Mua ei kiinnosta kilpaurheilu juuri lainkaan. Yritän pysyä jotenkin messissä ajankohtaisissa urheiluasioissa, jotta osaisi osallistua kahvipöytäkeskusteluun ja kysyä Isiltä, että mitä mieltä se on mäkihypyn/jääkiekon/kuulantyönnön/insert-any-sport-here jännittävästä tilanteesta. Sinänsä mulle on ihan sama, kuka voittaa. Mä oon sitä vastoin viime aikoina kiinnostunut dopingista ihan tosissani. Se on ilmiönä mun mielestä niin kerrassaan kummallinen, että se todella kiehtoo mua. Vuosi sitten me käytiin katsomassa Sinivalkoinen valhe ja siitä mun dopingfanitus oikeastaan lähti. Mä en tosiaan ymmärrä, että kuinka valtiota voi kiinnostaa niin kovasti joku juoksukisa. Eikö valtion pitäisi olla kiinnostunut vakavista asioista? Ei kai kukaan nyt osta hollantilaisia luistimia ihan vain sen takia, että joku hollantilainen luistelee paremmin kuin belgialainen? Jotenkin sen yksittäisen ihmisen ajatuskulkua on helpompi seurata. "Ku mä asun täällä DDR:ssä, niin voin ees joskus päästä rautaesiripun taakse jos mä otan nyt tätä testoo." tai "En mä oikeen tiiä että mitä mä haluisin tehdä isona. Voisinko mä tehdä tästä harrastuksesta työn? Vähän niinku Picasso?"
Arto Halosta tää dopingjuttu vaikuttaa kiehtovan yhtä paljon kuin mua, koska se teki toisen leffan dopingista, nimittäin Isänmaallinen mies tuli ensi-iltaan viikko sitten. Mulla oli jäljellä toissavuonna firman joululahjaksi saamiani tän vuoden lopussa happanevia kulttuuriseteleitä, joten vein Handymanin synttärileffaan Kinopalatsiin. Mä kyllä tykkäsin. Tällä kertaa tyylilajina on musta komedia, viime vuonna kyseessä oli siis dokumentti. Hahmot oli ihan mielettömiä. Mä en oo seurannut 70-80-luvun hiihtokuvioita, joten Hiihtoliiton johto oli mulle vähän tuntematonta, mutta hauskoja tyyppejä ja etenkin Marjatta Karhumäki (ilmiselvä Marja-Liisa Kirvesniemi) oli ihan hulvaton. Naispäähahmo, Pamela Tolan esittämä "Aino Turpeinen" (=Marjo Matikainen?) oli söötti mutta ihmisenä vähän kummallinen. Martti Suosalon esittämä miespäähahmo Toivo oli herttainen ja mukava. Juoni oli aika heppoinen, mutta elokuva oli 80-luvun ja etenkin dopingin kuvauksena loistava. Lääkäri mussa pohti, että tuleeko hiihtäjille raudankertymäongelmaa, kun saavat verensiirtoja yhtä paljon kuin leukemialapset. No, tää arvostelu oli aika huono, mutta kyllä muutkin osaa. Demari haukkui kaiken ja Yle oli pettynyt näyttelijöiden hiihtotekniikkaan.
Mä en oo oikein ikinä ehtinyt innostumaan bändeistä silloin kun ne oli in. Mä järkytyin, että mun paras kaveri on pahis, kun se oli saanut 9-vuotiaana Roxeten kasetin. Esiteininä mä en päässyt NKOTB:n kelkkaan enkä teininä tajunnut Take Thatia. Viime vuosina mä oon innostunut Robbie Williamsista ja nyt viisi vuotta Take Thatin yhteenpalaamisesta oon ihan haltioissani TT:n uudesta materiaalista. Pitäisi varmaankin hommata joku Take That -levy, koska nyt mä kuuntelen kotona jatkuvasti repeatilla Patiencea ja The Floodia. Take That jee!
Elämyskameli suosittelee
Take That
No comments:
Post a Comment