Äksönii Twitteris

Mä palasin eilen kotiin kongressireissulta Wienistä. Mun mielestä on oikeasti omituista, kuinka vieraalta Itävalta tuntuu verrattuna Saksaan. Vaikka mä olisin Saksassa jossain itselleni ihan uudessa kaupungissa, niin tunnen oloni kotoisaksi, kun taas Itävallassa tunnelma on kuin menisi vieraan ihmisen kotiin. Keskusta on niin korea, että se tuntuu jotenkin epätodelliselta. Mä kaipaan jotain rumaa kaiken kauniin keskelle, jotta tunnistan olevani oikeassa kaupungissa enkä jossain maalauksessa. Joka kulmassa on jonkun taiteilijan synnyinkoti tai muu koti, krumeluurinen kirkko tai linnan näköinen rakennus. Toisen maailmansodan jälkiä ei meinaa löytyä mistään. Kongressimatkoilla ei kyllä pitäisi arvioida kaupunkeja, koska Wienkin nähtiin lähinnä illalla ja silloin mentiin ihan syvimpään ytimeen etsimään jotain ruokaa, koko päivä oli eletty sämpylällä, banaanilla, omenalla ja vedellä (päivällä ei ole aikaa mennä etsimään jotain lounaspaikkaa). Uskon, että jo tosi lähellä keskustaa on rähjäisiä lähiöitä, joissa mä viihtyisin.

Saksalaisiin verrattuna itävaltalaiset on tosi töykeitä. Pääosin kaikki palvelu on tosi huonoa ja hymytöntä. Aurinkoinen poikkeus oli meidän hotellin respassa työskennellyt nuori nainen, mutta hänkin taisi olla puolalainen, tsekki tai muu slaavi, koska oli nimeltään Katarzyna. Myös kuntosalilla (ihan vapailla markkinoilla, meidän hotellissa ei ollut salia) oli hyvä palvelu, työntekijä kierteli salilla neuvomassa tekniikoita kaikille ja ylipäänsä piti huolta siitä, että kaikki voivat hyvin. Se oli ihan huomaavaista.

Mulla on siis ollut Twitter-tili noin vuoden. Päivittäin mä oon tarkastanut feedin monta kertaa, mutta en ole uskaltanut kirjoittaa sinne mitään ennen kuin noin viikko sitten, kun mulle selvisi, että anoppikin twiittaa. Sittemmin olen kirjoittanut muutaman kongressitwiitin. Mä en kyllä oikein tajua Twitteriä. Lähinnä se vaikuttaa siltä, että kaikki ihmiset on koottu torille, jossa ne huutelee mitä mieleen tulee. Joskus joku vastaa ja joskus joku huuto on niin tarttuva, että muut alkaa toistella sitä samaa. Mä en yleensä fb-feedissä viitsi jaella linkkejä (feedissä näyttää niin tyhmältä kun on viisi kertaa sama linkki peräkkäin ja jos mä oon löytänyt jonkun kivan linkin, on aika todennäköistä, että moni muukin on sen löytänyt) eikä videot tai kuvat kiinnosta juuri lainkaan. En oo ikinä sharettanukaan mitään, joten retweettaaminen ei oo ihan mun juttu. Onhan fb:kin varsin itsekäs kanava (puhumattakaan Elämyskamelista), mutta fb:ssä jutellaan lähinnä kavereiden kanssa ja blogi on lähinnä julkinen päiväkirja. Mä en ainakaan vielä näe, millaiseen kommunikaatioon mä oikeasti Twitteriä jatkossa tarvitsen. Jatkan todennäköisesti twidlaamista. Aika on ajanut mun ohi.

Elämyskameli suosittelee
hengailu täällä vuodessa 2008