:n! Hei tänks gais! Melkein jo päätin kasvattaa väisästyyppisen kasaripehkon, onneksi kuitenkin realismi iski ja tajusin, ettei mulle kasva sellaista vaikka kuinka hyräilen. Nyt jotta saisin Kymppitonni-melodian pois päästä, alan hyräillä Champagne Supernovaa, joka on yksi parhaista korvamatokarkoituslauluista, jonkinlainen englanninkielinen Den glider in, siis. Samat haittapuolet myös paitsi että Champagne Supernova on biisinä aika paljon parempi kuin Den glider in.

Me käytiin eilen stand up -showssa Studio Pasilassa. Hyviä tyyppejä siellä oli esiintymässä ja meillä oli hauskaa. Handyman tosin eli jonkinlaisen kauhun vallassa, koska mä olin pyytänyt mukaan Handymanin salakaverin Tähden. Se on ollut jo 21 vuotta Handymanin kaveri ja mä oon nähnyt sen yhteensä ehkä 10 kertaa eli tuskin ollenkaan. Handyman käy sen kanssa syömässä tms kerran kuussa, mutta on ihan mahdottoman mustasukkainen nimenomaan just tästä kaverista, enkä mä siis oikeestaan saa nähdä sitä tai puhua sille tai olla mitenkään olemassakaan. Tää on ottanut mua suurelti päähän sen takia, että Handymanilla on kuitenkin tapana sosialisoida kaikki mun kaverit. Tähti on kuitenkin hyvä tyyppi ja sen(kin) takia mä kutsuin sen mukaan ständappiin. Käytiin vielä syömässäkin. Handyman oli yllättävän normaalin oloinen (siis "normaali" kaikkien muiden paitsi omien mittapuidensa mukaan eli siis täysin paniikissa) ja oli ihan hauska ilta. Kiitos vain osallistujille ja esiintyjille.

Mä oon nyt täysin kyllästynyt sikainfluenssaan ja etenkin viranomaisten vakuutteluihin siitä, että kyllä se vielä tulee ja aiheuttaa meille kamalan epidemian! Mä oon melko lailla vakuuttunut siitä, että viranomaistiedotteet tähtää vain siihen, että saadaan pitää pystyssä kallista ja turhaa influenssaterveysasemaa harjoituksen vuoksi ihan kiusallaan. Pistää niin vihaksi, että oon nyt vihdoin päättänyt olla ottamatta sikainfluenssarokotettakaan. Mä tiedän että tällainen päätös on pöyristyttävä ja epäinhimillinen, mutta en välitä. Olisivat hiljaa eivätkä jatkuvasti lykkäisi epidemian arvioitua puhkeamisaikaa eteenpäin, niin voisi uskoakin ja tehdä niin kuin ne sanovat. Ei kiinnosta. Jos mä kuolen rokottamattomuuteeni, niin sitten täytyy varmaan kuolla tosiaan.

Terveisiä tekstarilla

Mun mielestä Metron tekstaripalsta on ehkä Suomen avoimin media. Muutamalla kymmenellä sentillä voi kertoa sadoille tuhansille ihmisille elämän epäkohdista. Työmatkakävelyssä on se valitettava haittapuoli, että harmillisen harvoin saa Metroa käsiinsä. Tänään vietin muutaman minuutin valtion viraston odotushuoneessa ja ahnaasti sosialisoin penkille hylätyn Metron ihan vain tekstareiden takia. Tämän päivän loistavin viesti -palkinto menee tilitykselle siitä, kuinka Nanny-ohjelma pitäisi lopettaa, koska Fran Drescherin ääni on niin rasittava. Tai jos ei ihan täysin lopettaa, niin alkaa sitten esittää vasta klo 16:25. Pyyntö ei ole kohtuuton, sillä nykyinen esitysaika on klo 15:55. Ilmeisesti tuo puolituntinen luo aivan merkittävän eron nimimerkin arjessa. Toinen nimimerkki toi huomiooni sellaisen epäkohdan, että Pelastusarmeijalta ruoat hakevalla kuluu työmarkkinatuesta 25 % ruokaan, mutta palkasta vain 10 %. Suhtauduin asiaan toki empaattisesti, mutta en siis todellakaan ymmärrä, kuinka saamme asian parannusta - lasketaan ruoan hintaa Pelastusarmeijalla? Kielletään palkkatyössä olevalta Pelastusarmeijan ruoka?

