Puuhaviikonloppu

Onpa ollut kiirusta! Toissapäivänä oli Handymanin entisen työkaverin tuparit Kannelmäessä. Handyman oli kutsuttu avec ja mäkin pääsin mukaan. Mä en tuntenut sieltä ketään, kyseisen kaverinkin mä oon tavannut vain kerran pikaisesti jollain parkkipaikalla. Mä en tunne Kannelmäkeä lainkaan, mutta näkemäni pala näytti oikein viihtyisältä. Kyseessä oli 70-luvun rivitaloasunto massiivisessa 190 osakkeen yhtiössä. Järjettömän kokoinen rivitaloyhtiö! Niillä oli oma kerhohuone ja viikottaiset pilatestunnitkin. Mahtavaa. Meidän kerrostalossakaan ei oo kuin noin 80 asuntoa. Vaikken tuntenut sieltä ketään, oli hauskaa. Voihan sitä tuntemattomienkin kanssa rupatella. Lähdettiin kotiin kyllä jo aika aikaisin, kun mä olin päivystänyt edellisen yön ja unet oli jääneet vähän nirkoisiksi.

Eilen oli tosiaan mummin 80-vuotispäivä ja -juhlat. Sankari jaksoi juhlia pirteästi pitkälle yöhön, alkoi jutella nukkumaanmenosta vasta yhdentoista korvilla. Juhlissa oli paikalla mummin ihana sisko, kaikki mun enot, kaikki niiden lapset ja niiden lapset ja tietty mun vanhemmat ja Pikkusisko (Diplomi-insinöörikihlattu jätti kylmästi tulematta pehmoisiin sukujuhliin häiden takia! Outrageous!). Mä olin tilannut tädiltä laukun ja nyt mä sen sain. Se oli tehty ihan just mun tarpeisiin, jatkossa täti alkaa ehkä tehdä samantyyppistä mallia laajempaankin myyntiin, mut tää on ihan prototyyppi. Tosi makee!

Tänään oli Handymanin trophy wife -jäätelöpäivä. Handyman oli kutsunut useita naisia meille tekemään kotijäätelöä, mutta keittiöremontin vuoksi jäätelöiltamat oli siirretty Saareen Handymanin äidin luo. Tehtiin vaniljajäätelöä tismalleen ohjeen mukaan ja mustikka- sekä minttusuklaa-stracciatella-jäätelöä kovasti ohjeita modaten. Vanilja- ja mustikkajäätelöt tehtiin käsin ilman konetta ja stracciatella Lankomiehen tyttöystävän jäätelökoneella. Maut olivat herkullisia kaikissa, mutta stracciatella oli parasta sekä makunsa että koostumuksensa puolesta. Se oli itse asiassa niin hyvää, että tapojeni vastaisesti voisin postata ohjeen tähän alle, vaikkei tää ookaan mikään ruokablogi. Täten nekin, jotka eivät tänään paikalle päässeet, voivat innostuksen puuskassa tehdä tätä kotona ja kuvitella, kuinka mukavaa meillä oli. Aika paljon oli kyllä flunssa ja muut syyt osallistujia karsineet, mutta läsnäolleilla oli kivaa. Myös Anoppi oli osan aikaa paikalla ja hän oli ilahtunut seurasta, etenkin Marylandin mukana saapunut nuorimies hurmasi Handymanin äidin. Kiitti osallistujille!

