Welcome to the zoo!

Toiseksi nuorin kummipoika (1 v 8 kk) lähti perheineen Turkkiin all inclusive -lomalle ja meille jäi hoitoon kolme villakoiraa. Yksi niistä on isäntänsä mukaan "ainakin" 14-vuotias eli hyvin vanha rouva, yksi edellisen kanssa tapeltuaan kolmejalkainen invalidi ja kolmas edellisen jo aikuinen tytär. Mä en oikein koirista perusta enkä mitään ymmärräkään, mutta viikon aikana mä jotenkin lämpenin niille ja kävin pari kertaa niiden kanssa ihan keskenänikin kävelyllä. Ehkä joku koira voi tulla myöhemminkin hoitoon. Ne toivat tietysti hirveän määrän rapaa mukanaan sisälle, mutta karvoja ei lähtenyt juuri ollenkaan kuten kisuista aiemmin. Melkein tuli ikävä, kun ne lähtivät kotiin.

Siitä espoolaislapsesta, jonka syntymää on tiiviisti seurattu tällä foorumilla, tuli meidän kummilapsi! Mä oon ihan tohkeissani. Hänellä on jo nimikin ja hän kokee weltschmerziä, vaikkeivät yhteydet primitiivisiltä aivoalueilta aivokuorelle olekaan vielä kehittyneet (mun pitää ymmärtää tällaista, jos haluan vaikuttaa uskottavalta neuroradiologilta). Hän on mahdottoman suloinen. Olen niin onnellinen kaikista kuudesta kummilapsestani! 30. tammikuuta, 18. helmikuuta, 19. heinäkuuta, 8. lokakuuta, 18. lokakuuta ja 22. marraskuuta he ovat syntyneet. Niin paljon onnea!

Eka kuukausi erikoislääkärinä (kyllä, Valvirankin lupa on saatu) meni yllättävän sutjakasti sitten lopulta. Aluksi oli paha identiteettikriisi, mutta nopeasti mä huomasin uuden roolin hyvät puolet. Saa tehdä hommia itsenäisesti, kokee osaavansa jotain, oppii edelleen paljon ja onhan tietty palkka parempi. Palkan suhteen mä kyllä järkytyin puolenkuun maissa, koska edellisessä hommassa palkka tuli kahdesti kuussa (peruspalkka 16. päivä ja lisät viimeinen päivä) ja nyt vain loppukuusta. Täytyy tottua siihen. Vaikeaa.

----

Mulle kävi vanhanaikaisesti edellisen tekstin kanssa. Kirjoitin sen eilen ja ajattelin, että jotain muuta sanottavaa pitäisi vielä olla. Ei juuri ole. Siispä jatketaan.

Mä olin loppuviikon Tampereella opiskelemassa sädeturvaa ja radiologiaa. Torstaina oli iltatilaisuus, josta mä olin jo aika kohtuullisesti yhdeltätoista hotellissa. Koska uin sosiaalisessa mediassa kuin kala, olin tietoinen Syke-kohusta (en tissikohusta, josta kuulin vasta myöhemmin, vaan kiusallisesta arvostelukohusta, naistenlehdessä ohjelma sai ylistävän arvion, jonka kirjoittaja unohti mainita olevansa ohjelman käsikirjoittaja). Kohu auttoi - ilman sitä en todellakaan olisi katsonut itselleni tuntematonta tv-sarjaa. Valitettavasti en ilmeisesti ollut kohderyhmää, koska viittä minuuttia kauemmin en jaksanut sitä katsoa. Enää kohu ei vaikuta, loput 19 jaksoa ja ensimmäisestä loput jäävät katsomatta.

Muutenkin mä oon huono tv:n katsoja. Katson vain niitä ohjelmia, jotka tiedän omasta kokemuksesta hyviksi (lähinnä Ryhmä Pullman, Lewis sekä BBC Entertainmentilta QI ja Would I Lie To You ja katsoisin Sherlock Holmes -kuvauksia, jos niitä jostain tulisi). Olen kuullut useilta luotettavilta tahoilta kehuja esim. Breaking Badista, House of Cardsista ja Orange Is the New Blackista, mutta vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan. Mä oon kulttuurin suhteen arka, paitsi että kirjoja uskallan lukea, vaikken kirjailijaa etukäteen tuntisikaan. Paitsi klassikoita, koska yritin kerran Sinuhea. Klassikoita en uskalla lukea. Parin viikon päästä aion poistua kulttuurimukavuusalueeltani menemällä balettiin. Etukäteen jo ahdistaa.

Elämyskameli suosittelee

kulttuuriahdistus Tampereella