Kävin nöyränä verotoimistossa, koska olen ilmeisesti muuttohulinassa hukannut jäännösverolaskuni. Virkailija oli keski-ikäinen nainen, joka oli erittäin hyväntuulinen, asiantunteva ja näppärä. Heittipä jonkin vitsinkin. Pahoittelin kovasti huolimattomuuttani, mistä virkailija loihe lausumahan, että saan hukata tämänkin, kyllä he tulostavat. Olin varsin otettu. Muistan ennenkin saaneeni verotoimistossa hyvää palvelua. Neganega-Handyman on sitä mieltä, että hyvä palvelu siellä johtuu siitä, että rahaa valuu asiakkaalta sinnepäin, mutta mä en usko siihen. Pakkohan verot on maksaa, vaikka huonoakin palvelua saisi. Mä uskon tai ainakin toivon, että verovirkailijoiden palvelualttius johtuu siitä, että verovirastossa on mukavaa olla töissä. Ainakin multa saa huomattavasti parempaa palvelua niinä päivinä, kun mulla on töissä mukava päivä, ja mäkin oon virkamies.

Oon alkanut henkisesti jo vähän fiilistellä joulua. Tai siis lähinnä joulumusaa, enhän mä sinänsä suurempaa perinteistä joulua vietä - tänäkin vuonna on aattona lento Keski-Eurooppaan. Mua riipii, että joulumusiikkia ei "saa" kuunnella kuin joulukuussa. Ja siis joulumusalla mä tarkoitan musiikillisesti laadukkaita biisejä, jotka harmillisesti sattuvat olemaan jouluteemaisia (esim. Lennonin Happy Xmas, Wham!in Last Christmas ja Feliz Navidad) ja siksi oonkin ottanut puhelimen power playhin nyt nuo edellämainitut ja hyräilyohjelmistoon Maa on niin kauniksen. Jouluvalot tulee vasta marraskuun lopulla, mutta koskaan ei ole väärä aika fiilistellä I'll give it to someone special-special -meiningissä.

Maaninen katusaarnaaja vs. Pissixet

Mä pelastin tänään parin pissixen mielenterveyden ratikassa. Kaksi teini-ikäistä mutanttininjapissistä istui vierekkäin vaunun takaosassa ja niiden vieressä käytävän toisella puolella istui maaninen katusaarnaaja. Tai en mä varmaksi tiedä, oliko se maaninen vai tavallisesti hullu ratikkasaarnaaja. Siinä se huuteli tyttösille, että Jeesus rakastaa teitä mutta ei teidän syntejä ja lauloi Rati Riti Rallan sävelellä ilmeisesti omasanoittamaansa "Ikuinen elämä / ikuinen kuolema / anna Jeesus pelastaapi / siitä se hyvän mielen saapi" -biisiä ja nää tytöt oli ihan romuna. Pissisten ongelmahan yleensäkin on se, että koska niillä on omanarvontunto varsin korkealla tasolla, niin ne pitävät hyvin tärkeänä oikeutenaan vaalia omaa tilaansa. Niinpä nääkin leggingseihin ja tunikaan sekä minihameeseen pakaransa verhonneet 15-vuotiaat sitten jatkuvasti kehottivat erilaisin sanakääntein opetuslasta lopettamaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Se oli mun mielestä niin säälittävä tilanne, että menin seisomaan siihen käytävälle niiden väliin. Tää hämmensi kovasti sitä hullua ja ne tytöt oli oikeesti kiitollisen oloisia. Jossain vaiheessa kalikka kalahti omaan nilkkaan, kun se hullu ilmeisesti totesi, että kyllä mussakin vielä perkele asuu ja se alkoi sitä sitten häätää. Onnistui lähinnä häätämään porkkanapussin mun ruokakassista ratikan lattialle, mutta on sitä jo siinäkin.

