Synttärihumussa

Nyt on lauantai-ilta. Odotellaan Handymanin kanssa hotellilla, että Äiti ja Isi saapuisivat Pikkusiskon suosittelemasta 100 km:n päässä olevasta outletistä, että mentäisiin yhdessä syömään. Eilen oli Äidin virallinen pyöreä syntymäpäivä ja sitä juhlistettiin aamupäivällä Macy's-tavaratalossa (hirvee daunari, eihän siellä ollu muuta kuin vaatteita ja tyynyjä!) ja illalla L'asso-ravintolassa. Alun perin oli haaveiltu Per Se -ravintolasta, mutta se oli liian kallis. Mentiin sitten Little Italyyn ja äitikin söi pitsan! Edellisen pitsan se oli varmaan syönyt päivälleen 10 vuotta aiemmin Roomassa. Tää pitsa oli paljon parempi. Äiti oli haltioissaan. Hyvä niin, siihen pyrittiin. Handyman ja Isi söi romanttisesti pitsan puoliksi.

Tänään syntymäpäiviään viettää Äidin pikkuveli, joka on syntynyt 70-luvun alkupuolella. Ehkä jopa tuota tärkeämpänä sankarina juhlitaan Äitiä 9 vuotta ja 364 päivää nuorempaa YK:ta. Ja mikäpä sen sopivampi paikka juhlia sitä kuin New York. Maailmassa kaikki hienot rakennukset pyramideja, Kiinan muuria ja Helsingin tuomiokirkkoa myöten on valaistu sinisenä YK:n kunniaksi tänään. Kammottavassa Lauttasaari elää -ryhmässä, johon ääliönä liityin, on suunniteltu myös Lauttasaaren vesitornin raadon valaisemista juhlan kunniaksi ja hipit kyseleekin toisiltaan, omistaisiko kukaan piirtoheitintä. Tarkoituksena olisi mennä katsomaan, josko itse YK:kin olisi sininen. Internetin mukaan pitäisi olla. Menkää te katsomaan, onko Lauttasaaren vesitornin raato yhdestä kohdasta vähän vaalea.

Kaksi ekaa päivää matkasta vietettiin puhtaan, jopa kammottavan, turististi. Matkusteltiin Big Bus -turistibussifirman doubledeckereillä ympäri kaupunkia, sääkin suosi. Torstaina käytiin sankarin toiveesta katsomassa Vapaudenpatsasta, mutta onneksi vain laivasta. Lipulla olisi päässyt saareenkin, mutta siihen mennessä Äiti oli onneksi jo uupunut jonottamiseen, mantereen puolella piti jonottaa kolme varttia ja Liberty islandillakin ainakin vartin jono näytti olevan. Vapaudenpatsas oli mulle jo turhan juueseitä, mutta ne bussiajelut jopa loistavia. Tänään meillä on ollut vapaapäivä vanhemmista ja mentiin viettämään sitä NYU:n hoodeille, jossa käytiin lautapelikahvilassa (mä ostin suunnitellusti Machi Koron toisen lisäosan ja Betrayal at House on the Hillin), melkein jouduttiin hipin organisoimana police brutalityn vastaiseen mielenosoitukseen ja käytiin KMartissa ostamassa roskapusseja. Meidän elämä on niin hohdokasta. Te kaikki haluisitte elää tätä.

Elämyskameli suosittelee

roskapussit

Lännessä

Kuun vaihteessa tulee kuluneeksi viisi kuukautta siitä, kun mä 15 vuoden tauon jälkeen muutin takaisin vanhempieni kotiin entiseen omaan välillä luonnollisesti Isin TV-palatsiksi rempattuun huoneeseeni. Melkein viisi kuukautta on Handymanin kanssa nukuttu epämukavassa vuodesohvassa. Kohta päästään onneksi takaisin Tempuriin, mutta sitä ennen juhlistetaan viiden kuukauden kommuuniasumista viikon matkalla New Yorkiin vanhempien kanssa. (Osittain juhlistetaan myös Äidin pyöreitä. Pikkusisko ja Sveitsiläinen suklaaherkku oli tietysti kutsuttu mukaan, mutta Espoossa on muita kiireitä.)

