Thursday, November 4, 2010

Viimeiset kisuviikot

Handyman on kuullut, että kisujen omistajat palaavat parin viikon päästä kotiin ja kisut siis muuttavat meiltä pois. Täytyy alkaa valmistautua asiaan. Toisaalta on varmasti virkistävää saada nukkua koko yö riitelemättä kenenkään kanssa tyynynjakosuhteista ja säästää teippiharjakuluissa, mutta toisaalta tulee kyllä kamala ikävä. Kisut on niin kivoja! Tyynysodan kestää, kun sairaana kömpii viidettä kertaa yössä sänkyyn ja sairaanhoitajatar Siiri silittää tukkaa ja laittaa oman päänsä potilaan kuumottavan pään päälle. Tai mille mä sit nauran, kun Maisa ei oo täällä enää juoksemassa ympäriinsä pallon perässä? Ei tänne tuu kukaan vieraisillekaan, kun vetonaulat lähtee. Etenkin 1-1,5-vuotiaat vieraat on olleet aivan fiiliksissä Maisasta (kommentteina on esitetty esim. "kissa NAU!" ja "miiiaaaauuu"), tuskin ne jaksaa innostua Handymanin legoista samalla intensiteetillä. Mut sit taas on löydettävä jotain positiivista siitäkin, että tuoleja ja sohvaa ei tarvitse huoltaa päivittäin. Niin ja siitä, ettei kaikkiin murokulhoihin oo jatkuvasti pinttynyt kissanruokaa.

Mä ostin pari vuotta sitten täydellisen Far Side -kokoelman. Se on hillitön, mutta ongelmaksi asti suuri ja painava kirja. Juuri omiaan sohvalla lukemiseen kissa sylissä. Olisi kyllä joskus kiva lukea sitä muuallakin ja ilman kissaa. Far Side Kindleen! Tää tuli mieleen, koska otin juuri järkälemäisen ensimmäisen osan hyllyltä lukuaikeissa.

Handyman on uurastanut joka ilta tällä viikolla Pikkusiskon ja ID:n (Ihq Diplomi-insinööriavomies, tuore lyhenne) remonttityömaalla. Pikkusisko ja lankomies ostivat ison kaksion Koillis-Helsingistä ja se vaati hieman laittoa. Handyman pyydettiin mukaan, koska se sopii nimensä puolesta remonttihommaan. Varsin kaukaa seuranneena mä kyllä arvostan Pikkusiskon, ID:n ja kaikkien muidenkin remontoijien uutteruutta, koska mä en pystyisi. Jotenkin mulla ei oo mitään silmää sille, minkä näköinen joku kämppä voisi olla vaan mä virkamiesmäisesti näen vain sen, millainen joku kämppä on just nyt. Mä siis uskon, että oudosta kämpästä voi saada upean ja uskon, että Pikkusiskon kämpästäkin tulee hieno, mutta musta ei vain olisi siihen. Hatunnosto siis Långstrumpille ja Pikkusiskolle ja ID:lle ja kaikille muillekin, jotka on remonttiluonteita.

Elämyskameli suosittelee
remonttiluonne

2 comments:

Vauva-agentti said...

Meidän kotiinpaluu on siis 19.11. joskus iltasella, mutta sovitaan vielä, että miten sopii parhaiten hakea kisut. Voi Siiri... Se on niin täynnä rakkautta aina öisin. Tavallaan hirveen rasittavaa, mutta omalla tavallaan aivan herttaista. Mua vähän jännittää miten se suhtautuu kohtalaisen energiseen ja äänekkääseen Vauva-agenttiin.

Anonymous said...

Kisut <3

Niiden söpösiä pikku naamoja tulee kyllä ikävä. Onneks sulle jää kuitenkin Handyman.