Saturday, June 27, 2009

Lomamatkoja

Käytiin eilen Porissa, jossa mä en ennen ollut ollutkaan. Ahdistava paikka. Kauppatoria ei nähty, mutta ehdittiin Bepop-kauppakeskukseen, joka oli ruma ja korkea ja toi Myyrmannin mieleen. Porissa oli kuuma. Kuitenkin niin monet coolit ja upeat ihmiset ovat kotoisin Porista, että täytyihän siellä käydä. Ensi istumalta tulee mieleen ainakin Pikkusiskon Teekkaripoikaystävä, Pertti Neumann ja sit yks Handymanin keski-ikäinen työkaveri. Upeaa sakkia. Handyman ajoi traktori-Toyotalla sinne ja hienosti ajoikin. Mua ei pelottanut kuin kerran.

Porissa oli parasta se, että sinne kannattaa ajaa Tampereen kautta. Takaisintulomatkalla pistäydyttiin Tampesterissa. Juuri ja juuri ehdittiin Mustamakkarabaariin (jee!) ja Pynsän näkötornin kahvilaan. Ainoa pettymys oli se, että Pikkusisko oli töissä (jumppaohjaaja - aikuisen pissiksen ammatti) eikä ehtinyt näyttää meille paikallisvertaan.

Handyman alkaa hitaasti lämmetä mun lautapeliharrastukselle. Meillä on ollut Catanin uudisasukkaat -peli jo vuosia, ja H on pitänyt sitä tyhmänä ja tylsänä. Nyt pari kuukautta sitten Handyman luki Wiredistä, että se on hyvä peli ja saman tien se muuttui hyväksi. Eilen päästiin vihdoista viimein sitä pelaamaan, kun Rampo tuli kylään. Ja koska Handyman voitti, niin se toden totta alkoi tykätä siitä pelistä. Nyt toivottaisiin innokasta Catan-seuraa! Catanin suurin ongelma on siinä, että siinä täytyy olla vähintään kolme pelaajaa. Niin hyvä peli se ei kuitenkaan ole, että sen takia viitsisi itse ruveta peliseuraa tekemään.

2 comments:

Anonymous said...

Rampo on ollu kylässä!

Rami Lindström said...

Rampohan kyläilee aina silloin kun (itse) sitä vähiten odottaa.