Wednesday, February 23, 2011

Konfrontaatio

Mä muistan viime kesän Stadikka-vesijuoksijoista selvästi yhden nuoren naisen, joka kertoi voitonriemuisena kaverilleen, että oli onnistunut saamaan sen kertaisen uintireissunsa maksuttomaksi: "Lippuleimauslaite ei toiminut. Uimavalvoja sanoi, että leimaa sit ensi kerralla vaikka kaksi kertaa. No en varmana leimaa!" Tää ärsytti mua suuresti lähinnä sen takia, että jos uiminen on hänelle rakas harrastus, niin miksi hän ei halua maksaa nimellistä maksua uimahallien tukemiseksi. Siis onhan se Långstrumpin sanoin ihan vitun demaria säästää jostain uimahallimaksusta. Sitä paitsi mä tiedän, että uiminen oli tälle naiselle rakas harrastus, sillä mä näin hänet kesällä lukemattomia kertoja Stadikalla ja sittemmin Yrjöllä. Joka kerta tämän punatukkaisen naisen nähdessäni mua ärsytti, mutta en uskaltanut sanoa mitenkään ja oma fiilis kismitti. Nyt ei enää ärsytä. Tänään mä olin hydrobicissä ja sen jälkeen saunassa istuessani täti-ihminen kertoi riemastuneena kaverilleen käyvänsä aina vesijumpissa maksutta, kun hyvin harvoin vetäjät kiinnittää huomiota yhteen ylimääräiseen jumppaajaan. Mun demaritutka alkoi piipittää kovalla äänellä enkä pystynyt enää olemaan hiljaa. Kysyin muka tietämättömänä, että tuoko ohjaaja jotain lisäarvoa rouvan liikuntaharrastukseen ja hän alkoi kehua ohjaajaa maasta taivaisiin että ovat kyllä niin hyviä. Vuodatus loppui lyhyeen, kun mä kysyin, että miksei niille ohjaajille sit pitäisi maksaa niiden työstä. Aika lapsellista, mä tiedän, mutta tuli mielettömän voimaantunut olo ihan kuin hyvän synnytyksen jälkeen. Ja ennen kuin Handyman tai joku muu agent provocateur alkaa nalkuttaa, niin joo mä tiedostan sen, että mäkin säästän vammaiskortillani uimahallimaksuista, mutta mulla on siihen oikeus (olen maksanut sen nimellisen 50 e/vuosi) ja sitä paitsi jumpista mä maksan koko hinnan.

Handyman myi meidän pesukoneen pois. Se ei ollut huono juttu, koska samalla päästiin tarpeettomasta kuivausrummusta eroon. Tilattiin sitten verkkokaupasta.com uusi pesukone, koska ilman on ikävä olla. Tilaus laitettiin sisään sunnuntaina 13. helmikuuta ja koneen luvattiin tulevan 2-6 työpäivässä. Se tulee ylihuomenna eli 10 työpäivässä (okei, se ois voinut tulla jo huomenna, mutta meille ei sopinut). Kohtuuton viivästys. Handyman, Verkkiksen suurin fb-fani, selittää että viivästys ei johdu Verkkiksestä vaan Itellasta, mutta mun mielestä show on yksinomaan Verkkiksen vastuulla ja mä aion nurista siitä, että joka paikka on täynnänsä pyykkiä siihen asti, kunnes ne on pesty.

Elämyskameli suosittelee
demaritutka

16 comments:

Anonymous said...

Voimaannuttava synnytys mainittu --> hyvä!

Mutta puutun verkkispaskaan:
- tilattu sunnuntaina (13.2.), ei työpäivä
- tilaus siis sisään ma (14)
- yksi päivä kulunut ti (15)
- 2 ke (16)
- 3 to (17)
- 4 pe (18)
- 5 ma (21)
- 6 ti (22), jolloin laite toimitettiin postin kuljetettavaksi (tai olisi ollut haluttaessa noudettavissa, verkkishän ei vastaa siitä, minne ja miten asiakkaat haluavat ostoksensa toimitettavan)

Elämyskameli said...

Mä arvasin, että Handyman alkaisi nalkuttaa jostain. Hmph!

Anonymous said...

verkkis..hyi! itella hyi hyi hyi!!! itellan piti toimittaa meille postipaketti latviasta. itellan edustaja oli laiminlyöny tehtäviään ja jakanu paketti on saapunu -heippalapun jolleki toiselle. se toinen oli kirjottanu lappuun; väärä osote, palautan postilaatikkoon. joten saatiin lunastettua pakeyti sitte viimein 2 päivää ennen sen takaslähetystä.

Anonymous said...

hyvä ku muuten läksytit rasittavia ämmiä saunassa, kannatan voimaantunutta oloa! tosta voi jo sanoo et oli kaunis ja voimaannuttava kokemus (vaikka sun rakkaas ei olluka mukana)

Anonymous said...

mun on melkeen pakko mennä kampin keskukseen hakeen sulle se voimaannutuslehti. se oli niin greisi. valitettavasti annoin oman lehteni jo nisålle kun siellä oli niitä siivousvinkkejä

Polaah said...

Kerran meidän lähiMäkissä uusi kassatyöntekijä sähläsi ja yritti antaa mulle kerrosaterian ilmaiseksi. "Hyvää ruokahalua"-kohdassa huomautin, että enhän mä ole edes maksanut vielä. Myyjätär sanoi, että oho, no olisit saanut ilmaiseksi jos et olis huomauttanut. Vastasin "no mut en mä halua!". Koska tuen mielelläni ihania juustoburgereita tuottavaa monikansallista riitoyritystä! Enkä tosiaan kehtaisi jättää leimaamatta kahta kertaa jos ekalla kerralla leimauslaite ei toimi. (Missä tahansa.) Mut mulla onkin hirveen suuri velvollisuudentunto ja esim. tinkiminen on rankkaa enkä sitä harrasta koska myyjällä on oikeus saada myymästään tuotteesta haluamansa summa rahaa. Tästä asiasta isäni on hyvin eri mieltä ja puhisee pettyneenä aina kun kuulee, ettei taaskaan ole tingitty.

Tinkiminen ja pummilla meno on tietenkin eri asia, mutta yhtälailla raskaita ja vastenmielisiä toteuttaa. Edes Mäkistä ei kehtaa lähteä maksamatta, vaikka myyjä siihen antaisi "luvan".

Polaah said...

riitoyritys=riistoyritys.

Polaah said...

Niin ja toki tinkimisasia menee käänteisesti toiseen suuntaan: jos olen itse myymässä jotain, annan herkästi alennusta koska en kehtaa pyytää "tarpeeksi". Siksipä en saakkaan hoitaa meidän perheen osto- ja myyntiosastoa kauhean aktiivisesti. (Autokaupat jne hoituu niin että mä pidän suuni kiinni ja tuijotan lattiaa kun ukko tinkii.)

Lettipitko said...

Voimaannuttava synnytys synnyttämättömän Kamelin suusta ei ole uskottavaa.

Elämyskameli said...

Mä oon lukenut, että synnytys on voimaannuttavaa. Se on samalla tavalla epäuskottavaa kuin se, että mä annoin ennen töissä lapsenhoitovinkkejä.

Anonymous said...

mulla oli tänään konfrontaatio hakiksen sokoksen 3. krs hissin edessä. olin oottamassa hissiä voimaannuttavan synnytykseni tuloksen maatessa kärryisssänn. hissi tuli ja hissistä astui ulos muija. se katto mua jostai syystä skitsona jo heti ku ovet aukes. sitten se sano että sillä ei oo tarpeeks tilaa tulla ulos hissistä (vaikka sillä kyllä oli). vedin kärryjä hieman taaksepäin, sanomatta mitään. siitä se alko valittaa, että pitääkö sen hypätä mun kärryjen yli? mä sanoin, että yritä nyt vaan mahtua siitä, sulla on pari metriä tilaa, luulis sen riittävän. siihen akka tokas, että sä luulet voivas tehä mitä vaan, kun sä oot äiti. no sitte meni hermo, ja tyhjensin sanallisen likasankoni sen päälle täuysin hänen egoaaan säälimättä, ja muija katos aika reippaasti. haha siitäs sai!

Lettipitko said...

MOT: synnytys voimaannuttaa.

Polaah said...

Kallion työläisäiti aka anonymous, kerro tarkemmin sanaisen likasangon tyhjennyksestä!! Go Glaara go!

Anonymous said...

no tota mä taisin muutaman v -sanan mainita ja silleen (et minne sen pitäs painuu jne.) olin kyllä ihan tyytyväinen itteeni, kun olin niinkin pitkään sanomatta mitään törkyä. mutta sitte lopulta meni taas se hermo, niinkun aina aika ajoin käy.

Elämyskameli said...

Siis mä oon huomannu just ton saman, siis et sä luulet voivasi tehdä mitä tahansa koska sä oot äiti. Sehän on "mitä tahansa" että haluaa mennä hissiin lastenvaunujen kanssa. Hyvä et sä olit voimaantunut sun synnytyksestä niin paljon, että sait napautettua sille pari valittua! Sä oot mun sankari.

Anonymous said...

Tätä mun on pitäny kommentoida, mut jotenki tää kaikki vetää niin mykäks. Ei voi muuta ku kannustaa teitä jotka ootte voimaantunu ja pistäny luun kurkkuun urpoille!