Monday, January 7, 2013

Chilisormet

Polaah vietti syntymäpäiviään oikein suurella joukolla ja mekin päästiin mukaan. Matkustettiin siis Jyväskylään Handymanin, Långstrumpin ja Ipanan kera. Autossa oli myös joku Polaah'n kaveri, joten tila oli todellakin kortilla. Mä istuin aimo osan menomatkasta valtava liukuri sylissä. Ah, automatka. Bileet oli hilpeet, oli tosi kivaa, kiitos!

Käytiin Jyväskylässä toki myös tervehtimässä Pikkusiskoa ja sen entouragea. Meno oli katossa ja koko nuoriso-osasto varsin villinä. Me vietiin tuliaisiksi kaikille pienet Angry Birds -pehmolelut ja ne olikin hillitön hitti. Mä en muista lainkaan, oliko meillä alle nelivuotiaina joku ihan ykkössarja, mutta noilla ainakin oli. Pöössejä!

Jyväskylässä yövyttiin Sokos Hotel Alexandrassa. Aika myöhään päästiin nukkumaan ja mua valvotti paitsi huoneen turhan korkea lämpötila myös poikkeuksellisen lemmekkäät naapurit. Moni asia ärsyttää vähemmän kuin 5:37 alkava seinän takaa kuuluva uliseva voihke (esim. 9:28 alkava yläkerrasta kuuluva uliseva voihke). Hotelli oli sinänsä ihan siistin oloinen ja sitä voi suositella ihmisille, jotka omistavat korvatulpat tai ovat muuten tanakkaunisia. Aamupala oli hyvä, siellä oli mm. rapeita karjalanpiirakoita ja paikallisiksi erikoisuuksiksi kutsuttuja perunarieskoja.

Mä en oo mikään herkkukokki, mutta tein äsken niin kovin hyvää ruokaa, että oikein ilahduin. Tein satay-kastikeen, jonka kanssa söin currytahnassa marinoituja kananpalasia. Valitettavasti satay-kastikkeeseen piti pilkkoa chiliä, jota on nyt sit paitsi mun sormissa myös mun silmissä. Vähän ottaa kipeetä.

Elämyskameli suosittelee
pilkkomishanskat

2 comments:

Anonymous said...

Saatan olla pihalla kameli-nickeistä, mut melko varmasti ei käyty Pikkusiskon luona.

Elämyskameli said...

Aivan niin. Onkohan muissa blogeissa yhtä paljon oikolukijoita kuin mulla? Muillekin epätietoisille vinkiksi http://elamyskameli.blogspot.fi/2008/10/henkilgalleria.html?m=1 vaikka se onkin aika vanhentunut.