Saksalainen syntymäpäivä

Mulla oli eilen syntymäpäivä! Vuoden paras päivä. Meillä on töissä seinällä synttärikalenteri, jossa lukee kaikkien syntymäpäivät, joten kaikki tiesivät, että mulla oli tällainen erityispäivä. Se tuntuikin olevan iso juttu saksalaisille. Siis don't get me wrong - mä oon itekin aina ihan tohkeissani syntymäpäivästäni ja olen tietysti innoissani, jos muutkin ovat, mutta ymmärrän, että aikuisempi tapa suhtautua syntymäpäivään olisi olla välittämättä siitä suuremmin. Pois se saksalaisista. Ne tuli kaikki onnittelemaan mua. Rohkeimmat halasivat. Muut kätteli. Kättely on ilmeisestikin erityisen saksalainen onnittelutapa. Aluksi luulin, että se oli vain joku kömpelö tervehdysyritys, mutta kun todellakin kaikki kättelivät sanoessaan "Alles Gute zum Geburtstag!", tajusin että se kuuluu oikeesti siihen onnitteluun. Ehkä se onnentoivotus jotenkin välittyy käden kautta?

Mä sain Handymanilta syntymäpäivälahjankin. Mä tykkään kolikoista ja olen kerännyt niitä (lähinnä kaksieurosia) pieneen kukkaroon. Handyman suhtautuu tähän keräilyyn jotenkin hellyyntyneenä, mutta on huolissaan mun kokoelman kunnosta pienessä kukkarossa, joten se antoi mulle pari kansiota, johon mä voin kerätä kaksieurosia. Sääli vaan, että mun kokoelma on vielä varsin pieni ja ennen kaikkea mä oon keskittynyt keräämään niitä ihan peruskaksieurosia (mun tavoite oli saada jokaisesta euromaasta se peruskaksieuronen) eikä niissä kansioissa ole paikkoja niille tylsille valuuttakaksieurosille. Onhan mulla toki hienoja erityiskolikoitakin (esim. Tove Jansson -juhlaraha), mutta mun kokoelman painopiste on selvästi ihan tavalliset ihmisten kolikot. Mä oon kehno numismaatikko.

Viime perjantaina mulla oli iltavuoro ja se oli ihan kammottava päivä. CT:llä kuvattiin perjantaina yhtä monta kuin kahtena peruspäivänä yhteensä. Se oli niin hullua, että Meilahden hirveimmät päivystykset jäivät taakse. 85 %:lla oli joku verisuoniongelma, mikä tarkoittaa tavallisen pään TT-kuvan lisäksi TT-angiografiaa, joka kolminkertaistaa työmäärän tavalliseen TT-tutkimukseen nähden. Päivystävät neurologit olivat jotenkin hädissään ja kädettömiä. Puhelin soi koko ajan ja siellä ne hädissään olevat kädettömät kyselivät vastauksia potilaista, jotka makasivat vielä kuvauslaitteessa samalla kun jonossa niitä ennen oli 18 potilasta. Mä pääsin lähtemään töistä vasta 22:45, kun vuoro loppui 21:30. Huh. Vähän huolettaa mennä tänään iltavuoroon.

Elämyskameli suosittelee

syntymäpäiväkättely: tänään kättelen 31 vuotta täyttävää Lankomiestä ja pyöreitä täyttävää koodinimi Minttu-rakasta (Rampoliinin vaimoke), mahtavaa synttärikarnevaalia molemmille!

Laiska bloggari

Onpa laiskaa, kun ei edes viikonloppuna saa kirjoitettua! Täytyy siis kirjoittaa töissä. Mulla on aamuvuoro ja tyypillisesti varhaisaamut on aika hiljaisia. Joskus kahdeksan jälkeen alkaa tulla teho-osastopotilaita kontrolleihin ja sitten 11:n jälkeen onkin täysi hulina, mutta ainakaan ekan puolituntisen (7:30-8:00) aikana ei yleensä tuu ketään. Paitsi että tänään tuli traumahälytyspotilas, mutta sekin on jo lausuttu (ei traumajälkiä). Ehtii siis kirjoittaa blogia.

