Nytin TV-kolumnisti Laura Friman on yleensä eri mieltä mun kanssa TV-ohjelmista. Tai mistä mä tiedän, en jaksa katsella urheilijoiden muistelevan vuoden -88 Salpausselän kisojen pikkumäkeä, toisiaan syöviä merinisäkkäitä enkä toisiaan paratiisisaarella kourivia maanisäkkäitä. Luen kyllä aina, mitä mieltä Friman mistäkin ohjelmasta on, jotta minulla on (jonkun muun) mielipide työpaikan kahvihuoneessa esitettäväksi. Friman ei saa mua katsomaan mitään TV-ohjelmaa. Harva muukaan ihminen saa. Mulle on suositeltu joka toista Netflix-originaalia, komediasarjaa ja laatudraamaa, mutta en ole mihinkään ryhtynyt. Kerran katsoin jakson-pari How I met your motheria suosituksen vuoksi, mutta senhetkisen väsymykseni vuoksi en jaksanut keskittyä siihen ja enempää en ole sit viitsinyt.
Handyman on toista maata. Kun sen idoli suositteli Sohvaperunoita, sitä alettiin katsoa. Uskomattoman loistava ohjelma! Ehkä paras ohjelma ikinä. Katsella ihmisiä katselemassa TV:tä. Mikä parasta, siinä näkee pätkiä myös muista ohjelmista, jotta on edelleen enemmän sanottavaa kahvihuoneessa. Ja tulee tietoiseksi siitä, miten itse katselee TV:tä. Niin metaa. Ihan helmee!
Näin keväällä mulle tulee kova ikävä omaa asuntoa. Linnanmäen ja Lenininpuiston herääminen, kivenheitto Uimastadionille, kesäinen kaupunki. Kyllähän tietysti siinäkin on puolensa, että on uimaranta 20 metrin päässä, mutta vielä on vähän vilakkaa mennä pulikoimaan. Ehkä 3 kk:n kuluttua. Ja sitä ennen pääsee tietysti uimastadionille ja Lintsille, jos haluaa. Todennäköisesti täälläkin on kiva kevätfiilis, mutta kun sitä ei oo ennen kokenut, ei tiedä mitä hienoa on tarjolla. Niinku esim pienet sorsanpoikaset ikkunan alla! Ehkä ne kohta kuoriutuu. Niiden vanhemmat on ainakin jo pesimässä. Ja meriharakat! Ne on kivoja. Eiköhän tässäkin tosiaan viihdy. Aloin heti viihtyä.
Elämyskameli suosittelee
Sohvaperunat. Mut älkää mun suosituksia usko, en mäkään usko.
Elämyskameli kerää kyttyröihinsä elämyksiä erilaisista elämyskeitaista ja keitaiden välillä tyhjentää kyttyröitään.
Sunday, April 24, 2016
Tuesday, April 12, 2016
Päinvastoinkäymisiä
Äidillä oli tapana sanoa "nuttu nurin, onni oikein", kun mulla 80-luvulla pukeutumistreenivaiheessa meni joskus paita väärinpäin. Siitä voisi pessimisti päätellä, että ei mitään niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Mä en oo pessimisti ja tulkitsin sen tarkoittavan sitä, että pienistä vastoinkäymisistä huolimatta pääosin voi mennä ihan hyvin. Niin asia on edelleen. On kivaa olla optimisti.
Eilen oli sovittu Lankomiehen vaimon (jatkossa Käly) kanssa uimaan menosta. Mä menin reippaasti aamulla pyörällä töihin, vaikka olikin keuhkojariipivän kylmä. Lähdin töistä sitten Tapiolaan, kun matkalla jossain saaristossa (Lehtisaari tms) etupyörä meni kivasti rotvallin yli, mutta takapyörä jäikin kinnaamaan ja kaatoi mut suojatielle bussin eteen. Hetken siinä laskin jäseniäni, minkä jälkeen keräsin pyöräni, tavarani ja itsekunnioitukseni ja menin kokoamaan niitä kevyen liikenteen väylälle. Siitä reippaasti uudelleen vauhtiin polkaistessani vähän liian myöhään huomasin, että ohjaustanko olikin kaatuessa vääntynyt 30 asteen kulmaan ja kaaduin saman tien uudestaan metriäkään etenemättä. Hurraa. Mikä tärkeintä - pyörä on kunnossa, vaikka Handymanin mulle huomaavaisesti syntymäpäivälahjaksi antama torvi onkin pirstaleina. Polvet on ruvella ja komioilla mustelmilla, mutta siitähän tulee kesäfiilis. Lapsena oli kesäisin aina polvet ruvella, mutta ei talvella koskaan. Housut pysyivät ehjänä, mikä oli niiltä kiva temppu. Tuommoiset ohuet jumppahousut voisivat tuollaisesta niskotella ja rikkoutuakin. Polven ihoa saa uutta, kahdeksan vuotta vanhoja Röhnischin housuja ehkä ei. Suurimman kolauksen sai Handymanin usko mun pyöräilyyn. Mä pelkään, ettei se enää kohta päästä mua yksin tuonne ajelemaan.
