Hämpillä

Mä oon kelvoton bloginpitäjä. Ensin koukutan lukijani (aivan, juuri niin) ja sitten hillun ympäriinsä kirjoittamatta blogia ja pidän lukijani hirveiden reflojen kourissa (potilailta oppii cooleja sanoja).

Mä oon sittemmin käynyt kahteen otteeseen Tampereella koulutuksissa. Siellä on ollut hyvää seuraa ja ensimmäinen koulutuksista oli vielä loistavan hyvä, toinen ei niinkään. Tampereella tutustuin uutuuteen, parkkitalo P-Hämppiin, joka on suositeltava kaikille keskustassa pysäköiville. Valtavasti tilaa hyvin keskeisessä paikassa, hienot tilat ja upeat pikku ominaisuudet (kun tullessa ottaa parkkilipun ja lähtiessä maksaa sen automaatissa, ei lippua tarvitse ennen puomia enää työntää pömpeliin, sillä laite tietää rekisterinumeron perusteella, että maksu on maksettu ja puomi aukeaa itsekseen. Upeaa.

Handyman meni saksankurssille. Mä en pyytänyt, se halusi itse. Miten typerä ajatus. Nyt joka viikko useamman kerran mä joudun kuuntelemaan varsin raivostunutta huutoa siitä, kuinka huonoja kaikki pedagogiset menetelmät (poislukien ehkä käännöslauseet) ovat. Kuulemma siitä ei ole mitään apua, että joutuu itse tuottamaan tekstiä kirjoittaen tai puhuen eikä siitä, että käydään läpi kielioppia. On törkeää, että saksan sanoilla on suvut ja että niitä ei pysty arvaamaan. Kaiken huippuna vielä oppikirjan tehtävissä on liian vähän tilaa eikä siihen mahdu kirjoittamaan. Typerä mies.

Elämyskameli suosittelee
P-Hämppi