Sunday, October 31, 2010

Piikin jälkeen

Mun työnantaja päätti tarjota kaikille työntekijöilleen influenssarokotteet. Työkaverit keksi jostain, että mä oon varmaan ihan rokotusguru ja päätti, että mä rokotan kerralla kaikki. Mikäpä siinä - luin käyttöohjeesta, että minne se aine on tarkoitus saada ja panin pistäen. Toki sain ainetta itsekin olkavarteen. Siitä (tai jostain muusta) johtuen mä oon ollut hämmentävän väsynyt koko viikonlopun - torstaina otin nokoset, perjantaina haukottelin hurjan hauskassa elokuvassa ja eilen jätin varsin läheisen ystäväni (Handymanin ala-astekaverin isoveljen tyttöystävän) syntymäpäiväjuhlat väliin ja olin koko illan miltei tajuton, en muista koko illasta juuri mitään. Tänään onneksi mulle suotiin ylimääräinen tunti, joten kello on ollut koko ajan tosi vähän. Väsymyksen lisäksi pistetyssä olkavarressa on kipiä patti. Oletan, että kipu takaa mun jäävän ilman influenssaa. Päätin kuitenkin aikuiseen tapaan olla surematta omaa pattiani ja pistää samanlaisen Handymanillekin.

Toissapäivänä mä näin vihdoin Despicable Men. Se oli mun mielestä kyllä hauska. Seura oli mainiota - Handymanin lisäksi Katjn ja Homis. Samalla jengillä lähdetään kolmen viikon päästä katsomaan uutta Harry Potteria. Sitä varten mun pitää lukea ainakin HP6-7-kirjat. J. K. Rowlingin takia ne pitää lukea analogisina, mutta ehkä mä kestän. Kestin mä senkin, että mä luin fysiikkaa radiologian oppikirjasta. Luin hitaasti kuin ekaluokkalainen, mutta ekaa kertaa mä tajusin, mikä ero on Comptonin sironnan ja karakteristisen röntgensäteilyn syntymisellä. Ei mennyt hukkaan! 10 kk:n päästä mun pitää mennä Kuopioon fysiikan kurssille ja tenttiin (omg) ja oon päättänyt opiskella nyt jo etukäteen, koska mä en tajunnut siitä mitään lukiossakaan.

Handymanilla alkaa ensi viikolla Lahjasuma. Lahjasumaksi kutsutaan sitä vuoden kuudennesta, jolloin Handyman saa lahjoja. Sumassa on Handymanin nimi-, syntymä- ja hääpäivät sekä joulu. Handymanilla on tapana miettiä koko vuosi erilaisia lahjatoiveita ja esittää ne kaikki kerralla Lahjasumassa, mikä helpottaa lahjojaa. Toistaiseksi kestotoiveina ovat olleet kisu, kisuyllätys ja yllätys. Mua oikein jännittää, mitä muuta sinne sumaan saa mahtumaan. Ehkä ensi viikolla nähdään!

Elämyskameli suosittelee
Comptonin sironta

8 comments:

Pumpumkatti said...

Hahaa, tänä vuonna ekaa kertaa mun influenssarokote ei ole perjantaina - eli mahdolliset sivuvaikutukset ei pilaa viikonloppua vaan työpäivän!!! Hähhähhää :D

Anonymous said...

Comptonin sironta ftw!

Polaah said...

Comptonin sironta wtf!

Anonymous said...

Meillä kans töissä vähän väliä joku luulee että mä osaan rokottaa. Eihän deltoideukseen pistettäessä kai pahempaa damaa voi saada aikaan...

Elämyskameli said...

Meillä ollaan töissä sitä mieltä, että ohuella neulalla voi pistää mihin tahansa paitsi silmään.

Polaah said...

Mut mikä mun aivoissa on vialla, kun tän bloggauksen otsikko laittaa sisäiseen jukeboksiin soimaan biisin "Myrskyn jälkeen", josta tietenkään en osaa kuin 4 sanaa??

Elämyskameli said...

Ei oo mitään vialla, sä tajusit mun herkän intertekstuaalisen viittauksen!

Polaah said...

Scary connection.