Mulla oli lauantaina toivottavasti viimeinen tentti vähään aikaan. Lääkärinoikeudet saadakseen ulkomaalaisen pitää suorittaa yleisen kielikokeen lisäksi myös lääketieteellinen kielikoe ja mä sain yleisen turoilun ja huonon tuurin vuoksi ajan kokeeseen vasta nyt. Mähän sain oikeudet lähinnä mankumalla - pomo soitti byrokraatille ja sanoi, että jo nyt on kumma että tää ei saa tulla töihin, vaikka osaa kieltä ja on tehnyt kaiken mitä te ootte halunneet. Se byrokraatti kuitenkin halusi, että mä teen vielä kuitenkin joka tapauksessa sen virallisen kokeenkin, joten nyt mä sit kävin. Jälkeenpäin todeten siinä on varsin noloja virheitä, mutta mä osaan kieltä ja nolouksienkin kanssa läpi pitäisi päästä. Jossain vaiheessa pitää alkaa uskoa, että omat taidot riittää niihin kokeisiin, mitä eteen tulee, kunhan välttelee jotain ala-asteen maantiedon kokeita tai ranskankielisiä matikankokeita. Helkkari sentään, mä oon kohta melkein 40 v. Itseluottamusta pitäisi tässä vaiheessa jo jonkin verran olla.

Koe järjestettiin Freiburgissa, joka on 200 000 asukkaan kaupunki noin 200 km tästä lounaaseen. Muistan käyneeni Freiburgissa vuonna 1998, kun olin jonkinlainen au pair pienessä kaupungissa sen lähellä. Silloin olin niin ihastunut Freiburgiin, että päätin mennä sinne opiskelemaan. En sitten mennyt, kun heti kirjoitusten jälkeen en uskaltanut ja sitten olinkin jo pihkassa Handymaniin, joka oli Helsingissä. Mut Freiburg oli nytkin ihan valtavan kaunis. Josko sinne joskus menisi ilman kielikoetta. Se on niin lähellä Ranskaa, että joka paikassa näkyi ranskalaiskilpisiä autoja ja valtaosa kylteistä oli myös ranskaksi. Ja matkalla oli tosi hienoja siltoja! Sadan metrin korkeuserot ja huikeet näkymät.

Vaalit lähestyy. Viime viikolla tuli jo ilmoitus äänioikeudesta. Ehdokkaan etsiminen on taas hankalaa. Vaalikoneet haluaa mun äänestävän Kokoomusta, RKP:tä tai Piraattipuoluetta. Mä haluan äänestää Kokoomusta. Äänestäisin mielelläni vain puoluetta, mutta kun joku ehdokas pitää valita, valitsen todennäköisesti Juhana Vartiaisen. Mua miellyttää se, että esim. HS:n vaalikoneessa se ei ole vastannut moniin kohtiin "täysin eri" tai "täysin samaa mieltä". Tulee se fiilis, ettei se oo möyhöttäjä. Toisaalta pääosin se on mun kanssa samaa mieltä niistä asioista, jotka on mulle tärkeimpiä (paitsi siitä, että julkinen sektori on liian suuri, mutta siihenkin sillä on edes jokin perustelu). Mutta onko se demarien vakooja? Toisaalta - mitä se vakoilisi? Miksi mä suhtaudun tähän näin pohtivaisesti? Ei mun äänellä oo mitään väliä. Tarviiko oikeesti kaunista huhtikuista lauantaita tuhlata siihen, että ajaa Stuttgartin Ernst&Youngille äänestämään? Kehtaako olla äänestämättäkään?

Elämyskameli suosittelee
lisää potilaita CT:hen, ettei radiologin päätä ala särkeä!

