Monday, December 16, 2013

16: nilkan natiiviröntgenkuva

Nyt tasapainoillaan liukkaan ja pitävän välillä. Tilannetta komplisoi vielä joillekin jalkakäytäville jo ripoteltu hiekka, joka muljuu kengän alla. Mä oon tällä kaudella jo kerran horjahtanut kadulla olevaan kuoppaan, mutta en onneksi kaatunut. Mä oon ihan aktiivisesti pyrkinyt harjoittamaan nilkkoja tukevia lihaksia, koska mä oon kömpelö ja nyrjäyttänyt nilkkani jo useamman kerran. Koskaan ei oo murtunut. Monella murtuu.

Nilkkamurtumaepäilyssä perustutkimus on tavallinen natiiviröntgen, josta kuvataan kolme projektiota: suora etukuva, suora sivukuva sekä nivelraon suuntainen viisto, ns. mortise-projektio. Näistä sitten arvioidaan murtumia ja murtuman mahdollista epävakautta. Ihan jokaista nyrjähdystä ei tarvitse kuvata, on olemassa kliiniseen tutkimukseen perustuvat säännöt siitä, kuka kuvauksen tarvitsee.


Sääressä on kaksi luuta: sääriluu (tibia) ja pohjeluu (fibula). Sääriluu on tunnettavissa koko matkallaan säären etupinnalla, pohjeluu vain polven ulkosivulla ja nilkassa ulkosyrjällä. Molemmin puolin nilkassa tuntuvat pallukat ovat kehräsluita eli malleoleja, jotka eivät ole itsenäisiä luita vaan tibian (sisäkehränen) ja fibulan (ulkokehränen) ulkonevia osia. Tibia ja fibula niveltyvät nilkassa telaluuhun (talus), joka niveltyy edelleen kantaluuhun ja nilkan pikkuluihin.
Normaali nilkan etuprojektio
Normaali nilkan viistokuva 
Normaali nilkan sivukuva
Yleisimmässä nilkkamurtumassa ulkokehränen murtuu, joskus myös sisäkehränen ja ns. takakolmio, joka sijaitsee sääriluun nivelpinnan takaosassa. Nilkan pikkuluiden murtumia on joskus varsin hankala havaita tavallisesta röntgenkuvasta, niitä epäiltäessä tehdään usein TT.
Punaisella merkitty sisäkehräsen murtuma

Punaisella merkitty sisäkehräsen, sinisellä ulkokehräsen murtuma
Sinisellä merkitty ulkokehräsen, vihreällä takakolmion murtuma

Lopuksi vielä tarina Handymanista. Me oltiin eilen Kantsun Prismassa, jossa soi joululaulut. Handymania ärsytti tarina Tonttu Torvisesta, koska on todella kömpelöä sanoa, että "Tonttu Torvinen on salainen". Kun kerroin vielä tarkemmin, että hän urkkii, kurkkii, vakoilee ja sitten raportoi, kelle Pukki tänä vuonna lahjat antaa voi, hänellä on kuulolaitteet ja kiikarit sekä hän kirjaa vääryyksiä sillä tarkkuudella, että Liisa on nakellut niskojaan. Handymanilla oli tällaiselle tyypille tarkka määritelmä: "Saatanan liero!" Mä nauran edelleen.

No comments: