Pienet sitrushedelmät on lystikkäitä. Tai ainakin hyvän makuisia. Silloin tällöin pohdin, mitä eroa satsumilla, klementiineillä ja mandariineilla on, mutta ihan niin paljon ei kiinnosta, että lähtisin googlaamaan. Ei siis oikeastaan juurikaan. Mä tykkään myös isoista sitrushedelmistä paitsi en karvaista.
Mä muistan, kuinka joulukuussa 2000 mun teki hirveästi mieli sitrushedelmää. Oli embryologian tentti ja joku oli ottanut tenttiin mukaan evääksi pieniä sitrushedelmiä. Ne tuoksui hyvältä ja mä pohdin, miksi mäkin en ollu yhtä fiksu. No ehkä siksi, että se oli kahden tunnin tentti eikä mulla oo ollu edes kuuden tunnin tenteissä yo-kirjoitusten jälkeen mitään eväitä. Silloin ois kyl voinut olla. Se embryologian tentti oli muutenkin pähkähullu - kysyttiin oikeasti jotain sellaista, että minkä näköinen on 24 päivän ikäinen alkio. Koealueeseen kuului kuvia eri ikäisistä alkioista. Kaikki oli palloja, joissa oli erilaisia kaaria ja mutkia sisällä. Mä piirsin jonkun muistamani pallon ilman mitään käsitystä, oliko se nyt 24 päivää vai 47 päivän ikäinen. Mulla oli suora näkyvyys kahden edessä istuvan papereihin ja niillä oli molemmilla keskenään samoin kuin muhun verrattuna erilainen pallo. En osannut edes kauhistua, kun se kysymys oli niin pähkähullu. Mut se ei liity sitrushedelmiin. Paitsi et nekin on palloja, joissa on kaaria. Siinäpä aasinsilta.
Yleensä mä syön pienen sitrushedelmän yksinkertaisesti kuorimisen jälkeen lohko kerrallaan. Viime aikoina mä oon kuitenkin lähtenyt niiden kanssa slow food movementiin siten, että ennen kuin alan syödä, nypin lohkojen pinnalta kaikki valkoiset rämmäleet pois siksi, että naku hedelmä näyttää niin kivalta. En kuitenkaan aina, koska se on sosiaalisesti epäilyttävää ja koska mä syön esim. työpaikkaruokalassa mielelläni mandariinin tms. jälkiruoaksi ja mun pitää ehtiä joskus takas töihinkin.
No comments:
Post a Comment