Monday, January 2, 2012

Pyry yllätti kävelijän!

Mä oon kyllästynyt Töölönlahden kiertämiseen. Molemmat suunnat on kuivia. Niinpä mä lähdin ennakkoluulottomasti päiväkävelylle Vallilan suuntaan ja siitä Pasilaan. Tarkoituksena olisi ollut kiertää Töölön kautta kotiin, mutta Pasilan sillalla alkoi lumi-/räntäsade, joka teki kadut mahdottoman liukkaiksi. Piti köpötellä kuin eläkeläinen ja tuli kylmä, joten luikin häntä koipien välissä Eläintarhan kautta kotiin kisujen kanssa köllimään. Surkea esitys. Pyryt on just tollasii.

Vuosi vaihtui mukavissa tunnelmissa. Aattona käytiin Katjnin ja Homiksen kanssa syömässä ja kuohuvalla ja illalla vielä Lankomiehen ex tempore -juhlissa. Aamulla mä heräsin pirteänä ja Handyman yllätyskrapulassa. Uudenvuoden taikana Reino-kisu oppi kiipeämään kirjahyllyn päälle järsimään johtoja, muttei valitettavasti samalla kasvattanut rohkeuttaan niihin mittoihin, että uskaltaisi tulla itse sieltä alas. Koska kiipeävää kisua ei jaksa määräänsä pidempään katsella, lähdettiin muiden nörttien ja eläkeläisten seuraksi kasin uudelle päätepysäkille. Iltapäivällä mä vielä kävin katsomassa One Day -elokuvan Långstrumpin kanssa. Leffa oli varsin uskollinen kirjalle. Dexterin näyttelijä oli spot on, Anne Hathaway liian amerikkalainen. Mukavaa viihdettä siis kuitenkin ja kirjan tyyliin sopivan kirpeää, lällyily minimissä.

Elämyskameli suosittelee
kisun silittäminen räntäsadepäivänä

2 comments:

Pumpumkatti said...

Aikooko kävelijä vastavuoroisesti yllättää Pyryn?

Anonymous said...

^ Ehdotan boob in a boxia!