Eilen oli loistava päivä. Pitkästä aikaa päästiin Kummitytön kanssa uimaan. Siinä on mahtava muija: innostuu vedessä aivan tohkeisiinsa, läiskyttää ja toistelee tät-tät-tät-tät-tää monta kertaa peräkkäin. Ongelmana vauvauinnissa on ainoastaan ajankohta: lapsiperheille sunnuntaiaamu puoli ysi on varmaan ihan ideaaliaika, mutta 15 km:n päässä asuvalle lapsettomalle ja autottomalle kummitädille tekee tiukkaa. Tai siis helppohan siiheksi on herätä, kun muutenkin herää aina puoli seitsemältä, mutta sitten aamupäivällä väsyttää niin, että menee pari tuntia torkkuessa. Eilen ei kuitenkaan torkkujen jälkeen olllut kaikki menetetty: mentiin vielä pitkähkölle kävelylle Handymanin kanssa Kamppiin, Punavuoreen ja Eiraan. Todettiin, että Eirassa on joka paikassa Renault Scenicejä (ranskalainen auto - vaurauden salaisuus?) ja siellä leikkipuistossa oli siistimmät keinut kuin työläiskaupunginosissa (tosin esim. Alppiharjussa ei mitään leikkipuistoja tarvitsisi ollakaan, siellähän on vähiten lapsia kaikista Helsingin peruspiireistä).
Linnanmäki tarjoaa hoitoa kesävieroitusoireisiin, siellä on jokin valofestivaali käynnissä. Jälleen voi siiskatsella vilkkuvia valoja ja vuoristorataa ikkunasta pari viikkoa, ettei pääse talven todellisuus liian lähelle. Kiitos valojuhlan päästiin näkemään Alppilan ratikkapysäkillä keijukainen: kulahtanut keski-ikäinen kalju mies, joka oli ostanut vilkkuvan tähtitaikasauvan. Kuin Tylypahkassa asuisi.

Partamies

Oltiin eilen Handymanin serkun tupareissa itäisessä Helsingissä. Paikalla oli paljon seurakuntanuoria ja teekkareita sekä Kamelin kauhuksi myös pari vanhaa koulukaveria. Muistaakseni nämä olivat aika rasittavia jo koulussa, tilanne ei ollut muuttunut. Kovin läheisiä ystäviä eivät olleet, koska en muistanut edes tyyppien nimiä (enkä vieläkään muista). Ehdottomasti parasta bileissä oli mahdottoman partainen nuori teekkari. Handyman innostui parrasta heti bileiden alusta lähtien. Jossain vaiheessa tarpeeksi rohkeutta oli kerätty ja Handyman uskalsi mennä kehumaan partaa ja sai jopa luvan ottaa parrasta kuvan. Partamies osoittautui tosi mukavaksi kaveriksi ja - mikä hienointa - tuubansoittajaksi! Voiko olla siistimpää harrastusta?!
Tänään herättiin varhain, että ehdittäisiin perinteiselle lauantaiaamiaiselle Stockalle ennen hullua asiakasryntäystä. Melko hyvin onnistuttiinkin. Ongelma oli kuitenkin se, että sitten kun on Stadissa jo yhdeksältä, niin on parasta haluta mennä vain Stockalle, koska kaikki muut kaupat ovat vielä kiinni ja tulee vähän eläkeläisolo odotella niiden aukeamista pakkasessa. Nyt joutuu sitten menemään uudelleen Stadiin. Voi voi näitä länsimaisen ihmisen ongelmia!

