Saturday, December 19, 2009

Luukku 19: Joulusää

Valkea joulu on kaukaa haettu konsepti. Lumi ei liity sen enempää jouluun kuin itsenäisyyspäiväänkään, miksi pitäisikään? Usein on ollut lunta hiihtolomalla ja jos todella haluaa hiihtää, niin ehkä lumi auttaa. Jouluna sitä vastoin ollaan sisällä, mitä väliä lumella on? Lumi ja jää vie hermot. Jo kahtena peräkkäisenä työaamuna olen liukastunut polanteisella jalkakäytävällä kaatuen polvilleni ja nyt on kaikki polvet ihan mustelmilla ja kipiät. Lumesta menee hermo. Saa olla pakkasta, jos on pakko, mutta lumi on ihan turhaa, kun se jää paikalleen. Vesisateen jälkeen ei jää lammikoita muistoksi viikkokausiksi. Lumi myös huonontaa kovasti fanaamieni jouluvalojen kontrastia ympäristöön. Mun mielestä paras joulusää Helsingin korkeudella olisi n. +2° ja vähän kosteaa. Sade ei haittaa, ellei se aiheuta oikosulkuja omakotitaloalueiden pihakasvien sähkökynttelikköihin. En mä täysin kuitenkaan tyrmää lunta, mun mielestä on ihan ookoo, että sitä on jossain, esim. Lapissa ja Murmanskissa, koska ymmärrän, että se on tärkeää poroille. Enempää en kuitenkaan voisi olla ilahtunut siitä, että aatonaatosta lähtien Berliiniin luvataan n. +5° ja light rain.

6 comments:

Polaah said...

Lumi on kaunista. Valkoinen on kaunista, kontrastissa siihen mustaan (pimeys, ei aurinkoa kuitenkaan).

Sen lisäksi oli aina ihan tajuttoman veemäistä mennä joulumaastoon hevosten kanssa, jos kaikki tiet oli vaan kops kops ihan kovia ja jäisiä, mutta lumesta ei ollut tietoakaan. Lumella pystyy posottamaan täysillä, kovalla hiekkatiellä ei!

Mä diggaan lumesta, se narskuu ja kuulostaa kivalta jalkojen alla, ja se, kuten sanoin jo, on kaunista.

Mut Kamelithan on semmosia leudomman ilmaston tyyppejä, että menkää te vaan sinne light rainiin!

wv: runkastar

Polaah said...

Niin, ja mä en oo koskaan muistaakseni kaatunut pahasti talvella (paitsi kersana joo) niin en osaa vihata lunta/liukkautta senkään takia.

Kyllä mä diggaan White Christmasista!

Elämyskameli said...

Auh, tota narskuntaa mä en ees muistanut! Mulla on lievä kuulovika, jonka vuoksi mun on joskus vaikea saada selvää puheesta ja jostain syystä matalat äänet jotenkin vahvistuu mun korvissa. Tän takia mä oon tietyille äänille tosi herkkä ja ne ärsyttää mua ihan valtavasti. Pahimpia näistä on lumen narskuna ja rapean ruoan (esim. keksit ja omenat) rouskuna jonkun muun syödessä. Eli narskuna no thanx.

Polaah said...

Ja HEI, no need to mention, et LPi inhoaa lunta koska korkkareissa se on ihan mahdotonta.

Anonymous said...

Korkkariasia on vaan yks lumen monista vioista! Mua vituttaa myös se, että silmiin sataa jotain, sit tietty on hankala kävellä kun maassa on jotain töhkää, ja liukkaus vituttaa. Kuten Kamelin kanssa puitiin viikonloppuna, lumi on ihan jees sataessaan (ei kovin jees silloinkaan) mut miks sen pitää jäädä siihen maahan?! Lumi ei tiedä milloin on aika lopettaa. Se vähän niinku vetää sen tsoukin liian pitkäks. Ei naurata.

Anonymous said...

Mut kieltämättä kenkähaasteet on pahimpia lumen aiheuttamista ongelmista.