Sunday, July 12, 2009

Absurdia

Sporassa jouduttiin tänään kahden käsittämättömän keskustelun todistajiksi. Oltiin matkalla "Apple storea" tsekkaamaan (surkea yritys, hyllytkin ihan tyhjinä ja sori vaan eihän pieni kubikkeli kaupan sisällä nyt mikään store ole). Menomatkalla viereisessä looshissa istui pari täti-ihmistä, jotka aluksi lukivat ääneen seinältä lipunhintataulukkoa ja voivottelivat, kuinka onkaan mahdollista että kännykälläkin voi ostaa lipun. Ja saada lainaa! Kovempiääninen tätsy julisti, että velkaa ei periaattesta voi ottaa eikä antaa. Kun vastapäätä kasvot menosuuntaan istunut matkustaja poistui, totesi täti, että on vaihdettava looshin puolta, koska pyrkimys elää elämänsä "kaikin puolin oikein päin" oli kova. Kun samaan looshiin istui kolmas mummeli, joka oli ostanut lippunsa kuljettajalta, syntyi varsinainen vaakutus - etukäteen oli saatu sellaista informaatiota, että kuljettajalta ei voi ostaa lippuja! Kuinka tällainen voi olla mahdollista?! Ja sekin, että vaikka ollaan eläkkeellä, ei päästä matkustamaan eläkeläislipuilla. Kyllä eläkeläisen pitäisi saada matkustaa halvalla, koska molemmissa polvissakin on tekonivelet ja reisiluu on ollut 20 vuotta sitten irtipoikki ja kyllähän sekin vähän muistuttelee. Ihan kiva ois kaupungissa käydä ja jos sitten vaikka on ostoskassi niin eihän siitä pitäisi paljon joutua maksamaan kun Sipeliuksenkadulla kuitenkin asutaan.

Kamppi ja Ruoholahti olivat täynnä huutavia ja hikisiä mangateinejä. Tuli mieleen, että täytyy tosiaan olla kiitollinen niille, jotka lapsia viitsivät tehdä - mistä muualta meille tulisi lisää teinejä? Itse mietti, että olisi se noloa tehdä lapsi ja huomata, että silmänräpäyksen päästä se on gootti tai mangateini. Kyllä hävettäisi, kun tyyppi olisi niin luuseri. Myötähäpeä oli se tunne, joka sydämessä sykki. Takaisintulomatkalla istuttiin parin mangateinin viereisessä loosissa. Toisella mangateinillä ei ollut kenkiä ja se piti likaisia varpaitaan viereisellä istuimella. Toki sen jalassa oli myös iso verta vuotava haava. Se oli kirjoittanut jalkansa iholle "GLAM HUG". Niillä oli meneillään todella psykedeelinen keskustelu: "Siis jos sä olisit normaali ihminen eli normaali ja tyhmä niin mitä sä miettisit jos joku sun luokkalainen vaan lopettais puhumisen kokonaan yhtenä päivänä? Siis sähän miettisit et se ois hullu. Mut ei se oo, se on vaan eri tietoisuuden tasolla eikä haluu puhua "normaalien" ihmisten kaa." Mua ois kovasti haluttanut kuulla miten juttu jatkuu, mutta Handyman oli sitä mieltä, että nyt riittää hullut keskustelut tälle päivälle ja kuljetti mut vaunun takaosaan, jossa ei ollut keskusteluja kuultavana. Siellä näki vain ison vihaisen näköisen tumman kaverin, joka kuunteli vaaleanpunaista iPodia ja vanhan miehen, joka oli tehnyt JVC:n ShowView-videon pahvilaatikosta ja puhelinkaapelista itselleen laukun. Koko päivä on siis eletty Absurdiassa, ja tästä jatketaan parin tunnin päästä Vantaalle peli-iltaan.

3 comments:

Anonymous said...

Mahtavia keskusteluja! Vetää mykäks.

Mut kelaa mikä ois kaikista ässintä shittii: jos tekis lapsen, ja se pääsis teini-ikään ehdittyään toiselle tietoisuuden tasolle eikä haluis enää puhuu normaalien esim. sun kanssa! ---> GLAM HUG!

Pyry said...

Siis sitähän ei missään ole markkinoitu apple storena vaan kyseessä on verkkiksen apple shop. Shop viittaa tietysti tässä yhteydessä shop-in-shop-konseptiin, ks esim http://www.deski.fi/page.php?page_id=10&tiedote_id=7834

Polaah said...

Mä luin ensin että megateinejä.

Ja ole hyvä vain, mielellään tehdään uusia megateinejä tähän muailmaan.