Thursday, January 21, 2010

Laskiaissesonki

Osa pöljistä non-juhlapäivistä on kivoja. Esim. helatorstai on siisti, kun siitä saa vapaapäivän ja kansainvälisenä naistenpäivänä voi ajatella DDR-siskojen saamia kaakkuja. Ehkä paras luuseripäivä on kuitenkin laskiainen, koska sillä on hyvä leivonnainen. Runebergin torttua mä oon yrityksen ja erehdyksen myötä oppinut välttämään - sehän on oikeesti hyvää vain ihan päältä. Samalla tavalla luterilainen rangaistusruoka kuin lanttulaatikko. Laskiaispullassa sen sijaan on kaikki edellytykset riettaaseen mässäilyyn. Ainoa mikä mua ottaa laskiaispullassa päähän, on Handyman. Se ei nimittäin hyväksy itse tehtyä laskiaispullaa vaan sille kelpaa vain aito Fazer-tuote, joka maistuu mun mielestä ihan muovilta.

Unelmakämpän suurin ongelma ei liity itse asuntoon lainkaan. Jostain syystä täällä on asunut paljon ihmisiä, joita ei ole kiinnostanut käyttää ylimääräistä kymppiä postin edelleenlähetykseen tai ovat vain olleet tosi laiskoja osoitteenmuutoskorttien lähettämisessä. Meille nimittäin tulee päivittäin muiden postia, ja ei siis vain edellisten asukkaiden vaan niitä edeltävien ja niitäkin edeltävien asukkaiden postia. Toisaalta mä oon vähän pata soimaamaan edellisiä asukkaita, kun en itsekään lähettänyt yhden yhtä osoitteenmuutoskorttia viime vuoden muuton yhteydessä, mutta meillä sentään Handyman teki edelleenlähetyssopimuksen.

Elämyskameli suosittelee
kotona oleilu, ulkona on mahottoman kylyymä

5 comments:

Pyry said...

"Unelmakämppä"? No huh huh.

Mutta asiaan: suurin ongelma ei ole postit vaan
1) paskat ikkunat (lämpö menee hukkaan ja liikenteen melu tulee sisälle, väärä ruutujako eli ei tuuletusikkunoita)
2) paska ilmanvaihto (reikä seinässä, ilma ei vaihdu ja lämpöä valuu harakoille)
3) paska hallinnointi (passiivinen isännöitsijä ja hallitus, tarvittavia korjauksia ei toteuteta eikä edes tutkita)

Elämyskameli said...

Asunnon kamelinimi on Unelmakämppä. Ei mullakaan lue passissa että Elämyskameli daaah.

Ja kohtaan 3) kommentiksi, että sä kuulostat ihan keski-ikäiseltä naiselta ja Jussi Heikelältä. "Mari mari kun mitään ei tutkita kaakati kaak". Tänään tuli taas tiedotus uuden vian tutkimisen aloittamisesta.

Ai niin ja ykköseen vielä, että jos todella liikenteen melu on sun suurin murhe niin muuta urpo maalle.

Katjn said...

Hehhehee :D Tällä kertaa nautin jopa kamelin kauniita ajatuksia enemmän tästä loistavasta nokittelusta kommenttiosastolla!

Lettipitko said...

Mähän siis rakastn R-torttuja!! Mutta juuri totesin Muzzulle, että a) on parasta syödä torttua alsti aamutuimaan ja b) hilloa pitäisi olla myös välissä eikä vain päällä.

Meidän unelmakämpän ainoa ongelma on yläkerrn ADD-lapset, jota mm. laulavat ja soittavat epäviereisesti pienoa aamuisin. Ei siis suoranaisesti asunnon ongelma, mutta ongelma kuitenkin.

Lettipitko said...

jostain syystä näppis unohti tosi monta a-kirjainta tosta postauksesta: tarkoitin siis että "rakastan", "alasti" ja "yläkerran". Loput on vaan perus-typoja. Kuten "epäviereisesti pienoa".