Sunday, June 26, 2011

Rea

Mä heitin mun vanhat, jo yläasteaikoina ostetut lenkkarit roskiin Töölönlahti Blackjackin jälkeen, kun niissä oli reikä ja ne oli muutenkin hirvittävän kulahtaneet sekä vähän pienet. Eilen illalla teki mieli lähteä kävelemään ja jouduin sitten menemään tavallisissa kengissä, kun olin unohtanut ostaa uudet lenkkarit. Ihminen näyttää muuten harvinaisen typerältä verkkareissa ja nahkakengissä. En halunnut enää kokea samaa pikkukenkänöyryytystä, joten tänään piti mennä ostamaan lenkkarit. Yllätyin varsin iloisesti huomatessani, että sopivat hyvät lenkkarit löytyivät varsin helposti ja yllättäen oli alennusmyyntikin, joten ne olivat vieläpä mukavan edulliset. Erinomaista. Tätä varten varmaan on alennusmyyntejä. Ostettiin muutakin tarpeellista, kuten monitoimilisäosa sauvasekoittimeen, lasipurkki itsetehdyn myslin säilyttämistä varten ja muutama murokulho (Handyman maksoi, toim. huom). Nyt on hyvä olla tyytyväinen.

Mä tykkään kuunnella kävellessäni podcasteja. Kuuntelen mm. Freakonomics-, Korporaatio- ja Nerdist-podcasteja, jotka on kovin viihdyttäviä ja etsin koko ajan muutakin hauskaa kuunneltavaa. Ajattelin siirtyä seuraavaksi äänikirjoihin, tarkoitus oli aloittaa Harry Potterin seiskakirjasta. Kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä se ei ole myynnissä iTunesissa. Kaikki muut HP-äänikirjat sieltä löytyy, mutta ei seiskaa eikä ole kuulemma tulossakaan. Tämä on mun mielestä ihan käsittämätöntä, koska se on kyllä tehty, mutten halua ostaa sitä CD:llä. Kuinka rasittavaa! Ehkä pitäisi keksiä sit joku toinen kirja kuunneltavaksi, koska mitään torrenttia mä en osaa enkä haluakaan ladata.

Elämyskameli suosittelee
alennusmyynti (tää yllätti mut itsenikin)

3 comments:

Anonymous said...

Missä uudet poushtaukset? Lukijoissa olisi paljon työttömiä, jotka odottavat kieli pitkällä (ilmaista) ajanvietettä.

Polaah said...

Työttömiä ja/tai muita kotisluibareita. Postauksia, postauksia!!

Elämyskameli said...

Mä oon niin kelju nykyisin, että en poushtaa ennen kuin joku on kommentoinut jotain. Tai joskus poushtaan, mut nyt päätin odottaa.