Turns out, että on vaikeaa. Suurin ongelma oli se, että koska meillä ei ole autoa, jolla mennä katsomaan sitä autoa, pitää joka kerta vuokrata auto. Sit tietysti ne mahdolliset autot on levittäytyneenä sinne tänne pikkuisiin kyliin ja kun käytännössä ainoa mahdollinen päivä käydä katsomassa autoja on lauantai, jolloin kaupat menee kiinni kahdelta, ei ehdi suhata autobahnia päästä päähän. Viime viikonloppuna käytiin mikroskooppisen kokoisessa kylässä 85 km:n päässä varsin hämärässä käytettyjen autojen liikkeessä, jossa meininki oli kuin Twin Peaksissa. Yhtään asiakasta ei missään, mutta neljä työntekijää, joiden työtila lämmitettiin puulla. Aikuisella naisella oli pipo päässä sisällä. Auto oli ruostunut kummallisesta paikasta ja kun haluttiin mennä koeajolle, pomon pikkuveli tuli istumaan takapenkille ja ohjasti meidät noin 300 metrin matkan 20 km/h:n rajoitusalueella. Ei ihan optimaalinen reitti. Auto oli kyllä siinä mielessä ok, että me oltaisiin varmaan ostettu se, ellei ostaessa olisi selvinnyt, että ei sitä autoa voi heti saada mukaan kuitenkaan. Toisin kuin Suomessa, Saksassa auton rekisterikilvet ovat omistaja- ei autokohtaiset. Niinpä, jotta voin ottaa auton mukaani kaupasta, täytyy minun olla rekisteröinyt auto ensin oman kunnan virastossa ja sitä varten minun pitää ensin ostaa se auto ja sille vakuutus. Tämän jälkeen nostimme hintarajan 10000 euroon (mahdollisuus vähemmän ruostuneisiin autoihin) ja laskimme etsintäsäteen 20 km:iin. Ja sit se löytyikin. Jes.
Tää autotalo, josta me auto ostettiin, sijaitsee 17 km:n päässä. Kauppaan pääsee junalla ja kävellen/taksilla vikat kilometrit. Kauppa tuntui selvästi ammattimaisemmalta kuin sen pikkukylän turkkilainen sauna takkoineen. Kun haluttiin koeajolle, tehtiin ensin paperi, jonka allekirjoittamalla sai ajella puoli tuntia itsekseen missä halusi. Auto oli hyvä, mutta siinä ei ollut vakionopeudensäädintä. Kun totesin koeajon jälkeen, että olisin ostanut, jos olisi vakionopeudensäädin, sanoi myyjä että nou problem, asennetaan se kaupan päälle ja korjataan vielä tuo kupru tuosta nokasta. Ihan mahtavaa. Tehtiin kaupat saman tien. Seuraavana päivänä menin 10 minuutiksi virastoon ja sain lämpimät uudet rekisterikilvet mukaani. Toiverekisterinumero maksoi 10,20 euroa, joten Handyman sai ihan itse valita, mikä rekisterinumero on. Eilen käytiin hakemassa auto kilvet kainalossa. Vakionopeudensäätimen vipu on asennettu, mutta sen toimintakuntoon saattaminen vaatii ensi viikolla pienen kurvin VW-liikkeeseen. Meillä on auto! Tunnen vapauden aiheuttaman tuulenvireen ohuissa hiuksissani! Autolla ajettiin tietty heti Ikeaan, josta ostettiin mulle yöpöytä ja tuleville yövieraille peitto.
Ikeasta tulikin mieleeni, että lupasin laittaa teille kuvat PAXeista. Lepuuttakaa silmiänne näissä:
 |
| Makuuhuoneen nelimetrinen jättiläinen. Vasemmalla Handymanin pikkutakkeja + laatikoissa esim. lakanoita ja pyyhkeitä. Toinen vasemmalta on mun kaappi. Kolmas vasemmalta on pyykkikaappi + pitkät roikkuvat + Handymanin paitoja. Oikeanpuoleisin on Handymanin kaappi. Nyt avattuna korkeakiiltoiset FARDAL-ovet LANSA-vetimillä. Valaistus Ikean perus-STRIBERG, joka syttyy kun ovet avataan. |
 |
| Tässä eteisen PAX, joka on oveton kokonaisuus. Kuva on vähän ahdas, kun eteisessä ei ole kunnolla tilaa kuvata. Erityisominaisuutena tässä on valaistus, joka on myös STRIBERG, mutta ilman ovia se olisi tauotta päällä. Tämä ei Handymania tyydyttänyt, joten meillä on siinä liiketunnistus. Se on vau. |
Elämyskameli suosittelee
Handymanin omat, mielettömän hienot viritykset
No comments:
Post a Comment