Oikaisu

Nyt pitää perua edellistä tekstiä. Siis Hämeenlinnan ja siihen liittyvän harmituksen, ei hunajan osalta. Hämeenlinnassa päivystäminen on näet oikein mukavaa. Mukavuuteen vaikuttaa etenkin kolme asiaa:

1) mä löysin täältä wlanin eikä mun enää tarvii juosta ikkunalle aina kun mä haluan olla internetissä

2) mä tajusin, että mun ei tarvii kykkiä täällä sairaalassa vaan saan poistua ihan mieleni mukaisesti, kunhan ehdin takaisin puolessa tunnissa

3) Täti-ihminen asuu nykyään täällä ja on kuljettanut mua söpöllä autollaan kaupungin vilskeeseen.

Siis ihan oikeasti, tää on kivaa! Ehkä edelleenkin olen sitä mieltä, että kaksikin päivää olisi riittänyt, mutta ei tää nyt mitenkään epäinhimillistä ole. Tehtävät hommat on oikeasti päivystyksellisiä ja mielenkiintoisia, hoitajat mukavia ja meininki kaikin puolin asiallista. Yöllä on tarvinnut tehdä vain ihan oikeasti kiireellisiä hommia eikä niitä ole ollut paljon. Olen tyytyväinen. Ja toisin kuin irvileuat nyt arvelevat, hehkutus ei ainakaan kokonaan johdu siitä, että vuorosta on enää 22 % jäljellä. Suurin katumuksen aihe on tällä hetkellä se, että iPadin näppäimistö joutui tänään kaatuneen vesilasin aiheuttaman hyökyaallon uhriksi eikä nyt toimi enää kunnolla. Eikä siitäkään voi oikeastaan Hämeenllinnaa syyttää.

Täti-ihminen vei mut eilen tutustumaan Hämeenlinnan uuteen vetonaulaan, moottoritien päälle rakennettuun Goodman-ostoskeskukseen. Se oli hieno. Kauppoja oli paljon ja ne olivat ilmeisesti kohteen poikkeuksellisesta muodosta johtuen pitkiä ja kapeita. Onneksi meillä ei ollut lastenvaunuja mukana, koska niiden kanssa ei välttämättä olisi kauppoihin mahtunut. Paikallinen Joel Hallikaisen näköinen trubaduuri oli kutsuttu laulamaan kliseisimpiä joululauluja melurajalla eli meininki oli kuin jokaisessa muussakin ostoskeskuksessa läpi Euroopan. Paikallisopas kertoi, että hämeenlinnalaiset ovat vakuuttuneita siitä, että Helsingistä saakka halutaan tulla varta vasten ostoksille Goodmaniin. Helsinkiläislukijat! Älkää pettäkö Sunny Car Centerin myötä tutuksi tullutta ostoskaupunkia, vaan menkää ostoksille Goodmanin Kirjatorille!

Ja muistattehan, että joulukalenteri alkaa huomenna. Huomenna! Kelatkaa! En nyt kerro teemasta vielä mitään pitkälti sen vuoksi, että en vielä tiedä, mikä se teema tulee olemaan. Muistelisin, että joka vuosi mä ahdistun, kun joulukalenteri tuntuu stressaavan mua aina vain enemmän ja joka vuosi mä kuitenkin ryhdyn siihen taas. Toisaalta kalenteri saa joulun tuntumaan ihanan vapauttavalta, kun ei tarvii ainakaan kalenteria enää kirjoittaa.

Elämyskameli suosittelee
Goodman-kauppakeskus (kauppakeskuksen nimen takia mulla on soinut eilisestä saakka päässä ihastuttava Irwin-klassikko Terveisiä perseestä)

Valikoima

Mä pidin männäviikolla hetken kylmää hakaniemeläisessä Alepassa. Koska mulla ei ollut mitään erityistä ostostarvetta, vaeltelin hyllyjen välissä päämäärättömästi. Totesin, että pienessä Alepassakin on tyrmäävä hunajavalikoima, 18:aa eri hunajalaatua. Järjetöntä. Alepan valikoima ei selity edes hunajahullulla tilausvastaavalla, S-ryhmässä kun kauppias ei (onneksi) hoida hommaa. Mä en helpottanut tilannetta yhtään, sillä en juuri pidä hunajasta enkä siis vienyt yhtään hunajaa kotiini. Pitkälti nallepuhmaisesta hunajapurkintuijotteluintohimostani johtuen vaikutin ilmeisesti rikolliselta ja sain 50 % Alepan torstai-iltaisesta vuorovahvuudesta perääni, jolloin lähdin ulos ja tuli taas kylmä.