Stracciatella-kotijäätelö Handymanin tapaan
(5-6 reilua annosta)
2,5 dl täysmaitoa
0,8 dl sokeria
1 muna
(hiukkasen vaniljajauhetta)
2,5 dl kuohukermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
1 pss (120 g) Fazer taloussuklaarouhetta
1 pss (150 g) Marianne Crush -rouhetta

Kuumenna maito, sokeri, muna ja vaniljajauhe kattilassa, älä keitä. Jäähdytä vähintään huoneenlämpöön. Lisää kuohukerma, jogurtti ja rouheet ja sekoita. Kaada jäätelökoneeseen ja toimi tavalliseen tapaan. (Vinkki: myös suurempi jogurtti/kerma-ratio voisi toimia, tässä oli jogurtin maku varsin vieno)

Elämyskameli suosittelee
kivat kotijäätelökekkerit

Saari

Mä vietin tänään päivystysvapaata käymällä Lankomiehen luona kylässä. Lankomies asuu tyylikkäiden ja hillittyjen ihmisten Lauttasaaressa. Bussi 20 on eksoottinen kokemus. Siellä istuu varmasti suhteellisesti eniten turkkimummoja mihinkään muuhun HKL:n ajoneuvoon verrattuna keskustellen "Saaressa" asumisesta. Lauttasaaressa saa käsityksen siitä, mikä on muodikasta. Lukion pihalla olevista 20 pyörästä 16 on Jopoja, samoin kaikki 13-vuotiaat tytöt pyöräilevät Jopoilla. Ei niillä mauttomilla vaaleanpunaisilla, joita on kaikilla Kallio-Punavuori-akselin hipstereillä vaan valkoisilla ja kirkkaanpunaisilla. Kaikki Jopot ovat tahrattomia, vaikka joka paikassa on kuraa. Katajaharjulaiskahvilan edessä on viidet lastenrattaat ja asiakaspalautteen mukaan sieltä saa lounaaksi joka päivä pienen palan geneeristä quichea, jonka päivän täytteiden eroa eilispäivän täytteisiin ei silmät kiinni erota. Quichen kanssa saa salaatin, millä tarkoitetaan isoa kasaa pastaa ja Pirkka-salaatinlehtiä. Palvelu on töykeää, jos ei ole tajunnut tuoda lapsia mukaan (hyvä syy tuoda lastenrattaat kahvilan eteen). Aika kutsuva mainos.

Mun isoäiti täyttää huomenna 80 vuotta. Hieno juttu. Kyseessä on sen keväällä kuolleen Annin tytär ja juhlia vietetään mun vanhempien luona. Sankari on toivonut suklaakakkua ja jokirapusalaattia. Lahjaksi mummi saa lapsiltaan nojatuolin ja multa ristikkolehden vuosikerran. Tulee varmasti kovat bileet!

Elämyskameli suosittelee
elämysmatkat kotikaupunkiin

Merihaka

Me käytiin illansuussa Handymanin kanssa Merihaassa kävelyllä. Mieletön paikka. City-lehti (pthyi!) valitsi Merihaan muutama vuosi sitten kaupungin parhaaksi parkour-maastoksi ja ne oli kerrankin varmaan oikeassa. Nytkin nähtiin teinien hyppelevän seinillä. Merihaka on asuinalue just mun mieleen, koska se on kuin Berliini. Rakennusliike Haka rakensi Merihaan 1973-86 ja mä muutin sinne puolivuotiaana, asuin siellä kolme vuotta. Pari vuotta sitten menin autolla Merihaan autokannen läpi ja mulle tuli yhtäkkiä kovin voimakas muistijälki yksistä portaista. Aika spuukia, mutta ihanaa. Merihaka on mun paikka. Ehkä sinne vielä joskus? Ylimpien kerrosten kämpät saattaa kyllä olla ns. harvoin tarjolla, mutta eipä tässä olla nyt seuraavaksi Merihakaan muuttamassa. Onneksi Berliinissäkin voi päästä samaan fiilikseen.

