En France

Mä oon Ranskassa. Huomenna alkaa kongressi, joten lento lähti luonnollisesti Helsinki-Vantaalta tänä aamuna seitsemältä. Matkustettiin parin työkaverin kanssa Amsterdamin kautta Bordeaux'hon, joka onkin kiva kaupunki. Mä oon ollut tarkoituksella Ranskassa viimeksi vuonna 1995, kun kielimatkalle mennessä oltiin kolme päivää Pariisissa. Sittemmin mä oon kerran vuonna 1998 pyöräillyt Saksasta Ranskan puolelle ostamaan patonkia, mutta se oli melkein vahinko. Oli kyl hyvää patonkia.

Mä oon nyt Ranskassa kolme päivää. Ekana päivänä meillä ei siis ollut koulutusta, kun eka päivä oli vain jäsenille eikä me olla jäseniä. Niinpä käytiin sightseeing-bussiajelulla ja syömässä kahdessa eri bistrossa (siis lounas ja päivällinen, ei peräkkäin). Ajelu oli kiinnostava. Tää kaupunki on perustettu 2700 vuotta sitten. Jumankauta 2700 vuotta! Sehän on ihan älytön aika. Ajelun hintaan kuului perinteinen paikallinen canelé-kakkara, joka oli ennakkovaroitusten mukaan "makea, ruskea ja joustava". Tää kuvaus epäilytti mua jo etukäteen, mutta kun se ny oli tyypillinen paikallisherkkunen niin maistoin. 17 gramman kakkarasta jäi puolet syömättä. Se oli kamalaa. Konsistenssi oli kuminen, mieleen tuli jonkinlainen stressilelu. Oli vaikeaa saada sitä hampailla rikki. Maku oli mitäänsanomaton, mutta vastenmielinen. 

Meidän hotelli on historiallisessa kävelykeskustassa, viereinen talo on UNESCOn maailmanperintökohde. Hotelli on vaatimaton, mutta siisti ja respan henkilökunta herttaista. Olen pohtinut, että mikä on kahden ja kolmen tähden hotellien ero. Nyt se selvisi. Kahden tähden hotellit on ihan yhtä siistejä, mutta niissä ei oo hammasmukia. Ihmiset on ystävällisiä. Jälkimmäisessä bistrossa oli mielettömän hyvää ruokaa. Söin kokonaisen taimenen! Vähän siinä kalpeni, kun lautasella oli kokonainen taimen silmineen ja evineen päivineen, mutta kyllä mä osasin. Se oli tosi hyvää. Olin ylpeä itsestäni, kun osasin sanoa tarjoilijalle ruoan jälkeen "Merci beaucoup. C'est magnifique" (tuo taisi olla preesens mutta mun ranskantaito rajoittuu Hercule Poirot'n sananparsiin ja Edith Piafin hittibiisin nimeen, joten tässä ei ny ruveta menneitä aikamuotoja arvailemaan).

Mut mä oon herännyt tänään Helsingissä puoli viideltä paikallista aikaa. Nyt kello on Bordeaux'ssa melkein puoli kymmenen paikallista aikaa. Huomenna täytyy opiskella kymmenen tuntia paikallista aikaa. Pitää mennä nukkumaan.

Elämyskameli suosittelee

Hercule Poirot'n lukeminen kielenopiskelumielessä ja canelén välttäminen viimeiseen saakka