Monday, December 21, 2009

Zamboni

Zambonit on upeita. Ja ei, kyseessä ei oo tamponit. Läheisellä urheilukentällä on talvisin luistelujää ja sitä jäädytetään Zamboneilla. Niitä on kaksi ja ne tanssii. Oikeesti. Se on lumoavaa. Aina kun kävelen siitä ohi oikeeseen aikaan, jään tuijottamaan niiden tanssia suu auki. Upeaa. Mä näin joskus telkkarista ohjelman, jossa kerrottiin Zamboneista ja niiden tekemisestä paljon ja turns out ne on ilmeisesti Ameriikassa suosituinta imitation cheesen jälkeen. En ihmettele. Ne on satumaisia.

Enää kolme yötä Berliiniin! Tänään alkoi huolettaa, kun Katjn kertoi pelkäävänsä, että sää estää lennot sinne. Voi hyvänen aika, sehän tästä puuttuisi. Onneksi kuitenkin siellä on torstaina ennusteen mukaan +2 ja sunny. Kyllä tulisi suru puseroon, jos tyhmä sää ja tyhmä lumisade estäis matkan. Se ois liikaa tältä typerältä säätilalta.

Elämyskameli suosittelee
Cake Wrecks -blogi, ihan mahtavan hauska blogi, jossa esitellään lähinnä todella kamalan rumia ja epäonnistuneita leipomoissa (sic) tehtyjä kakkuja (ja sunnuntaisin hienoja kakkuja), esim. melkein onnistunut hääkakku. Todellakin nää on niin hauskoja, että mä nauran ääneen lähes joka toisen kohdalla.

4 comments:

homis said...

hahaa, ehdinpä ekakshi pousthata..

zambonit on kyllä melekosia vehkeitä ja sellasella kesti aina 12,5 minuuttia ajaa Kokkolan jäähallin jää puhtaaksi..

word verification: proant... homis on ammattilaismurkku

Pyry said...

thambboni, thambboni, thambboonii,
thambbooni mensshuwaiwoihiin!

Anonymous said...

Ihan ykkönen toi Cake Wrecks, repesin!

Polaah said...

Apua, tänne oli tullu kaks uutta tekstiä! No nyt selvis zamppoonitkin, kuulostaa hypnoottisilta laitteilta!

Cake Wrecks on loistava, kiitos vinkistä!