Mä tykkään hassuista wlanien nimistä. Niitä voi kyttäillä kaupungilla ja kavereiden kodeissa. Meidän ratikkapysäkiltä salasanan tunteva pääsee anaalirauhaseen tai PUUTERIPUPUun. Myös kultainennoutaja, Miekkosen verkko, kalaverkko, Kalliosta kajahtaa ja erään Kamelin lukijan naapurin EmmiJoonas on omituisia. Sanonysaatana-nimi kertoo turhautumisesta nimen keksimistilanteessa ja Ei sun nettis!! hiukan pikkutyttömäisestä uhosta. Kuntosalilla alkoi naurattaa, kun puhelin kehotti liittymään Puuma-Sirpan verkkoon. Vaikuttaa hyvältä muijalta.

Mä olin maanantaina hiukan väsynyt, koska olin nukkunut melko kehnosti edellisen työyön enkä erinäisten appointmenttien takia ehtinyt päivällä nukkua kuin tunnin. Kotoa lähtiessä tuntui siltä, että yli kolmen tunnin saksarypistys voi käydä mahdottoman raskaaksi, mutta kuin ihmeen kaupalla mä olin suorastaan säkenöivän virkeä koko ajan. Tunnit on niin mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia, että ei siellä muista olla edes väsynyt! Opettaja on huumorintajuinen, mukava ja osaava ja jotenkin sitä jaksaa olla virkeä ja motivoitunut, kun muutkin ovat. Kielioppi on kivaa ja keskustelutehtävät todella kehittäviä. Muut oppilaat ovat kovin erilaista väkeä, mutta kaikkia yhdistää aito kiinnostus ja innostus saksaa ja Saksaa kohtaan. Mä oon aivan hurmaantunut siihen ja suosittelen kaikille saksanopiskelusta kiinnostuneille Goethe-instituutin kursseja. Tästä tuli nyt pidempiaikainen juttu. Ehkä mä innostun tekemään tenttejäkin! Aikuisopiskelijuudessa on se ehdoton etu, että vaikka vaatimuksena on 180 sanan aine, ei 207 sanasta tarvitse lähteä typistämään, koska on aikuinen. (Joo, mä käsitän että toi on lähinnä ressunörien ongelma, mutta, no, mulle se on aina ollut ongelma ja uskon monen lukijan jakaneen tämän ongelman. Täällä ressunörät ovat yliedustettuina. Norssejakaan ei katsota pahalla.) (Se oli sulle, Stalkkeri!)

Elämyskameli suosittelee
Merihaka
hassut wlanien nimet
saksa ja Goethe-instituutti

Jumppasanoja

Mä harrastan sanoja. Mun mielestä on mukavaa pohtia, mistä sanat saavat alkunsa ja miten ne liittyvät toisiinsa. Pidän etenkin sellaisista lainasanoista, joiden juuria on vaikea keksiä. Hyvä esimerkki on broileri, jota olen vuosikausia pohtinut. Missään muussa kielessä ruokakananpoikaa ei sanota broileriksi. Sana vaikuttaa tulevan englannista, mutta miten ihmeessä? Vasta viime vuonna mulle selvisi, että DDR:ssä kananpoikaa sanottiin broileriksi. Kyllä jossain itäisen Saksan pikkukaupungissa kansallistunnon kyynel nousisi silmään, jos kuulisivat, että sana on vielä voimissaan täällä pohjoisten ystävien joukossa.

Koska mä oon sanafani, mä tuun surulliseksi, kun sanoja käytetään epämääräisesti tai suorastaan virheellisesti. Jo jumppamaailmasta mä keksin kaksi esimerkkiä. Mä muistan selvästi käyneeni 90-luvun alussa Hakunilan koulun jumppasalissa Vantaan naisvoimistelijoiden perusaerobicissa, jossa yksi askeleista oli "reippi", jota nykyään kutsutaan V-askeleeksi. Reippi eli kreippi eli greippi on edelleen käytössä terminä ja se tarkoittaa sivu- ja ristiaskeleen yhdistelmää, jonka nimi on varmasti johdettu sanasta grapevine. Tällä viikolla mulle selvisi, että jumppaohjaajien määräämä "huuveri" (syvien keskivartalolihasten treeniasento lankku), jonka oon ajatellut olleen J. Edgarin lempitreeniasento tai viittaus vanhanmalliseen pitkänomaiseen imuriin, onkin oikeasti englanniksi hover, missä onkin enemmän järkeä. Mua on pidetty vuosia epätietoisuudessa! Ärsyttävät jumppaohjaajat.

