Wednesday, June 15, 2011

Tapaturma

Mä jouduin työtapaturmaan. Olin toimenpidettä varten ottamassa hanskoja kaapista, kun kaapin päällä ollut pahvilaatikko putosi ja sen kulma pamahti suoraan mua otsaan ja laatikko itsessään mäjähti mua poskeen. Onneksi laatikossa ei ollut mitään painavaa, mutta laatikko itsessään oli melko kookas (digiboksia selvästi suurempi). Se teki niin kipeää että ihan kyynelet tuli silmiin. Pelkäsin, että otsaan tulee hirveä sarvi ja menin hautomaan naamaani naapurihuoneen pritsille. Onneksi on työkavereita, toimenpiteestä ei olisi tullut kylmäpussi naamalla mitään. Ei siihen suurempaa kuhmua tullut, mutta on se vieläkin aika hellä ja iholla on punainen nirhauma. Handyman tykkää tökkiä sitä kipeää kohtaa. Ei mennyt hukkaan

Tänään Hullu Hattara sattui olemaan mun kanssa samaan aikaan jälleen Stadikalla. Suihkussa se käyttäytyi itselleen sopivalla tavalla (hieroi itseään Palmolive-saippuan purkilla ja puhui koko ajan vihaisesti itsekseen), mutta altaassa se oli kuin uusi ihminen. Sillä oli joku kaveri, jonka kanssa se jutteli iloisesti, vesijuoksi siivosti eikä ollut yhtään vihainen. Kuulin kaveruksia ohittaessani Hattaran kertovan lopettaneensa kaljan juonnin viime heinäkuussa "ja tulihan sitä juotua". Nyt menee kuulemma enää likööriä. Mua ilahduttaa Hullun Hattaran rauhoittuminen.

Elämyskameli suosittelee
kaljan juonnin lopettaminen

7 comments:

Lettipitko said...

HH:n salaisuudet alkavat paljastua!

hanna said...

hmm.. edellenkään en pidä lyhenteestä hh! mutta outoo, ei hh näytä juopolta, vaan pelkästään hullulta! ja kuka haluu olla sen kaveri??!!

Långstrump said...

HH <3

Hanna: ehkä hän on juoppohullu?

hanna said...

sairas hh on joka tapauksessa!! mutta kameli, mitä sun potilas sano kun teloit ittes? oliko se järkyttyny?

Elämyskameli said...

Potilas oli niin telakalla ettei se sanonut mitään. Ei varmaan huomannut koko juttua. Katossa vaikutti olevan jotain mielenkiintoista.

Mä arvasin, että Hattis kiinnostaa. Elämyskamelista luet tuoreimmat Hattis-uutiset aina kun kerrottavaa on. Elämyskameli - Sinun Hattara-kanavasi!

Polaah said...

Kuva olis kiva. Sekä kuhmusta että HH:sta, ei kuitenkaan tarvii Hannan kuvaa laittaa koska sen mä jo oon nähny.

Elämyskameli said...

Ei tullut kuhmua, vaatimaton noin sentin mittainen punoittava viiru vain. Hattaran kuvaa ei oo, koska Uimastadionilla ei saa valokuvata enkä mä haluu olla niin stalkkeri, että vaanisin sitä porttien ulkopuolella. Pääset ehkä näkeen Hattiksen seuraavalla uintikerralla!