Rupiset polvet on pieni nurin oleva nuttu sen rinnalla, että mä sain viran! Hain siis virkaa siihen työhön, mitä nyt olen tehnyt viransijaisuudessa. Huippua! Sinänsä juuri mikään ei muutu - työpaikka on sama, työkaverit on samoja, pomo on sama, työ on samaa, palkka on sama ja työehdot on samoja. Kun kerran aiemmin kysyin sihteeriltä, että miten (silloin saamani määräaikainen) virka muuttaa tilannetta sijaisuuteen verrattuna, totesi hän, että "kun on virka, on jotain mihin lomat ripustaa". No nyt (tai vapusta alkaen) mulla on mihin lomat ripustaa. Sote-uudistus voi tietysti muuttaa ja myllertää kaiken, mutta sen näkee sit. Ei mun tilanne ainakaan huonone siitä, että mulla on virka. Jihuu!
Elämyskameli suosittelee
Itsekunnioituksen rippeet ja paita nurinperin
Hakusanat:
duunijuttuja,
harrastuksia,
suositukset
Saturday, April 9, 2016
Pyörällä päästään
Pumpumkatti kertoi aloittaneensa omaksi yllätyksekseen pyöräilykauden, joten kyllä myös mun pitää raportoida.
Menin ekaa kertaa töihin pyörällä tiistaina 29. maaliskuuta. Aamulla oli +2 astetta ja se oli niin kylmä, että kun olin töissä puoli kahdeksalta, niin keuhkoputkissa tuntui vielä kymmeneltä siltä, kuin joku olisi kaatanut sinne nestemäistä typpeä. Ihan kamala kipu. Tuolloin tein päätöksen, että menen pyörällä vain, kun lämpötila on vähintään +4 astetta. Tällä viikolla on ollut sopiva keli melkein joka päivä, mutta kun yhtenä päivänä piti mennä heti töiden jälkeen Itäkeskukseen ja toisena hammaslääkäriin, niin pääsin käytännössä vain kahtena päivänä pyörällä töihin. Nämä päivät sattuivat olemaan keskiviikko ja perjantai. Keskiviikkona mä olin ultraäänessä ja joka toinen potilas hehkutti sitä, kuinka mahtava sää on ja tää on kevään paras päivä ja harmi että te ootte täällä pimeessä. Tänään perjantaina hoitajat olivat auringosta innostuneina kirmailleet ulkona ja tulivat posket punaisina selittämään, että kesä on tullut. Molempina päivinä mä oon odottanut aivan tohkeissani, että työpäivä loppuisi ja mä pääsisin rullailemaan auringonkilossa Lauttasaareen. Ja molempina päivinä on satanut siinä vaiheessa, kun mä oikeesti sieltä töistä pääsin. Keskiviikkona satoi jopa niin paljon, että kotiin tullessani mä olin niin märkä, että läpimärkien vaatteiden riisumisen jälkeen mun piti kuivata ihoni pyyhkeellä. Onneksi pian sen jälkeen oli saunavuoro. Tänään sentään oli vain pientä ripsuttelua. Siinä ne kevään parhaat päivät sit. Mut en mä lannistu. Jos on aamulla vähintään +4 eikä hankalia menoja iltapäivällä, niin mä meen vaikka läpi lumikasan (tai no en mee läpi lumikasaa enkä välttämättä sit oikeesti ihan törkeellä vesisateella aamulla lähde, kun sit on kylmä koko työpäivän).
