Ääriolosuhteet

Uimastadion aukesi maanantaina. Kävin silloin pikaisesti töiden ja saksantunnin välissä. Legendaarisia Uimastadion-hahmoja ei näkynyt. Hullusta Hattarasta mä oon huolissani, sitä kun ei näkynyt viime vuonnakaan. Långstrumpin pikkusiskon näin. On siinäkin jotain.

Jälleen heti ekana päivänä Uimastadionilla ihmisluonto sai mut ihmettelemään. Mitä ne ihmiset ajattelee, jotka jättää suihkun maksimikylmälle tai -kuumalle lähtiessään? Onhan selvä, ettei kukaan itseään pese tällaisella ekstremelämpötilalla. Jos haluaa ottaa viileän suihkun (esim. mä usein haluan ennen uima-altaaseen menoa, jolloin altaan vesi tuntuu lämpöiseltä), ei rullaa lämpötilavipua perille saakka. Toisaalta, vaikka altaasta tullessa olisi kylmä (kuten toki voi +9°:n ulkolämpötilassa olla), luulisi, että +58°:n lämpöinen vesi ei kuitenkaan olisi se paras ratkaisu. Tämä ilmiö on tuttu myös kuntosalilta, mutta siellä sentään joskus ehkä siivooja voi haluta käyttää poikkeavan lämpötilan vettä. Stadikan siivoojat käyttävät pitkää erilliseen letkuhanaan kiinnitettävää letkua, eivät ihmissuihkuja. Mä en tajuu. Kiusaksikin tuo tuntuu aika tyhmältä, koska ei kai kukaan hyppää suihkuun testaamatta veden lämpötilaa ensin. Tää sopii hyvin mun Sinikka Nopolalta opittuun harrastukseen "elämän ilmiöiden tarkkailu".

Tietty Stadikka-onnesta rangaistuksena heti maanantai-iltana alkoi lievä kurkkukipu, joka yltyi mahdottomaksi viikon mittaan. Torstaina oli jo korkea kuumekin. Menin sitten nieluviljelyyn, kun ei mitään muita vaivoja ollut. Kiusallisesti heti torstai-iltana alkoi nuha, mikä kertoi mulle, että nieluviljely oli turha. Tänään vointi oli jo parempi, kuumekin oli laskenut, mutta olen kuitenkin tänäänkin ottanut rauhallisesti kotona. Nukkunut päiväunia ja lukenut Alexander McCallin kirjoja. Nyt mä oon jo melkein täysin terve. Mma Ramotswe paransi flunssan.

Elämyskameli suosittelee
Uimastadion