Mä oon ollut radiologisissa töissä aiemmin vain Helsingissä ja Espoossa. Nää kaupungit ei oo kovinkaan tavallisia sairaalamielessä, koska Helsingissähän ei ole edes oikeaa aluesairaalaa, ei esim. mitään omaa kirurgiaa vaan kaikki operatiivinen toiminta sydänsiirroista peräpukamiin tehdään yliopistosairaalassa. Jorvi nyt sentään yrittää olla keskussairaala, mutta kyllä sieltäkin on kovin lyhyt matka Meilahteen. Alkusyksystä mä ajattelin, että olisi aika veikeää nähdä, millaista on päivystystoiminta oikeassa keskussairaalassa. Otin härkää sarvista ja perustin oikein toiminimen, jotta voisin käydä tekemässä päivystyskeikkaa keskussairaalassa. Selvitin asiaa lähimmän ei-kamalan-huonomaineisen keskussairaalan suuntaan ja selvisi, että toiminimi oli turha. Kannattaa työskennellä reppufirman kautta. Niinpä mä varasin päivystyksen jonnekin loppuvuoteen. Se on varmaan ihan kivaa.

Voi kuinka väärässä olinkaan. Loppuvuosi tuli pian. Uteliaisuus tappoi kissan. Nyt mä oon koko viikonlopun jumissa Hämeenlinnassa, jossa on töitä, muttei niin paljon, että aika kuluisi nopeasti. Sinänsä paikka tuntuu järkevältä, ettei tarvitse tehdä muuta kuin oikeasti päivystyksellistä, mutta aika kädetön olo täällä on, kun kuvankatseluohjelma on typerä ja hoitajat järkyttyvät jokaisesta pienestä yksinkertaisesta pyynnöstä, mitä mä niille esitän. Ite täytyy kaikki osata, vaikka eihän mun työhön kuulu osata käyttää TT-laitetta! Yksinäisyys on tällä hetkellä suurin murhe. Pian koittava maanantaiaamu on suurin ilo. No, jospa vaikka opin, että koko viikonloppua ei kannata myydä. Ainakaan näillä hinnoilla.

Elämyskameli suosittelee

uteliaisuuden unohtaminen

Hyyryläiset

Me ollaan pian vuokralaisia ja vuokranantajia. Mä oon ulkoistanut melkein kaiken Saksaan liittyvän Handymanille, mun tehtävänä on vain hankkia tarvittavat paperit ja tehdä ennen muuttoa niin paljon rahaa kuin mahdollista. Niinpä kiltti Handyman on etsinyt meille vuokra-asunnon Tübingenistä ja löytänyt Suomen asunnostakin alustavasti varovaisen kiinnostuneen pariskunnan ensi viikolla näytölle. Mulla on kummallinen fiilis, kun vapaa-ajalla on mielessä lähinnä asuntoa lähinnä oleva kauppa, löytyykö uimahallia ja vuosittainen parketin öljyäminen, mutta töissä ajattelee ihan vaan just tämänhetkistä työtä. Mä en oo oikeastaan ajatustakaan uhrannut tulevalle työpaikalle. Entäs jos mä en tykkää siitä yhtään? Parasta tykätä, mulla on vuoden määräaikainen vuokrasopimus.

Joulukalenteri ahdistaa. Ei oo yhtään ideaa. Ei yhtään.

Elämyskameli suosittelee

lyhyys

För mysigt

Kuten blogin aiemmasta jouluaiheisesta joulukalenterista voi päätellä, mä en oo suuremmin innostunut joulusta, en pidä jouluruoista, joulukukat on rumia ja valtaosan jouluaatoista mä oon viimeisen kymmenen vuoden ajan ollut töissä. Kuitenkin nyt heti kun alkoi sataa räntää, mä ihan puolihuolimattomattomasti ostin glögiä ja pipareita. Niitä mä nyt tässä nakerran. Kaksi piparia oli liikaa, glögi liian kuumaa ja tunnelma aivan liian mysig. Muistettakoon kuitenkin, että tänään oli rännässä jo melkein liukasta, otsa tuli kipeäksi kun kylmä tuuli tuiversi ja teki mieli laittaa pitkät kalsarit jalkaan. Ihan liian herttaiseksi ei saa tää kylmä vuodenaika mennä.

Mulle selvisi tänään, että jos googlettaa "pyelostomia", on Elämyskamelin viime vuoden joulukalenteripostaus toinen hakutulos! Joku on joskus pyelostomiatietoa hakenutkin, koska sinne tuli pari viikkoa sitten kommentti ja tänään fb:ssä erään kaverin kommenttiraidan perusteella oli sitä luettu. Jännää! Yleensähän nää mun horinat ei kiinnosta ketään (edes mua), mutta mä oon voinut auttaa ihmisiä! Tai ainakin antaa tietoa. Tuleepa omnipotentti olo.

Mä oon nyt marraskuussa viikonloppuisin ihan järkyttävän kiireinen ja arkisinkin on melkein joka ilta puuhaa. Mulla on kolmet pikkujoulutkin enkä mä edes pääse osallistumaan työpaikan pikkujouluihin. Erilaisia hulvattomia ohjelmanumeroita on suunniteltu viikonlopuille brittiläisestä stand up -komiikasta hämäläiseen viikonloppupäivystykseen, nelivuotissynttäreistä tyttöpäivään. Toki joulukuussakin on suunnitelmia, mutta selvästi vähemmän. Kuinka marraskuu onkin näin kiireinen? Onkohan muillakin?

