Wednesday, February 9, 2011

Geschichte zum anfassen

DDR-museo on uudistunut. Tilaa on saatu lisää ja teemoja on lisätty DDR:n arkipäivästä armeijaan, politiikkaan ja rangaistusjärjestelmään. Se on loistava museo, oon käynyt siellä ennen laajennusta aiemmin jo kahdesti ja silti nytkin sinne sai uppoamaan pari tuntia. Parasta museossa on ensiluokkainen pyrkimys tehdä historiasta kiinnostavaa - selitystekstit eivät ole liian pitkiä, mutta niissä on silti kaikki olennainen. Esineisiin saa koskea ja asiat selitetään yksinkertaisesti ja hauskasti: esim. kerrottaessa, että DDR:n parlamentissa kaikkien ryhmittymien edustajat äänestivät yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina hallituksen esityksen puolesta, sai museovieras kampea kääntämällä kansanedustajat nostamaan kättään (niin ja se yksi poikkeuskin on valitettavasti sittemmin todettu ennalta sovituksi). DDR:n aikaisia keinokuituvaatteita ja koulukirjoja saa hypistellä. Museon motto on "Geschichte zum anfassen" eli käsinkosketeltavaa historiaa, joka pitää kyllä paikkaansa.

Mentiin tänään aamupalalle Brandenburger Torin vieressä sijaitsevaan kahvilaan (joo, tosi turistia). Kahvilassa ei ollut kuin kaksi istumapöytää, joista toisessa istui pari mummelia. Me sit istuttiin siihen toiseen. Tosi moni teini tuli meidän jälkeen, katsoi valikoimaa ja lähti ulos. Me ihmeteltiin tätä (kahvila on kahvila, ei sitä tarvii tulla sisälle toljottaan!) ja naapuripöydän mummot liittyivät keskusteluun haluten selvästi kertoa olevansa kans suamalaisia. Ihan herttaisia olivat, kyselivät tietä James Dean -näyttelyyn ("Jos vaikka nähtäis nuaruudensuasikki!") ja voivottelivat, kun Suomessa ei ole samanlaisia ihania leipomokahviloita. Siinä mä oon vähän samaa mieltä. Jos saksalaiset jotain osaa tehdä, niin kakkushia. Mä söin eilen elämäni ensimmäistä kertaa Apfelstrudelia ja se oli kyllä hyvää. Muita kakkushia en ole maistanut.
Muistutus Saksan varjopuolesta apteekin muovipussin vasemmassa alareunassa. Onneksi radiologi joutuu ottamaan varsin vähän kantaa lääkityksiin.

Tänään ravintolassa samaan pöytään istui keskenään englantia puhuvat mies ja nainen. Vaikuttivat olevan kaveruksia, naisella oli lisäksi rintarepussa noin puolivuotias lapsi. Keskustelusta sai selville, että molemmat olivat teatterialalla ja muualta muuttaneita. Mies ilmeisesti puhui hyvinkin saksaa, nainen oli muuttanut miehensä perässä ja oli vasta opiskelemassa kieltä. Se on kai aika yleistä, että tänne muuttaa varsin kielitaidotontakin väkeä. Eilen mulle selvisi, että Saksaan työperäisesti muuttavan ihmisen (ei kuitenkaan ilmeisesti EU-kansalaisen) puolison tulee osallistua kielitaitotestiin, joka ei vaikuta olevan hirmu vaikea. Handyman selviäisi siitä varmasti lentävin värein, mikä ilahdutti mua kovasti. Handyman on reipas kielenoppija!

Elämyskameli suosittelee
DDR-museo

4 comments:

Anonymous said...

hyvältä kuulostaa! ja apfelstrudel on tosiaankin hyvää. sitten hyvää on myös sellanen möykky, joka muistutta vähän maustekakkua, ja jonka sisältä löytyy kaikkee hedelmiä ja marsipaania. ei oo kylläkään hajuakan sen nimestä.

sitten kun asutte saksassa, voitte reissailla kaikissa muissakin lääneissä (tai mitä ne nyt onkaan siellä) . Süd tirol on ainaski kiva. voidan tarinoida siitä joskus.

Anonymous said...

vielä, nuorena poikana pölpö lähti vaihtoon saksaan jonkun rolfin luo ja tapas siellä Renaten (vai oliko ulrike). Renate oli mukava, mutta se poltti niin ei sitte tullu sen suurempaa romanssia. mutta matkalle oltii haettu valmentavia taitoja Åke Blomqvistin tanssikoulusta - ilmankos renate hurmaantu.

Elämyskameli said...

Mä oon ollut yhden kesän Baden-Württenbergissä, joka oli kans tosi kiva, sieltä jäi mieleen etenkin Baden-Badenin kaksi vierekkäistä kylpylää. Keski-Euroopassa on sekin hyvä puoli, että voi tehdä retkiä paitsi muihin lääneihin, myös muihin maihin. Tai pääseehän Suomestakin Tallinnaan ja Tukholmaan (ja länsirannikolta Uumajaan tai Haaparantaankin!).

Anonymous said...

nii joo. muistan sen ku kerroit että sua ajettiin pois suom. saunasta, ja sitte sä sait jäädä sinne vaan sentakii et olit suomalainen, hahah.