Oma valinta

Suomen tämän hetken uutinen tuntuu olevan vaalien lisäksi se, että joku tyyppi sai isot ylinopeussakot ja oli siitä harmissaan. Se uutinen on esiintynyt mun fb-feedissä parina viime päivänä jotain seitsemän kertaa, koska yleensä joku mun kaveri on likettänyt jonkun oman kaverinsa kommenttia siihen ja fb haluaa kertoa sen mulle. Sitten tähän mielipiteen alle tulee toistasataa kommenttia, joissa on vuorotellen suuria sakkoja puolustavia ja vastustavia mielipiteitä, pian puhutaan siitä, että miksi vankeusrangaistuksetkin ei sit ole eripituisia eri ihmisille ja lopulta kiukutellaan ja mennään henkilökohtaisuuksiin. Yksi joka keskustelun peruspilareista on pistämätön "ylinopeuden ajaminen on oma valinta".

Mä ajoin tänään ekaa kertaa uudella autollani. Mun piti viedä sädeturvakurssin todistus lääkäriliittoon naapurikaupunkiin. Liiton talo on pienteollisuusalueella kaukana kaikesta ja sinne ei oikein pääse julkisilla, joten mä ajoin. Mä oon viimeksi ajanut Saksassa vuonna 1998 heti kortin saatuani, mutta Saksassa on kiva ajaa. Meidän naapurusto on vielä aika keskeneräinen, paljon työmaita. Olin tulossa kotiinpäin ja tuossa parinsadan metrin päässä täytyy katsoa aika tarkkaan miten ajaa, koska tie on keskeneräinen, siinä menee jalankulkijoita ja tien vierellä on erilaisia rakennustarvikekasoja. Yhtäkkiä rajoitus muuttuu 20:ksi, mutta koska keskityin liikennetilanteeseen, en huomannut rajoituksen muutosta. Ja siinä oli tietysti kamera, joka välähti. Mää oon rikollinen. Yhteiskunnan vihollinen. Pian poliisin tuttu. Terveisiä vankilasta! Olisinpa valinnut toisin - kaatanut ehkä pyöräilijän, mutta ei olisi salama välähtänyt.

Elämyskameli suosittelee

nuhteettomuus

Säteilyä

Mä osallistuin tänä viikonloppuna säteilysuojelukurssille, koska saksalainen lääkäriliitto ei usko Suomen sädeturvakoulutukseen. Ne antoi mulle erikoislääkärin oikeudet, mutta ei silti luota siihen, että mä tietäisin CT:stä tulevan enemmän säteilyä kuin tavallisesta röntgenkuvasta. Kurssi oli kyllä yllättävän hyvä, koska luennoitsijat olivat selvästi pitäneet luentoja jo pitkään, ymmärsivät yleisönsä ja selvästi pitivät asiastaan. Kun vielä lopputentti oli lähinnä muodollisuus (paikoitellen kinkkisiä monivalintatehtäviä, jotka sai kuitenkin tehdä yhdessä kaverin kanssa ja käyttää haluamiansa tietolähteitä), oli lopulta kokemus ihan mukava, vaikka siinä menikin koko viikonloppu. Ainakin mukavampi kuin suomalainen kammottava vastaava kurssi, jonka tentti oli painajaismainen. Söpöliinit saksalaiset.

Nyt täällä on oikeesti kevät. Tänään oli jo +17 astetta lämmintä! Toki se vielä viilenee, keskiviikoksi luvataan +11:tä, mutta kyllä on silti kevät. Joku käveli tänään ulkona sortseissa!

Handyman on käynyt reippaasti jo kolme viikkoa saksantunneillaan. Alkuviikon opettaja on reipas kuulemma klassisen saksanopettajatyyppinen täti-ihminen ja loppuviikosta tulee nuorempi, 40-50-vuotias yksinhuoltaja, jonka kanssa Handyman heittää EU-läbyskää puoliksi vitsiksi muille kurssilaisille, jotka ovat lähinnä Sveitsistä ja Yhdysvalloista kotoisin. Jatkuvasti on paljon läksyjä ja oppitunteja on siis 26 viikossa. Meininki on niinku saksantunnilla yläasteellakin.

