Friday, September 9, 2011

Hurjat työt

Uusi työpaikka on osoittautunut mukavaksi. Työkaverit ovat kivoja, työmäärä toistaiseksi kohtuullinen (kyllä se tästä vilkastuu) ja matkakaan ei ole täysin sietämätön. Tänään mä pääsin tekemään itselleni jotain aivan uutta nimittäin läpivalaisututkimuksia. Kyseessä on menetelmä, jossa tutkitaan (nykyään) yleensä ruoansulatuskanavan toimintaa ja rakennetta varjoaineen ja säteilyn avulla. Tutkitaan esim. nielemisheijastetta niin, että potilas nielee varjoainetta ja samalla nielua kuvataan parin-kolmen kuvan sekuntivauhdilla, jolloin nähdään, kuinka varjoaine etenee suusta ruokatorveen. Läpivalaisu on hieman vanhanaikainen tutkimusmenetelmä, jonka muut menetelmät ovat hiljalleen monissa tutkimuskohteissa syrjäyttämässä. Edelleen kuitenkin eräät toimenpiteet tehdään miltei poikkeuksetta läpivalaisussa, joten käyttö on syytä osata. Sitä paitsi se oli hauskaa! Siis mun mielestä, todennäköisesti ei potilaan. Pääsi puuhailemaan. Hoitajat suosittelivat fiksusti, että mun pitäisi tietää, miltä varjoaine maistuu ja villisti pyörivä tutkimuspöytä liikkuessaan tuntuu. Varjoaine oli vastenmielistä, pöydän liikkuminen pelottavaa, mutta onneksi mun ei tarvinnut sentään matkustaa pöydällä letku ahterissa kuten potilaiden.

Työmatka on tosiaan ihan ookoo. Sen mä oon huomannut, että jokaisella matkalla ainakin yksi vaihto on tehtävä juosten, koska liityntälinjat menevät aina tipalle, toistaiseksi oon kaikkiin ehtinyt. Edes aamuherätys (5:40) ei oo ottanut kauhean koville, ellei Handymanin marmatusta lasketa. Kyllä herätyksetkin vielä suruksi muuttuu, kun aamut tästä edelleen pimenee. Toisaalta pitää mennä viimeistään kymmeneltä nukkumaan kuin kiltti tyttö ainakin, niin pärjää.

Amerikan Amazon lähetti mulle ystävällisesti pyynnöstä Housen seitsemännen kauden DVD:llä ja mä siirryn nyt sitä seuraamaan. Mukavaa viikonloppua!

Elämyskameli suosittelee
läpivalaisututkimusten kohteeksi joutumisen välttely

6 comments:

Katjn said...

Missähän tilanteessa tohon läpivalaisuun vois joutua?

Katjn said...

Siis että tiedän vältellä.

hanna said...

letku ahterissa <3

Letkulla operoinut said...

Läpivalaisuun saa lähetteen, jos epäillään, että perse on kirjaimellisesti revennyt ja röörit falskaa pahasti. Siitä (kuten muustakin hoidosta) voi kyllä kieltäytyä. Eettisesti ja muutenkin järjenkäytön kannalta olisikin parempi jos näille satavuotiaille ja muille monivammaisille sanottaisiin reilusti että "tähän vaivaan ei ole parannuskeinoa" sen sijaan että letkutetaan ja tekohengitetään viimeiseen asti.

Anonymous said...

Katjn, kannattaa vältellä tieteellisen tutkimuksen koekaniksi joutumista. Mä menin aikoinaan mielenhäiriössä, kelasin et eihän nenä-maha-letku niin paha voi olla --> big mistake! Se sattu ihan vitusti kun sitä läpivalaisussa runtattiin edes takaisin koska se letku piti saada ohutsuoleen asti. Et silleen voi päästä läpivalaisuun! Olin nuori ja tarvitsin rahaa...


L.Lå

Elämyskameli said...

Nenämahaletku laitetaan kuitenkin useimmin ilman läpivalaisua. Osa läpivalaisututkimuksista on itse asiassa ihan ookoo (esim. nielemisfunktiotutkimus, joka tehdään nielemisvaikeuksissa), mutta nää peräpään jutut on kyllä ikäviä. Niiltä välttyy parhaiten olemalla mies tai jättäytymällä synnyttämättömäksi. Joskus nääkään ei auta. Onneksi läppäristä ollaan hiljalleen luopumassa. En kyllä tiedä, onko parempi kakata istuen läpivalaisussa kuin selällään maaten magneettiputkessa, jos on kakkavaivaa.