Pyörällä päästään

Pumpumkatti kertoi aloittaneensa omaksi yllätyksekseen pyöräilykauden, joten kyllä myös mun pitää raportoida.

Menin ekaa kertaa töihin pyörällä tiistaina 29. maaliskuuta. Aamulla oli +2 astetta ja se oli niin kylmä, että kun olin töissä puoli kahdeksalta, niin keuhkoputkissa tuntui vielä kymmeneltä siltä, kuin joku olisi kaatanut sinne nestemäistä typpeä. Ihan kamala kipu. Tuolloin tein päätöksen, että menen pyörällä vain, kun lämpötila on vähintään +4 astetta. Tällä viikolla on ollut sopiva keli melkein joka päivä, mutta kun yhtenä päivänä piti mennä heti töiden jälkeen Itäkeskukseen ja toisena hammaslääkäriin, niin pääsin käytännössä vain kahtena päivänä pyörällä töihin. Nämä päivät sattuivat olemaan keskiviikko ja perjantai. Keskiviikkona mä olin ultraäänessä ja joka toinen potilas hehkutti sitä, kuinka mahtava sää on ja tää on kevään paras päivä ja harmi että te ootte täällä pimeessä. Tänään perjantaina hoitajat olivat auringosta innostuneina kirmailleet ulkona ja tulivat posket punaisina selittämään, että kesä on tullut. Molempina päivinä mä oon odottanut aivan tohkeissani, että työpäivä loppuisi ja mä pääsisin rullailemaan auringonkilossa Lauttasaareen. Ja molempina päivinä on satanut siinä vaiheessa, kun mä oikeesti sieltä töistä pääsin. Keskiviikkona satoi jopa niin paljon, että kotiin tullessani mä olin niin märkä, että läpimärkien vaatteiden riisumisen jälkeen mun piti kuivata ihoni pyyhkeellä. Onneksi pian sen jälkeen oli saunavuoro. Tänään sentään oli vain pientä ripsuttelua. Siinä ne kevään parhaat päivät sit. Mut en mä lannistu. Jos on aamulla vähintään +4 eikä hankalia menoja iltapäivällä, niin mä meen vaikka läpi lumikasan (tai no en mee läpi lumikasaa enkä välttämättä sit oikeesti ihan törkeellä vesisateella aamulla lähde, kun sit on kylmä koko työpäivän).

Pumpumkatti kertoi tarkasti, mitä sillä on päällä pyöräillessään. Se oli selvästi pohtinut asiaa. Mä oon pitänyt tavallista takkia ja perusverkkareita, koska en kehtaa pitää lenkkareita tavallisten housujen kanssa. Kaulaliinaa ja hanskoja olen tarvinnut nyt pyöräillessä ensimmäistä kertaa sitten tammikuun tulipalopakkasten. Sen verran pukeutumista kyllä pohdin, että ehkä jotkut kurikset ois tarpeen, joten tilasin sellaiset Amazonista. Valitettavasti mä en ollut tajunnut, että sadehousukategoriassa kaikki ei ookaan peruskuriksia vaan tuli fleecevuorilliset. Ne on vähän turhan jykevät, kun se kesä on tulossa. Ehkä mä vielä ennen syksyä löydän jotkut toiset. Tai no ehkä ei tartte, kyllä meillä pyyhkeitä piisaa, bring it on!

Mun fillari on ihan ässä. Sähköavusteisuus tekee pyöräilystä oikeasti hauskaa, kun voi jatkuvasti olla säätelemässä, paljonko jalat polkee. Handymanin mielestä avustusta pitäisi pitää aina täysillä, jotta pääsee mahdollisimman kovaa. Mulla on eri filosofia: pidän tasamaalla avustusta yleensä kolmosella-nelosella ja vasta aivan jyrkimmässä mäessä nostan sen ysiin. Näin menen melkein samaa vauhtia koko ajan. Mulla ei oo kiire, mutta kun yritän ilman avustusta pitää vauhdin tasaisena, niin eihän se onnistu ja sit mua harmittaa. Pääsee siis painelemaan nappuloita ja täten vaikuttaa sähkölaitteeseen! Mä tykkään. Lisäksi tänään Erkki Tuomioja juoksi vastaan ja ekana pyöräpäivänä näin Michael Monroen. Helmee.

Elämyskameli suosittelee
keväinen sade (ilman sitä ei saada ruohoa, lehtiä ja kukkia! Sade on kiva asia.)