Pumpumkatti kertoi tarkasti, mitä sillä on päällä pyöräillessään. Se oli selvästi pohtinut asiaa. Mä oon pitänyt tavallista takkia ja perusverkkareita, koska en kehtaa pitää lenkkareita tavallisten housujen kanssa. Kaulaliinaa ja hanskoja olen tarvinnut nyt pyöräillessä ensimmäistä kertaa sitten tammikuun tulipalopakkasten. Sen verran pukeutumista kyllä pohdin, että ehkä jotkut kurikset ois tarpeen, joten tilasin sellaiset Amazonista. Valitettavasti mä en ollut tajunnut, että sadehousukategoriassa kaikki ei ookaan peruskuriksia vaan tuli fleecevuorilliset. Ne on vähän turhan jykevät, kun se kesä on tulossa. Ehkä mä vielä ennen syksyä löydän jotkut toiset. Tai no ehkä ei tartte, kyllä meillä pyyhkeitä piisaa, bring it on!
Mun fillari on ihan ässä. Sähköavusteisuus tekee pyöräilystä oikeasti hauskaa, kun voi jatkuvasti olla säätelemässä, paljonko jalat polkee. Handymanin mielestä avustusta pitäisi pitää aina täysillä, jotta pääsee mahdollisimman kovaa. Mulla on eri filosofia: pidän tasamaalla avustusta yleensä kolmosella-nelosella ja vasta aivan jyrkimmässä mäessä nostan sen ysiin. Näin menen melkein samaa vauhtia koko ajan. Mulla ei oo kiire, mutta kun yritän ilman avustusta pitää vauhdin tasaisena, niin eihän se onnistu ja sit mua harmittaa. Pääsee siis painelemaan nappuloita ja täten vaikuttaa sähkölaitteeseen! Mä tykkään. Lisäksi tänään Erkki Tuomioja juoksi vastaan ja ekana pyöräpäivänä näin Michael Monroen. Helmee.
Elämyskameli suosittelee
keväinen sade (ilman sitä ei saada ruohoa, lehtiä ja kukkia! Sade on kiva asia.)
Menin ekaa kertaa töihin pyörällä tiistaina 29. maaliskuuta. Aamulla oli +2 astetta ja se oli niin kylmä, että kun olin töissä puoli kahdeksalta, niin keuhkoputkissa tuntui vielä kymmeneltä siltä, kuin joku olisi kaatanut sinne nestemäistä typpeä. Ihan kamala kipu. Tuolloin tein päätöksen, että menen pyörällä vain, kun lämpötila on vähintään +4 astetta. Tällä viikolla on ollut sopiva keli melkein joka päivä, mutta kun yhtenä päivänä piti mennä heti töiden jälkeen Itäkeskukseen ja toisena hammaslääkäriin, niin pääsin käytännössä vain kahtena päivänä pyörällä töihin. Nämä päivät sattuivat olemaan keskiviikko ja perjantai. Keskiviikkona mä olin ultraäänessä ja joka toinen potilas hehkutti sitä, kuinka mahtava sää on ja tää on kevään paras päivä ja harmi että te ootte täällä pimeessä. Tänään perjantaina hoitajat olivat auringosta innostuneina kirmailleet ulkona ja tulivat posket punaisina selittämään, että kesä on tullut. Molempina päivinä mä oon odottanut aivan tohkeissani, että työpäivä loppuisi ja mä pääsisin rullailemaan auringonkilossa Lauttasaareen. Ja molempina päivinä on satanut siinä vaiheessa, kun mä oikeesti sieltä töistä pääsin. Keskiviikkona satoi jopa niin paljon, että kotiin tullessani mä olin niin märkä, että läpimärkien vaatteiden riisumisen jälkeen mun piti kuivata ihoni pyyhkeellä. Onneksi pian sen jälkeen oli saunavuoro. Tänään sentään oli vain pientä ripsuttelua. Siinä ne kevään parhaat päivät sit. Mut en mä lannistu. Jos on aamulla vähintään +4 eikä hankalia menoja iltapäivällä, niin mä meen vaikka läpi lumikasan (tai no en mee läpi lumikasaa enkä välttämättä sit oikeesti ihan törkeellä vesisateella aamulla lähde, kun sit on kylmä koko työpäivän).
Pumpumkatti kertoi tarkasti, mitä sillä on päällä pyöräillessään. Se oli selvästi pohtinut asiaa. Mä oon pitänyt tavallista takkia ja perusverkkareita, koska en kehtaa pitää lenkkareita tavallisten housujen kanssa. Kaulaliinaa ja hanskoja olen tarvinnut nyt pyöräillessä ensimmäistä kertaa sitten tammikuun tulipalopakkasten. Sen verran pukeutumista kyllä pohdin, että ehkä jotkut kurikset ois tarpeen, joten tilasin sellaiset Amazonista. Valitettavasti mä en ollut tajunnut, että sadehousukategoriassa kaikki ei ookaan peruskuriksia vaan tuli fleecevuorilliset. Ne on vähän turhan jykevät, kun se kesä on tulossa. Ehkä mä vielä ennen syksyä löydän jotkut toiset. Tai no ehkä ei tartte, kyllä meillä pyyhkeitä piisaa, bring it on!
