Tuesday, September 1, 2009

Oikaisu

Kirjoitin eilen, että aiemmissa työpaikoissa työkaverit ovat olleet mukavia, mutta nykyisessä tunnelma on huono. Sain tästä ystävällismielisen huomautuksen, että aina ennenkin mä oon valittanut työkavereistani. Aloin miettiä asiaa ja tottahan se on. Toisaalta tilanne on erilainen - sairaalatyössä oli rasittavaa, kun osa työkavereista oli aivan taidottomia ja suuri osa omasta työajasta meni niiden töiden tekemiseen. Nämä rasittavat kädettömät työkaverit olivat kyllä ihan mukavia, se on nyt todettava. Edellisessä tk-paikassa suurin osa oli oikein herttaisia, mutta mieltä kalvoi yksi mätäpaise, joka katsoi asiakseen vahdata mun työtapoja ja -määriä ja huomautella mulle niistä. Tätä mä pidin vähän asiattomana, koska se ei oikeastaan kuulunut sille. Nykyisessä työpaikassa muut lääkärit on käytännössä kaikki aika mälsää väkeä ja pari niistä on suoranaisia ilkiöitä, mutta hoitohenkilökunta, jonka kanssa mä käytännössä siis työskentelen, on mukavaa ja rauhallista väkeä. Näin mä tykkäänkin.

Tutustuin tänään paikalliseen uimahalliin. Miellyttävä paikka. Edullinen ja rauhallinen. Vieläkin edullisemmaksi tulisi, jos millään tulisi lähdettyä hakemaan lukuvuositarraa opiskelijakorttiin. Ongelmana uimahallissa oli kuitenkin se, että joku oli päättänyt lyhentää peruslyhyttä 25-metristä allasta vesijuoksijoille puoleen laittamalla toiseen päähän korotuksen. Vesijuoksu ei onnistu, jos jalat osuu pohjaan! Vähän efforttia vois altaansuunnittelijalta toivoo.

5 comments:

Anonymous said...

Kiitos oikaisusta! Altaansuunnittelijalle mätä muna.

Struma!

Anonymous said...

Struma oli siis word verification, ei mikään päivän sana muuten vaan.

Elämyskameli said...

Hyvä kun tarkensit, mä jo luulin että oot alkanut harrastaa kiusallisten sairauksien nimien huutelemista.

Vipooma!

Anonymous said...

Valikoiva Tourette.

(tästä tuli mahtava kehäviittaus!)

Elämyskameli said...

Kehäviittaus kuulostaa joltain Harry Potterin harrastamalta urheilulajilta.