Sain liput Robbie Williamsin keikalle! Mies on kyllästynyt keikkailuun ja tekee vain videokeikan, mutta se esitetään leffateatterissa eli on kuitenkin Vähän Erikoista. Maksaa selvästi vähemmän kuin normaalikeikka ja todennäköisesti näkee Robbien paljon paremmin. Vähänkö on hyvä konsepti.

Astraalihahmo

Mä sporailin tänään Eiran sairaalan ohi. Tehtaankadun puolella ihan oven vieressä on parkkipaikka ja kyltti "Sairaalan ylilääkärin auto". Siihen oli pysäköinyt maailman surullisin Opel Astra. Mä todella toivon, että joku oli pysäköinyt laittomasti autonsa ylilääkärin paikalle, koska toivoisin yksityissairaalan ylilääkärin valitsevan jonkin muun auton kuin Astran. Tai ylipäänsä Opelin. Opelin ostavat ihmiset ovat liian down-to-earth mun makuun, mieluummin vaikka osoittaa täydellistä suisidaalisuutta ostamalla ranskalaisen auton kuin Opelin. Ranskalaisissakin on enemmän munaa.

Mä olin vähän ajatellut, että en menisi Hulluille päiville kun ei sieltä ikinä löydä mitään tarpeellista. Mentiin sit kuitenkin ja sehän oli ihan mahtavaa. Ensinnäkin löydettiin sieltä Pikkusisko. Siitä ei tarvinnut kyllä maksaa mitään Hullua hintaa, kun sitä ei otettu kotiin saakka. Löytyi myös 21 paria sukkia (sic) Handymanille, useita purkkeja mausteita, imurin suodattimia, makaroonia ja puurohiutaleita. Nyt pitäisi vain jaksaa mennä vielä tavalliseen kauppaan ostamaan tavallista ruokaa, koska kunnon ruokaostoksilla ei olla käyty ikiaikoihin ja tästä syystä jopa useat pantryn ainekset ovat loppu. Varmaan koskaan ennen ei oo yhtä aikaa leivinpaperi, sokeri, vaniljasokeri ja herkkusienet olleet loppu. Tää on historiallinen hetki. Tai ei oo, tää on yksinkertaisesti laiskuutta ja kyvyttömyyttä käydä ruokakaupassa.

Kuulin tänään töissä, että yksi mun alueen vaivalloisimmista juopoista otti ja kuoli. Tää otti muhun yllättävän kovasti - vaikka sen vaatimukset on olleet varsin työläitä (esim. selitellä Kelalle, että kyllä se on työkyvytön kun se on kännissä koko ajan ja ehkä se on jotenkin sairaskin) ja rasittavia (liikaa rauhoittavia, liikaa kipulääkkeitä, liian vähän ulkoilua ja terveellistä ruokaa), niin se oli kuitenkin ihan mukava tyyppi eikä mikään hirmu vanhakaan. Ikävää tässä on osittain myös se, että sen leppoisat juoppokaverit asuu tietty kans mun alueella ja on hirmu surullisia. Mukavia pulsuja nekin.

Pelottelua

Mä oon kärttyinen vanhus. En pidä siitä suuremmin, että joku tulee istumaan ihan viereen esim. julkisessa kulkuneuvossa saati siitä, että vieressä istuva alkaisi jotain turista. Jotta voin pitää muita ihmisiä loitolla, on pitänyt tietysti keksiä karkotuskeinoja. Tehokkain ja hauskin niistä on se, että hyräilee tai laulelee jotain biisiä tai esim. kuunnellessaan korvalappustereoita lausuu ääneti kuuntelemansa kappaleen sanoja. Tästä tulee matkatovereille sellainen kuva, että siinä on sekopäinen nainen ja sehän on vain positiivista. Pysyvätpä poissa. Jos joku erehtyy istumaan vastapäätä, niin ei pidä ainakaan lopettaa hyräilyä, parempi vaan että leimaa ympäröivät ihmiset mukanaan psyk avohoitoon. Toinen vaihtoehto on tuijottaa tulijoita terävästi silmiin, tästä suurin osa hämmentyy niin, ettei halua tulla viereen. Tässä on haittapuolena se, että pieni osa ihmisistä tulkitsee sen kutsuksi. Nuo pervot.