Elämyskameli suosittelee

saksalainen säteilysuojelu

Handymanin hemmotteluhetkonen

Mä en suuremmin nauti kampaajalla käynnistä. Suomessa kävin lähikampaamossa, jonne sai aina ajan samalle päivälle ja jossa oli joka päivä eri virolainen tai venäläinen nainen leikkaamassa hiuksia. Yleensä siellä tehtiin musta viisivuotiaan pojan näköinen, mutta parin viikon päästä leikkauksesta hiukset oli sellaiset kuin mä halusin. Tärkeintä oli se, että kukaan kampaajista ei osannut rupattelumäärää suomea, jotta ei tarvinnut kuunnella niiden sukulaisten ongelmia ja että ei kestä kauaa. Leikkaus oli edullinenkin, noin 25 euroa. Handymanille sitävastoin parturissa käynti on hemmottelua. Helsingissä Handymanilla oli oma Sanna-parturi, jolle piti varata aika useita päiviä etukäteen ja jonka kanssa Handyman aina silmät säihkyen jutteli ja joka antoi päähierontaa ja maksoi 40 e.

Sama systeemi täälläkin. Mun piti mennä kampaajalle. Löysin keskustasta kampaamon, johon ei tarvittu ajanvarausta ja jossa leikkuu kuin leikkuu oli 12 e. Puolessa tunnissa ulkona. Handyman on oman päänsä kanssa tuskaillut, että kukaan ei voi olla yhtä hyvä kuin Sanna ja "miten niin mä en voi odottaa kesään, että kävisin parturissa". No viime viikolla se meni. Tukanleikkuu-experienceen oli osallistunut neljä eri parturityttöstä ja show'hun kuului pesu, leikkuu, leikkuun jälkeinen huuhtelu, kulmakarvojen nyppiminen, päähieronta ja muotoilu. Gentleman's day spa. 24 e. Kai muutenkin aina miesten hiustenhoito on vähintään tuplasti kalliimpaa kuin naisten?

Elämyskameli suosittelee

no nonsense -hiustenleikkuu

Mielipide

Mä ihailen sellaisia blogisteja kuten esim. Pumpumkatti, joka pystyy kirjoittamaan alle kolmen malmbergin pituisia blogitekstejä. Mäkin kokeilen!

Mä olin kamalan huono katsomaan TV:tä Suomessa ja vielä huonompi Saksassa. Tai siis kyllä mä katselin TV:tä, mutta en sillä lailla, että se olisi ollut päällä ja mä sattumalta olisin nähnyt jonkun random ohjelman. Katsoin kotimaisilta kanavilta vain niitä ohjelmia, jotka ennalta tiesin kiinnostaviksi (lähinnä lauantai-iltojen brittisarjat ja jotkin amerikkalaiset hömppäsaippuat, kuten Grayn anatomia) ja BBC Entertainmentilta QI:t ja Would I lie to yout. Luin kyllä silloin tällöin TV-aikatauluja, mutta lähinnä pysyäkseni selvillä siitä, mitä oli yleisessä keskustelussa odotettavissa. Mä en oo ikinä katsonut mitään kakkoselta tulevia teemailtoja enkä oma-aloitteisesti kotimaisia huumorisarjoja (kerran näin YouTubesta yhden Putous-sketsin). Euroviisuja mä oon katsonut vuonna 2007 kuuden minuutin ajan (Vilungin vaimon polttarit oli samana päivänä kuin Euroviisufinaali Suomessa ja käveltiin Senaatintorin ohitse juuri, kun näytöltä tuli Hanna Pakarisen laulu) ja vuonna 2013 toisen karsinnan (olin koulutuksessa Ruotsissa ja hotellihuoneen kämppäkaveri halusi katsoa viisuja). En voi siis väittää olevani Euroviisu-entusiasti. Ei kiinnosta.

