Loittoneva maailma

Lähdin maanantaina tavallisesti pyörällä töihin. Heti satulaan nousun jälkeen tuli sellainen olo, että pyörä oli viikonlopun aikana kasvanut. Satula tuntui olevan parin-kolmen metrin korkeudella enkä ajaessani voinut uskoa, että pystyisin yltämään jalalla maahan. Varsin kummallinen olo. Tajusin puolimatkassa unohtaneeni silmälasit kotiin. Alkuun, kun mä ne sain, en voinut kävellä portaita alas lasit päässä, kun rappusvälit näyttivät madaltuneen noin 5 sentin korkuisiksi eikä jalka osannut kävellä alaspäin silmien ohjaamana. Nyt sitten aivot on oppineet luulemaan, että lasikorjattu maailma on totta. Eilen, kun olin muistanut silmälasit, jalka ulottui taas maahan. Melkein pelottaa, kuinka metsässä mun 3D-havainnointi onkaan. Pitää pitää prillit tiukasti nenällä, niin Tellus pysyy sopivan etäisyyden päässä.

Elämyskameli suosittelee 

taittoviattomat silmät