Mä en oo ikinä ennen ollut Euroopan ulkopuolella. Mä oon eurooppalainen. Joskus olen haaveillut matkasta Afrikkaan, mutta ennen en ole tosissani koskaan ajatellut lähteväni Yhdysvaltoihin lomalle. No nyt mä oon lähtenyt. Jo aikaero Lontooseen on mulle aika kova juttu. Hermoilen koko ajan siitä, mitä kello on Helsingissä ja miten järjestän nukkumisen tiistaina lähtevällä ja keskiviikkona aamupäivällä saapuvalla paluulennolla, että jaksan päivystää viikon päästä perjantaina. Luonnollisesti olen myös jatkuvasti vakaasti sitä mieltä, että kohta mut ryöstetään tai Handymanin lompakko varastetaan tai joku ampuu jonkun seurueseen kuuluvan. Se tuntuu jotenkin kuuluvan tähän eksperienssiin.

Eräässä Tiina Nopolan Tampere-trilogian kirjassa päähenkilöt Eila ja Rampe matkustavat lomalle jonnekin, ehkä Kanarialle. Ruokahuollosta kerrotaan kirjassa sen verran, että aamulla Eila keittää ison kattilallisen kaurapuuroa, jolla saa kivasti vatsan täyteen. Päivän mittaan voidaan sitten napostella hapankorppuja ja Violaa, jos alkaa hiukoon. Mua nauratti kovasti, kun luin sen kirjan. Enää ei naurata. On helkkari vakavaa. Parentseilla on mukana kuivattua poronlihaa, jota he jyystävät ja imeskelevät, jos nälkä yllättää. Tämä ostettiin varta vasten matkaa varten, ei siis ole mikään kotona vanhaksi menossa ollut biitti. Nyt on sit hirveä huoli siitä, että mitä porolle tapahtuu kun huoneessa ei ole jääkaappia. Lisäksi mukana on hapankorppuja ilman Violaa. Aamu aloitetaan tiukalla naukulla konjakkia, joka kuulemma estää vatsataudin. Konjakkikin on tuotu kotimaasta. Ois kiva, jos tää ois ihan vain huumoria.

Muuten matka on mennyt toistaiseksi (1,5 vrk) kohtuullisen mukavasti. Kun pohdittiin, mihin hotelliin mentiin, mä selvitin hirveästi erilaisia vaihtoehtoja ja kyselin suosituksia. Lopulta kun hotelli valittiin, päädyttiin sen yhden Isin lempparivaraussivun kaikin puolin sopivimpaan hotelliin. Sijainti on rauhallinen keskellä teollisuusaluetta. Ihmisiä ei näy missään, mutta huoneessa on sellainen melu, että luulen jatkuvasti ilmastoinnin olevan päällä. Sijainti on kyllä siinä mielessä hyvä, että metropysäkki on ihan vieressä. Hotelli on ihan siisti ja rauhallinen, mutta vähän erikoinen fiilis tulee siitä, että kylppärin seinällä olevassa kyltissä toivotaan, ettei hotellin pyyhkeitä käytettäisi auton pesemiseen tahraantumisvaaran vuoksi. Hotellissa on ilmainen wifi, siitä plussat Isin suuntaan. Hotellin suurin vanhempia innostanut seikka eli huoneen hintaan sisältyvä aamiainen on mykistävä. Tarjolla on jogurttia, muroja, mysliä, mahdollisuus paistaa vohveleita, paahtoleipää, kakkusia ja voisarvia, kymmeniä valmiiksi paistettuja kananmunia lämpölampun alla, toissavuotinen omena ja juomia (ei kuitenkaan vettä). Hotellin "ravintolassa" on viisi (5) neljän hengen pöytää (siis yhteensä kaikki pöydät) ja jatkuva jono. Mun työpaikan kahvihuone on suurempi kuin kahdeksankerroksisen hotellin aamiaisravintola. Kaikki ruoka nautitaan kertakäyttöastioista. Edes aterimet eivät ole monikäyttöiset. Mä olin useampaan kertaan selittänyt aiemmista majoitusehdotuksistani, että ei se haittaa, vaikka aamiainen ei sisälly hintaan, parempia ja halvalla saa kahviloista. Sitä on kuitenkin kuivaporojengin vaikeaa ymmärtää ja sit me syödään Toni Tiikerin sokerihuurremuroja aamupalaksi. Myös tippikulttuuri on tietysti änkyrälle hankalaa, mutta ei ehkä mennä siihen syvällisemmin. Mä aion kuitenkin suhtautua positiivisesti ja hävetä itsekseni.