Tänään on ollut vähän huono päivä. Aamulla iski kierokaula eli niska-hartiaseutu tuli vasemmalta niin kipeäksi, että päätä ei ole voinut kääntää ja lavan vieressä on jatkuva ikävä kipu. Menin aamulla kuntoilemaan sitä parantaakseni ja kuntosaliharjoittelusta olikin hiukan apua. Sen jälkeen olen syönyt särkylääkkeitä ja potenut. Handyman meni auttamaan kaveria hädässä, joten olen potenut yksin. Mun piti tehdä saksanläksyt (kielioppi- ja sanastotehtäviä ja 180 sanan mielipidekirjoitus), mutta en ole kivun ja särkylääkepöhnän vuoksi oikein jaksanut olla hereillä. Sinänsä ei haittaa, että lauantai meni vähän pilalle, mutta huolestuttaa huominen päivystys. Toivottavasti niska on kunnossa.

Handyman huomautti, että tässä kuussa mä oon päivittänyt blogia häpeällisen huonosti ja on ilmeisesti tulossa ennätyskuukausi blogilaiskuudessa. Pahoittelen. Mitään ei ole tapahtunut! Kukaan ei jaksa lukea jatkuvia selostuksia kuivista työasioista. Muuta ei ole. Jännin juttu tässä kuussa oli alakulo siitä, että Uimastadion sulki talvikaudeksi. Handymanin ihanuudesta voisi tietysti aina kirjoitella, mutta näin pitkässä seukkaamisessa sellainen käy kiusalliseksi. Sitten kun jotain tapahtuu, mä en muista kirjoittaa siitä. Paitsi sen muistan, että yksi nainen oli kaupassa mulle vihainen, kun otin banaaneja tertusta väärällä tavalla. Tertussa oli eturivissä kolme ja takarivissä neljä banaania ja mä otin kaksi eturivin banaania. Vieressä oli täti, joka alkoi ripittää mua siitä, että vierekkäisten banaanien ottaminen on väärin ja pitää ottaa peräkkäiset banaanit. Tää oli mulle uutinen.

Elämyskameli suosittelee
tarkka sanaston käyttö

Kosteus

Uimastadion meni kiinni, mikä harmittaa kovin. Täytyy mennä sisälle, ei yhtään niin kivaa. Kosteustasapaino pysyy kuitenkin mun elämässä stabiilina, sillä vaikka uimiset talveksi vähenee, niin kotona on varsin kostea ilma. Naapurista löydettiin näet vesivahinko, jonka syyksi paljastui meidän keittiön viemäriputki, joka on tihutellut meillekin ja nyt on keittiö revitty auki. Keittiö on muovitettu ja tulee kolmisen viikkoa näin olemaankin, huomenissa tulee kuivuri. Onneksi vessassa saa vettä käyttää. Kyllä ilman keittiötä muutaman viikon pärjää, mutta vessa-kylppärikompleksi onkin jo kinkkisempi.

Mä päivystin toissapäivänä ja päivystysyön jälkeen menin pariksi tunniksi lastenhoitohommiin. Kun tulin kotiin, oli tarkoituksena ottaa pienet päiväunet ennen saksantuntia. Se osoittautui vaikeaksi, koska tupa oli täynnä putkimiehiä ja muita miehiä, jotka kukin vuorollaan säikähtivät mun tullessa kotiin. Eräskin totesi hämmentyneenä, että oli kyllä jutellut jonkun miehen kanssa tästä. Ei ollut pojille tullut mieleen, että välttämättä tää kämppä ei kuitenkaan ole mikään bachelor pad.