Mun fillari on ihan ässä. Sähköavusteisuus tekee pyöräilystä oikeasti hauskaa, kun voi jatkuvasti olla säätelemässä, paljonko jalat polkee. Handymanin mielestä avustusta pitäisi pitää aina täysillä, jotta pääsee mahdollisimman kovaa. Mulla on eri filosofia: pidän tasamaalla avustusta yleensä kolmosella-nelosella ja vasta aivan jyrkimmässä mäessä nostan sen ysiin. Näin menen melkein samaa vauhtia koko ajan. Mulla ei oo kiire, mutta kun yritän ilman avustusta pitää vauhdin tasaisena, niin eihän se onnistu ja sit mua harmittaa. Pääsee siis painelemaan nappuloita ja täten vaikuttaa sähkölaitteeseen! Mä tykkään. Lisäksi tänään Erkki Tuomioja juoksi vastaan ja ekana pyöräpäivänä näin Michael Monroen. Helmee.
Elämyskameli suosittelee
keväinen sade (ilman sitä ei saada ruohoa, lehtiä ja kukkia! Sade on kiva asia.)
Sunday, April 3, 2016
Istuinalusta
Ekaa kertaa mulla käy niin, etten tiedä, olenko kirjoittanut tästä aiheesta jo. Yritin googlata enkä löytänyt, joten ehkä en ole. Noloa kuitenkin.
Mä kävin viime vuoden puolella Pumpumkatin kanssa Flamingon kylpylässä. En ole tainnut siitäkään kirjoittaa, vai? Mä oon ollut kelvoton kirjoittaja. No, kylpylä oli hieno nähdä, mutta ei sen laajemmin mun juttu. En taida enää mennä. Mua todella ilahdutti allas, jossa pinnan alla soi musiikki eli kelluessaan saattoi kuunnella musiikkia. Jos tarjolla olisi ollut muutakin kuin panhuiluversioita kasarihiteistä, voisin ehkä mennäkin uudelleen. Muuten altaat olivat pettymys. Itäkeskuksen ja Leppävaaran, jopa Tapiolan uimahallit ovat parempia lilluttelukylpemiseen ja tietty uimiseenkin. Saunoja oli joka lähtöön, esim. "kristallisauna", jossa istuttiin puutarhakalusteilla 50-asteisessa huoneessa, jossa oli Ikean kristallikruunu katossa. Perinteinen tervasauna oli tunnelmallinen ja pimeä ja siellä oli kiva tervan tuoksu. Se oli mun suosikki eikä vähiten sen vuoksi, että siellä löylyä heitettiin perinteiseen tapaan seinässä ollutta nappulaa painaen.
Flamingon pukuhuoneessa mun vierellä pukeutui äiti-ihminen ystävänsä ja kahden lapsensa kanssa. Lapset olivat alakouluikäisiä, osittain siis jo itsenäisiä. Kuitenkin tämä lapseton kaveri oli pukeutunut nopeammin (luonnollisesti), koska äiti oli etsinyt lastensa vaatteita, pyyhkeitä, kenkiä ja kaikkea muutakin tavaraa ennen kuin pääsi itse pukeutumaan. Niinpä hän ehdotti, että voisi auttaa. Voisi esimerkiksi laittaa Markon (nimi muutettu) märät tavarat kassiin. Jotenkin tässä touhussa Markon (nimi muutettu) istuinalustaa etsittiin. Paitsi että se ei ollut "istuinalusta", "-alunen", ei "pefletti" eikä edes Wikipedian mukaan alatyylinen "persletti" vaan "peflee". Mulla oli mennä paita jalkaan kun niin kovin pohdin, että miten tuo kirjoitetaan. Peflait? Pephlait? Seitsenvuotiaalla Markolla on peflee. Mä oon 36 eikä mulla oo ikinä ollu pefleetä. Handymanilla ehkä kohta on, jos löydän kaupasta tämmöisen.
Elämyskameli suosittelee
Istuinalusta
Subscribe to:
Posts (Atom)