Nyt kuitenkin täytyy Suomen tämänvuotisen viisuedustajan olla erityisen mieleenpainuva, koska mullakin on siitä mielipide. Mä en oo kuullut sitä laulua (enkä ko. yhtyeeltä mitään muutakaan musiikkia), mutta mua harmittaa, että mun Fb-feedi on täynnä kohkausta asiasta. Erityisesti mua ottaa päähän ne tyypit, jotka sanoo, että kyseessä on yhtye, jonka jäsenet nyt vaan "sattuvat olemaan" kehitysvammaisia. Mä oon tietysti sitä mieltä, että kehitysvammaisilla pitää olla samat oikeudet kuin muillakin ja tsemppaan näitä tyyppejä - jos musiikki on niiden juttu, mahtavaa, go for it. Mut se, että joku kehtaa todeta, että sillä ei oo väliä, että jäsenet on kehitysvammaisia, on toopea. Ihan jokaisesta punkbändistä ei ole tehty TV-ohjelmia ja dokumentteja. Ihan varmasti jossain keravalaisessa autotallissa Jukkis ja Pörde vetää punkkia ihan yhtä sydämellä kuin P. Kurikka kavereineen, mutta jos Jukkis ja Pörde ois päässeet Uuden musiikin kilpailuun, ois Twitter sitä mieltä, että ne on noloja ja #myötähäpeä ja siismitähelvettiämiksmuntelkkaristatuleetällaistahirveetäpaskaa. Mun mielestä on aivan selvä ja hyvä asia, että kehitysvammaisuus on tän nimipäiväbändin kantava voima. Se on aivan fine, joku catch pitää olla, mutta muiden ihmisten teeskentely, että sillä ei oo väliä, on tyhmää. Sillähän ne myy! Jukkiksen ja Pörden bändistä me ei tulla ikinä kuulemaan, koska niillä ei oo catchia. Naapuriautotallin Pera ja Makunen on ihan samanlaisia. Nimipäiväposselle kaikkee hyvää, toivottavasti pitävät hauskaa Wienissä ja saavat mahtavia kokemuksia. Samoin Jukkikselle ja Pördelle. Mua ei kiinnosta teidänkään musiikki. Mut ei se mitään, tärkeintä että teitä itseenne kiinnostaa.

Elämyskameli suosittelee
kaikki kukkivat kukkaset lähiöiden kosteusvaurioisissa bändikämpissä

PS Tää oli vika kerta, kun jaksan innostua Euroviisuista.
PPS Tää ny oli sitten kuitenkin ainakin puolen malmbergin mittainen. Mä en vaan osaa tiivistää.

Ympäristön vihollinen

Meillä on auto. Jo ennen muuttoa sovittiin, että ostetaan auto, koska vaikka Tübingenin sisäiset julkisen liikenteen yhteydet ovat hyvät, on kauemmas meneminen vähän kankeaa. Nyt vihdoin pari viikkoa sitten mä keräsin tarpeeksi kärsivällisyyttä alkaa selailla erilaisia autovaihtoehtoja netistä. Meidän kriteerit oli että pitää olla alle 8000 euron hintainen neliovinen (viisiovinen?) automaattivaihteinen hatchback, mieluiten Golf, joka on ensirekisteröity vuoden 2006 jälkeen. Vakionopeudensäädin on ehdoton, penkinlämmittimet, parkkitutka ja bluetooth plussaa. Luulisi, ettei olisi ihan mahdotonta.