Elämyskameli suosittelee
elämän rosoisuus, ei pelkkää joulua

Welcome to the zoo!

Toiseksi nuorin kummipoika (1 v 8 kk) lähti perheineen Turkkiin all inclusive -lomalle ja meille jäi hoitoon kolme villakoiraa. Yksi niistä on isäntänsä mukaan "ainakin" 14-vuotias eli hyvin vanha rouva, yksi edellisen kanssa tapeltuaan kolmejalkainen invalidi ja kolmas edellisen jo aikuinen tytär. Mä en oikein koirista perusta enkä mitään ymmärräkään, mutta viikon aikana mä jotenkin lämpenin niille ja kävin pari kertaa niiden kanssa ihan keskenänikin kävelyllä. Ehkä joku koira voi tulla myöhemminkin hoitoon. Ne toivat tietysti hirveän määrän rapaa mukanaan sisälle, mutta karvoja ei lähtenyt juuri ollenkaan kuten kisuista aiemmin. Melkein tuli ikävä, kun ne lähtivät kotiin.

Siitä espoolaislapsesta, jonka syntymää on tiiviisti seurattu tällä foorumilla, tuli meidän kummilapsi! Mä oon ihan tohkeissani. Hänellä on jo nimikin ja hän kokee weltschmerziä, vaikkeivät yhteydet primitiivisiltä aivoalueilta aivokuorelle olekaan vielä kehittyneet (mun pitää ymmärtää tällaista, jos haluan vaikuttaa uskottavalta neuroradiologilta). Hän on mahdottoman suloinen. Olen niin onnellinen kaikista kuudesta kummilapsestani! 30. tammikuuta, 18. helmikuuta, 19. heinäkuuta, 8. lokakuuta, 18. lokakuuta ja 22. marraskuuta he ovat syntyneet. Niin paljon onnea!

Eka kuukausi erikoislääkärinä (kyllä, Valvirankin lupa on saatu) meni yllättävän sutjakasti sitten lopulta. Aluksi oli paha identiteettikriisi, mutta nopeasti mä huomasin uuden roolin hyvät puolet. Saa tehdä hommia itsenäisesti, kokee osaavansa jotain, oppii edelleen paljon ja onhan tietty palkka parempi. Palkan suhteen mä kyllä järkytyin puolenkuun maissa, koska edellisessä hommassa palkka tuli kahdesti kuussa (peruspalkka 16. päivä ja lisät viimeinen päivä) ja nyt vain loppukuusta. Täytyy tottua siihen. Vaikeaa.

----

Mulle kävi vanhanaikaisesti edellisen tekstin kanssa. Kirjoitin sen eilen ja ajattelin, että jotain muuta sanottavaa pitäisi vielä olla. Ei juuri ole. Siispä jatketaan.

Mä olin loppuviikon Tampereella opiskelemassa sädeturvaa ja radiologiaa. Torstaina oli iltatilaisuus, josta mä olin jo aika kohtuullisesti yhdeltätoista hotellissa. Koska uin sosiaalisessa mediassa kuin kala, olin tietoinen Syke-kohusta (en tissikohusta, josta kuulin vasta myöhemmin, vaan kiusallisesta arvostelukohusta, naistenlehdessä ohjelma sai ylistävän arvion, jonka kirjoittaja unohti mainita olevansa ohjelman käsikirjoittaja). Kohu auttoi - ilman sitä en todellakaan olisi katsonut itselleni tuntematonta tv-sarjaa. Valitettavasti en ilmeisesti ollut kohderyhmää, koska viittä minuuttia kauemmin en jaksanut sitä katsoa. Enää kohu ei vaikuta, loput 19 jaksoa ja ensimmäisestä loput jäävät katsomatta.

Muutenkin mä oon huono tv:n katsoja. Katson vain niitä ohjelmia, jotka tiedän omasta kokemuksesta hyviksi (lähinnä Ryhmä Pullman, Lewis sekä BBC Entertainmentilta QI ja Would I Lie To You ja katsoisin Sherlock Holmes -kuvauksia, jos niitä jostain tulisi). Olen kuullut useilta luotettavilta tahoilta kehuja esim. Breaking Badista, House of Cardsista ja Orange Is the New Blackista, mutta vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan. Mä oon kulttuurin suhteen arka, paitsi että kirjoja uskallan lukea, vaikken kirjailijaa etukäteen tuntisikaan. Paitsi klassikoita, koska yritin kerran Sinuhea. Klassikoita en uskalla lukea. Parin viikon päästä aion poistua kulttuurimukavuusalueeltani menemällä balettiin. Etukäteen jo ahdistaa.

Elämyskameli suosittelee

kulttuuriahdistus Tampereella