Unelmakämpässä on vilpoista. Syynä tähän on se, ettei pattereille saa tehdä mitään, jottei tule vesivahinkoa. Toinen syy on se, että tähän on tehty dorkista dorkin ikkunaremontti joskus - lisätty vain irtonainen kolmas ikkuna kahden vanhan seuraksi eli eristys on 40-luvulta. Oisivat voineet vähän miettiä silloin. Silloinhan oli talvetkin vielä oikeesti kylmiä. Mä oon joutunut nöyrtymään kaksien villasukkien käyttöön öisin. Se on aika villiä. Mutta onneksi on lämpimiä vaatteita ja peittoja, että ruumiinlämmön saa pidettyä yli 30 asteen. Paljon mieluummin sitä kuitenkin viileän kämpän ottaa kuin liian lämpimän.

Muuten mä oon kyllä innoissani, että on taas viileää. On saanut kaivaa kaulaliinat ja villasukat ja (Handymanin mummon tekemät) tumput käyttöön. Ja ensi yönä tulee myrsky! Joskin mun alueella asuu ilmeisesti melko lailla myrskybongauksesta kiinnostuneita ihmisiä ja myrskyt tietää aina lisätöitä - viime viikonlopun myrskyn jälkeen tuli muutamia kylmettyneitä bongareita. Mä kyllä kielsin seuraavien myrskyjen bongauksen, mutta uskooko kukaan lääkäriä? No ei.

Traumoja ja sairauksia

Handyman on ryhtynyt jonkinlaiseksi kellokalleksi. Se muistuttelee mua päivittäin tapahtumista, joista mä oon unohtanut kirjoittaa tänne. Valitettavasti mä en muista juuri mitään Meet&Greetistä, joten siitä ei enempää. Jotain mä muistan toissaviikon Järvenpään reissusta. Oltiin siis Handymanin työkaverin Johgun luona kylässä sunnuntaina. Johgun mä oon tavannut jo useita kertoja, lisäksi mä oon sen fb-kaveri, joten seuraan sen elämää tarkoin. Sen lapsiinkin on tutustuttu. Ekaa kertaa kuitenkin tavattiin sen vaimo, mikä oli jännittävää. Lisäksi oli jännittävää matkustaa tosiaan todella kauas Järvenpäähän saakka. Ne lapset oli ihan älyttömän hauskoja. Handyman oli päättänyt panostaa tuliaisiin, niinpä vietiin 5-vuotiaalle kundille dinosaurus-pop-up-kirja ja 2-vuotiaalle tyttöselle Hello Kitty -pehmolelu. Lapset olivat asiaankuuluvan kiitollisia ja niin mekin, koska saatiin ruokaa.

Monia terveydellisiä huolia on kertynyt tänä viikonloppuna. Ensinnäkin Lettipitko järkytti mua suunnattomasti perjantai-iltana soittamalla, että se on joutunut moottoritiellä kolariin ja tänään kuulin, että Kummityttö-ressukka on saanut elämänsä ensimmäisen antibioottikuurin. Onneksi molemmat ovat suuremmin kunnossa. Toki Lettis on drama queeninä jo melkein varma että on vain kohtalon suuri siunaus, että se on edelleen edes hengissä. Nyt se katuu, ettei mennyt heti perjantaina päivystykseen arvioon vaan meni kolarista suoraan polttareihin. Kyllä oli tyhmästi tehty, mitäs jos kuolema ois tullut? Huomautin varovasti, että se oli polttareissa jotain 10 lääkärin kanssa, kai niistä ois joku huomannut että nyt toi kuolee. Kummityttö on kärsimystensä kanssa huomattavasti stoalaisempi, totesi vain että "Häy".