Mä olin viime viikolla Naantalin kylpylässä koulutuksessa pari päivää. Se on ihan pähkähullu paikka. Tunnelma ja sisustus ovat suoraan Silja Symphonyltä 90-luvun puolivälistä. Hotellissa on pitkiä käytäviä, jotka on koristeltu peilein, lasein ja kullanvärisin ikkunanpielin, käytävillä on pieniä kauppoja (vie tuliaisia kylpylästä!) ja paikassa on kymmenkunta erilaista ravitsemusliikettä. Maa-ala on loppunut kesken, joten osa huoneista (esim. meidän huone) sijaitsee laivassa, jonne kävellään sisäkautta putkea pitkin. Meillä oli ilmeisesti luksushytti, koska hytissä oli parvekekin. Valtaosa kylpyläasiakkaista oli eläkeikäisiä, mutta silti kylpyosasto aukeaa aamuisin vasta kahdeksalta. Älytöntä. Asiakkaat kulkevat käytävillä aamutakeissa. Ulkoallas oli ihan kiva, mutta upeamman kylpyläelämyksen saa, jos käy samana päivänä sekä Itäkeskuksen että Tapiolan uimahalleissa. Kokeiltiin kavereiden kanssa vesizumbaa, joka oli todella turhan tuntuinen laji - päämäärätöntä vatkaamista, joka ei lattarimusiikin tahdissa tehokkaasti onnistu vedessä. Luennot olivat hyviä ja ihan mielenkiintoisia. Naantalin aurinko paistoi koko sen ajan, jonka olimme sisällä. Aina ulos tullessa alkoi sataa. Kannatti mennä.

Mukava ilma, sisällä tunkkaista. Mä meen ulos.

Elämyskameli suosittelee
aito ruotsinlaiva

Kuutamohaikailua

Me käytiin eilen Pumpumkatin kanssa Stadikalla uimassa (lue täältä viiltävä analyysi!). Mainio reissu - mukava tihkusade piti hiukset kosteina ja vesi oli lämmintä. Stadikka mainosti ensi perjantain kuutamouintia. Mä tuun perjantaina Naantalista Helsinkiin, juna on kahdeksalta perillä. Sen jälkeen voisi mennä kuutamouimaan, jos iho ei oo ihan ryppyinen kylpylän jäljiltä. Mä en oo koskaan kuutamouinteihin osallistunut, mutta voisin kuvitella sen olevan tunnelmallinen tilaisuus - leppeää musiikkia, hämärää ja ehkä kynttilöitäkin. Kuulostaa aika spesiaalilta.

Mä oon ylpeä Nokiasta. Yhtään ei kiinnosta Lumia 920:n mainossekoilu, vaan ihan niiden perustehtävän hoitaminen ilahduttaa. Mulla ei oo ollut Nokian puhelinta nyt muutamaan vuoteen ja silloin kun oli, ei Nokian valikoimissa ollut kosketusnäytöllisiä puhelimia. Tällä viikolla kuulin tapauksesta, jossa kuusikymppisen miehen viisi vuotta hyvin palvellut E61i oli mennyt rikki. Toki sen tilalle oli saatava uusi nokialainen ja kavereidensa kokemusten innoittamana tuo perusmies oli ostanut Lumia 900:n. Kyseinen herra on muodollisesti insinööri, käytännössä toimistoviineri ja kokee saksetkin hiukan liian teknisenä laitteena. Kuitenkin käyttäjä oli itse puhelinta näpytellen oppinut soittamaan ja vastaamaan puheluun, lukemaan ja kirjoittamaan tekstiviestejä ja yhdistämään Lumian autonsa handsfree-systeemiin. Se oli mun mielestä hienoa, tuollaisia puhelinten pitäisikin olla. Toki apua tarvittiin sähköposti- ja internetasetuksien kuntoon saamiseen, mut niihin enemmänkin tech-literatet ihmiset tarvitsee joskus apua. Hyvä Nokia!