Turns out, että on vaikeaa. Suurin ongelma oli se, että koska meillä ei ole autoa, jolla mennä katsomaan sitä autoa, pitää joka kerta vuokrata auto. Sit tietysti ne mahdolliset autot on levittäytyneenä sinne tänne pikkuisiin kyliin ja kun käytännössä ainoa mahdollinen päivä käydä katsomassa autoja on lauantai, jolloin kaupat menee kiinni kahdelta, ei ehdi suhata autobahnia päästä päähän. Viime viikonloppuna käytiin mikroskooppisen kokoisessa kylässä 85 km:n päässä varsin hämärässä käytettyjen autojen liikkeessä, jossa meininki oli kuin Twin Peaksissa. Yhtään asiakasta ei missään, mutta neljä työntekijää, joiden työtila lämmitettiin puulla. Aikuisella naisella oli pipo päässä sisällä. Auto oli ruostunut kummallisesta paikasta ja kun haluttiin mennä koeajolle, pomon pikkuveli tuli istumaan takapenkille ja ohjasti meidät noin 300 metrin matkan 20 km/h:n rajoitusalueella. Ei ihan optimaalinen reitti. Auto oli kyllä siinä mielessä ok, että me oltaisiin varmaan ostettu se, ellei ostaessa olisi selvinnyt, että ei sitä autoa voi heti saada mukaan kuitenkaan. Toisin kuin Suomessa, Saksassa auton rekisterikilvet ovat omistaja- ei autokohtaiset. Niinpä, jotta voin ottaa auton mukaani kaupasta, täytyy minun olla rekisteröinyt auto ensin oman kunnan virastossa ja sitä varten minun pitää ensin ostaa se auto ja sille vakuutus. Tämän jälkeen nostimme hintarajan 10000 euroon (mahdollisuus vähemmän ruostuneisiin autoihin) ja laskimme etsintäsäteen 20 km:iin. Ja sit se löytyikin. Jes.

Tää autotalo, josta me auto ostettiin, sijaitsee 17 km:n päässä. Kauppaan pääsee junalla ja kävellen/taksilla vikat kilometrit. Kauppa tuntui selvästi ammattimaisemmalta kuin sen pikkukylän turkkilainen sauna takkoineen. Kun haluttiin koeajolle, tehtiin ensin paperi, jonka allekirjoittamalla sai ajella puoli tuntia itsekseen missä halusi. Auto oli hyvä, mutta siinä ei ollut vakionopeudensäädintä. Kun totesin koeajon jälkeen, että olisin ostanut, jos olisi vakionopeudensäädin, sanoi myyjä että nou problem, asennetaan se kaupan päälle ja korjataan vielä tuo kupru tuosta nokasta. Ihan mahtavaa. Tehtiin kaupat saman tien. Seuraavana päivänä menin 10 minuutiksi virastoon ja sain lämpimät uudet rekisterikilvet mukaani. Toiverekisterinumero maksoi 10,20 euroa, joten Handyman sai ihan itse valita, mikä rekisterinumero on. Eilen käytiin hakemassa auto kilvet kainalossa. Vakionopeudensäätimen vipu on asennettu, mutta sen toimintakuntoon saattaminen vaatii ensi viikolla pienen kurvin VW-liikkeeseen. Meillä on auto! Tunnen vapauden aiheuttaman tuulenvireen ohuissa hiuksissani! Autolla ajettiin tietty heti Ikeaan, josta ostettiin mulle yöpöytä ja tuleville yövieraille peitto.

Ikeasta tulikin mieleeni, että lupasin laittaa teille kuvat PAXeista. Lepuuttakaa silmiänne näissä:

Makuuhuoneen nelimetrinen jättiläinen. Vasemmalla Handymanin pikkutakkeja + laatikoissa esim. lakanoita ja pyyhkeitä. Toinen vasemmalta on mun kaappi. Kolmas vasemmalta on pyykkikaappi + pitkät roikkuvat + Handymanin paitoja. Oikeanpuoleisin on Handymanin kaappi. Nyt avattuna korkeakiiltoiset FARDAL-ovet LANSA-vetimillä. Valaistus Ikean perus-STRIBERG, joka syttyy kun ovet avataan.

Tässä eteisen PAX, joka on oveton kokonaisuus. Kuva on vähän ahdas, kun eteisessä ei ole kunnolla tilaa kuvata. Erityisominaisuutena tässä on valaistus, joka on myös STRIBERG, mutta ilman ovia se olisi tauotta päällä. Tämä ei Handymania tyydyttänyt, joten meillä on siinä liiketunnistus. Se on vau.

Elämyskameli suosittelee

Handymanin omat, mielettömän hienot viritykset