Handyman on innostunut BB:stä. Ei se sitä kai sentään katsele, mutta on uutisista ihan tohkeissaan. Se tietää kaikkien nimet ja pudonneet ja putoamisuhassa olevat ja kuka nyt on pamautellut ketäkin. Suurin ongelma tässä on se, että sitten se kertoo niitä mullekin ja nyt mäkin tiedän. Vahingossa jo möläytinkin BB-Samin ja -Justiinan harrastuksista kaverille ja nyt mulla on varmaan ikuisesti BB-entusiastin maine. Ja siis tää tuhoaa mun korkeakulttuurimaineen, jota mä oon rakentanut säilyttämällä tulostamiani teatterilippuja pöydällä jo kuukauden ja unohtamalla katsoa Diiliä (oikeesti mä en vieläkään Långstrumpin toistuvista muistutteluista huolimatta tiedä, koska Diili tulee enkä kehtaa katsoa sitä niiden nettisivulta).

Vauvaseuraa

Eilen oli aikamoinen vauvaseurapäivä. Ensin töiden jälkeen oltiin Polaah'n + poikasen kanssa kävelyllä ja päivää istumassa. Illalla Handyman oli vielä järjestänyt audienssin Missing Linkin 5-kuukautisen tyttösen luokse kyläilemään. Molemmat vauvat olivat edukseen. Hymyilivät kohteliaasti naamanvääntelyille ja esittelivät bravuurinumeroitaan (kääntyilyä, käsienheilutusta ja ähkimistä). Todellakin hyvää seuraa. Polaah'n kyläillessä saavutettiin myös muuten jännittävä tilanne, kun piti loihtia lounas pelkän pantryn aineksista. Lähdin kokeilemaan soijarouhespagettikastiketta ja se olikin hyvää! Ainoa kömmähdys oli se, että soijat kiehuivat aika voimallisesti yli kattilasta ja paloivat kiinni liesitasoon. Onneksi se on keraaminen. Mutta siis soijarouhe ftw! Ja vauvat ftw!

Tänään on kuukauden ensimmäinen lauantai eli valtakunnan parhaan aikakausilehden (Kuukausiliitteen) ilmestymispäivä. Koska tätä loistolehteä ei kuitenkaan saa tilata kotiinsa ilman jokaviikkoista ylenmääräistä paperijätettä, täytyy muistaa ostaa irtonumeroita. Suru oli suuri, kun huomasin, että ostamani Hesarin välissä ei ollutkaan Kuukausiliitettä. Piti ostaa toinen, mutta ei sitä kauaa jaksanut harmitella - 6 e/kk hyvästä lehdestä ei ole liikaa pyydetty. Ongelmia irtonumero-ostamisessa on: a) sitä on lähes mahdotonta muistaa, jolloin jää ilman, koska sitä saa vain yhtenä päivänä kuussa (onneksi on vanhemmat!) ja b) Handyman ei ärrälle joutuessaan pysty vastustamaan Lottokupongin ostamista. Tämä on surkeaa, koska ei me kuitenkaan voiteta ja Handyman on sitten kovin surullinen, kun rahat on jo mielessä käytetty uusiin autoihin ja asuntolainaan. Aika vähän lohduttaa ne neljä oikein, jotka tämänkin päivän kupongista löydettiin. Kupongin hinnan jälkeen netottiin 60 senttiä. Tällä tahdilla saadaan lotota aika kauan ennen kuin kämppä on maksettu.

Tämän vuoden iloisin päivä on ylihuomenna. On nimittäin vuotuinen asuntolainan koron tarkistuspäivä. Viime vuonna meidän koron tarkistuspäivänä korot sattuivat olemaan vuoden toiseksi korkeimmalla tasolla eli vuosi on nyt kärvistelty lähes 6 %:n koroilla. Tai siis Handyman on, mä oon päässyt nauttimaan valtion korkotuesta. Suosittelen ASP-säästämistä kaikille kiinnostuneille. Nyt siis korko putoaa todennäköisesti 4,5 prosenttiyksikköä! Ihan kivalta tuntuu, kiitos kysymästä.