Elämyskameli suosittelee
kuutamouintiseuraan liittyminen

Jälkkärivinkki

Eka työviikko loman jälkeen oli ihan kiva. Oli mukavampaa kuin mitä Taloussanomat etukäteen manasi. Ehkä iltaisin väsytti hiukan enemmän kuin normaaliviikkona, mutta se ei ihmetytä, kun joutuu venkslaamaan unirytmiä ja keskittymään tuntikausia toisin kuin lomalla. Tässä kun löytää rutiinin, niin eiköhän arjesta tuu ihan lutvakkaa taas.

Mä tein eilen vieraille omenapaistosta Hesarin puolukkapaistosreseptillä. Siihen laitettiin perusainesten (kaurahiutaleet, sokeri, voi) lisäksi myös esim. mantelia ja auringonkukansiemeniä ja mausteeksi kanelin lisäksi kardemummaa ja mä laitoin myös vaniljaa. Se oli herkullisen hyvää, mun mielestä paljon parempaa kuin peruspaistos. Ehkä seuraavaksi jättäisin kuitenkin kardemumman pois, siitä tuli vähän liikaa intialainen pullafiilis. Lisäksi mä tarjosin Glace Bourbón Vanilla -jäätelöä, joka rankattiin alkukesästä HS:n testissä parhaaksi vaniljajäätelöksi. Sekin oli hyvää, ei nyt mun mielestä mitenkään radikaalisti erilaista kuin muutkaan vaniljajäätelöt, mutta ihan hyvää, kauniin väristä ja näppärässä laatikossa.

FB:ssä on jälleen kiertänyt uusi ammatinvalintatesti. Pakkohan se oli tehdä. Se totesi mun arvostavan selkeää organisaatiota, jatkuvuutta ja turvallisuutta. Toisaalta se vihjasi mun olevan muutosvastarintainen ja turhautuvan jatkuvista muutoksista työpaikallani. Mä hakeudun kuulemma ammatteihin, joissa voin auttaa ihmisiä kuten terveydenhuoltoon, lastenhoitoon tai opetuksen pariin. Mun pitäisi kuulemma olla hammashoitaja, kirjastonhoitaja, sairaanhoitaja, lähihoitaja, lentoemäntä, koneasentaja, pappi, poliisi, bussikuski, sihteeri tai lääkäri. Jos mä kyllästyn nykyhommaan, voisin harkita koneasentajan hommia. Niissä ei niin haittaa vaikka onkin jäärä.

Elämyskameli suosittelee
Duunikone

Road trip, ravintola, kenkiä, laukkuja

Tällä haavaa viimeinen lomaviikko on ohitse eli lomat on lusittu, kuten Långstrump kehottaa asian ilmaisemaan. Oli niin paljon erilaista aktiviteettia, ettei oo ees blogia ehtinyt päivittää. Onnistunut loma.

Keskiviikkona käytiin Handymanin kanssa road tripillä Tampereella. Tampereella oli Pikku-Venetsialaiset (jonkinlainen pienyrittäjien tapahtuma), jossa mun sukulaisia oli esiintymässä ja josta mä ostin unelmanmukavat pienyrittäjän tekemät kengät. Suosittelen kovasti näitä kenkiä kaikille mukavista kengistä pitäville. Kandee tsekkaa myös täältä mun tädin tekemiä upeita laukkuja. Joissakin laukuissa on yltiösöpöjä rusetteja. Mä tilasin laukun ja nyt mua jännittää että millainen siitä tulee, koska tekijä tuntee mut niin hyvin ja tekee varmasti just mulle sopivan veskan.

Tampereelta ajettiin vielä Jyväskylään, koska noilla main joku 100-200 km ei oo matka eikä mikään. Hengailtiin pari tuntia Kummitytön ja sen sukulaisten parissa ja lähdettiin sitten iltasella takaisin etelään.  Oli mukavaa ajella rauhallista tietä ja kuunnella radiota.