Eilen käytiin kahdella sightseeing-bussireissulla ja tänään ois tarkoitus tehdä vielä 1-2 sightseeing-bussimatkaa ja varmaankin mennä Vapaudenpatsaalle. Tarkoitus olisi myös päivän virallisen osuuden jälkeen käydä hakemassa Handymanin kaverille elektroniikkaa ja mä haluisin katsella lautapelejä. Eiköhän me päästä.

Elämyskameli suosittelee

metalliset aterimet! Ja lasinen juomalasi, sellaista ei olla nähty toistaiseksi matkalla kertaakaan

Erätulilla

Mä oon vuoden ajan ollut kaupunkilainen, joka omistaa kesämökin. Se aiheuttaa mulle jonkin verran ekologisia tunnontuskia. Ennen kuin mä lähdin Saksaan, lohdutin itseäni sillä, että mä läpäisin seitsemän K:n testin: ei ollut Kaaraa, Kersaa eikä Kesämökkiä, asuin Keskustassa Kerrostalossa, jota lämmitettiin Kaukolämmöllä ja Kävelin töihin. Juuri tällä hetkellä mun energiankulutustilanne on hälyttävä, koska enää yksi K on validi. Kuun vaihteessa, kun muutetaan täältä Handymanin anoppilasta pois, saan onneksi muutaman K:n takaisin, mutta ainakin auto ja kesämökki jää. Huono omatunto vaivaa.

No mutta koska mulla on se kesämökki, siellä pitää joskus käydä. Mä kävin viime viikonloppuna ja otin Handymanin, Lankomiehen ja mun uuden Kälyn mukaan. Lähdettiin perjantaina suuremmin Valio-myrskyä ajattelematta. 500 metriä ennen mökkiä matka katkesi tien yli sähkölinjan päälle kaatuneisiin puihin. Handyman haki mökiltä moottorisahan, mutta koska oli pimeää kuin säkissä ja miesväki ei ollut teksaslaisten tasolla moottorisahan käytössä, jäivät puut tielle ja auto niiden taakse. Käveltiin tavaroinemme mökille, jossa ei ollut sähköä, joten ei myskään valoja, vettä eikä lämpöä. Kymmeniä litroja vanhempien keräämiä pakastettuja mustikoita kyllä oli. Suureelliset unelmat jauhelihakeitosta ja Hercule Poirot'sta sai unohtaa. Lämmitettiin takkaa mansikkana ja oltiin tyytyväisiä siihen yhteen makkarapakettiin, joka otettiin kaupasta mukaan "jos joku haluaa laittaa kiukaalle". Lankomies istui klapi kädessä takan edessä kahteen asti yöllä, mistä johtuen aamulla mökki oli lämmennyt +4 asteesta siedettäväksi. Samalla mökin siihen asti käyttämätön feature, leivinuuni, oli käyttövalmis. Siellä sai joku tyhjiöpakattu sian osa lepäillä yhdeksän tuntia ja ravita meitä illalla. Onneksi sähkö alkoi kulkea lauantaina aamupäivästä, että hampaita ei tarvinnut enää järvivedellä pestä. Ja sai puhelimenkin ladattua. Sähkö on kyl hyvä keksintö. Mä tykkään.

Mä järjestin toissapäivänä pienet juhlat Pikkusiskolle. Sinne tuli toistakymmentä täysivaltaista vierasta + kaksi imeväistä + neljä sikiötä. Ruokana oli meksikolainen pöytä, josta kukin sai rakentaa itsellensä oman fajitan/tacon/tortillan/wrapin (mä en tiedä, mitä eroa noilla on ja mikä on oikea termi, mutta siis lämmitetty pahvi, jonne saa laittaa ruokaa sisään). Olin tehnyt edellisenä iltana Äidin kanssa salsaa, josta tuli mainion hyvää, mutta jonka jälkeen mun silmää kutitti ja hieroin sitä -> BAD idea. Tein myös sitä hassunnimistä avokadotahnaa, mutta internetin ohjeella siitä tuli liian sipulista. Puolikas sipuli yhteen avokadoon on liian paljon sipulia. Sanokaa minun sanoneen. Jälkiruoaksi oli naapurin tekemiä kaakkuja. Vieraat olivat tyytyväisiä ja sankari ilahtunut. Tämän kerroin lähinnä siksi, että tekisitte salsaa tai ihailisitte sitä, että mä tein salsaa. Koska se oli oikeesti tosi hyvää.

Elämyskameli suosittelee

sähkö