Perjantaina mä kävin Goethe-instituutin tasokokeessa, koska olen päättänyt aloittaa saksantunneilla käymisen. Kuusiportaisella asteikolla (A1-A2-B1-B2-C1-C2, jossa A1 on aloittelija ja C2 käytännössä natiivi) sijoituin aivan B1:n ja B2:n rajamaille. Lupasin hiukan päntätä kielioppia ennen kurssin alkamista ja kurssikoordinaattori suositteli B2-tasoa. Jännää! Ostin ja päällystin jo oppikirjan, vielä pitäisi penaali täyttää ja viikon päästä pääsee opiskelemaan! Toki voisin opiskella radiologiaakin, kun vuoden päästä pitää mennä erikoislääkäritenttiin, mutta saksa tuntuu nyt niin paljon tärkeämmältä. Ehkä huomenna, kun pääsee takaisin töihin, mieli muuttuu. Handyman kävi myös mun pyynnöstä tasokokeessa, mutta närkästyi, kun kokeessa kysyttiin kielioppiasioita ja kurssi jää nyt hautumaan.

Perjantaina illalla me käytiin lukiokavereiden kanssa syömässä Boulevard Socialissa. Kyseessä on välimerellistä, pääosin Pohjois-Afrikan ruokaa tarjoava ravintola, jonka ideana on sosiaalinen ruokailu. Tämä tarkoittaa sitä, että ruoat tulevat kun ovat valmiita ja niitä on tarkoitus jakaa koko pöytäseurueen kesken. Meitä oli viisi ja kukin tilasi yhteisen alkuruokalautasen ja parin erillisen alkuruokapalluran lisäksi "oman" annoksen pääruoaksi. Alkuruokalautasella oli pitaleipiä sekä erilaisia tahnoja (esim. hummusta ja babaganoush-mössöä sekä tabbouleh-salaattia), lisäksi mä maistoin alkupalalihapullaa (tosi hyvä) ja pata negra -alkupalapalleroa, jonka olin luullut olevan jonkinlainen lihapulla, mutta joka osoittautui friteeratuksi juustoksi (hurraa...). Pääruoaksi kukin otti yhden annoksen, ja näissä kaikissa oli ruokaa reilusti. Esim. oma kanankoipiannokseni sisälsi neljä kanankoipea ja hiukan kastiketta, ei muuta. Ruoat olivat todellakin varsin eri aikaan pöytään, joten kaikki maistelivat kaikkien annoksia. Huikeimmiksi ruokalajeiksi osoittautuivat pari erilaista lammasta, jotka olivat kerrassaan herkullisia. Niitä voi suositella lämpimästi. Mun kana oli ookoo, mutta aika lailla tavallista. Merikrotti-simpukkarisotosta mä en oikein välittänyt, mutta se on enemmän mun kuin risoton vika. Jälkkäriksi mä otin ravintolan itse tekemää laventelipehmistä, joka oli hyvää, vaikka alkuun sen tuoksusta tuli mieleen mummon käsivoide. Maku oli siis herkullinen. Ravintola oli hyvä, mutta ei niin hyvä kuin Farang, jossa käytiin Handymanin kanssa keväällä. Sinne haluan ehdottomasti uudelleen, Boulevard Socialiin menen mieluusti uudelleen jonkun seuraksi. Myös Pumpumkatti kirjoitti samasta ravintolakäynnistä arvostelun, lue se täältä.

Ihana loma. On luonnollisesti hiukan haikeaa mennä takaisin töihin, mutta sellaista elämä on. Enköhän mä viimeistään ylihuomenna oo ihan työrytmissä (toivottavasti, kun keskiviikkona pitäis päivystää...).

Elämyskameli suosittelee

työssäkäynti, jotta lomailu tuntuisi näin kivalta